Hyvän open tunnistaa siitä, että antaa kännynumeronsa. ov
Ne ovat sellaisia jotka tosiaan välittävät oppilaistaan. Meillä on jokainen ope antanut kylläkin, joten siihen ollaan jo totuttu. Nyt tuli taas uus ope. Se sanoi vanhempainillassa, että soittaa saa milloin vaan, viikolla tai viikonloppuna. Todella ihana ihminen. Se on kokenut ope, opettanut jo 20 vuotta.
Kommentit (65)
ja vastaavat niihin myös. Se on nopein ja kätevin tapa. Tieto on heti käytettävissä.
tai hankkia itselleen työntekemiseen tarvittavia välineitä?
ihan vastaava on omasta numerosta soittelu/tekstailu
vain työkännykkäni numeron. Viikonloppuisin en siihen katsele. Tekstariviestintä on muuten tosi kätevää esim. sairauspoissaoloissa, saa tiedon nopeasti ja vastatakin voi pikaisesti.
En ikinä antaisi omaa puhelinnumeroani. Ensimmäisinä työvuosina annoin, ja vanhemmat sitten soittelivat esim. yhdeksän aikaan illalla, että "mitenköhän sillä meidän Maijulla menee matikassa, kun jotenkin hitaasti on laskenut tänään noita läksyjä". Kyllä minusta opettajallakin on työajat ja oma elämä, jolloin ei keskustella työasioista (eli oppilaista). Iso osa vanhemmistahan toki tuon ymmärtääkin, eikä soittele hölmöihin aikoihin, mutta aina mahtuu joukkoon niitäkin, joiden mielestä ope on töissä 24/7.
on jollain tapaa suhteellisuudentajuton. Terve ihminen tietää oman reviirinsä. Näin hän tietää myös toisten reviirit. Kun ei ole kykyä asettaa rajoaj, se näkyy myös niissä asioissa, joissa rajojen asettaminen on välttämätöntä, kuten kurinpitotilanteissa.
Monissa yhteyksissä korostetaan kuinka terve ihminen tuntee reviirinsä. SE ettei tajua omia ja muiden rajoja, liittyy joihinkin persoonallisuudenhäiriöihin, kuten läheisriippuvuuteen.
Mulla nousee karvat pystyy tuollaisesta opesta.
numerotiedustelusta, mutta toivoi kuitenkin että yhteydenotot tapahtuisivat kouluaikana.
Ihan ymmärrettävää, että hänelläkin on vapaa-aika.
Meidän lapsen opella on työkännykkä, joka on auki virka-aikaan. Se riittää yhteydenpitoon. Lisäksi on wilma.
Meidän lapsen opella on työkännykkä, joka on auki virka-aikaan. Se riittää yhteydenpitoon. Lisäksi on wilma.
mutta henk. koht. sähköpostini olen antanut. Siitäkin saa kiinni, koska postit tulevat puhelimeen.
On mulla omaakin elämää, kiitos. Mutta provohan tämä.
periaatteessa aina käytettävissä. Inhimillisiin kellonaikoihin riittää tuossa opettajalla. Jos tuo määritelmä tehtäisiin, putoaisi opettajaopiskelijoista pois turhan itsekeskeiset ja reviiritietoiset ihmiset. Opettajaksi opiskelisi sitten enemmän näitä sosiaalisia tyyppejä, jotka voivat olla vuorovaikutuksessa lasten vanhempiin myös työajan ulkopuolella. Onneksi oman lapseni opettaja on tällainen viisikymppinen mies.
on nyt jo viides opettaja menossa. Kaikki ovat antaneet numeron. Ihmettelisin, jos joku ei antaisi. (Sähköposti on turhan kankea yhteydenpitoväline.)
"soittakaa tai lähettäkää tekstareita, jos on asiaa. En jaksa sitä sähköpostia seurata kuin muutaman kerran viikossa"
joilla on työpuhelin, onko kaikilla koulun opettajilla oma työpuhelin ja kuinka monta opettajaa koulussanne on?
ope hyvä vai huono.
Vaatii myös vanhemmilta sitten vastavuoroisesti, ettei soitella turhaan kaikenmaailman jutuista opelle iltaisin ja viikonloppuisin asioista jotka voisi yhtä hyvin hoitaa wilman kautta arkena open työaikaan.
Eli riippuu millaisia kokemuksia opettajalla on vanhemmista. Jos saa ristikseen jonkun piinavanhemman, joka soittelee sitten pitkin iltoja Nico-Jampan napanöyhdän koostumuksesta niin eipä sellasta jaksa.
jos jonkun mielestä tekstari on kätevämpi kuin wilma. Wilmassa se tieto tulee suoraan sinne minne ope sen joka tapauksessa joutuu merkitsemään. Ei tarvi sählätä eri viestimien ja ohjelmien välillä.
Ja jos sähköposti on kankea viestintäväylä, niin tekstarin näpyttely se vasta kankeaa, hidasta ja aikaavievää on. Normaalinäppäimistöllä näpyttely on kuitenkin monin verroin nopeampaa kuin puhelimen tökkiminen.
joilla on työpuhelin, onko kaikilla koulun opettajilla oma työpuhelin ja kuinka monta opettajaa koulussanne on?
Sama käytäntö koko kaupungissa: kaikissa peruskouluissa ja lukioissa kaikilla opettajilla omat henk.koht. työkännykät. Toki Wilmakin käytössä ja ainakin minulla se jopa aktiivisemmin kuin kännykkä.
Minusta olisi kauhean kurjaa, jos opettaja ei numeroa antaisi, kun siihen on tottunut edellistenkin kanssa. Tulisi jotenkin avuton olo. En todellakaan soittele juuri koskaan. Tekstareita lähetän lähinnä sairauksista.
ap
tuosta tavoitettavana olostakin kysymyksiä. Ihan oleellisen tärkeää saada kännykkänumero yhteydenpitoa varten nykypäivänä. Ei sovi opeksi, jos on niin tiukka reviiristään, ettei soittaa saa omaan puhelimeen.
poissaolot -> wilma, asiaa opelle -> viesti wilmaan, haluaa keskustella opettajan kanssa -> viesti wilmaan & sovitaan koululla tapaaminen, lapsen kadonnut kännykkä -> viesti wilmaan jne.
Mitä ihmettä pitää soittaa?
Itsellä on erillinen känny työasioita varten
Se on tosi kivaa olla open lapsi, kun vanhemmat soittelevat kesken ruoka-aikaa, iltasatua tai surujen jakamaista.
T: open tytär
Sähköpostia varten täytyy kone avata ja se kestää kauan. Sitten, jos opettaja vastaa viestiin ja kysyy jotakin täsmentävää, niin vanhemman kone on jo kiinni ja ei voi vastata.
(Vaikka: "Ville menee aamusta hammaslääkäriin ja tulee yhdeksitoista. Sai peruutusajan.". Ope saattaisi vastata, että "meillä on liikkaa ja olen ajatellut mennä kentälle. Tuokaa lapsi sitten sinne". Tuon saisi vanhempi sitten tekstarina vaikka sinne hammaslääkärin odotushuoneeseen.)
Opiskelijat laittaa viestiä (ei haittaa vaikka tulee 24h/7), joskus (max. kerran viikossa ehkä) joku voi soittaakin illalla, vanhemmat tooooosi harvoin mutta mä oonkin toisen asteen ope.