Hyvän open tunnistaa siitä, että antaa kännynumeronsa. ov
Ne ovat sellaisia jotka tosiaan välittävät oppilaistaan. Meillä on jokainen ope antanut kylläkin, joten siihen ollaan jo totuttu. Nyt tuli taas uus ope. Se sanoi vanhempainillassa, että soittaa saa milloin vaan, viikolla tai viikonloppuna. Todella ihana ihminen. Se on kokenut ope, opettanut jo 20 vuotta.
Kommentit (65)
oon huono, en antanu.
En kokemattomuuttani kai tiedä mikä asia on sellainen, että illalla/viikonloppuna pitää soittaa? Tapaamisaikoja kyllä on tarjolla, jos tulee asiaa. Myös iltaisin, jos niin on sovittu.
On todella kätevää, kun saa kännykällä kiinni. Meilläkin ope on antanut numeronsa. Siihen voi myös laittaa aamulla poissaoloilmoituksen kätevästi.
No onneksi mun mies osaa jo olla vastaamatta kaikkiin puheluihin.
muutaman yöllä soittelijan, läähättäjän ja avioeroa opelle tilittävän jälkeen sitä ryhtyy epäempaattiseksi opeksi.
kätevää on myös vastata noihin poissaoloilmoituksiin omasta kukkarosta rahat repien.
kätevää on myös vastata noihin poissaoloilmoituksiin omasta kukkarosta rahat repien.
aikoinaan kännykkänumeron vanhemmille, mutta nyt en enää anna. Syy miksi toimin näin: se ei ole työpuhelin eli maksan itse laskun omasta pussista. Vanhemmat lähettelivät tekstiviestejä, joihin oli vastattava. Koskaan ei kukaan soitellut työajan ulkopuolella, joten se ei ollut ongelma.
aina (heti koulun jälkeen soittaessa) ehtinyt vastata, mutta illalla sitten soitti vanhemmille, jos joku oli iltapäivällä yrittänyt soittaa.
Ei kai sitä kukaan huvikseen iltaisin soitakaan. Itse ainakin yritän katsoa, että olisi juuri koulun jälkeen tms. (Tosin en ole juuri koskaan joutunut soittamaankaan.)
Sanoi, että eihän se nyt niin paljoa maksa. Kiva ope hänkin on.
vanhemmat ilmoittavat poissaolosta tekstiviestillä, kun Wilma-viesti tai sähköposti on ilmainen?
ope voisi sen vertaa maksaa omasta pussistaan. Varmaan jotain max 3 päivässä. Mitä tuo nyt on muuta kuin nipottamista, että ite joutuu maksamaan vastaukset.
eikä etänä löytämään kadonneita kumisaappaita,
eikä edes selvittämään kiusaamistapausta.
haluan myös kouluterkkarin ja -lääkärin numerot.
Minä tarkistan sen monta kertaa päivässä, vaikka olen vain osa-aikainen opettaja ja vaikka olisin kotona. En näe mitään tarvetta kännykkänumeron jakamiselle. Mulla on kotona pienet lapset ja oma elämä, ei mun tarvi päivystää vuorokauden ympäri vanhempia varten. Ja kuitenkin mun omalla perheellä ja sukulaisilla on oikeus tavoittaa minut myös iltaisin, joten en voi kännykkää pitää äänettömälläkään. Pitäisi olla kaksi kännykkää, mutta eipä ole koulu sitä toista kännykkää mulle tyrkyttänyt. Wilma toimii oikeasti ihan riittävän hyvin.
tuosta tavoitettavana olostakin kysymyksiä. Ihan oleellisen tärkeää saada kännykkänumero yhteydenpitoa varten nykypäivänä. Ei sovi opeksi, jos on niin tiukka reviiristään, ettei soittaa saa omaan puhelimeen.
Syitä tähän on mm.
a) "firma" ei maksa puhelinlaskuani
b) ei kiinnosta vastata vapaa-ajallani 28 oppilaan vanhempien soittoihin
Numeron antamattomuus ei kuitenkaan tee minusta huonoa opettajaa. Minulla on kuitenkin elämässä muitakin rooleja kuin opettajan, olen mm. äiti ja vaimo.
Oletteko muuten saaneet esim. lapsen lastentarhanopen henk.koht. puhelinnumeron?
Opiskelijat laittaa viestiä (ei haittaa vaikka tulee 24h/7), joskus (max. kerran viikossa ehkä) joku voi soittaakin illalla, vanhemmat tooooosi harvoin mutta mä oonkin toisen asteen ope.
En siis edelleenkään tiedä, mikä on sellainen asia, että täytyy illalla soittaa.
Se on tosi kivaa olla open lapsi, kun vanhemmat soittelevat kesken ruoka-aikaa, iltasatua tai surujen jakamaista.
T: open tytär