Asunnon myyminen itse; nyt on sitten tulossa perhe katsomaan asuntoa.
Puhelimessa puhuttiin pitkään asunnosta, ja kuulosti tosi sopivalta tämä asunto niille mahdollisille ostajille, nyt mua jännittää ihan hirveesti. Asunto on ollut kuukauden myynnissä, ja nyt on vasta ensimmäiset tosimielellä olevat katsojat.
Ostajat ovat ensiasunnonostajia, ja mietin että miten kerron kaikista taloyhtiön asioista että eivät pelästy, mutta että eivät jälkeenpäin ajattele että on jätetty kertomatta. Rehellisenä ihmisenä minä arvostan aina rehellisyyttä, ja olen ajatellut sillä mennä, että kerron kaiken mitä itsekin haluaisin tietää.
Kaikki viat kerron, mutta myös mahdollisuudet mitä voisi pienellä remontilla tehdä, mitä olen esim. itse suunnitellut joskus tekeväni.
Ja ajattelin kertoa myös jonkinverran naapureista. Ongelma on se, että epäilen että isännöitsijä on ketku, mutta uskallanko kertoa siitä? Tilanne ei ole paha, isännöitsijä on ollut vasta hetken miedän talossa isännöitsijänä, mutta luulen että lähiaikoina isännöitsijä pitää taas vaihtaa, saattaa mennä jopa konkurssiin tämä nykyinen. Se kuulostaa vähän pahalta, sanoa ostajalle että isännöitsijä on talousvaikeuksissa oleva juoppo.
Kommentit (59)
on oltava ehdottomasti. Itse, kun ostin asuntoani pari vuotta sitten, ne pyydetiin nähtäväksi pankistakin. Ostin asunnon täyslainoituksella, ehkä senkin takia olivat tarkkana pankissa asioiden kanssa. Ja oletan että jos teidän mahdolliset ostajat ovat ensiasunnonostajia, nuo dokumentit vaaditaan tosiaaan jo pankinkin puolelta.
Kuukauden ollut myynnissä eikä vieläkään isännöitsijätodistusta. Se pyydetään ensin ja sitten aloitetaan muyynti. Joku ostaja saattaa haluta nähdä sen ennen itse asuntoa.
Ja et todellakaan rupea mitään pikkuvikoja kertomaan. Annat ostajaehdokkaan katsoa ja vastaat kysymyksiin rehellisesti ja myönteisesti.
Olisko parempi, että joku vähemmän hermostunut myisi? Sustahan saattaa saada sen vaikutelman, että salaiset jotain oikeasti tärkeää.
Onnea nyt kuitenkin joka tapauksessa myyntiin!
Puhelimessa puhuttiin pitkään asunnosta, ja kuulosti tosi sopivalta tämä asunto niille mahdollisille ostajille, nyt mua jännittää ihan hirveesti. Asunto on ollut kuukauden myynnissä, ja nyt on vasta ensimmäiset tosimielellä olevat katsojat.
Ostajat ovat ensiasunnonostajia, ja mietin että miten kerron kaikista taloyhtiön asioista että eivät pelästy, mutta että eivät jälkeenpäin ajattele että on jätetty kertomatta. Rehellisenä ihmisenä minä arvostan aina rehellisyyttä, ja olen ajatellut sillä mennä, että kerron kaiken mitä itsekin haluaisin tietää.
Kaikki viat kerron, mutta myös mahdollisuudet mitä voisi pienellä remontilla tehdä, mitä olen esim. itse suunnitellut joskus tekeväni.
Ja ajattelin kertoa myös jonkinverran naapureista. Ongelma on se, että epäilen että isännöitsijä on ketku, mutta uskallanko kertoa siitä? Tilanne ei ole paha, isännöitsijä on ollut vasta hetken miedän talossa isännöitsijänä, mutta luulen että lähiaikoina isännöitsijä pitää taas vaihtaa, saattaa mennä jopa konkurssiin tämä nykyinen. Se kuulostaa vähän pahalta, sanoa ostajalle että isännöitsijä on talousvaikeuksissa oleva juoppo.
saada sen kämpän myytyä vai et?
Huonoista puolista ollaan ihan hiljaa ja hyviä puolia kehutaan -ei liikaa vaan sopivasti.
En minäkään taloa myydessäni kaikkea kertonut... :)
tehdyistä ja mahdollisesti tulevista
Kuluista kuukaudessa. Asiallista tietoa. Ei sun tarvi puhua naapureista mitään eikä isännöitsijästä
Eli älä liioittele hyviä tai huonoja puolia asunnosta ja yhtiöstä. Älä kerro omia mielipiteitäsi mielessäsi olevista remonteista (vaihtaisin nuo tapetit, keittiö pitäisi vaihtaa jne.).
Pitäydy tosiasioissa eli kerro vaikka, että keittiö on nyt xx vuotta vanha, olkkarin tapetit vaihdettiin kaksi vuotta sitten jne, taloyhtiössä on uusi isännöitsijä ja sinä et vielä osaa sanoa hänestä kuinka hyvin homma toimii. Naapureista kannattaa kertoa, että onko siellä lapsiperheitä, yksinäisiä tai vanhuksia, ei sen tarkemmin siitä kuinka hyvin juuri te olette tulleet juttuun.
Isännöitsijää on vaan ollut vähän hankala saada kiinni. Toki tilinpäätös on itsellä jo valmiina, joka vuodelta olen säästänyt kaikki, ja muita papereita olen tulostanut netistä. Ei meillä ole koskaan lyöty isännöitsijätodistusta käteen kun ollaan käyty näytöillä, vasta sitten saatiin tästäkin kun oltiin tosissaan tekemässä tarjousta. Se on aika kallis tosiaan, kaikki energiatodistukset sun muut pitää olla mukana.
ap...mutta jos selität jotain tuollaista ostajakandidaatille, niin metsään menee. On ihan selvää, että kun menet asuntonäyttöön, niin isännöitsijäntodistus löytyy joka kämpästä. Jos sinä et ole sitä näytöllä kysynyt, niin fine, mutta voin kertoa, että valveutuneet ostajat kysyvät sitä ensimmäisenä. Siis tietenkin olettaen, että asunto edes vähän kiinnostaa.
Juuri näin. Itse en suostuisi tekemään tarjousta jos en saisi tuoretta isännöitsijäntodistusta käteeni. Jos myyjä ei sitä saa toimitettua, on se merkkin jostain ongelmasta.
Eipä siinä oikein ole muuta kuin että käyvät katsomassa miltä näyttää oikeesti. Kuvat ilmoituksessa on tietysti vaan parhaista paikoista ja kuvakulmista. Yritän karsia tavaraa, ja olla näytössä asiallinen.
ap
en muuten ikinä ostaisi asuntoa tuollaiselta reppanalta! perusasiat aivan hakusessa.
Eipä kai se meikäläisen osaamiseen kaadu jos tämän kämpän tosissaan haluaa. Mekin ostettiin tämä sellaiselta välittäjältä joka valehteli päin naamaa, ja nyt on firma konkurssis ja ukko käräjillä kaikenmaailman sotkuista. Asunto on silti hyvä.
Paperit kyllä tulee kuntoon kun sinne asti päästään.
ap
jos ostaisin taloyhtiöstä asuntoa, että onko isännöitsijä kunnollinen, eli hoitaako talon asiat kuten pitää hyvän isännöintitavan mukaan. ap
siitä, että isännöitsijä ei ole kunnollinen? Jos ei ole, menee kunnianloukkauksen puolelle.
Yksityisesittelijän suurin virhe on kävellä perässä ja selittää jotain. Antakaa ihmisten katsoa rauhassa, menette vaikka jopa takaterassille istumaan siksi aikaa, kun saavat katsoa rauhassa. Kuka kehtaa pönkiä, arvostella ja arvioida, kun omistaja seisoo vieressä. Välittäjätkin antaa katsoa rauhassa ja välittäjä on toinen juttu, kun asunto ei ole välittäjän oma.
Mulle tulee seuraavasta ja innokkaasta yksityisesittelijästä sellainen olo, etten katso asuntoa kunnolla ja haluan nopeasti vaan pois.
Muuten kerrot asiat rehellisesti. Ei silti tarvi ikävästä naapurista mainita tai surkeasta isännöitsijästä. Jos kysyvät naapureista, niin voit kertoa, millaisia ovat noin yleisellä tasolla. ("no, tässä on useampi lapsiperhe jne.)
alat tarinoida jostain isännöitsijästä ja muista asiaan liittymättömistä asioista. Sää myyt sitä asuntoa, et isännöitsijää, oletko ihan pimeä? Ei tuollainen vuodatus ole mitään rehellisyyttä, vaan tyhmyyttä. En haluaisi tehdä kauppaa ihmisen kanssa, joka alkaa mustamaalata jotain isännöitsijää, naapureita, jne asunnon näytössä. Ei kuulosta fiksulta ollenkaan.
Esim mitään pintavikoja(tässsä kohtaa maton alla on parkeissa naarmu, tai että maali on lohjennut tuosta nurkasta) sun ei kaiketi tarvi ilmoittaa.
Mutta se isännöitsijätodistus ja taloyhtiön 5v remontoitisuunnitelma pitää esittää.
Anna ostajaehdokkaille tilaa katsella rauhassa asuntoa sen sijaan että kulkisit selittämässä mikä missäkin kohdassa on vikana.
Käy vaikka joskus asuntoesittelyssä niin näät kitä ammatikseen sitä tekevät tuumaavat.
Jos ostqjat kysyvät isännöitsijästä jotakin niin kerro jotain faktaa, mutta ei sun tarvi esittää olettamuksia isännöitsijän taloudellisesta tilanteesta tai mahdolllisesta alkoholiriippuvuudesta.
Juoruiluun ei pidä lähteä. asiallisesti kaikki paperit varaat valmiiksi. annat aikaa kiertää asuntoa ilman että kyyläät olan takana. kysy vaikka että tahtovatko että odotat sen aikaa ulkona. kerrot vain faktat ja kysyttäessä vastaat asiallisesti. positiivisia puolia voit ujuttaa keskusteluun mutta älä nyt morkkaa omaa asuntoasi,juoruamalla isännöitsijästä. (joka ei ole edes millään tavalla oleellinen tieto ja jonka he halutessaan voivat selvittää itsekin...) asunto siistiksi. Kunnollinen esite on itse myydessä hyvä olla,siitä löytyy kaikki faktat helposti.
Isännöitsijää on vaan ollut vähän hankala saada kiinni. Toki tilinpäätös on itsellä jo valmiina, joka vuodelta olen säästänyt kaikki, ja muita papereita olen tulostanut netistä. Ei meillä ole koskaan lyöty isännöitsijätodistusta käteen kun ollaan käyty näytöillä, vasta sitten saatiin tästäkin kun oltiin tosissaan tekemässä tarjousta. Se on aika kallis tosiaan, kaikki energiatodistukset sun muut pitää olla mukana. ap
tuo kertoo, että jotain on vialla, et esim. ehkä edes omista asuntoa tms.
Olen ostanut 8 asuntoa ja käynyt katsomassa satoja, kaikissa on heti näytössä isketty isännöitsijätodistus käteen
ENNEN kuin asuntoa aletaan myymään. Selkeästi kun olette noin noviiseja, olisitte ottaneet AMMATTIMAISEN KIINTEISTÖVÄLITTÄJÄN hoitamaan asioitanne. Isännöitsijä on taloyhtiön renki, joten hänen juopottelunsa ei kuulu kenellekkään. Toki huono isännöitsijä saattaa saada taloyhtiön asiat kuralle, jos kukaan ei kysele hänen peräänsä, niin kuin selkeästi teidänkin tapauksessa on näyttänyt käyvän. Todistuksen isännöitsijä lähettää sitte jos jaksaa ja muistaa... Se pitää vaatia häneltä ja jos te siihen ette kykene, ammattilainen välittäjä kykenee.
Suosittelen sun asenteella ja avomielisyydellä sulle joko välittäjän hankkimista tai sitä että lahjoitat sen pois. Ainoa järkevä syy myydä asuntoa itse on se, että saisi siitä paremman rahan kuin välittäjä vähennettynä välittäjän palkkiolla. Sun tyylillä sä tuut pelottamaan ostajat pois tai sitten saat niin huonoja tarjouksia, että kalleinkin välittäjä olisi ollut sulle halpa. Sori vaan.
nimimerkillä itse asuntonsa hyvään hintaan myynyt markkinoinnin ammattilainen (ja ihan rehellinen!!)
Kiitos ap. kun aloitit tän keskustelun. Itsellämmekin on mielessä tuo sama: yritetään myydä itse.
Meillä kävi ammattilainen (kiint.maailma) tekemässä hintatarjousta ja ei se siinä onnistunut. Ei ruvennut antamaan hinta-arviota vaan nyhti sen meidän suusta, tinkaamalla ettö mitä me ollaan maksettu. Siitä summasta sitten vähensi yli 20 000 ja laittoi asuntomme myyntihinnan "tosta hihasta vaan" yli 20 000 € alemmaksi. Tähän on tehty taloyhtiön remoneeja ja lainat maksettu niistä, mm. kokonaan uudet katot, räystäät vain yksi mainitakseni. Ei asuntojen hinnat tuolla lailla ole menneet alaspäin. Paikka Helsinki.
Joten se niistä ammattilaaisista!
"Haluatko myydä asunnon vai lahjoittaa sen????"
Joten tuohon vastatakseni, päättelimme, että ihan samalla tavalla mekin osataan lahjoittaa kämppä ilmaiseksi yhtä lailla kuin kiinteistönvälittäjäkin olisi sen tehnyt.
...mutta jos selität jotain tuollaista ostajakandidaatille, niin metsään menee. On ihan selvää, että kun menet asuntonäyttöön, niin isännöitsijäntodistus löytyy joka kämpästä. Jos sinä et ole sitä näytöllä kysynyt, niin fine, mutta voin kertoa, että valveutuneet ostajat kysyvät sitä ensimmäisenä. Siis tietenkin olettaen, että asunto edes vähän kiinnostaa.