Asunnon myyminen itse; nyt on sitten tulossa perhe katsomaan asuntoa.
Puhelimessa puhuttiin pitkään asunnosta, ja kuulosti tosi sopivalta tämä asunto niille mahdollisille ostajille, nyt mua jännittää ihan hirveesti. Asunto on ollut kuukauden myynnissä, ja nyt on vasta ensimmäiset tosimielellä olevat katsojat.
Ostajat ovat ensiasunnonostajia, ja mietin että miten kerron kaikista taloyhtiön asioista että eivät pelästy, mutta että eivät jälkeenpäin ajattele että on jätetty kertomatta. Rehellisenä ihmisenä minä arvostan aina rehellisyyttä, ja olen ajatellut sillä mennä, että kerron kaiken mitä itsekin haluaisin tietää.
Kaikki viat kerron, mutta myös mahdollisuudet mitä voisi pienellä remontilla tehdä, mitä olen esim. itse suunnitellut joskus tekeväni.
Ja ajattelin kertoa myös jonkinverran naapureista. Ongelma on se, että epäilen että isännöitsijä on ketku, mutta uskallanko kertoa siitä? Tilanne ei ole paha, isännöitsijä on ollut vasta hetken miedän talossa isännöitsijänä, mutta luulen että lähiaikoina isännöitsijä pitää taas vaihtaa, saattaa mennä jopa konkurssiin tämä nykyinen. Se kuulostaa vähän pahalta, sanoa ostajalle että isännöitsijä on talousvaikeuksissa oleva juoppo.
Kommentit (59)
Oletko pyytänyt isännöitsijältä isännöitsijätodistuksen ja PTS -suunnitelmaan (eli tulevat taloyhtiön remontit), yhtiöjärjestyksen ja taloyhtiön viimeisimmän tilinpäätöksen?
Niistä selviää jo paljon. Ostajan kannalta kiinnostavampaa on itse taloyhtiön tila kuin isännöitsijän tilanne. Tokihan siitä on riesaa mutta isännöitsijää voi vaihtaa.
Tuskin ostajaa kiinnostaa suunnittelemasi remontit. Ja naapureista voivat kysellä muiltakin.
Katso mitä asioita virallisessa isännöintitodistuksessa sanotaan ja kerro ne asiat. Kai olet hankkinut isännöintitodistuksen. Mielestäni sinun ei tule kertoa kaikenlaisia juoruja ja omia tulkintojasi - tai siis jos haluat että joku uskaltaa ostaa kämppäsi. En myöskään toisi omia remppanäkemyksiä esille, kyllä ostaja harkitsee ne itse. Ja jos ostavat asunnon nyt, heillä ei varmaan ole rahaa aloittaa remonttia ja turhaan luot käsityksen että asunto vaatii remonttia.
Mieti oletko liian amatööri myymässä ?
jos ostaisin taloyhtiöstä asuntoa, että onko isännöitsijä kunnollinen, eli hoitaako talon asiat kuten pitää hyvän isännöintitavan mukaan.
ap
Pelkäätkö mahdollisia tulevia korvauksia? Ette joudu korvaamaan yhtään mitään jos isännöitsijä on alkoholisti.
Minä en ole saanut isännöitsijän todistusta vielä, sen varmasti ehtii. Itse olen ollut kuitenkin sitä 5-vuotissuunnitelmaa tekemässä, olin vuosia tässä hallituksen pj:näkin, eli tiedän taloyhtiön asioista paljon enemmän kuin nykyinen isännöitsijä.
ap
että jos se ketku vie taloyhtiöltä rahat, ja sitten ollaankin käräjillä. Meille itselle kävi niin kun ostettiin tämä, että meille ei kerrottu että taloyhtiö käräjöi erään entisen osakkaan kanssa, ja mekin sitten maksoimme osan kun juttu hävittiin.
ap
Käytetyn asunnon ostossa ostajallakin on velvollisuus tarkastaa asunto. Jotain repsottavia ovenkahvoja tai irrallisia kynnyksiä ei tarvitse lähteä erittelemään. Sen sijaan kaupan kannalta olennaiset asiat, kuten kosteusvariot kyllä.
Ei kannata liian pikkutarkaksi lähteä, ostaja tarkistaa asunnon kunnon, saattaa kysellä jotain johon toki pitää totuudenmukaisesti vastata ja jos asunto miellyttää niin tehdään kaupat. Yleensä kauppakirjassa vielä on se lauseke jossa ostajakin vakuuttaa, että on tarkastanut asunnon ja hyväksyy sen myyntikunnon (ei nyt ihan näin mennyt mutta sinnepäin)
Minusta sen isännöitsijätodistuksen voisi hankkia valmiiksi, itse ainakin tsekkaisin ensimmäisenä sen. Eli en luottaisi myyjän kertomaan esim remonteista.
ja se isännöitsijätodistus kyllä kertoo jotain siitä isännöitsijästäkin jotain jos on kovin huonosti laadittu.
että jos se ketku vie taloyhtiöltä rahat, ja sitten ollaankin käräjillä. Meille itselle kävi niin kun ostettiin tämä, että meille ei kerrottu että taloyhtiö käräjöi erään entisen osakkaan kanssa, ja mekin sitten maksoimme osan kun juttu hävittiin.
ap
Mutta silloin olisit käräjillä taloyhtiöän edustajana (hallitusvastuu), et asunnon myyjänä.
Ja ostaja sanoi että tykkää remointoida itse. Kaipa se on jotenkin vähän häpeää että on tapetit ja laminaatit kärsineet ym. Keittiö on suht uusi, ja parit kolhut voi korjauttaa, kaikki viat on kyllä ihan näkyvissä olevia.
Nyt kun oikein asiaa ajattelee, ei kyllä oikeastaan tarvi sanoa mitään, antaa niiden vaan katsoa itse.
ap
se ei ole sinun murheesi varsinaisesti. Muuten kannattaa tietysti olla rehellinen, mutta ei tietenkään sanoa kaikkea "kamalaksi" tai "en haluaisi itse" yms
Ja ostaja sanoi että tykkää remointoida itse. Kaipa se on jotenkin vähän häpeää että on tapetit ja laminaatit kärsineet ym. Keittiö on suht uusi, ja parit kolhut voi korjauttaa, kaikki viat on kyllä ihan näkyvissä olevia.
Nyt kun oikein asiaa ajattelee, ei kyllä oikeastaan tarvi sanoa mitään, antaa niiden vaan katsoa itse.
ap
Toivottavasti näyttö menee hyvin ja ne tärkeimmät, eli hinta, sijainti ja pohja miellyttävät ostajaa!
t. se joka toppuutteli niiden pintavikojen kertomisesta.
jos ostaisin taloyhtiöstä asuntoa, että onko isännöitsijä kunnollinen, eli hoitaako talon asiat kuten pitää hyvän isännöintitavan mukaan.
ap
Sun ei tarvitse sanoa mitään isännöitsijästä. Tulevat taloyhtiön remontit pitää kertoa sen mukaan mitä niistä on päätetty, mutta jos pihalla naapurin kanssa olette jo esim putkiremppaa suunnitelleet, niin siitä sun ei tarvitse mainita.
Siivoa ja tuuleta asunto kunnolla ja siivoa kaikki ylimääräiset tavarat pois esim. vie lasten leluja kellariin tms. ettei näytä liian täydeltä. Sama naulakolle ja kenkähyllylle jne. Ostaja itse miettiköön omat remonttitarpeet. Eikä naapureista kannata pahemmin sanoa mitään. Vaikka he sinusta olisi mukavia, niin uusilla ei välttämättä kemiat kohtaa ja kukaan ei halua kuulla, että hulluja naapureita...
Sehän kai olet myymässä sitä asuntoa?
Nykyiselle pj:lle on kyllä sanottu asioista, mutta kun ei oikein osaa katsoa siellä kaikkia papereita varmaan niin hyvin kuin joku toinen. Pelkään että nykyinen hallitus on isännöitsijän "vietävissä". mutta on tässä talossa onneksi muitakin valveutuneita ihmisiä, ei ne ole minun vastuulla.
ap
pääasia että sellaien löytyy ja sinulla on näyttää asiankuluvat paperit kuten isännöitsijätodistus ja taloyhtiön toimintakerrtomus tilinpäätöksineen ja korjaussuunnitelmineen
J tietenkin musta kehua kämppää noin yleensä ja aluetta jossa asutte.
ostajaehdokkaalle, sen on lisäksi oltava muistaakseni alle 3 kk vanha. Eli se sinun on kyllä pakko hankkia. Siitä joudut maksamaan noin satasen verran... Ja kyllä todella tarkka kannattaa olla sanomisistaan, älä liikaa lavertele yhtiön asioista. Tottakai kerrot faktat ja just nuo yhtiön viisivuotissuunnittelmat, mutta omat näkemykset kannattaa kyllä jättää ihan sanomatta.
Tästä syystä en itse myisi omaa asuntoani. Välittäjä on neutraali ammattilainen, joka ei suhtaudu asuntoon tunnepitoisesti.
Uusi talo on jo katsottuna. Kehun kyllä tätä asuntoa ja taloyhtiötä, ja korostan hyviä puolia, niitä mihin itsekin ihastuttiin ja mistä naapuritkin on sanoneet että mikä vaikutti ostopäätökseen.
Taitaa vaan nyt jännittää niin paljon että murehtii kaikkea turhaa :)
ap
...oltava. Sehän nyt on ihan ensimmäisiä asioita, joka täytyy hommata, jos olet asuntoa myymässä. Yhtä lailla se on niitä ensimmäisiä asioita, jotka valtaosa ostajista myös haluaa nähdä (ja aiheesta tietenkin).
Se, että minkälainen itse isännöitsijä on, on aivan täysin sivuseikka. Huonoja isännöitsijöitä on olemassa, sen tietävät kaikki--> sen takiahan hallitus sitten tarvittaessa vaihtaa joko isännöitsijän tai koko isännöintitoimiston. Tämä ei ole ongelma lainkaan. Olennaista on se, että miten yhtiötä on hoidettu ja siitä viime kädessä vastuussa on hallitus (ja sitä kautta tietenkin kaikki osakkaat).
Mutta tosiaan hommaa se todistus välittömästi, muuten annat itsestäsi ammattitaidottoman kuvan. Muuten, miten ajattelit selvitä tuosta myynnistä, kun et ollut tietoinen isännöitsijäntodistuksen tarpeellisuudesta? Kauppakirjat jne. Myyminenhän on ihan helppoa itsekin, mutta tosiaan vaatii edes hieman vaivannäköä....
Isännöitsijää on vaan ollut vähän hankala saada kiinni. Toki tilinpäätös on itsellä jo valmiina, joka vuodelta olen säästänyt kaikki, ja muita papereita olen tulostanut netistä. Ei meillä ole koskaan lyöty isännöitsijätodistusta käteen kun ollaan käyty näytöillä, vasta sitten saatiin tästäkin kun oltiin tosissaan tekemässä tarjousta. Se on aika kallis tosiaan, kaikki energiatodistukset sun muut pitää olla mukana.
ap
:o