Yllätysvauva

anna se lapsi jollekin lapsettomuudesta kärsivälle. Se olisi oikea vaihtoehto. Tiedän kyllä ettei mitenkään helppo.

Ei vaan oo mua varten ihan tollainen anteliaisuus..

Aika alusta oli kuitenkin selvää, että lapsen pidän. Ei mulla ollut mitään kunnon syytä tehdä aborttia, sellaista minkä kanssa olisin voinut elää loppuelämäni. Lisäksi mielessä kyti ajatus siitä, että jos tämä onkin se ainoa mahdollisuus saada lapsi, olinhan tuolloin jo liki 30v. Mies tyytyi päätökseeni ja väitti jopa olevansa iloinen. Koko raskausajan mietin että oliko ratkaisu oikea. Lapsen synnyttyä tiesin että oli. Asiat loksahti paikoilleen ja totesin että näin sen pitikin mennä. Välillä mietin, että vahinko oli ihan hyvä, oltasko me ilman sitä uskallettu koskaan ottaa riskiä vaan siirretty ja siirretty vauvantekoa. En tiedä, ekan jälkeen oli helpompi tehdä toinen ja toisen jälkeen kolmas. Joskus kai kohtalo päättää ja on vaan pakko mennä mukana.

Minulle ja avomiehelleni raskauteni tuli todellakin yllätyksenä ja todella huonoon saumaan kaiken lisäksi. Mieheni oli asumuserossa silloisen vaimonsa kanssa (avioeron ollessa vireillä) ja heillä oli yhdessä 1,5 vuotias lapsi. Kaikki olivat vasta toipumassa kaikesta draamasta mitä meidän yhdessäolomme ja heidän eronsa olivat aiheuttaneet ja yhtäkkiä olinkin raskaana. Meille oli alusta alkaen kuitenkin selvää etää lapsi pidetään ja tilanteeseen yritetään vaan sopeutua. Se oli meiltä ihan periaatepäätös. Abortti ja adoptio eivät tuntuneet edes vaihtoehdoilta siinä vaiheessa. Nyt lapsemme on 8kk ikäinen ja kaikki on hyvin.