Ovulaatiotestistä; kierron lopussa vahvaakin vahvempaa plussaa!!!
Sain Fertestillä 12 päivää sitten yhtä tummat viivat ja oletan että ovis oli 11 päivää sitten (myös limat olivat sellaiset). Tein eilen huvikseni (aamuvirtsasta) saman ovistestin kuin 11 pv sitten ja SAIN NIIN VAHVAN TESTIVIIVAN ETTEN OLE KOSKAAN SAANUT! Testiviiva on yli puolet kontrolliviivaa tummempi, ihan älyttömän tumma. Nytkö vasta ovis onkin vaikka menossa on jo kp 25?????? Vai hormoonitko on aivan sekaisin??
Kommentit (13)
olen lukenut, että naisella voi myös olla kahdesti ovulaatio kierron aikana.
Kylläkin 2 munasolua voivat irrota samaan aikaan ei eri aikaan ja näin voi saada kaksoset alkunsa.
joka kodin suuri lääkärin kirja (2)
lainaus sivulta 624
" Ovulaation aika vaihtelee usein päiviä, ja välillä irtoaa useampikin munasolu saman kuukautiskierron aikana. Tähän perustuu mm. erikoinen tilanne, jossa valkoinen nainen voi synnyttää sekä värillisen että valkoisen kaksosparin. Sisaruksilla on tällöin kaksi isää."
tuosta jotenkin muistelin... eli en sitten vissiin ollut oikeassa :) tuo olikin niin että ne ovat ilmeisesti irronneet aika lähekkäin. Anteeksi tyhmyyteni :)
lh-hormoni ja raskaushormoni nimittäin ovat aika samanlaiset ja usein ovistestit reagoivat raskaushormoniin. näitä on sattunut paljonkin.
eli luulinsin että tästä on kyse mikäli sulla on säännölliset kierrot.
testaahan normaalilla raskaustestillä niin saat oikean tuloksen.
Poju01:
Kylläkin 2 munasolua voivat irrota samaan aikaan ei eri aikaan ja näin voi saada kaksoset alkunsa.
itseasiassa 2 kertaa ovulointi kierron aikan ON mahdollista. Tällaisia sattuu kuitenkin useimmin vain pitkissä kierroissa. Itse meinaan juuri lekurin pakeilla ravanneena ja asia lekurin vahvistama.
Mutta jos ovulaatiosta alkaa menkat alle 10 pvän sisällä, tarkoittaa se että luteaalivaihe liian lyhyt.
Marieela 10+1
mäkin luin yhtä bilsan kirjaa ja yleensä ovulaatio on noin 14vp ennen menkkoja, mutta joskus (!) toinen munasolu irtoaa jo 2viikkoa edellisen jälkeen. on tää vaan ihme salatiedettä!
* Aatelkaa jos ihmisellä olis ranteessa tuossa rannekellon paikalla sellanen monitori, jostä näkis kaikki kehon toiminnot.. Esim. että " ahaa, nyt on ovis" tai attä jaaha, " valkosolujen määrä alkaa uhkavasti vähetä...." ...... ;D Olis se vaan aika kätevää! Siitä näkis vitamiinien puutostilat suoraan ruudulta ym. asiat... ;D
Syitä tohon testiviivan vahvuuteen tuntuu löytyvän aika paljon. Tein vielä seuraavana päivänä eli eilen uuden ovistestin ja iltavirtsasta ja edelleen on testiviiva tummempi kontroliviivaa mutta ei niin tumma kuin edellispäivän aamuvirtsatesti. Eipä kai auta kun odotella. Nyt menossa kp 27 ja noin 30 pv on mun kierto ollut viime aikoina kesän / syksyn clomien syönnin jälkeen. Voihan se olla että clomien jälkeistä hormoonisekoiluakin tää vois olla. Vikan clomierän söin syyskuussa.
Tuntuu kyllä oudolta, että ovistesti reagois raskauteen vaikka oviksesta alle 2 viikkoa??? Vai mitä olette mieltä? Kokemuksia?
p.s. kirkasta limaa tullut eilen ja tänään mutta liekö oikeesti ovis vai simppoja eileisen rakastelun jäljiltä...
+ säteitä kaikile ja energiaa viikkoon!
toivottelee kirahvi
Oma kokemus: Kokeilin kahdessa kierrossa tuota ovistestiä ihan kierron lopussa juuri sen takia kun täällä on väitetty, että voisi näyttää raskauden (utelias kun olen). Ekassa kierrossa näytti kierron lopussa haamua ja en ollut raskaana. Toisessa kierrossa näytti kierron lopussa puhdasta negaa ja olin raskaana, joten itse en usko, että ovistestit voisivat näyttää alkanutta raskautta. Mutta tämä siis minun kokemukseni...
siis monillahan ovistesti näyttää haamua tai vaaleaa viivaa aina. mutta noissa ovis/raskaustestailuissa testin pitäs näyttää lh-huippua että vois alkaa arvailla että voi olla raskaus kyseessä.
tiedän, ettei haamu ole plussa ovistestissä, mutta tarkoitin tässä nyt sitä, että siinä kierrossa, jossa oikeasti olin raskaana, ei tullut yhtään mitään eli oli ihan puhdas valkoinen tikku.
Jaja ja pikkarainen rv 7+1
Eikös jotku ovistestit näytä viivaa siinäkin tapauksessa..pidetään peukkuja! +++++++++++++++++++++++++++++++