Mikä tuossa lidlin maidossa on "vikana"??
Meidän 12kk poikaa on nyt totuteltu tavalliseen maitoon, sekoitettu luomumaitoa korvikkeeseen jo yli kuukauden verran. "Tavallista" luomumaitoa on juonut jo pari viikkoa ilman mitään ongelmia ihan pelkästäänkin.
Viimeksi käytiin lidlissä ja huomasin että se lidlin luomumaito on paljon halvempaa ja ostin sitä. Sekoitin sitä sitten illalla korvikkeeseen puolet ja puolet systeemillä ja 2-3 tuntia nukahtamisen jälkeen poika heräsi itkien ja vääntelehtien, tätä kesti oikeasti yli 3 tuntia ennenkuin sai uudestaan unen päästä kiinni.
Ajattelin että varmaan hampaita tulossa, vaikka kiinnitinkin huomiota siihen että poika piereskeli koko ajan itkiessään.
Seuraavana iltana sama homma, 2-3 tuntia heräämisestä useamman tunnin huutoshow ja reilut ilmavaivat.
Sitten ajattelin että voisko se olla se maito ja seuraavana iltana annoin taas tavallista luomumaitoa ja tadaa, poika nukkui koko yön kuin tukki. Lidlin maitokokeilun aikana tuli myös nenän varteen sellainen hassunnäköinen ihottuma läntti, joka lähti haalenemaan kun vaihdettiin taas tavalliseen maitoon, nyt se on jo aika huomaamaton.
Mutta kysymys kuuluukin, miten tuo lidlin luomumaito sitten eroaa tavallisesta luomumaidosta?? Vai eroaako mitenkään, onko vain omituista sattumaa? Mulla ei ole edes sitä maitopurkkia enää tallella että olisin voinut verrata tavalliseen luomumaitoon että mitä eroa on..
luomumaito on homogenoitu. Se voi aiheuttaa allergisia oireita, kuten vatsavaivat ja ihottuma. Valion ja Arlan luomumaitoja ei ole homogenoitu.