Kumpi pahempi perus-wt vai akateeminen wt

jos hoitaa hommansa? Eli käy töissä, ei nosta sossusta tukia?

Olen aina mieltänyt itseni ja perheeni wt-perheeksi,

käyn töissä, en vielä ole ikinä joutunut hakemaan tukea sossusta, tosin lähellä on muutaman kerran ollut ja tälläkin hetkellä tekisi mieli jotain toimeentulotukea hakea...

Mutta silti, kaikesta huolimatta, mun lapsilla on ihan hyvät lähtökohdat elämälleen vaikka paljosta on puutetta. Joskus jopa mentaalisella puolella, sillä olen joskus sairastunut masennukseen ja siitä nouseminen on vaativaa, ja välillä en ole läsnä lapsilleni kunnolla.

Mutta, olen wt ja niin ovat lapsenikin. Heillä, ainakin esikoisella, on erittäin hyvät mahdollisuudet päästä pidemmälle kuin yleensä wt:n lasten, 6 on hyvä esimerkki,että päästä pois voi onnistua, ja uskon esikoiseni tässä onnistuvan. Toinen todennäköisesti päätyy duunariksi.

Se taas on eri asia kuin jos hänen perheensä olisi akateeminen, mutta ei yhtään huonompi.

Minun on hyvin vaikea muodostaa kuvaa tuollaisesta ihmisestä, ja usko huviksesi, minä kykenen visualisoimaan yhtä sun toista. Akateeminen white trash vain pakenee mielikuvitukseltani, sisäiseltä elokuvaohjaajaltani ja käsikirjoittajaltani.



Ja sinä, white trash piiristä noussut akateeminen, sinun ei voida katsoa olevan akateeminen white trash. Sinä olet minun silmissä koulutettu ja työtätekevä ihminen, jonka taustalla ei ole enää merkitystä. Haluaisin sinut työntekijäkseni jos firman omistaisin.

aika surullista.

Varmasti suurin osa "hienoista piireistä" Suomessa ei piittaa (eikä edes tiedä) taustastasi, ellei se näy käyttäytymisessäsi. Rapujen syönnin ja seurustelutaidot oppii harjoittelemalla siinä missä integroinnit ja ruotsin deklinaatiot.

niinsanottu "WT-sakki" on aivan yhtä arvokasta, tärkeää ja kunnioitettavaa ihmisarvoltaan kuin esim. rikkaat, sivistyneet tai mahtisukuihin syntuneet. Inhoan tätä toisten halveksimista ja alentamista sydämeni pohjasta.

Olen itse ns. WT piiristä ponnistanut ja elämäni on ollut ihan silmitöntä taistelua ja kamppailua. Lapsuudenkotini on sivistymätön, väkivaltainen, moniongelmainen, vanhempani rupurahvasta vanhanaikaista sakkia. Kaunaisia, katkeria, ja katkeruus purettiin lapsia hakkaamalla. Isäni vastusti ja jarrutti - suorastaan sabotoi - kaikkia opiskeluitani, ei halunnut päästää lukioon, kieltäytyi maksamasta kirjoja, vastusti ja kiristi etten pyrkisi yliopistoon. Mitään tukea, henkistä tai konkreettista, ei tullut koskaan, vain mitätöintiä, haukkumista ja väkivaltaa.

Siitä huolimatta mielettömällä sisulla nousin akateemiseksi. Jouduin tekemään paljon töitä maksaakseni opintoni (lukio, yliopisto), tukea en saanut mistään, koko ajan piti tehdä tuplaten töitä koska lähtötasoni oli kotini takia muita heikompi. Silti sisulla ja sitkeydellä onnistuin. Lopputulos on se että vanhempani vihaavat minua, ovat kaunaisia, kateellisia ja katkeria, kun eivät olisi suoneet mitään onnea tai menestystä lapselleen.

Pointtini tarinassa on se, että YMMÄRRÄN mitä on olla se niinsanottu WT. WT ei voi valita kohtaloaan. Sieltä nouseminen on niin vaikeaa, raskasta ja täynnä vastoinkäymisiä, että se vaatii lähes ylimaalliset voimat ja sitkeyden ja kaikki ei siihen pysty. Lapsi ei voi valita synnyinkotiaan tai vanhempiaan, eikä osaa lapsena olla kriittinen vanhempien tuputtaman arvomaailman ja maailmankatsomuksen suhteen.

Ns WT-elämä voi olla rankkaa, kuluttavaa, ja siihen kun vielä lisää muiden halveksunnan ja ylenkatseen, niin se taakka voi olla musertava.

Itse olen nykyään hyvätuloinen, ison firman keskijohdossa, hyvissa hommissa, ura nousujohteessa. En silti kuitenkaan osaa olla näissä akateemisten piireissä. En taustani vuoksi kelpaa hienoihin piireihin (kyllähän sen minusta näkee etten osaa olla luonnollisesti rapujuhlissa sun muissa koketeeraustilaisuuksissa) mutta en enää ole sitä WT-sakkiakaan kun oma perheeni ja sukuni on minut katkeran kateellisena hylännyt ja tuominnut.

Olen siis väliinputoaja, mutta sympatiani ovat kyllä siellä WT-ihmisten puolella. Heidän elämänsä on ihan oikeasti erilaista kuin etuoikeutettujen hyväosaisten. Helppo se on hyväosaisen akateemisen perheen lapsen pyrkiä yliopistoon kun aina on tarjottu virikkeitä, kulttuuria, sivistystä ja kannustettu lukemaan ja opiskelemaan. Kun taas duunarisakin lasta on rajoitettu, kielletty tai estetty tekemästä mitään näistä sivistävistä toimista.

Lisäksi sekin on aika eri asetelma maksaa opinnot itse omalla työllään ja lainalla, kuin että "pappa betalar" ja ostaa asunnot ja autotkin parin tonnin kuukausirahan lisäksi. Yliopistossa ollessani näki todella kristallinkirkkaasti ketkä tuli hyvistä rikkaista perheistä ja kenellä taas oli sitten taustallaan tuskainen taistelu huonoista lähtökohdista.

Kaikki ei ole niin mustavalkoista. WT ei aina voi tilanteelleen mitään.

siis sanoinhan jossain ylempänä viestissäni että OSAAN etiketin, siis tiedän miten rapujuhlissa toimitaan, osaan laulut, pöytätavat, etiketit ja käyn muissakin akateemisissa kokkareissa, mutta vastentahtoisesti enkä siellä ole ollenkaan kotoisassa olotilassa.



Eikä kyse ole omasta luokittelustani vaan nimenomaan ns "parempien piirien" luokittelusta. Uskon että sinä itse kuulut jo valmiiksi eliittiin, joten et voi tietää mitä vaikeuksia on sellaisella joka on rupusakista ponnistanut akateemiselle tasolle.



Toistan siis teesini siitä, että ensimmäisen polven rupusakkitaustaiset akateemiset ovat todellakin puun ja kuoren välissä ja hieman irrallisia, niin juuristaan kuin siitä tulevasta kohderyhmästäänkin.



PS: itse erotan eritoten työelämässä HETI sellaiset ihmiset joiden tausta on omani kaltainen, eli paljon vastoinkäymisiä, kamppailua ja johon on tarvittu sisua ja sitkeyttä. Itse esimiehenä palkkaan mielelläni juuri tällaisia ihmisiä jotka ovat joutuneet ponnistelemaan verenmaku suussa, ovat todella hyviä työntekijöitä ja elämässä oleet vastoinkäymiset (jotka ovat suurempia kuin se, että kynsilakan sävy ei sovi burberryn talvitakin kauluskäänteen väriin) tuovat mukanaan paljon suhteellisuudentajua. Oikeita vaikeuksia kokeneet eivät ruikuta turhista pikkuasioista.

ei vaikka hänen elämäntapansa ei olisi kovin keskiluokkainen.



Suomessa ei ylipäätään ole wt-ihmisiä. Amerikassa sellaisia on, mutta heille on ominaista, että he eivät itse ymmärrä tätä. Se on jonkinlaista itsensä alentamista tasolle, joka muiden silmin näyttää hirveältä elämältä mutta joka itselle on ihan normaalia. Räikeä olemus (ns. huono maku) ja härski kielenkäyttö, väkivallan, viinan ja huumeiden yhdistelmä, yksinhuoltajuus ja välinpitämättömyys hoivasuhteista.



Työläistaustan ja wt:n yhteys on lähinnä siinä, että mitä vähemmän ihmisellä on koulutusta, niin sitä huonommin hän yleensä tunnista erilaisia sosiaaliluokkia. Asiansa mallikkaasti hoitava duunari on wt:stä yhtä kaukana kuin asiansa mallikkaasti hoitava akateeminen. Olen alkanut epäillä, että se keskiluokan osa, joka niin kovin viljelee tuota wt-käsitettä, on itse epävarma omasta maustaan ja tyylistään.

duunaripohjalta akateemiseksi ponnistaneita. Kuten missä hyvänsä asiassa, olonsa alkaa tuntea kotoisaksi kun on niin kauan ja paljon tehnyt jotain asiaa, että se alkaa sujua. Tottakai jos kotona ei ole tottunut rapukokkareisiin ja juhlapäivällisiin kovat kaulassa, se tuntuu aluksi epämukavalta vanhemmiten aloittaa. Mutta kyllä se siitä, tutussa seurassa. Pitää vain asennoitua siten, että muut ihmiset on kivoja ja kiinnostavia ja myös itse olen sitä.

siis sanoinhan jossain ylempänä viestissäni että OSAAN etiketin, siis tiedän miten rapujuhlissa toimitaan, osaan laulut, pöytätavat, etiketit ja käyn muissakin akateemisissa kokkareissa, mutta vastentahtoisesti enkä siellä ole ollenkaan kotoisassa olotilassa.

Eikä kyse ole omasta luokittelustani vaan nimenomaan ns "parempien piirien" luokittelusta. Uskon että sinä itse kuulut jo valmiiksi eliittiin, joten et voi tietää mitä vaikeuksia on sellaisella joka on rupusakista ponnistanut akateemiselle tasolle.

Toistan siis teesini siitä, että ensimmäisen polven rupusakkitaustaiset akateemiset ovat todellakin puun ja kuoren välissä ja hieman irrallisia, niin juuristaan kuin siitä tulevasta kohderyhmästäänkin.

PS: itse erotan eritoten työelämässä HETI sellaiset ihmiset joiden tausta on omani kaltainen, eli paljon vastoinkäymisiä, kamppailua ja johon on tarvittu sisua ja sitkeyttä. Itse esimiehenä palkkaan mielelläni juuri tällaisia ihmisiä jotka ovat joutuneet ponnistelemaan verenmaku suussa, ovat todella hyviä työntekijöitä ja elämässä oleet vastoinkäymiset (jotka ovat suurempia kuin se, että kynsilakan sävy ei sovi burberryn talvitakin kauluskäänteen väriin) tuovat mukanaan paljon suhteellisuudentajua. Oikeita vaikeuksia kokeneet eivät ruikuta turhista pikkuasioista.

Suomessa on aika vähän sukuja, joissa on pitkiä akateemisia perinteitä. Vähän kun pintaa raaputtaa, pari sukupolvea, ovat tutkinnot harvinaisia. Esimerkiksi omassa keskiluokkaisessa yhdeksän naisen kaveripiirissä vain yhdellä on isovanhemmat, joilla on korkeakoulututkinto. Sen sijaan omien lapsiemme isovanhemmilta tutkinnot löytyvät. Että eiköhän suurin osa ole aika vähän aikaa rapujuhlissa istunut. Samanlaisia ollaan kaikki :) Etenkin siinä, että meillä on tarve luokitella ja arvottaa muita.



Rauhaa ja rakkautta!

Vaan kannustettiin opiskelemaan ja oppimaan. Olen sekakäyttäjä-yksinhuoltajan lapsi, hän halusi kuitenkin minulle parempaa kuin itselleen. Sitä sainkin, onneksi.

Itse olen kyllä aikamoisesta "WT-lähiöstä" kotoisin ja tiedän useamman, jotka ovat ponnistaneet suht' pitkälle niillä eväin.



Nykyään mahdollisuudet ovat vielä paremmat.

Mitä se määrittelee?

Ei määrittele mitään, toimii vain kielikuvana "paremmista piireistä".

jo äitini oli akateeminen ja isälläkin yliopisto-opintoja suoritettu.



Siitä huolimatta olen tehnyt päätöksen jo vuosia sitten, että olen onnellisempi wt-ihmisenä. Tatuointeja en ole hankkinut, enkä esittele mahaläskejäni julkisesti, mutta kiroilen, juon joskus lärvit ja huudan jos huvittaa. Suosittelen.

akateemisiin juhliin liittyy aina paljon etikettisääntöjä, tapoja, tiettyjä puheenaiheita, tiettyjä akateemisia lauluja ja tarinoita jotka "pitää osata ulkoa", avecin pitää myös tietää tietyt pelisäännöt, pukeutuminen on tarkkaa ja etiketin mukaista, illan kulku ja ohjelman runko pitää tietää entuudestaan.



Eli siis kaikki tuo koketeerauksen etiketti ja pelisääntö kiteytyy esimerkkisymboliin nimeltä rapujuhlat :)

joskaan juominen ja kiroilu ei sinua tee WT:ksi pelkästään, mutta hienoa että uskallat olla eri genreä kuin mitä "sukuperimäsi" ja koulutustasosi sinällään velvoittaisi olemaan.

jos nyt puhutaan nro 6 määrittämin termein asiasta. Erona se, että meillä kannustettiin opiskeluun (yh-päihdeäiti minulla, jolta en muuta tukea saanut kuin henkistä).



Tunnistan kipeästi tuon luokkaristiriidan, ja sopeutumisen vaikeuden. Omalla kohdallani ristiriita kävi niin ahdistavaksi, että en halunnut pyrkiä ns. akateemisiin piireihin yhtään enempää kuin on työn puolesta pakko.



Olen asemassa, jossa akateeminen koulutus on pakollinen, mutta muuten elän ns. duunarielämää. Mieheni on duunari, asumme pikkukaupungissa, en koskaan tuo esiin kouluttautuneisuuttani. Minulla on hyvin vähän akateemisia ystäviä.



Henkisesti olen koditon luokkien välissä roikkuja. Täysin kotonani en ole duunaripiireissäkään. Minulle hiukan naureskellaan liian kulturelleista tottumuksistani ja ruokamieltymyksistäni, jotka eivät ole sen ihmeellisempiä kuin että luen paljon lehtiä ja kirjoja, hankin tietoa muustakin kuin auton korjaamisesta, enkä syö makkaraa ja juo kaljaa.



Silti koen olevani hyväksytty ja osa lähiyhteisöäni ja nykyistä perhettäni ja mieheni puolen selkärankaista duunarisukua, vaikka vierauden tunne väliin vaivaa. Akateemiset ympyrät olivat silti paljon vieraammat ja ahdistavammat. Eniten häiritsee se, että on täysin oletusarvoista, että akateeminen maku olisi parempaa, ja että kaikki haluaisivat pyrkiä senkaltaiseen elämään, jos vain olisi varaa ja mahdollisuuksia. Muiden kustannuksella voidaan hyväntahtoisesti naureskella ja suhtautua alentuvasti. Rentous on kaukana, kilpailu kovaa, heikko ei saa olla.



Meitä on varmasti paljon, mutta toisin kuin muut "luokat", me kuljemme usein yksin, siksi minäkin tunnen olevani niin koditon. En usko, että koskaan pääsen täysin tästä vierauden tunteesta kaikkia piirejä kohtaan.

miehesi on duunari.

Näin teillä ollaan jo lähtökohtaisesti tavallaan kahden tulen välissä.

jos nyt puhutaan nro 6 määrittämin termein asiasta. Erona se, että meillä kannustettiin opiskeluun (yh-päihdeäiti minulla, jolta en muuta tukea saanut kuin henkistä).

Tunnistan kipeästi tuon luokkaristiriidan, ja sopeutumisen vaikeuden. Omalla kohdallani ristiriita kävi niin ahdistavaksi, että en halunnut pyrkiä ns. akateemisiin piireihin yhtään enempää kuin on työn puolesta pakko.

Olen asemassa, jossa akateeminen koulutus on pakollinen, mutta muuten elän ns. duunarielämää. Mieheni on duunari, asumme pikkukaupungissa, en koskaan tuo esiin kouluttautuneisuuttani. Minulla on hyvin vähän akateemisia ystäviä.

Henkisesti olen koditon luokkien välissä roikkuja. Täysin kotonani en ole duunaripiireissäkään. Minulle hiukan naureskellaan liian kulturelleista tottumuksistani ja ruokamieltymyksistäni, jotka eivät ole sen ihmeellisempiä kuin että luen paljon lehtiä ja kirjoja, hankin tietoa muustakin kuin auton korjaamisesta, enkä syö makkaraa ja juo kaljaa.

Silti koen olevani hyväksytty ja osa lähiyhteisöäni ja nykyistä perhettäni ja mieheni puolen selkärankaista duunarisukua, vaikka vierauden tunne väliin vaivaa. Akateemiset ympyrät olivat silti paljon vieraammat ja ahdistavammat. Eniten häiritsee se, että on täysin oletusarvoista, että akateeminen maku olisi parempaa, ja että kaikki haluaisivat pyrkiä senkaltaiseen elämään, jos vain olisi varaa ja mahdollisuuksia. Muiden kustannuksella voidaan hyväntahtoisesti naureskella ja suhtautua alentuvasti. Rentous on kaukana, kilpailu kovaa, heikko ei saa olla.

Meitä on varmasti paljon, mutta toisin kuin muut "luokat", me kuljemme usein yksin, siksi minäkin tunnen olevani niin koditon. En usko, että koskaan pääsen täysin tästä vierauden tunteesta kaikkia piirejä kohtaan.

Akateeminen wt = oxymoron

siihen liittyy "alemmin koulutettujen" halveksiminen ja itseään täynnä oleminen.

oikean keski- tai yläluokan tunnistaa siitä, että eivät häpeä jos eivät tiedäkään etikettiä. rauhassa ottavat mallia toisista tai kysyvät ja em. taustaiset isännät myös neuvovat ilkeilemättä. nousukkaat ("akateeminen wt") opettelee etukäteen ja brassailee