Lue keskustelun säännöt.
Onko minulla mitään mahdollisuutta vielä joskus korkeastikouluttautua?
24.08.2012 |
Peruskoulu meni penkin alle (keskiarvo alle 6) ja mitään ammattia ei ole. Haaveilen kuitenkin yliopistosta.
Ajattelin yrittää iltalukiota ja kysyä jostain taholta apua opiskeluun ja oppimiseen. Sitten joskus voisin hakea yliopistoon. Olisin silloin noin 35 vuotias.
Onkohan ihan liian kaukaa haettua?
Kommentit (32)
8, juu, mutta jos luet otsikon, siinä puhutaan korkeakouluopinnoista...
Jos oikeasti on mennyt peruskoulu kutosen linjalla niin jokinhan siinä on raskaasti mättänyt!
Uskoin kouluiässä olevani totaalisen tyhmä ja lahjaton ja koulu meni penkin alle. Varsinkin olin vakuuttunut matemaattisesta ja kielellisestä lahjattomuudestani.
No lukiossa ryhdistäydyin ja pakotin itseni opiskelemaan noita mutta edelleen uskoin että se on lahjattomuuteni takia vaikeaa. Meni keskinkertaisesti. Lähdin kuitenkin yliopistoon opiskelemaan matemaattista alaa ja siellä huomasin, että koko lahjattomuus oli pelkkää paskaa, pelkkä väärä uskomus joka esti kapasiteettini käyttämistä. Olinkin yhtäkkiä lahjakas! Ja tosiaan selvisin opinnoistani hyvinkin helposti, 3 vuodessa maisteriksi. Kun uskoin olevani "tyhmä", olin sitä, kun aloin uskoa että olen loistavan älyikäs, olin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisäksi jos kiinnostaa yliopiston "taso" niin mikset käy joskus jotain kurssia avoimessa yliopistossa. Maksavat vähän mut kivaa jos kiinnostaa.
Sinun taustalla olisit varmasti hyvä vaikkapa opettajaksi. Siellä on liikaa niitä kilttejä kympin tyttöjä. Ei ole hyvä jos kaikki ovat samanlaisia.
Lukioon pääsee ihan kuka tahansa. Ei ehkä mihin tahansa lukioon, mutta aikuislukioonhan sinä aiotkin. Toinen vaihtoehto on sitten 3-vuotinen ammattikoulu, joka sekin riittää yliopistoon hakemiseen.
Mutta voisit jo nyt ihan kokeeksi mennä jollekin avoimen yliopiston kurssille. Sillä pääsisit vähän alkuun. Äläkä masennu, vaikka et saisi ensimmäisiä tenttejä edes hyväksytyksi. Kyllä se siitä lähtee kun itselle selviää, mitä täällä oikein odotetaan.
Heti epärealistisen korkeat tavoitteet. Ota ensin tavoitteeksi 1) ilmoittautua lukioon. Siinä eka etappi. Joskus jo tämä osoittautuu ekaksi kynnykseksi, jota ei ylitä, jos on paljon ongelmaa ja koulussakäynnin vaikeuksia taustalla. Sitten tavoitteeksi 2) saada eka kurssi läpi. Tavoitteeksi 3) saada lisää niitä kursseja läpi ja paljon ja monta. Motivaatiota, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä tarvitaan! 4) SITTEN kun jonain päivänä olet lähellä lakin saamista, mieti niitä korkeakouluopintoja.
Nyt vakuttaa siltä, että tavoittelet heti ja nopeasti jotain fancya, muttei sinulla ole mitään käsitystä, mitä se vaatii. Et myöskään välttämättä tiedä, mitä oikeasti haluaisit tehdä työksesi, joten lukion ajan miettiminen ja omien taitojen ja pitkäjänteisyyden testaaminen tekee ihan hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ainakin tykkäsin kun oli vähän muunlaisiakin opettajia. Toivat perspektiiviä tunteihin.
Ei kai nyt sentään.
Pelkäsin olla koulussa, pelkäsin suorittaa. Lintsasin paljon, eikä kukaan välittänyt eikä kannustanut mihinkään. Luokanvalvojalta kuulin, ettei minusta koskaan tule mitään, ei edes työtöntä.
Voit hyvinkin päästä vaikka kuinka pitkälle, jos voitat pelkosi. Oppimiskyvyssäsi ei ole välttämättä mitään vikaa.
Jos kuitenkin olet suorittanut peruskoulun 6:n keskiarvolla, sinun kannattaisi ensin kerrata peruskoulun tietoja kielissä ja matematiikassa ennen kuin aloitat lukion. Muuten lukio voi osoittautua turhan vaikeaksi nimenomaan näissä aineissa, joissa uudet asiat rakentuvat aina aikaisemmin opittujen päälle. Esim. historia ja uskonto ovat taas eri juttu - niissä pystyy aika sujuvasti opiskelemaan uusia asioita, vaikka vanhat olisivatkin jo unohtuneet.
Terv. opettaja yliopistosta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuulemma heikko koulussa ja myöhemmin siitä tuli juristi, ja muitakin hommia löytyi.
toki on vaikka mihin mutta kannattaa ajatella tosiaan vaihe kerrallaan - ei suoraa yliopisto-opintoihin pyrkien.
Kannattaa myös pohtia MIKSI pitäisi tähdätä juuri yliopistokoulutukseen? Asiathan voi kiinnostaa muutenkin ja niitä voi opiskella itsekseen tai esim. avoimessa yliopistossa ihan itsekseen. Ja täytyy kuitenkin miettiä sitäkin, että esim. työllistääkö tuo miettimäsi ala mitenkään. Joskus on järkevämpää tehdä jotain realistista ja arkista työkseen ja harrastaa intohimoisesti sitä ykköskiinnostustaan, kun siihen on taloudellisia mahdollisuuksia sen arkityön pohjalta ja kun on katto pään päällä ja ruokaa kaapissa. Esim. taide- ja kulttuurialat on just niitä, joista päädytään joka tapauksessa Siwan kassalle vajaaviikkotunneilla, palkattomiin harjoitteluihin tai suoraan toimeentulotuelle. Eli hukkaan menee hieno koulutus ja opintolainat siitä arkielämässä hyödyttömästä koulutuksesta pitäisi silti maksaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Peruskoulu meni aina yläasteen alkuun asti hädin tuskin seitsemän keskiarvolla. Yleensä se oli siinä 6,7-6,9 välillä. Yläasteella ryhdistäydyin hetkeksi ja keskiarvo nousi parhaimmillaan 8,5:een. Lukio meni penkin alle, keskiarvo jälleen hädin tuskin seitsemän.
Muutama välivuosi ja opistotasoinen koulutus. Sitten sain päähäni hakea yliopistoon, mistä olin haaveillut jo vuosia. Pääsin ensi yrittämällä opiskelemaan ja menestyin opinnoissa paremmin kuin koskaan. Saatoin keskittyä vain itseäni kiinnostaviin aineisiin. Valmistuin ja myöhemmin hain uudelleen yliopistoon ja suoritin toisen tutkinnon myös erinomaisin arvosanoin.
Kaikki on siis mahdollista. Tärkeää on oma motivaatio, minkä löytämiseen meillä joillakin menee vähän kauemmin aikaa.
Lukioon pääsee ihan kuka tahansa. Ei ehkä mihin tahansa lukioon, mutta aikuislukioonhan sinä aiotkin. Toinen vaihtoehto on sitten 3-vuotinen ammattikoulu, joka sekin riittää yliopistoon hakemiseen.
Mutta voisit jo nyt ihan kokeeksi mennä jollekin avoimen yliopiston kurssille. Sillä pääsisit vähän alkuun. Äläkä masennu, vaikka et saisi ensimmäisiä tenttejä edes hyväksytyksi. Kyllä se siitä lähtee kun itselle selviää, mitä täällä oikein odotetaan.