Lue keskustelun säännöt.
Yh:n valitusta, onko kellään muulla samoja tuntemuksia?
24.08.2012 |
Minulla on sellainen olo, että lapsi vie multa energian pelkällä olemassaolollaan. Olen ollut yh koko lapsen elinajan. Nyt hän on jo iso, mutta en saa mitään tehtyä enkä mihinkään keskityttyä hänen ollessaan. Jos hän sattuu olemaan jossain pidempään pois, saan vaikkapa imuroitua, luettua kirjaa, jne. Kun hän on kotona, jotenkin hän "täyttää tilan" ja kaikki keskeytyy koko ajan, niin etten saa aloitettua yhtään mitään. Huomaan, että tiskitkin laitan (umpiväsyneenä) vasta lapsen nukahdettua, vaikka silloin en haluaisi muuta kuin olla. Mutta otetaan tuo tiskikone-esimerkki: kun olen laittamassa tiskejä, lapsi kysyy jo moneen otteeseen jotain: mulla on jano, missä mun se ja se tavara on, arvaa mitä Ville sanoi luokassa. Aina pitää vähintään vastata se, että odota, mä laitan nämä ensin, tulen sitten. Mä vaan en jotenkin jaksa.
Tuntuu kurjalta ja syyllistän tästä itseäni.
Lapsi ei saisi kokea itseään joksikin jarruksi tai haitaksi.
Kommentit (44)
että et jotenkin arvosta lapsesi seuraa tai et ainakaan nauti siitä. Mieti, miten löytäisit elämäänne yhteisiä hauskoja hetkiä. .
.
Tietenkin arvostan lapseni seuraa ja nautin siitä suuresti. Meillä on paljon hauskaa, teemme kaikkea kivaa, vitsailemme, jne. Mutta eihän kukaan joka ainut elämän hetki vain nauti kenestäkään ihmisestä! Totta kai kuuluu jokaiseen myös niitä huonoja oloja. Lapsen arvostaminen ei mitenkään poissulje sitä, että väsähtää siihen tietynlaiseen valppauteen ja keskeytymisiin.
Äitisi tekee ilman muuta väärin kun syyllistää teitä, mutta se on nyt ihan eri asia kuin mistä minä kirjoitin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän täysin tilanteesi, sillä olen ollut siinä itse. Jotta jaksoin hoitaa lapsen kun se oli pieni, niin jätin siivoamisen minimiin. Kun lapsi kasvoi, aloin enemmän ja tarkemmin siivoamaan, mutta muistan kuinka työlästä oli saada aikaiseksi mitään.
Se mikä minua auttoi ryhdistäytymään oli liikunnan aloittaminen. Ja kun aloin seurustelemaan niin silloin toisesta sai tukea, eikä tarvinnut kaikkea tehdä/ päättää yksin.
Muut kuin totaali yh:t eivät tule koskaan ymmärtämään/tietämään millaista se todellisuudessa on kun hoitaa lasta yksin, koko ajan. Jos saisit edes joka toinen viikonloppu lapsen jonnekin niin olisit paratiisissa, mutta kun ei.
Toinen jolla on parisuhde saa jakaa kaikki huolet ja ilot toisen aikuisen kanssa, joka on automaattisesti myös vastuussa lapsesta, auttaa paljon!
Eihän hän edes kasvata sitä lasta, vaan kapaloi tämän tuollaiseen kummalliseen paapomiseen.
Eihän hän edes kasvata sitä lasta, vaan kapaloi tämän tuollaiseen kummalliseen paapomiseen.
Jos iso lapsi ei saa itse juotavaa, ei osaa ottaa avainta mukaan, juoksuttaa koko ajan jne. niin kyllä äidin pitää katsoa peiliin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta täytyy sanoa että ihan vieras ongelma mulle vaikka totaaliyh olenkin. Minua nimittäin ei keskeytykset haittaa yhtään, voin vaikka tiskata ja jutella lapsen kanssa yhtä aikaa. Tai käväistä tekemässäkin jotain ja jatkaa.
Jäin oikein miettimään tätä ja muistan lukeneeni temperamenttipiirteestä joka määrää sen onko ihminen sellainen "joustava" jota ei keskeytykset suunniteltuun toimintaan haittaa vai ei. Olisikohan ollut sopeutuvuus se piirre. Nuo on siitä huonoja että ovat synnynnäisiä piirteitä eikä sille paljoakaan voi jos on sellainen että täytyisi pystyä suorittamaan homma häiriöttä loppuun.
Olen kolmen lapsen yh, lapset ovat isällään kyllä joka toinen viikonloppu ja lomilla, mutta arki pyörii varassani. Minä en pysy toimintakykyisenä jos koko ajan keskeytetään ja myös meteli ahdistaa. Huomaan joutuvani taistelemaan lamaantumisen tunnetta vastaan, ei tee mieli ryhtyä mihinkään kun kohta keskeytetään.
Olen temperamentiltani ehkä muutosvastarintainen - tykkään kyllä kaikesta uudesta ja olen rohkea, mutta lähtemiset, tulemiset, paikan vaihdot ja muu rassaavat ja minulla kestää sopeutua. Ja töissäkin pienikin tieto siitä, että joudun keskeyttämään hommani esim kokouksen takia estää minua toimimasta joskus kokonaan.
Todella kurjaa lyödä ap:ta tällä tavoin, me ihmiset vain olemme erilaisia ja harva on hankalia piirteitään valinnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihan samanlainen tilanne. Lapsi on tosin vasta kaksivuotias. Koska olen yksinhuoltaja, tunsin ihan hirveää syyllisyyttä siitä etten ollut jatkuvasti leikittämässä ja viihdyttämässä lastani. Jossain vaiheessa huomasin että tytössäni on jo luonteensakin puolesta pienen prinsessan piirteitä ihan tarpeeksi ja minun kasvatystyylini pahentaa tilannetta vielä lisää. Yritin jollain tavalla korvata tytölle sitä että hän kasvaa yhden vanhemman perheessä olemalla täydellisen huomioiva ja aktiivinen vanhempi. Eihän siitä tule mitään.
Lapsi ei koe itseään jarruksi tai haitaksi vaikket olisi joka sekunti hänen kanssaan. Suosittelen että teet muutoksen elämäntyyliinne. Ensinnäkin lopetat syyllisyyden tuntemisen, joko itse tai vaikka neuvolapsykologin avulla. Aina kun tunnet syyllisyyttä, mietit onko siihen oikeasti aihetta. Olet varmasti hyvä vanhempi vaikket juoksisi koko ajan lapsesi perässä ja miettisi viihtyykö hän tai onko hänen hyvä olla. Toiseksi järjestät joka päivälle hetken, jolloin olet täysin lapsen käytettävissä ja kuuntelet mitä hänellä on sanottavana, olet läsnä vain hänelle. Hellyys on myös tärkeää. Jos kuunteluhetki on vaikka iltaruokailun aikana, toinen hetki voi olla sohvalla yhdessä lempiohjelmaa katsellen tms. Muun ajan teet kotitöitä silloin kun tarvitsee ja vastaat lapselle ettei äiti ehdi nyt neuvoa, äiti laittaa tiskejä/ripustaa pyykkiä/lukee lehteä. Jos lapsi haluaa kertoa mitä Ville sanoi, voit pyytää häntä tulemaan luoksesi ja sanoa että yritän kuunnella mutta nyt pitää tehdä tämä ruoka samalla.
Aluksi lapsesi voi protestoida koska on tottunut saamaan tahtonsa läpi, mutta olen melkein varma että lopulta voitte molemmat paremmin. Kyllähän lapsesikin haluaa mielummin hyvinvoivan äidin joka oikeasti nauttii hänen seurastaan, kuin väsyneen äidin joka huomioi vain velvollisuudesta.
Tein saman muutoksen meillä vasta pari kuukautta sitten ja aluksi tunsin siitäkin syyllisyyttä. Ajan kanssa huomasin että lapsi oppi leikkimään myös itsekseen ja yhdessäolohetket muuttuivat laadukkaammiksi. Lapseni ei enää juokse perässäni joka paikkaan kun olen asettanut rajat, ja silti hän vaikuttaa huomattavasti onnellisemmalta ja tyytyväisemmältä elämäänsä.
jos kerran luonteen puolesta ei äidiksi sovi??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsia on varmasti erilaisia, ja osa lapsista tarvitsee epäilemättä enemmän huomiota, apua jne. kuin osa lapsista.
Itse olen ollut lasteni lähes totaali-yh siitä lähtien kun nuorin oli vuoden vanha. Nyt kaikki ovat jo koulussa. Ymmärrän kyllä ap:n ongelmaa ja väsymystä, mutta minustakin kuulostaa siltä, että lasta voisi edellyttää tai ohjata toimimaan itsenäisemmin.
Lapsi voi esim. tyhjätä tiskikoneen (näin meillä kouluikäisistä lähtien), lapsi voi laittaa omat astiansa suoraan koneeseen. Lapsi voi itse ottaa mehua tai vettä, ja jos lapsen kaverit eivät odota hetkeä, voi hän mennä perästä -auttamaan mennään heti kun päästään, ei välttämättä heti kun lapsi keksii pyytää.
Ymmärrän kyllä, kuinka rasittavaa voi joskus olla se, että lapsi kyselee, keskeyttää jne. koko ajan. Itse toimin näin silloin, kun lapset olivat pienempiä:
Kun tulin väsyneenä töistä kotiin ja lapsilla oli miljoona asiaa tai kysymystä, saatoin sanoa lapsille jotenkin näin: "minulla on ollut tosi raskas päivä töissä ja olen väsynyt. Sopiiko, että äiti menee hetkeksi lepäämään ihan yksin ja sillä välin te voitte katsoa lastenohjelmat? Jutellaan sitten tarkemmin". Saatoin selittää, että en ole vihainen tms., vaan kaipaan vain sitä, että saan tovin hengähtää raskaan työpäivän jälkeen. Minä lepäsin (nukuin / luin / surffailin), lapset katsoivat pikkukakkosta ja lastenohjelmien jälkeen jaksoin kuunnella seikkaperäisiä kertomuksia erilaisista asioista. Joskus käytän tätä edelleen ja se oikeasti auttaa kun lapset ovat levottomia. Usein jo 5 minuuttia "hiljaisuutta" auttaa.
En ymmärrä miksi (isomman) lapsen jokaiseen inahdukseen pitäisi heti reagoida tai työntää muut asiat sivuun. Lapsen on hyvä oppia myös odottamaan, eikä se tee lapsesta jarrua tai haittaa.
jos kerran luonteen puolesta ei äidiksi sovi??
Lapsesi purkavat aikuisena terapiassa traumojaan, kun äiti/isä oli empatiakyvytön kontrollifriikki ja vailla suhteellisuudentajua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuo ongelmat tulee juurikin tuosta satelliittivanhemmuudesta, jota ap harjoittaa...
jos kerran luonteen puolesta ei äidiksi sovi??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kyllä sen tietää jo ennen ekaakin.
Jos on avuton, tarvitsee hiiskumattoman rauhan, jotta kykenee hämmentämään kattilaa, eikä kykene puhumaan ja valuttamaan hanaa yhtä aikaa, ei kannata ruveta äidiksi.
Ja tosiaan: ihan jokaiselle vastaantulijalle ei myöskään pidä sitä mukeloa vääntää!
Lyhyt kommenttisi antoi viitteitä siitä, että kuvittelet että elämää voi suunnitella ja ohjata, että äitiyteen on olemassa joku kriteeristö ja kun sen täyttää, on automaattisestihelvetin hyvä, ja että et oikein osaa asettua toisen asemaan. Suhteellisuudentajuttomuudesta kertoo se, että tuomitsen ap:n yhdenpiurteen perusteella ymmärtämättä, että kokonaisuudellaon merkitystä ja siitä emme tiedä mitään.
34
Nuo ongelmat tulee juurikin tuosta satelliittivanhemmuudesta, jota ap harjoittaa...
Ehkäisy on keksitty, eikä jokaisen vastaantulijan kannata juosta pusikkoon lisääntymään. Isänkin voi valita.
Empatiakykyä ei ole se, että säälii jokaista ääliötä ja hyväksyy kritiikittä näiden törttöilyt.
Ap:stakin kärsii se Ville - ja tämän tuleva vaimo. Empatia kuuluu heille, ei ap:lle, joka on ihan aikuisena tuon sopan aiheuttanut!
Minulla ei ole ongelmia arjen hallinnassa, olen varsin käytännöllinen ja moniajoon kykenevä tehopakkaus. Mutta en tykkää siitä että minut keskeytetään - pärjään kyllä ja maailma ei kaadu, mutta en tykkää!
Ja kyllä sen tietää jo ennen ekaakin.
Jos on avuton, tarvitsee hiiskumattoman rauhan, jotta kykenee hämmentämään kattilaa, eikä kykene puhumaan ja valuttamaan hanaa yhtä aikaa, ei kannata ruveta äidiksi.
Ja tosiaan: ihan jokaiselle vastaantulijalle ei myöskään pidä sitä mukeloa vääntää!
....enkäusk että olet noin tyhmä, lienet siis näitä palstaprovoja. Joka tapauksessa lähden nyt mieluummin kahville. Mtta anna kun arvaan: poliittisessa kentässä olet konservatiivi-oikeistolainen, olet naimisissa, sinulla on omakotitalo ja kaksi lasta. Etkä ole elämässäsi tehnyt mitään jännittävää, mikä vähän kaivaa sinua sillloin, kun tulet asiaa ajatelleeksi. Miehesi ei myöskään osaa koskettaa sinua ihan siten kukn haluaisit, mutta koska et ole kokenut parempaa, et osaa sitä suoraan kaivatakaan.
Ehkäisy on keksitty, eikä jokaisen vastaantulijan kannata juosta pusikkoon lisääntymään. Isänkin voi valita.
Empatiakykyä ei ole se, että säälii jokaista ääliötä ja hyväksyy kritiikittä näiden törttöilyt.
Ap:stakin kärsii se Ville - ja tämän tuleva vaimo. Empatia kuuluu heille, ei ap:lle, joka on ihan aikuisena tuon sopan aiheuttanut!
yhteiskunnan täystuilla, perhe täynnä erilaisia erivärisiä au-lapsia, joita kotipalvelu käy kaitsemassa.
41 istuu sillä välin keskittyneesti risassa kiikkustuolissa haaveillen elämänsä suuresta rakkaudesta, jonka uskoo löytävänsä Tallinnanaukion penkiltä ihan kohta.
Ja koska 41 nyt juo kahvia, hän ei pysty lukemaan (=tavaamaan) samaan aikaan.
"helikopteriäideiksi".
Nimitys tulee siitä, että te pörräätte kuin paparazzit koptereillaan koko ajan sen ainokaisenne ympärillä. Pieninkin havainto tai ääni tai liike laukaisee sitten hälytysajon...