Koiranomistajat; Meneekö teillä koskaan hermot koiraan?

Jos se paskantaa pikkuhousut sänkyyn, niin ei silloin kovin tyytyväinenkään olo ole.

Todellakin menee! Vaikka rakastan koiraamme NIIIIN paljon, välillä olisi kiva olla yksin. Mulla on varmaan päässä vikaa, mutta tarvitsen välillä totaalista yksinäisyyttä. En jaksa miestä, en kavereita, en koiraa, en mitään ärsykkeitä enkä läsnäoloa. Onneksi nämä hetket onnistuvat säännöllisesti, ja koitan suoda parhaani mukaan omaa aikaa myös miehelle.



Omalla tavalla myös koiranomistaminen tuo ÄRRRRSYTYSTä. Ei ennen tarvinnut perustella, selitellä ja jaaritella, MIKSI meillä jokin tehdään tietyllä tavalla. Aina tuntuu löytyvän joku (kummasti vielä lähipiiristä, törkeää) kenen mielestä koiramme ei saa tarpeeksi ruokaa, liian paljon/vähän liikuntaa/aktiviteetteja, miksi ei saa antaa herkkuja ja ihmisten ruokaa, miksi silität sitä noin paljon, ai sen turkki on tommonen, ai ompa se laiha/ruma/pullukka.. T__T

eli koko elämä on alisteista koiralle ja sen ehdoilla siis tätä ihmiselämää nyt eletään. Nurinkurista ja hieman surullista. Silti rakastan ehdoitta koiraani, mutta en tiedä hankkisinko enää koiraa jos olisin tiennyt että oma elämä kiertyy nyt sen ympärille liian tiiviisti, eli tämä koko oma elämä on nyt näivettynyt liikaa yhden asian eli koiran ympärille

Todellakin menee! Vaikka rakastan koiraamme NIIIIN paljon, välillä olisi kiva olla yksin. Mulla on varmaan päässä vikaa, mutta tarvitsen välillä totaalista yksinäisyyttä. En jaksa miestä, en kavereita, en koiraa, en mitään ärsykkeitä enkä läsnäoloa. Onneksi nämä hetket onnistuvat säännöllisesti, ja koitan suoda parhaani mukaan omaa aikaa myös miehelle.

Omalla tavalla myös koiranomistaminen tuo ÄRRRRSYTYSTä. Ei ennen tarvinnut perustella, selitellä ja jaaritella, MIKSI meillä jokin tehdään tietyllä tavalla. Aina tuntuu löytyvän joku (kummasti vielä lähipiiristä, törkeää) kenen mielestä koiramme ei saa tarpeeksi ruokaa, liian paljon/vähän liikuntaa/aktiviteetteja, miksi ei saa antaa herkkuja ja ihmisten ruokaa, miksi silität sitä noin paljon, ai sen turkki on tommonen, ai ompa se laiha/ruma/pullukka.. T__T

Me hankimme keväällä ensimmäisen koiramme ja mulle tuli todellisenä yllätyksenä tämä toisten ihmeellinen puuttuminen meidän asioihin, mäteminen, närkästyminen, tietäminen yms.. Siihen oli varautunut että kaikki eivät pidä koirastani, ja että kannattaa ottaa varsinkin koirattomat ihmiset huomioon ettei suotta ärsytä (täälläpäin on aika paljon negatiivisesti koiriin suhtautuvia ihmisiä) mutta siihen on osannut varautua kuinka todellakin aika moni koiranomistaja näytti arvostelevaa naamaa milloin mistäkin- ja jos ei aikonut tehdä kuten he, niin edessä oli pelkkiä ongelmia.. Huoh. Kuuntelen mielelläni neuvoja ja olemme panostaneet paljon koiran koulutuksen opiskeluun yms. SEn ymmärtää et moni hiukan tyhmenee vastaavasti kun lapset on pieniä, mutta että koira:D

Ei ennen tarvinnut perustella, selitellä ja jaaritella, MIKSI meillä jokin tehdään tietyllä tavalla. Aina tuntuu löytyvän joku (kummasti vielä lähipiiristä, törkeää) kenen mielestä koiramme ei saa tarpeeksi ruokaa, liian paljon/vähän liikuntaa/aktiviteetteja, miksi ei saa antaa herkkuja ja ihmisten ruokaa, miksi silität sitä noin paljon, ai sen turkki on tommonen, ai ompa se laiha/ruma/pullukka.. T__T

että asia nyt vaan meillä on näin, ja piste. En minä ainakaan viitsi alkaa perustella ja selitellä, kun tiedän että on monia eri tapoja toimia eikä joku yksi vain niistä ole oikea ja muut ehdottoman vääriä kuten jotkut muut luulee.

eli koko elämä on alisteista koiralle ja sen ehdoilla siis tätä ihmiselämää nyt eletään. Nurinkurista ja hieman surullista. Silti rakastan ehdoitta koiraani, mutta en tiedä hankkisinko enää koiraa jos olisin tiennyt että oma elämä kiertyy nyt sen ympärille liian tiiviisti, eli tämä koko oma elämä on nyt näivettynyt liikaa yhden asian eli koiran ympärille

Meillä koira ei mitenkään tee elämää alisteisiksi koirille, koska meidän elämäntyyli on muutenkin kotielämää. Ei me mitään ihmeempiä tehtäisi ilman koiriakaan, kotona oleiltaisiin. Koirat vaan rikastaa sitä kotielämää samoin kuin ihmislapsetkin.

Mutta jos haluaa elämäntyyliä jossa ollaan paljon pois kotoa, esimerkiksi baareillaan ja matkustellaan ja harrastetaan kodin ulkopuolella, kannattaa tosiaan miettiä tarkkaan koiran ottamista. Varsinkin koiran yksinhuoltajuus tarkoittaa, että jos ei ole hoitopaikkoja, ei mennä juuri koskaan vapaasti töistä työkavereiden kanssa tuopille tai ostoksille, tai työpäivän jälkeen ei voi lähteä kuntosalille kun se koira on ollut jo muutenkin niin paljon yksin sinä päivänä, ja matkojen ajaksi voi olla hankala järkätä hoitajia.

Ajoitus on tärkeä, pentuhan periaatteessa ei kestä olla pitkään yksin jos ei jaksa siivoilla jälkiä, mutta oppivat jopa kahdessa viikossa sisäsiisteiksi. (huom! okt ja jokapäiväinen imurointi, ainakin minulla)

Aikuinen koira voi kestää yksin oloa jopa 10 tuntia, kunhan nyt ei ole pakollista :/

Ajoitus lenkille, ajoitus töille, ajoitus kotiin tuloon ja lenkille, sitten kenties ruokinta (jos ruokkii 2-3 kertaa)

kummasti sitä ulkomaillekkin päästään ja koirat eivät ole este, joko mukaan tai tutuille.

Koiran kanssa ei voi mennä hermot, jos sen opettaa arkeen sopivaksi. esim. ei sängyllle, ei sohvalle, ei oteta ruokaa kädestä, päästää ovesta sisään (ei hypi)..

Kannattaa valita oman mieleinen rotu, eli jos on laiska käymään lenkeillä niin mieluummin joku mopsi kuin kääpiöpinseri tai husky.

Jos et koe pystyväsi kouluttaan koiraa niin älä ota tai mene kursseille joita järjestetään aika monessa paikkakuntaa!

koira ei ymmärrä jos hänelle on vihainen (ellet sitten yllätä rysänpäältä) mutta silloinkaan ei huuto auta. Ongelma tilanteisiin löytyy aina sopiva rangaistus koiralle.

Mitä enempi koira saa liikuntaa, sitä helpompi sitä on opettaa/käsitellä.

menee välillä hermot, etenkin nyt raskaana ollessa kun pinna muutenkin lyhyempi. Ei koulutukseen (no sitä nyt ei kovin paljon tehdäkään kun harrastukset tauolla ja kaikki koirat on aikuisia, perusasiat osaavia)tai hoitotoimenpiteisiin mutta sellaiseen yleiseen häröilyyn ja jaloissa poukkoiluun mitä välillä tapahtuu. Ikävä kyllä on todettava että etenkin vanhuskoira on koko ajan vaan rasittavampi, kun aistit heikkenevät mutta vauhti ei yhtään hidastu.



Mutta, voittopuolisesti mukaviahan nuo on :).

Välillä menee hermot niin koiraan kuin lapsiin kuin mieheen. Myönnetään. Ihminen olen vaan. Mutta se että hermot menee ei tarkoita sitä että koira siitä jotenkin kärsisi.

No toisina päivinä mulla nyt menee hermo ihan kaikkeen ja toisina ei. En osaa ottaa itteeni vakavasti kun tiiän että se on ihan sama mitä koira/mies tekee kun näen punaista. Sillon yritän saada omaa aikaa tai sitten vaan annan tunneminäni raivota päässäni, vähän kuin ukkosmyrskyä kattelis ikkunan takaa. :D



Pentuihin mulla palaa käämi herkemmin. Ne saa niitä pentujen ryntäilykohtauksia ja niiden kanssa ei voi lenkkeillä ja aina niiden on pakko nyppiä sähköjohtoja ja kaivautua kukkaruukkuihin ja purra kengännauhat poikki. Onneksi ne oppii nopeasti.

Joskus olen miettinyt, että onko tuo edes koira liian inhimillinen tapaus. Juu ja on iso koira kohtuullisen nuorikin 4v.

Pentuihin mulla palaa käämi herkemmin. Ne saa niitä pentujen ryntäilykohtauksia ja niiden kanssa ei voi lenkkeillä ja aina niiden on pakko nyppiä sähköjohtoja ja kaivautua kukkaruukkuihin ja purra kengännauhat poikki. Onneksi ne oppii nopeasti.

ja ihan kävetä se on rauhoittaa :) parempi nyt pistää rajat ennenkuin siellä 60 kilon korvilla.

Ennen ei mennyt koskaan hermot. Nyt koira täyttää kahdeksan ja vasta tässä kohtaa sen elämää mietin joskus miksi teen tätä. Miksi tulen töistä kiireellä kotiin?vain päästäkseni käyttämään koiran ulkona, miksi en voi vklp olla viihteellä? Vain koska koiraa ei haluta jättää yksin vklp, koska viikot sen on pakko töiden takia olla. Miksi suostun imuroimaan kerran päivässä kun muut tekee sen kerran viikossa, jos sitäkään. Miksi jaksan siivota oksennukset ja ripulit. Miksi kestän häpeää jota jääräpääksi muuttunut nelijalkainen toisinaan aiheuttaa. Miksi uhraudun siihen että töiden jälkeen loppu vapaa aika menee lenkkeillessä. Joskus,niinkuin tnä hermoja kiristi kovasti ja tuli mietittyy mihin kaikkeen uhrautuu ja mistä kaikesta luopuu vain koiran vuoksi saaden vastaan "vain" rakkautta ja iloa, mutta ei muuten mitään konkreettista, esim kiitos ,kun olet olemassa kommentteja tai että toinen siivoais joskus, maksas kaverina vuokraa,,,ei koirasta ei ole mitään hyötyä.

Mutta kun hieman kierrokset laskee ja ,sen parhaan elämänkumppanin kuono laskeutuu käsivarsille, tiedän tämä kaikki on just tän arvosta ♡

On päiviä kun kaduttaa ja menee hermot. Mulla on ains ollut koiria, hyvin koulutettuja ja mukavia kavereita arjen touhuihin. Tää nykyinen sen sijaan...on toki vielä pentu, mutta jotenkin niin tyhmä.

Ja kiero. Tietää, ettei sohville ym mitää asiaa, mutta kuitenkin poissa ollessamme nukkuu sohvalla ja tepastelee jopa keittiön pöydillä! Salaa käy pureskelemassa kenkiä, syylinen ilme naamalla tulee pois eteisestä ja siitä tiedän mitä on taas puuhaillut. Tietää myöskin varsin hyvin, ettei luita syödä sisällä vaan ulkona. Silti niitä löytyy piilotettuna sohvan ym taakse, missä niitä hiljaa kalvaa.

Pahin pentuvaihe onneksi ohi; kulkee nätisti hihnassa ja tottelee. Tuo tyhmyys tai fiksuus vaan ottaa joskus pattiin.

Ei varsinaisesti. Se on joskus suututtanut, kun koira on pureskellut jonkin tavaran, mutta ei se sitä enää tee, lähinnä vain pentuna ja nuorena koirana teki. Tietenkin se rajoittaa menoja kun en raskisi antaa sitä hoitoon moneksi päiväksi minnekään.

Hankin koiran meille, koska mies keskittyi vain omiin juttuihinsa ja olin yksinäinen. Nyt on kiva kun on koirasta aina seuraa ja se on iloinen kun tulen kotiin.

up