Tunkeutuva anoppi
Olen todella turhautunut ja stressaantunut anopistani. Aloimme seurustella mieheni kanssa reilu kolme vuotta sitten, ja anoppi oli ihan jees niinä aikoina. Hän sanoo asiat suoraan eikä kiertele, tuolloinkin jo kyllä hieman liian suoraan, mutta se ei silloin vielä haitannut.
Viime syksynä tulin raskaaksi, anoppi oli innoissaan. Esikoisemme on mieheni suvun ensimmäinen lapsenlapsi. Jokatapauksessa anoppini sanoi suoraan haluavansa tytön! No, kun päästiin toiseen ultraan niin selvisi että poikahan sieltä on tulossa. Anoppi vaan tokaisi kauhistuneella ilmeellä asian kuultuaan, että "no, teette sitten toisen heti perään". Kiitos vaan...
Lihosin raskauden aikana sellasen 25 kiloa. Läskikammoinen anoppi huuteli aina kovaan ääneen kuinka mieheni pistää minut synnytyksen jälkeen lenkille. Tuntui aika pahalta muutkin kommentit joita hän heitti tutuille painonnnousustani kun minä tulin paikalle. Mieheni piti puoliani, ja hyssytteli äitiään, mutta ei se mitään auttanut.
Poika sitten syntyi. Anoppi vaikutti ensin siltä ettei ala hössöttämään, ja että saataisiin olla suht rauhassa, mutta kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen tämä muuttui.
Lasta tullaan kattomaan millon huvittaa (joka, tai jokatoinen päivä) soittamatta voiko tulla. Jos satuin olemaan pois kotoa hänen meille mentyään, niin haukut sain selän takana. Tai hän odotti meillä niin kauan että tulen kotiin. Hän tulee meille yleensä siihen aikaan päivästä juuri kun olen saanut lapsemme nukkumaan. No, tämähän ei käy, lapsi nostetaan ylös ja herätetään. Tai jos kovasti kiellän ja sanon että lapsen täytyy nukkua niin sitten pidetään sellaista älämölöä että lapsi varmasti herää. Ja jos hän kuulee pienenkin inahduksen on lapsi hänen mukaansa herännyt. Paras oli se, kun nukutin lastamme takapihalla niin anoppi tuli "huonolla tuulella" meille kylään ja tiuski minulle ja miehelleni. Nukutin lasta vaunussa, anoppi lähes tönäisi minut pois vaunujen luota ja nosti lapsen vaunusta ylös!!!! :(
Anoppi on kaikkea muuta kun oma äitini. Ja en yritä sanoa että oma äitini on parempi ja puolustella jne. mutta jos oma äitini tulee kylään ja lapsi nukkuu niin silloin lapsi nukkuu ja annetaan lapsen olla. Äitini on lempeä eikä tuputa asioita ja kunnioittaa mielipidettäni. Äitini kunnioittaa myös miestäni!
Lapsemme on nyt 2kk ja anoppi toivoo jo saavansa hänet yökylään. Lapsi on täysimetyksellä. Anoppi myöskin vaatii minua aloittamaan HETI kaikki kiinteät ruuat kun lapsi on 3kk. Olen tähän asiaan vastannut hänelle että lapsi kasvaa hyvin rintamaidolla, aloitan kiinteät kun neuvola on sitä mieltä ettei tissi enää riitä. Vastaukseksi tähän vittumaisella äänensävyllä anoppi hokee lapselle "kuulitko, sua pidetään nälässä!!!!" Ja tätä asiaa hän kysyy minulta lähes joka kerta tullessaan kylään..."annat kai sä jo kiinteitä...?"
Aion imettää ainakin 9kk, ehkä pitempäänkin jos vain maitoa tulee edes tuohon asti. Anopin mielestä en saisi imettää kun 6kk, lapsi ei enempää kuulemma tarvitse.
Yökylään en aio lastani antaa ainakaan alle vuoden iässä. Tiedän, että tästäkin asiasta tulee riita, ja saan taas heidän suvun puolelta kuulla kuinka olen huono äiti ja en anna lastani mummille hoitoon. Tottakai annan!!! Aikanaan!!!
En tiedä mitä pitäisi tehdä. En uskalla avautua miehelleni enää asiasta. Se loukkaa häntä paljon, ja ymmärrän kyllä että hänen on vaikea olla kahden naisen välissä. Ja anoppi on auttanut meitä paljon, niin rahallisesti kuin muutenkin. Jos yritän mennä tekemään pelisäännöt selviksi niin kunnon tappelu ja riita siitä tulee + hänen mielestään en tietenkään ole yhtään kiitollinen hänen avuistaan. Inhottavinta tässä on stressini. Stressaan, että millon anoppi taas pamahtaa tänne ja alkaa vittuilla. Kohta en jaksa enää!
Kommentit (11)
Kiitos viestistäsi. Toivottavasti sinulla ei tulisi olemaan näin vaikeaa kuin minulla. Katsotaan mihin tässä päädytään :)
Ei hitto mikä anoppi! Pidät kuule vain kiinni omista oikeuksista etkä päästä anoppia sisään jos et sitä halua. Ja sanot suorat sanot tollaselle tunkeutujalle ja määräilijälle. Se on sun elämäsi, vauvasi ja kotisi. Ei anoppisi.
Kuvaamasi tilanne on todella järkyttävä ja surullinen, otan osaa!
Itsekin tunkeutuvasta anopista kärsineenä yritän auttaa. Näissä asioissa on hyvä olla terveen itsekäs, teidän on saatava elää omaa elämäänne. Ja asiaan kannattaa puuttua ajoissa. (Kuinkahan monissa avioeroissa anoppi onkaan osallisena!) On hyvä muistaa että lapsella on (pääsääntöisesti) vain yksi koti ja yhdet vanhemmat ja vanhempien hyvinvointi on lapsenkin kannalta tärkeää!
Tunkeutumista ei kannata sotkea mihinkään muihin asioihin. Siitä on myös hyvä muistuttaa sanomalla ”ei kuulu tähän asiaan” jos riita meinaa paisua. Mitkään anopin auttamiset eivät oikeuta moiseen huonoon käytökseen!
On ikävä joutua toimimaan miehensä ja tämän äidin napanuoran katkaisijana, mutta joskus se on tehtävä. Tässä on välttämätöntä, että mieskin ymmärtää mikä on oman perheen parhaaksi. Miehen tulis näyttää tukensa vaimolleen myös äitinsä silmissä. Keskustelkaa ja tukekaa toisianne.
Tunkeutuminen on vain saatava loppumaan. Seurauksena on lähes väistämättä jonkinlainen välirikko anoppiin/äitiin, mutta asioille ja ihmisille onkin annettava oma aikansa. Se kannattaa hyväksyä. Kun kukin saa etäisyyttä asiaan, kaikkien on toivottavasti helpompi nähdä tilanteen oikea laita, mikä on äidin rooli ja mikä isoäidin rooli, isääkään unohtamatta. Ja jos joku ei sitä näe, sille ei sitten voi mitään (sovintoon tarvitaan aina kuitenkin useampi kuin yksi henkilö). Mutta kyllä jokainen vauva tarvitsee oman perherauhansa ja sen tarjoamisessa vanhemmilla on päävastuu.
Paljon Voimia arkeenne!!!
Täällä kans vähän sama tilanne mutta lapsemme ei ole vielä syntynyt. Pahin alkoi, kun laitoimme koiramme (metsästyskoira) työpäivän ajaksi (minä olen 5h työssä) häkkiin. Anopin mielestä koiraa ei rakasteta, minä olen itsekäs ja mitähän muuta siis meillä meni välit siitä kun koira laitettiin häkkiin! Koirahan viihtyy ulkona varsinkin metsästyskoira. tämä sen takia koska ei tule toimeen kissan kanssa niin väliaikainen ratkaisu jotta kissakin saa olla arjessa mukana.
Seuraava tempaus oli, kun sanoin anopille ettei meille tule joulua että käymme mummolassa tai jossain syömässä, koska ei saada kahdestaan kinkkua syötyä yms tästä alkoi viestit tulemaan miehelleni "onko hänellä traumoja joulusta, kun naisesi lapsuudessa on aina ollut alkoholiongelmaa!" mitä ihmettä juuri sanooin että menemme minun suvun luokse! Tää on todellakin pientä mutta todella raastavaa.
Sitten kun mentiin kertomaan että olen raskaana tuli kommentit "ajattelin kyllä ettette vielä tee lapsia" ja kun kotiin lähdettiin tuli viesti taas miehelleni "luotatko häneen täysin, miten voi tulla raskaaksi jos syö pillereitä, oletko varmasti onnellinen" Kyllä tuommoinen loukkaaa. Voin kuvitella kun elokuussa lapsenlapsi astuu kuvioihin, en varmaan osaa tehdä mitään oikein! Kaiken paras oli tämä mitä anoppi sanoi "minä voin auttaa vauvojen nukutuksessa, minulla on nämä suuret rinnat, lapsi nukahtaa helposti syliini" itselläni on pienet rinnat. Tissejä se ei varmaan vaadi isältäkään jotta lapsi nukahtaa.
Kaikista hirveintä tässä on se että hän laittaa miehelleni minusta viestejä ei koskaan minulle suoraa taikka SOITA. Olen nyt ottanut periaatteen etten käy siellä ja mahdollisimman vähän tekemisissä.
Anoppi laittoi minulle viime vuona loppuvuodesta viestin, kun itse laitoin että "miksi vihaat minua, enkö ole tarpeeksi hyvä pojallenne" vastaus"kaikki alkoi siitä kun koiraa ei rakasteta!" aatelkaa. Nyt ennenkuin lapsemme syntyvät joudumme luopumaan tästä kyseisestä koirasta koska on suuri ja ei minusta sovellu lapsiperheeseen, ei ole lasten kanssa ollut tekemisissä ja on mustasukkainen toiselle koirallemme jos sitä sitlittää ja hyvin dominoiva. Tämäkin koira on vielä mieheni eksän nimissä. Erosta kaksi vuotta. Pelottaa kun anoppi saa kuulla luopuvamme koirasta että hän alkaa syylistää minua vaikka ajattelen kaikkien parasta. Ei siinä ole arjen keskellä kaksosten lomassa aikaa lähteä mieheni ulkoiluttamaan kolmea tuntia päivässä koiraa. Itse en yksinkertaisesti voi lähteä käyttämään koiran suuren koon vuoksi, olen narun jatkona :D
Minulla ei valitettavasti ole anoppia, koskaan en häntä kerennyt tapaamaan. Appiukko on ja hän käy välillä todella paljon hermoille. Onneksi asuu kaukana, niin ei kovin usein nähdä. Mutta kun on ollu käymässä, niin neuvoja tulee neuvojen perään! Roskapussi kannattaa laittaa roskikseen näin, astiat koneeseen näin, karjalanpaistia ei tehdä noin vaan näin, lapsia ei rankaista noin vaan näin, säästä tämä paperi, laitaa lapselle aurinkorasvaa, syötä luumua kun maha on kovana, näin toimitaan parisuhteessa, peruuta autolla näin, ota lapsilta pienet lelut pois ja listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ei kai se noilla neuvoilla pahaa tarkoita, mutta minulle tulee tunne etten osaa tehdä mitään ja että ole itsekin vauva jota pitää hoitaa. Välit on kuitenkin ok, kerran on riidelty kun en vaan voinut olla hiljaa. Mutta yritän toimia mieheni neuvon mukaan eli toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Hei kaikille karsiville aideille tai tuleville aideille!
Teilla on ihan oikeus sanoa suoraan anopeille etta lapsi on teidan. Jos he siita suuttuvat niin rehellisesti voi voi. Opiskelen ruoanlaittoa ja meilla on pakollisena 5 kurssia ravintotiedetta. jokaisella kurssilla painotetaan rintaruokkimaan lasta 6 kk asti. Jos kiintea ruoka aloitetaan aiemmin, voi olla ruoansulatusvaikeuksia jne.
Olen itse oppinut suorasanaisuuteni aidiltani joka oli mummoni kanssa riidoissa kun oltiin pienia juurikin sen takia, koska mummoni (aitin anoppi) halus opettaa mutsia miten mun ja mun siskon pitais oppia ja kasvaa ja mita milloinkin. Aiti vaan yks kerta sanoi et nyt saa riittaa. Voit myos laittaa miehen sanomaan aidilleen etta sina koet anopin tunkeilun epamiellyttavaksi. Nopeammin oma poika saa anteeksi kyseisen kuin sina. Kylla se jotenkin menee perille mummelillekkin. He ovat vaan innoissaan ja luulevat etta tietavat enemman kuin sina.
Meidan mummo jossain vaiheessa sit tajus et kyl musta ja mun siskosta tuli ihan kunnon tyttoja vaikka aiti meidat on kasvattanutkin, joten se paasi sopuun myos mun mamin kanssa.
Mua hieman jannittaa omalla kohdalla koska mieheni on latino. heidan aitinsa ovat erittain mustasukkaisia ja vaikka mies olisi 50 vuotta vanha, heille se on edelleen pikkumussukkapoika. Sain viimeks tanaan a4 pitkan facebook viestin mieheni aidilta etta kuinka mun tulee menetella mieheni kanssa.. :D ollaan kylla viela nuoria, alle 30 vuotiaita. mulla on onneks vaihtoehto paeta suomeen lapsen ja miehen kanssa, ettei anoppi ala liian laheiseksi.
Apua, kuulostaa hirveältä! En usko, että tuohon on muuta ratkaisua kuin suora, mutta asiallinen puhe.
Mitenhän sen voisi ottaa esille. Esim. "Olemme jutelleet kanssa, että meille saa tulla kylään keskiviikkoisin. Muina päivinä haluamme omaa rauhaa. Meistä on ollut myös hirveän kiva huomata, että autat innolla perhettä ja annat neuvoja. Muistathan silti jatkossa, että lopulta lapsen äiti olen minä ja isä on . Otamme toisinaan ehdotuksia vastaan, mutta esimerkiksi vauvan ruokinnan suhteen olemme jo tehneet päätöksemme ja siinä pysymme." Jotain tuon kaltaista kun sanoisi päättäväisellä äänellä, niin voisi toimia. Etenkin jos välttää sanomasta "olen päättänyt", vaan ilmaisee sinun ja miehesi olevan asiasta samaa mieltä.
Edellinen (10.) kirjoittaja tässä. Tekstistä tiputettiin näemmä pois kahdesta kohtaa < mies >. Katsotaan, jos toimisi noin välilyöntien kera. Eli mies hakasuluissa, ideana että siinä olisi miehen nimi tilalla.
Moikka! Halusin osallistua keskusteluun, koska olen myös niin täynnä anoppiani... Appivanhempani asuvat naapurissamme. He ovat meidän rajanaapureitamme, ja pihalta näkyy ja kuuluu kaikki heille. Eli meillä ei ole oikeastaan mitään yksityisyyttä. Mieheni omistaa isänsä kanssa paljon erilaisia työkaluja ja koneita esim. ruoholeikkuri on yhteinen. Joten jos he sattuvat sitä tarvitsemaan, he tulevat hakemaan sen ja ovat niin kuin kotonaan. Heillä on avaimet meidän taloon ja varastoon.
Meillä on kolme vuotias tyttö, joka on heidän ensimmäinen ja ainut lapsenlapsi. Ja nyt meille on tulossa toinen. Anoppi luulee että kun vauva syntyy että tyttömme menee heille sitten aina hoitoon kun en itse jaksa leikkiä ja hoitaa häntä. Ja muutenkin keksii aina erilaisia syitä, miksi hän pääsisi katsomaan tyttöä. Ja tätä tapahtui vielä hetki sitten päivittäin, kunnes mieheni sanoi vanhemmilleen että haluamme olla rauhassa.
Appiukko suuttui eikä soitellut ja moikannut enää moneen kuukauteen mutta anopppi jatkaa edelleen. Kun nyt näin hienoina kesäpäivinä olemme ulkona paljon, anoppi kuulee omalle pihallensa että olemme ulkona ja ryntää katsomaan tyttöä ja keksii syitä miksi tytön taas kerran pitäisi mennä heille leikkimään. Ja kun hän kuulee tyttäremme itkevän, niin eikös hän tule saman tien kyselemään ja lohduttamaan tyttöä.
Anopilla on myös tapana tehdä samoja asioita kuin me teemme. Eli jos hän kuulee että tamppaan mattoja hänkin alkaa siivoamaan. Jos leikkaan ruohoa niin myös hänen on pakko ajaa nurmikko. Jos istutan kukkia, pian hänenkin pihalla on kukkaistutukset. Ja tätä listaa voidaan jatkaa ihan äärettömiin.. En pidä anopistani, koska hänellä ei ole omaa elämää!!!
Apua... itse kirjauduin juuri tänne kirjoittamaan omaa tarinaani kunnes huomasin tämän... Huoleni on tässä kohtaa vielä vähäinen mutta pahoin pelkään että meillä on kohta jotain tuollaista saman laista kuin teilläkin...
Anoppini on avoin ja suorapuheinen kuten sinunkin, eikä meillä ole koskaan ollut sinällään mitään vaikeuksia tulla toistemme kanssa toimeen.
Meille pitäisi tähän ns.uusio perheeseemme syntyä täydentävä jäsen marraskuussa (miehelle esikoinen). Nyt Anoppini rakentaa vauvalle pesää omaan kotiinsa. Yrittää hommailla meille ja itsensä luokse tavaroita joita vauva ja me emme varsinaisesti edes tarvitse, kaiken lisäksi hän on velkaa pojalleen, joten kaikki nuo turhat hankinnat vihastuttavat koska ne ovat salamyhkäisesti poissa meidän kukkarostamme vaikkemme niitä ole edes halunneet. Katsotaan vain mitä on tulossa...
Anoppi on myöntänyt olevansa minulle mustasukkainen , en suoraan saanut vastausta että pojastaan vai vauvasta, mutta sama kai se.... käyttäytyminen on sitä luokkaa että välillä tunnen itseni vain kohdunvuokraajaksi ja tunnen hänen yrittävän omistaa minun sisälläni kasvavan pikkuisen.
Kauhulla siis odotan mitä tuleman pitää, kun mieheni on matkatyössä ja anoppi tietää minun olevan arjet yksinäni lasten kanssa... Itse olen myös ajatellut vauvamme kanssa meneväni rintaruokinnalla juuri niin pitkälle kunnes itse huomaan tai neuvolassa kertovat ettei pelkkä rintamaito enää riitä, samoin en myöskään ole "bilehile" äiti joka laittaa lapsen yökylään kovin pienenä, joten todella odotan että siitä yökylään jättämättä jättämisestäkin saan vielä kuulla.
Itse olen monta kertaa jo miettinyt pitäisikö minun vain uskaltautua aukaisemaan hänelle suuni ja sanoa suoraan että on ihanaa että hän tarjoaa auttavaa kättä, mutta minä olen näiden lasten äiti ja minä päätän miten niitä tulen kasvattamaan ja missä kohtaa tulen heidät yökylään jättämään eikä siihen ole kellään minkään laista nokan koputtamista.
Toivon sinulle mielettömän paljon voimaa kestää tuollaista anopiltasi, vaikka itse sanon suoraan että tuollaisessa tilanteessa olisin jo repäissyt itsenituntien suuni auki ja sanonut suoraan ettei aina tarvitse olla tulossa, lapsen annetaan nukkua kun se nukkuu ja sen että te määräätte vanhempina missä kohtaa mitäkin lapsenne kanssa teetteja missä kohtaa on seuraavan pienokaisen aika jos sellaista edes on. Kauhutarinaahan tuo elämäsi nyt on anopin suhteen, onneksi kuitenkin hyvän miehen ja ihanan pienen pojan voimin... joten ei pelkkää pahaa ilman hyvää... :)