äitilii84

Moikka! Halusin osallistua keskusteluun, koska olen myös niin täynnä anoppiani... Appivanhempani asuvat naapurissamme. He ovat meidän rajanaapureitamme, ja pihalta näkyy ja kuuluu kaikki heille. Eli meillä ei ole oikeastaan mitään yksityisyyttä. Mieheni omistaa isänsä kanssa paljon erilaisia työkaluja ja koneita esim. ruoholeikkuri on yhteinen. Joten jos he sattuvat sitä tarvitsemaan, he tulevat hakemaan sen ja ovat niin kuin kotonaan. Heillä on avaimet meidän taloon ja varastoon.

Meillä on kolme vuotias tyttö, joka on heidän ensimmäinen ja ainut lapsenlapsi. Ja nyt meille on tulossa toinen. Anoppi luulee että kun vauva syntyy että tyttömme menee heille sitten aina hoitoon kun en itse jaksa leikkiä ja hoitaa häntä. Ja muutenkin keksii aina erilaisia syitä, miksi hän pääsisi katsomaan tyttöä. Ja tätä tapahtui vielä hetki sitten päivittäin, kunnes mieheni sanoi vanhemmilleen että haluamme olla rauhassa.

Appiukko suuttui eikä soitellut ja moikannut enää moneen kuukauteen mutta anopppi jatkaa edelleen. Kun nyt näin hienoina kesäpäivinä olemme ulkona paljon, anoppi kuulee omalle pihallensa että olemme ulkona ja ryntää katsomaan tyttöä ja keksii syitä miksi tytön taas kerran pitäisi mennä heille leikkimään. Ja kun hän kuulee tyttäremme itkevän, niin eikös hän tule saman tien kyselemään ja lohduttamaan tyttöä.

Anopilla on myös tapana tehdä samoja asioita kuin me teemme. Eli jos hän kuulee että tamppaan mattoja hänkin alkaa siivoamaan. Jos leikkaan ruohoa niin myös hänen on pakko ajaa nurmikko. Jos istutan kukkia, pian hänenkin pihalla on kukkaistutukset. Ja tätä listaa voidaan jatkaa ihan äärettömiin.. En pidä anopistani, koska hänellä ei ole omaa elämää!!!