Miksi kätilöt suhtautuu ilkeästi jos huutaa synnytyksessä kovaa? :(

ja tuntui siinä mielessä turvalliselta. Ei liikoja kysellyt, että mitä sinä nyt haluaisi, vaan toimi! Minä huusin varmaan koko ponnistusvaiheen ajan kurkku suorana, mutta kertaakaan ei kätilö kieltänyt huutamasta. Kertaakaan en myöskään lakannut ponnistamasta, vaan huudon ohella ponnistin koko ajan. Ja kyllä se lapsi sieltä ulos saatiin.

En yhtään ihmettele teidän pitkiä ponnistusvaiheita, jos te huudatte. Kokeilkaapa nyt hyvät ihmiset siinä tuolillanne vaikka työntää täysillä(vaikka kakkaa) ja huutaa samalla. Eihän se onnistu mitenkään.



Terveisin parin minuutin ponnistuksilla selvinnyt, joka ei huuda

Ei kaikki ääntely, älähtely, mörinä ym. ole huutoa. Tottahan sitä jotain ääntä ja ääntelyä, jopa huutoakin kovan kivun aikana suusta pääsee, mutta minä en ainakaan henk.koht ymmärrä sellaista järjetöntä, täysin hillitsemätöntä, tunteja kestävää karjumista, josta seinätkin tärisee.

Oikein käytettynä ja hallittuna, huudahduksista (ei siis jatkuvasta huudosta) saakin voimaa esim. ponnistuksiinsa.

Kaiken huippuja oli tässä pinossa ne kommentit, että se huuto häiritsee vielä muitakin. Minkälaiseksi on kasvatettu se nainen, joka jopa synnyttäessä ajattelee muita ja heidän viihtyvyyttään?

Kätilön duuni on palveluammatti, jonka sinä itse kustannat veronmaksajana. Siitä saa ja voi valittaa.

Joku sanoi, ettei vessassakaan auta huutaminen, jos kakka ei meinaa tulla.



Minullapa auttaa. On ollut kovaa ummetusta, jossa uloste ikään kuin juuttuu viime hilkkuun. Huutaminen ponnistettaessa todella auttaa silloin. Muuten sitä ei saa ulos.



Niinpä huusin synnyttäessäkin, en kivusta, koska mulla oli epiduraali, vaan jaksaakseni ponnistaa.



Itse en sen sijaan ymmärrä ollenkaan niitä synnyttäjiä, jotka synnyttäessä kiroilevat ja haukkuvat lapsen isän ja muut ympärillä seisovat. Minun ei tehnyt yhtään mieli kiroilla, lapsihan syntyi omasta toivomuksestani.

eli ymmärrän mitä tarkoittaa " jos pystyy huutamaan, asiat ovat hyvin" . Ja tajunta meni lähinnä siksi, kun kipu oli niin kova.

Mun mielestä ainakin noin sanottuna ja asia esitettynä se kuulosti todella fiksulta ja kätilön ohjeita noudatin.

kun olin avautumisvaiheessa niin kipeä ja väsynyt että itkin ja valitin ääneen ja sitten siihen saapui lääkäri mua tutkimaan ja äyskäs että " nyt kyllä pitää rauhoittua ja olla hiljaa!" . Nöyränä tyttönä yritin mutta hankalaa oli hiljaa olla kun avautumisvaihe oli siinä vaiheessa kestänyt jo 28h ja tärisin kuin horkassa. Kyllä hoitohenkilökunnan pitäisi ottaa huomioon ettei synnyttäjä ole normaalissa mielentilassa joten asiat kannattaa esittää nätimmin. Tommoiset äkäilyt muistaa ikänsä...

Ja kyllä välillä tosiaan joutuu sanomaan, että keskity ponnistamiseen. Hillitty äänenkäyttö synnytyksessä on sitten aivan eri asia kuin suoraa kurkkua huutaminen ja kiroilu. Kyllä välillä säälittää, kun vauvan ensimmäinen tervetuliaissanat on vittuperkele...



Kiva lukea taas kuinka paljon tas ammattiamme arvostetaan. Kohta synnyttätte sitten kotona ilman kätilöitä, koska kukaan ei halua enää alalle, kun sitä näin mollataan!

lasta. Ponnistusvaihe kesti muutaman minuutin. Ja huutanut olen aina. Yksi kätilö veti herneen nenään oikein kunnolla, tosin oli pahalla päällä jo heti alkumetreillä.

ymmärrä. Varmaan tiedät sen itsekin. Turha syyllistää äitiä alkumetreillä.

Kätiliden koulutusta pitäisi lisätä,siltä vaikuttaa, jos vastaajat ovat oikeita käitlöitä.

mutta kun kotona sama kielenkäyttö jatkuu niin ensimmäinen sana on vittu.



Aivan sama mulle. Ehkä pitäisi kaikki vaan sektoida niin pääsisitte kätilöistä ja huutamisesta!



Joku täällä sanoi, että verorahoilla kätilöiden palkat maksetaan, että palveluammatti on: Totta, mutta tulla synnyttämään on hiukan eri asia kuin viiden tähden hotelli, jossa asiakas on aina oikeassa, koska synnyttämisessä näin ei todella ole. Enkä ikipäivinä usko, että tilanne olisi millään tavalla toinen, vaikka siirryttäisiin siihen, että lääkärit hoitaisivat synnytyksen.



Onneksi on vielä niitä ihania synnyttäjiäkin, jotka tuntuvat ihan oikeasti arvostavan kätilön ammattitaitoa ja luottavat saamaansa hoitoon, sillä tavalla syntyy hyvä yhteistyö ja hyvä synnytyskokemus.

supistuksen lopussa tyhjenin keuhkot ilmasta huutamalla (en edes miehen mielestä lujaa) ja jäin odottamaan seuraavaa supistusta. Ehdin hädin tuskin yhden supistuksen aikana ponnistamaan kaksi kertaa. Karjaisu supistuksen lopussa tuntui luontevalta. Ja kätilö käski toistuvasti olemaan hiljaa.

ja mitä ilkeämmäksi ja " topakammaksi" kätilö muuttui, sitä enemmän pelkäsin. Tosi hyvä kokemus :/ Tuli vain sellainen olo, että kätilöllä ei ole mitään empatiakykyä, hän yrittää saada synnyttäjää toimimaan kuin kone.



Eihän siitä synnytyksestä sitten mitään tullukaan :(

Vierailija:

Onneksi on vielä niitä ihania synnyttäjiäkin, jotka tuntuvat ihan oikeasti arvostavan kätilön ammattitaitoa ja luottavat saamaansa hoitoon, sillä tavalla syntyy hyvä yhteistyö ja hyvä synnytyskokemus.

Tässä on nyt semmoinen kysymys, että kumpi on olemassa kumpaa varten - kätilö synnyttäjää vai synnyttäjä kätilöä - ja kumman pitää ammattinsa puolesta lähtökohtaisesti arvostaa toista ja luottaa siihen - kötilön synnyttäjään vai synnyttäjän kätilöön? Tosiasia on se, että kätilö on palveluammatissa ja kaikki kätilöt eivät ole hyviä, luotettavia ammattilaisia. Iso osa toki on, kiitos kaikille heille! Mutta miksi minulla olisi synnytäjänä velvollisuus arvostaa kätilö ja toimia hänen parhaakseen - vaikkapa synnyttää asennossa, jossa HÄNELLÄ on ergonomiset olot - jos kätilö on kusipää?

Kun epiduraalia annettiin ja tuli niitä kivuliaimpia supistuksia, niin kätilö sanoi, että huuda vaan niin paljon kuin lähtee, mutta älä liiku!



Kätilöt hei, eikö teistä ole outoa, että naisen pitää kestää ehkä elämänsä isoimmat kivut ihan hiljaa? Ja mies karjuu ja kiroilee rauhassa, kun lyö varpaansa.



Sen ponnistuksen aikaisen huutamattomuusohjeen kyllä ymmärrän, mutta saa kai sitä ihminen muuten huutaa, jos on kipeä ja jos on siihen tarvetta.

mietin, että kun suurin osa täällä kertoo ponnistusvaiheen huudostaan, niin miksiköhän siihen ponnistamisvaiheen kipuun ei osata vieläkään antaa kunnon kivunlievitystä? Voisko joku kätilö esim. kertoa? Ja jos kivunlievitystapoja on niin miksi niitä ei kuitenkaan käytetä? Sanotaan vaan, että se kestää niin vähän aikaa että turha tässä on mitään antaa. Eihän hampaanporauksessakaan sanota niin! Onko kyse siis oikeesti siitä että sitä ponnistuskipua ei voi lievittää? Itse ponnistelin tunnin ja oli yhtä helvettiä.

olin pitkittyneestä ponnistusvaiheesta niin väsynyt, etten olisi millään jaksanut edes ponnistaa, saatika huutaa.



Toinen lapseni tulikin sitten vauhdilla niin, etten mitään puudutuksiakaan ehtinyt saamaan. Tunsin vauvan pään olevan hollilla ja pelkäsin ponnistaa, kun tuntui siltä että ratkean. Karjaisusta sain rohkeutta ja voimaa työntää lasta ulos. Toinen karjaisu tuli, kun lapsi oli hartioistaan kiinni. Itse sanoin jälkeenpäin (oli yö), että toivottavasti en herättänyt ketään, mutta kätilö sanoi vaan, että pääasia että saatiin lapsi ulos. Hienosti tehty!



Synnytyksestä jäi hyvä mieli, ja oli sellainen tunne, että kätilökin oli ylpeä ja tyytyväinen. Annoin kyllä positiivista palautetta hänelle.

Ainakin yhden kätilön mielen saitte pahoitettua. Yritän omasta mielestäni toimia aina niin hyvin kuin siinä tilanteessa on voin, mutta täällä näköjään kätilöt saavat kaikki loat ylleen - ei auta vaikka päällään seisoisi. hyvää joulua, tänne palstalle en taida enää kurkistaa!



Jokainen kätilö tarpeeksi kauan työskenneltyään saa varmasti myös moitteita osakseen, kaikkia ei voi miellyttää todella, sillä aina kemiat ei mene yhteen! Kuitenkin, jos edes joskus saa kiitoksia niin silloin taas jaksaa monta viikkoa hymyillä myös kusipääsynnyttäjille käyttääkseni samaa termiä kuin joku edellä kätilöistä. Hyvää joulua!