Miksi kätilöt suhtautuu ilkeästi jos huutaa synnytyksessä kovaa? :(

Hienosti sain maailmaan kolme lastani huudon säestyksellä. Mitä ihmeen aatamin aikaisia oppeja teille on syötetty? Huutaminen on ihan normaali reaktio kipuun. Varmasti menee enemmän energiaa, kun pidätää tuskanhuudon ja yrittää mielistellä kätilöä. Meitä synnyttäjiä vartenhan kätilöt on ja heidän pitää osata käyttäytyä sen mukaan, että ovat palveluammatissa. Me veronmaksajathan näet maksamme heidän palkkansa. t. 51

http://www.who.int/whr/2005/en/index.html



Niin ihan tavallisissa länsimaiden luvuissa Suomessa mennään. Ihan hyvät, mutta ei siis mitenkään eri luokassa mennä kuin muuallakaan. Toki köyhempiin ja kehitysmaihin verrattuna paljon parempi, mutta alle 5-vuotiailla on pienempi kuolinprosentti ainakin Islannissa, Monakossa, Norjassa, Japanissa, Ruotissa ja Singaporessa. En ole sen kummemmin tarkemmin tuota tutkimusta tarkastellut, mutta tuosta linkistähän se löytyy. Ajattelin tuossa lähinnä WHO:n muistaakseni vuonna 1997 (tai 1999) tekemää tutkimusta synnytyksen turvallisuudesta eri maissa, ja näissä luvuissa Suomi oli aika keskiluokkakamaa länsimaiden joukossa.



55

Koko lailla muutenkin tunsin olevani epäkelpo.



t.se, joka sitten pistettiinkin sektioon

http://www.who.int/reproductive-health/publications/maternal_mortality_…



Kuolleita synnyttäjiä per 100 000 synnytystä, joissa syntynyt elävä vauva:



Esim. maita:

Irlanti 4

Islanti 0

Italia 4

Itävalta 3

Kanada 4

Kreikka 6

Kroatia 4

Portugali 4

Saksa 5

Slovakia 2

[b]Suomi 6[/b]

Tanska 3

Tsekki 6



Tosin sitten kyllä esim. Meksikossa 60, niin etten olekaan väittämässä, etteikö laajemmin kansainvälisesti olisi varsin turvallista. Mutta siis että ei Suomi ole mikään loistomaa, yllä kaikkien muiden.

16 kuollutta synnyttäjää per 100 000 synnytystä!

Mä olin aika hysteerinen. Ponnistusvaiheessa kätilö sanoi: nyt olet hiljaa, katsot mua silmiin ja ponnistat. Silloin kyllä vitutti ihan hirveesti kun olis vaan tehny mieli pitää silmät kiinni ja huutaa. Myöhemmin kun kävimme synnytyksen läpi hän kysyi että kai mä ymmärsin miksi oli mua silleen komennellut. Kyllähän sen ymmärsin, voi olla ettei koko hommasta olis tullu mitään jos ei joku olis tiukasti sanonu että näin tehdään.

Todellakin, hieno homma, että edes jollakin se on kipujen puolesta helppoa kauraa tuo lapsen ulossaaminen. Sais vaan olla mullakin... vähänkö kade! :) Vielä kun me mieheni kanssa vielä kolmosesta ja nelosesta haaveillaan.

Minusta se on avautumisvaihe aivan kamalaa, raastavaa, tukehduttavaa, polttavaa, järjenvievää kipua. Menen täysin paniikkiin siitä kivusta, toisella kerralla menin vielä ekaa kertaa pahemmin paniikkiin. Vaikka kuinka yrittää rauhoittua, lopulta vain tärisee ja sätkyy sängyllä ja anelee puudutetta. ONNEKSI oon molemmilla kerroilla saanutkin. Ekalla sain puudutteen 4 cm kohalla, tokassa (jee miten ihana ihana anestesiologi!! Tais tajuta et oon sekaisin siitä kivusta.) jo 2 cm kohalla. Puudutus on nopeuttanut avautumisen molemmilla kerroilla. Tokalla vauvalla 2 cm -> 9 cm meni n. 45 minuutissa. Eli paniikki kivusta estää mulla avautumista ja sit tulee vaan entistä kipeämmäksi. Tuossa toisessa synn. epid. puudutetta tuli vaan vähän, koska anestesiologi laittoi sen boluksina ja sain itse päättää mikä riittää. Halusin sellaisen joka vie sen karmeimman järjen vievän kivun pois. Kivut jäi noin puoleen, joten ponnistuskin sattui ihan oikeasti. Mutta oma kokemukseni on se, että jos se oma kipukynnys vaan menee yli, niin ei siinä enää mitkään rauhoittelut tai käskemiset auta. Osalla kipu vaan voi olla ihan järkyttävää, ettei oo jäljellä muuta kuin se kipu. Onneksi ei oo kaikilla näin. Itse oon vaan semmonen jääräpää, et eipä se mua haitta tippaakaan, jos jotkut mua jonain huonona pitää, kun noin kivusta sekoaa. Minä oon minä ja mun kokemukset mun. Onpahan vaan mulla semmoset synnytykset. Ei oo huono synnytys, jos läpi sen on elänyt ja vauvankin mukaansa saanut. Kivulla tai ei, samanarvoista minusta. Et ei johdu kipu huonosta itsetunnosta, kuten joku tuolla ehdotti.

adrenaliinia, että se vie kivun. Toiset ovat suuren kivun äärellä, hiljaa, ikäänkuin nöyränä peläten. Toiset huutavat, mutta niinhän se on ensiapu koulutuksessa, että AINA keskitytään niihin hiljaisiin, koska heillä on pahempi tilanne. Jos on energiaa huutaa ja kiljua niin asiat ei ole kovin pahasti, ehkäpä vain mentalipuolella on heikkoutta. Ei pahalla, mutta näin se vain on.

Hyvä kätilö on synnytyksessä parempi apu kuin lääkäri. Kahdessa synnytyksessäni tarvittiin yhteensä neljää kätilöä, ja vain yhtä niistä en arvosta.

Jos on energiaa huutaa, ei tilanne ole vielä kovin paha.







T. Kerran kokenut niin kauhean kivun, että en pystynyt puhumaan, vaikka yritin todella.

jotain helvetin kilpailua, sisimpänä tavoitteena miellyttää - niin, ketä? Surkeaa.

että siinä olisi kuolemaisillaan?! Joten miten tämä vihjaus siitä, että " jos pystyy vielä huutamaan, ei tilanne ole kovin paha" tähän liittyy? Kyseessä on nyt SYNNYTYS eikä mikään hengenvaarallinen sairaskohtaus tms.



Itse en ole koskaan ollut mikään huutaja eikä kipukynnykseni ole alhainen, joten siksi huutoni hävetti itseänikin. On todella ahdistavaa menettää kontrolli ja itsehillintä eikä siihen tilanteeseen todellakaan enää kaipaa ilkeätä kätilöä, joka vähättelee kipuasi.



Mielenheikkoutta kai sitten. En olisi tosiaan uskonut, että täälläkin naiset tosiaan jakavat huutamattomille kirkkaimmat kruunut ja me tyhmät huutajat, voimme mennä kotiin hankkimaan mielen lujuutta. Kyllä kruununne nyt kiiltää!

Synnytysvalmennuksessa kätilöt painottivat isille että ei pidä ihmetellä vaimoa, joka huutaa ja ärjyy ja murisee ja ärisee, synnytys se siinä vain ohjailee naista käyttämään ääntään kivun hallitsemiseksi. Mutta sitten tositilanteessa kätilö on salissaan yksinvaltias ja käyttää armotta hyväkseen äidin ja isän heikkoa tilaa: ei saa huutaa, täytyy saada se vauva sieltä äkkiä ulos ja yksi sulka lisää hattuun nopeasta synnytyksestä. Ymmärrän huutamiskiellon ainoastaan silloin, jos on hätätilanne ja huuto todella estää vauvan ulostuloa. Mutta silloinkaan ei synnyttäjä itselleen mitään voi, joten turha suuttua jos ei huuto lakkaa.



Onneksi itselläni kipu esti minua huutamasta kaikissa synnytyksissä, paitsi epparia leikatessa yhdessä. (Kätilöopsikelija ei osannut puuduttaa). Ainoa hyvä kokemus minulla on ollut lääketieteen opiskelijoista. Kätilöt todella tuntuvat tietävän paremmin kuinka kovaa kipua synnyttäjät kärsivät.



Sinulle joka et enää uskalla synnyttää, vika ei todellakaan ole ollut sinussa, toivottavasti et tämän takia jätä lasta tekemättä! Tee ihmeessä asiallinen palaute, jottei muut joudu kokemaan samaa!

Sinulle kätilö, joka et ole pihahtanutkaan synnytyksissäsi (kuten en minäkään), hyvin on mennyt oppi perille, lukuunottamatta sitä, että jokainen ihminen on yksilö ja reagoi myös synnyttäessään yksilölllisesti. Toinen huutamalla, toinen ei taas pysty kivultaan huutamaan.



t. 72 (kai)

Mulla kävi niin, että kun piti (kätilön mukaan) alkaa ponnistaa oli reunaa vielä jäljellä.. Sattui enemmän kuin koko synnytys yhteensä! Huurin kuin hyeena, ja silti poika synty tokalla ponnistuksella. Jos olis ollu pitempi ponnistusvaihe, niinkun ekasta 1,5h, niin olis saattanu energia loppua ennen kun lapsi on maailmassa.. Mutta se kipu ... se oli kamala, enkä siinä voinu muuta kun huutaa..

" oliko sitä pakko nyt silleen huutaa" . Kyseessä oli toinen alatiesynnytykseni, ponnistusvaihe kesti alle 5min ja poika painoi 4200g. En huutanut muuta kuin siinä ainoassa ponnistuksessa jolla pojan maailmaan saatoin. Ei siis voinut kätilön asenne siitä johtua että huutoni olisi jotenkin synnytystä haitannut. Taisi vaan olla kätilön omista synnytyksistä 40 vuotta aikaa.

että voimaa vievissä suorituksissa joskus se huuto tai älähtely auttaa jaksamaan hieman enemmän tai pidempään? Ei kai yksikään voimaharjoittelija huvikseen päästelisi niitä ölähdyksiä harjoitellessaan, jos se nimenomaan veisi voimat?



Ettei näiden joidenkin kätilöiden asenteen takana olisi kysymys siitä, että naisen ei kuulu huutaa vaan käyttäytyä kontrolloidusti tilanteessa kuin tilanteessa? Miesten on sallittua huutaa, öristä ja mölähdellä ponnistellessaan, mutta naisille sellaista ei sallita, vaikka, kuten todettu, matalien äänien tuottaminen pikemminkin auttaa synnytystä kuin haittaa sitä.

mutta kun koko aikaa jaksa ponnistaa.

Minulla oli tauottomat supistukset ponnistusvaiheessa, joka kesti tunnin. En millään jaksanut koko ajan ponnistaa vaan välillä oli pakko levätä vaikka supistuskivut olivat silloin aivan sietämättömät. Ei siinä mitään voinut että silloin tuli huutoa ja lujaa :(

Varmaan joku supertehokas äiti pystyy ponnistamaan tunnin yhtäjaksoisesti. Minä en pysty, anteeksi rakas kätilö. Yritän ensi kerrala olla parempi synnyttäjä.

Vierailija:

huutaminen ja kiljuminen on vaan turhaa energian tuhlausta. Suu suppuun ja keskityt ponnistamaan.

T. kätilö

itse en huutanut ollenkaan, ei ollut tarvetta... toisille tulee tarve huutaa

Huutaminen on rikos herraa kohtaan - hän ikuisessa viisaudessaan on meille naisille synnytystuskat antanut (rangaistukseksi esiäitimme synnistä), ja hänen viisautta vastaan on ihmisen turha huutaa ja kapinoida. Hyvä nainen kestää hiljaa. Huono ja syntinen ja heikko inisee tai karjuu. Suomi on perusasenteiltaan vanhoillisprotestanttinen maa. Aamen.