Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7419)
Vierailija kirjoitti:
Ja taas niiiin omahyväistä etuoikeutettua löpinää miten rikastuminen on vain itsestä kiinni, jos ei ole rahaa niin sitten vain pyytää tutuilta rahaa ideoilleen. Ei edes tajua miten etuoikeutettua elämää on elänyt. Hän on aivopessyt itsensä jenkkiläisillä " näin rikastut -kursseilla". Alkaa niin hermo mennä. Melkein alan jo toivoa että jotain tapahtuisi hänen hoardaamille rahoilleen.
Siis mistä ne rahat tulee. Jos pääosin tulot on ollut 1500-2500/kk brutto paitsi laivalla 2500/kk netto (en tiennyt et kosmetiikkamyyjät laivalla tienaa noin hyvin..) ja sit aikuisopintotukea ni mistä on maksettu Lontoon ajan vuokra 1800/kk ja säästetty nopeasti tämä 100keur sijoitussalkku, kertoi vielä joskus laittaneensa sijoituksiin tonnin-pari päivässä...
Tajuaako Virve, että elämä on tässä ja nyt? Tätä päivää ei saa enää koskaan takaisin, siitäkin pitäisi jotenkin nauttia. Ei vain odottaa, että 2kk päästä pääsee ulkomaille "elämään".
Varmaan voisi tuo Virve paremmin jos menisi vaikka töihin tai opiskelemaan sen sijaan että kokoajan surkuttaa tätä uupumusta. Olis jotain oikeasti järkevää tekemistä. Ei se itsesäälissä katoa.

Olen seurannut Virveä blogin alkuajoista saakka ja minulle on syntynyt kuva, että niissä aiemmissa, työaikojen ja -tehtävien puolesta rajatummissa töissä laivan kempparimyyjänä Virve viihtyi ja pärjäsi hyvin. Sitten Virve rekryttiin maajohtajaksi ja yhtäkkiä olisi pitänyt osata johtaa myös itseä, asettaa työnteolle itse rajoja. Laivatyössä työ ja vapaa-aika erosivat selkeästi toisistaan, mutta kuivalla maalla olisi pitänyt löytää muuta kautta mielekäs tasapaino työn ja muun elämän välillä. Miten vaikeaa sellainen onkaan, jos työnantajan toimiala on sellainen, mitä itse rakastaa elää ja hengittää 24/7. Ja päällä on paine saada aikaan tulosta, tulosta, tulosta. Pienellä tiimillä, ohuella osaamisella.
Kertokaapa te vakiseuraajat, puhuuko Virve tässä totta. Virve siis kertoi instassa sairastuneensa uupumiseen kolme kertaa kahden vuoden aikana. Ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten, toisen kerran viime syksynä ja kolmannen kerran tänä kesänä. Kaksi kertaa sanoo täysin toipuneensa, mutta taas on sama vaiva uusiutunut.
Aina vaan ei tiedä, kannattaako Virven sanomisia uskoa. Jos tuo on totta, niin toivottavasti tosiaan kolmas kerta toden sanoo. Tuolla menollahan hänelle aletaan muuten seuraavaksi katselemaan kuntoutustukea eli määräaikaista eläkettä. 🤐 Toki jos nuo on Virven itse keksimiä diagnooseja niin sittenhän tilanne on toinen.
Sitten Virve on ollut kovasti terapiaa vastaan, mutta hiljattain kertoi aloittaneensa jonkun eriskummallisen fysioterapian uupumuksen selättämisessä. Nyt kertoo kuitenkin instassa käyneensä jo jonkin aikaa terapeutilla, eikö noita käsiteltyjä asioita saa mitenkään fysioterapiaan ympättyä. Mikähän on totuus tässäkin asiassa? Yhtenä vaihtoehtona myös se, että hehkuttaa jotain terapeutin kanssa käsiteltyä asiaa ihan keksitysti siksi, että saa hehkuttaa jotain kirjaa joka löytyy hänen mainoslinkkinsä kautta äänikirjapalvelusta. Näin kävi juuri eilen instassa jonkun itsemyötätuntokirjan kanssa.
Kolmanneksi Virve kertoo, että hänen kolmanteen uupumiseensa liittyy matala ferritiini. Eikö tämä nyt ole ihan höpöä? Virven ferritiini mitattiin elämän ensimmäisen kerran tämän kolmannen uupumuksen / kesän masennusdiagnoosin myötä. Virvellä ei siten ole mitään hajua aiemmista ferritiinitasoistaan ja todennäköisimmin lukemat ovat olleet aivan samat edellistenkin romahdusten aikaan. Kertooko hän näitä juttuja ihan vaan saadakseen hakukoneosumia? Aika surullista kehitellä viritellyt tarinat jopa omista mielenterveysongelmistaan ihan vaan saadakseen lisää osumia ja rahulia. 🤷🏻♀️
Virven jutut ovat olleet jo pitkään melkoista höpönpöppöä, joiden sisältö tuntuu vaihtelevan milloin minkäkin tarkoitusperän mukaan. Ekana päivänä saattaa sanoa jotain ja seuraavana ihan jotain muuta, mikä on täysin ristiriidassa aiemmin sanotun kanssa.
Virven kaksi ensimmäistä uupumista ovat siis itsediagnosoituja. Kolmannestakin syytti pitkään matalaa ferritiiniä ihan viime viikkoon saakka, kunnes nyt tuon itsemyötätunto-oivalluksen myötä muutti tarinaa niin, että onkin käynyt pidempään lääkärin juttusilla (ja sai tosiaan samalla jaettua kätevästi häntä itseään hyödyttävän mainoslinkin.) Kukaan ei taida tietää, mikä todellinen tilanne on kun tarina muuttuu aina vähän toiseksi tarkoitusperien ja ilmeisesti Virven omien fiilisten mukaan. Noita uupumisiakin käytetään näppärinä työkaluina ja syinä perustelemaan milloin mitäkin tekemistä tai tekemättömyyttä, tai hankintaa, jossa on hyvin vähän järkeä ja joka on ristiriidassa Virven mainostamien arvojen kanssa. Nyt Virvelle sopi parhaiten, että hän on täysin parantunut kahdesta edellisestä uupumuksesta, vaikka vielä alle puoli vuotta sitten uutta työtä aloitellessaan halusi tehdä osa-aikaista viikkoa saadakseen aikaa palautua uupumisestaan.
Että asiat ovat siis niin, mikä Virvelle parhaiten sopii riippumatta siitä, onko missään totuuden hiventäkään.
Ensin oli ihania pitkiä kahvinnautiskeluhetkiä sohvalla, sitten sama olikin sohvalta pääsemättömyyttä ja matalan ferritiinin aiheuttamaa väsymystä.
Vierailija kirjoitti:
Virven jutut ovat olleet jo pitkään melkoista höpönpöppöä, joiden sisältö tuntuu vaihtelevan milloin minkäkin tarkoitusperän mukaan. Ekana päivänä saattaa sanoa jotain ja seuraavana ihan jotain muuta, mikä on täysin ristiriidassa aiemmin sanotun kanssa.
Virven kaksi ensimmäistä uupumista ovat siis itsediagnosoituja. Kolmannestakin syytti pitkään matalaa ferritiiniä ihan viime viikkoon saakka, kunnes nyt tuon itsemyötätunto-oivalluksen myötä muutti tarinaa niin, että onkin käynyt pidempään lääkärin juttusilla (ja sai tosiaan samalla jaettua kätevästi häntä itseään hyödyttävän mainoslinkin.) Kukaan ei taida tietää, mikä todellinen tilanne on kun tarina muuttuu aina vähän toiseksi tarkoitusperien ja ilmeisesti Virven omien fiilisten mukaan. Noita uupumisiakin käytetään näppärinä työkaluina ja syinä perustelemaan milloin mitäkin tekemistä tai tekemättömyyttä, tai hankintaa, jossa on hyvin vähän järkeä ja joka on ristiriidassa Virven mainostamien arvojen kanssa. Nyt Virvelle sopi parhaiten, että hän on täysin parantunut kahdesta edellisestä uupumuksesta, vaikka vielä alle puoli vuotta sitten uutta työtä aloitellessaan halusi tehdä osa-aikaista viikkoa saadakseen aikaa palautua uupumisestaan.
Että asiat ovat siis niin, mikä Virvelle parhaiten sopii riippumatta siitä, onko missään totuuden hiventäkään.
Ok, kiitos tästä. Virvellä on siis kaksi itsediagnosoitua uupumusta ja kolmannenkin on lääkäri diagnosoinut masennukseksi ja Virve uupumukseksi.
Hyvin ja koskettavasti Virve puhui kyllä itsemyötätunnosta. Yllättävästi oli kyllä oma terapeutti puhunut ihan samalla (mainos)linkitetyn äänikirjan fraasein. 🤔
Jotenkin tulee tunne, että varma merkki Virven valehtelusta on se, että hän kirjoittaa jotain…
Vierailija kirjoitti:
Minkähänlaisista matkoista mies haaveilee? Vai haaveileeko mistään. Kaikki nämä matkasuunnitelmat tuntuu tulevan Virven päästä ja kohta jo puhutaankin "meijän haaveissa" on...
Niin? En tunne heidän parisuhdettaan edes instan kautta sen syvemmin. Mutta ihan perstuntumalla sanoisin sen olevan ihan normaalia, että toinen osapuoli keksii jotakin, mihin toinen hyppää mukaan jos hyppää. Osa ei tietysti tykkää toisen yksinmatkailusta, mutta ammattinsa puolesta mies ei välttämättä pidä älyttömän outona sitä, että puolisolla on jokin matka jonne hän ei lähde.
Mulla on muuten matkailuhaaveita, joita saattaisin tajunnanvirtameiningillä postata seuraajajoukolle ilman älyttömän tarkkoja suunnitelmia ajankohdasta tai järkevyydestä. Monella muullakin on näitä, joista poimitaan yksi. Mutta ihan samahan se teille on, koska aamupuuron itsepoimittujen mustikoiden koostumus sylettää huomattavasti enemmän.

Heh, hauskaa ironiaa - en tiedä onko tarkoituksellista vai tarkoituksetonta. Virve kun on julkaissut tänä vuonna kymmeniä jos ei sata eri kuvaa aamupuurostaan ja mitä mielenkiintoista siellä tänään onkaan. 🤣
Vuosi sitten vannottiin ruokaöljyn nimeen kaikkivoipana kosteuttajana. Tänä syksynä on nähty kuvia kosmetiikkajemmoista, jotka odottavat poiskäyttöä, mutta mitään uutta ei tokikaan hommata. Paitsi että onkin kesästä saakka käytetty uutta ihmeseerumia, jota nyt kehutaan *sisältää mainoslinkkejä -postauksessa.
Mitenhän Virven psyykkeeseen vaikuttaa se, että pörssikurssit ovat maailmanlaajuisesti nyt laskusuunnassa? Hän on kovasti puhunut taloudellisesta riippumattomuudesta. Ja olisi myös halunnut asuntolainaa sijoituksiensa takaamana. Pitkän taloudellisen kasvun jälkeen voi tuntua vaikealta, että nousu päättyy yleensä laskuun.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on muuten matkailuhaaveita, joita saattaisin tajunnanvirtameiningillä postata seuraajajoukolle ilman älyttömän tarkkoja suunnitelmia ajankohdasta tai järkevyydestä. Monella muullakin on näitä, joista poimitaan yksi.
Virve tosin listasi jokaisen kohteen matkustusjärjestyksen ja suunnitellun ajankohdankin. 🤠 Sananvapaus sallii jokaiselle postata omalle tililleen sitä ajatusten virtsaa, jota tuottajat ennemmin tajunnanvirraksi kutsuvat. Sama sananvapaus sallii myös muille oikeuden keskustella siitä julkisen tilin sisällöstä ja keskustella kyseisen virran koostumuksesta. Rauhaa sinullekin, sisko hyvä. ❤️
Vierailija kirjoitti:
Minkähänlaisista matkoista mies haaveilee? Vai haaveileeko mistään. Kaikki nämä matkasuunnitelmat tuntuu tulevan Virven päästä ja kohta jo puhutaankin "meijän haaveissa" on...
Veikkaan, että mies ei ole ollut kuvioissa enää aikoihin ja tämä on myös osatekijänä Virven viimeisimpään romahdukseen.
Perustelut veikkaukselleni:
-Virve asuu minitalossa virallisestikin yksin. Mies ei ole koskaan muuttanut osoitetietojaan minitaloon, vaan asuu yhä entisessä asunnossa.
-Mies omistaa edellisen asunnon yksin. Virve omistaa minitalon yksin.
-Virve maksaa koko asuntolainan yksin.
-Edellisestä asunnosta ei tuotu mitään tavaroita minitaloon vaan Virve osti uuden sohvan, ruokapöydän, pikkutuolit (ainakin erit kuin edellisen asunnon ruokapöydän tuolit), sohvapöydän, kaiken.
-Minitalossa ei ole nähty yhtään miehelle kuuluvaa tavaraa huolimatta isosta kuvavirrasta. Virve vain mainitsee miehen vaatteiden asuvan parvella jossain komerossa, jota ei ole koskaan nähty.
-Mies ei toki muutenkaan ole kovin usein esiintynyt Virven kuvissa, mutta aikoihin ei ole nähty yhtään todistetusti tuoretta kuvaa.
-Hääkuvan postaaminen ja rakkaudentunnustuksen julistaminen somessa on aina ollut vähän pahaenteinen merkki 😂
-Virven kuukauden pakolliset kulut kuussa ovat noin 900 euroa kuussa. Nämä mätsäisivät täysin Virven elämiskuluihin yksin minitalossa (ruokaan kertoo menevän noin 100 € kuussa, lainaan laskettiin menevän noin 400 € kuussa, asumiskulut sisältäen vastikkeen, sähkön, veden ja netin voisivat olla noin 300 € ja kaikkeen muuhun kuten lääkkeisiin ja puhelimeen jäisi satanen kuussa). Jos hän jakaisi asumiskulut toisen kanssa hänellä jäisi 400 € ylimääräistä rahaa, eikä varmasti listaisi pihinä tällaista käyttörahaa välttämättömyytenä.
Virvellä varmasti on 128 erilaista selitystä näillekin asioille, mutta uskon että se yksinkertaisin selitys on se todennäköisin selitys. Toivon kyllä sydämestäni, että olisivat edelleen onnellisesti yhdessä. Virve yksin vastaamassa kaikesta elämästään ja kokonaisesta talosta pihanhoitoineen ainoana seuranaan kirjaston kirjat ja Ylen Areena kuulostaa jotenkin turvattomalta.

Höpönpöpö.
Ei Virve ole koskaan erityisemmin jakanut miehen juttuja ja just joitain kuukausia sitten postas mm sen kun Virven piti auttaa viemään soittokamoja bussiin jne jne.
Ei kaikki naiset muutenkaan jaa miestensä asioita julkisesti, mä en ainakaan edes mainitse miestäni netissä ja en oo ees somevaikuttaja. Kaikki naiset ei vaan oo niin parisuhde saati keeping up the appearances tyyppejä, ja se on ihan ok.
Nyt kun tarkemmin ajattelen niin mua ei ees yhtään kiinnosta mitä jonkun tyypin miehelle kuuluu.
Miksiköhän Virve kokoajan nostaa esille sitä kuinka ei koe jäävänsä mistään paitsi kun ostaa ruokaa tarjouksesta? Tuntuu omituiselta joutua kokoajan hokemaan samaa.
Virveä on alkanut taas kiinnostaa meikkaaminen. Hiuksetkin sävytti vähän aikaa sitten. Sitä ennen hankki uusia vaatteita. Virvehän ei allekirjoittanut lääkärin masennusdiagnoosia, vaan on mielestään vain uupunut. Molemmat edellämainitut myös itse tosin eri aikaan sairastaneena ja ko. aiheista paljon lukeneena (ammattiavun lisäksi), olen aika vahvasti sitä mieltä että Virvellä on myös ollut sekä masennus että uupumus. Masentunut nimenomaan ei jaksa eikä häntä kiinnosta omasta ulkonäöstä huolehtiminen. Kaikki näyttää synkältä, on itkuherkkyyttä, ei jaksa ylläpitää sosiaalisia suhteita. Näistä myös Virve on kertonut. Meikkaamisessa ei nähnyt järkeä, käytti samoja vaatteita päiväkausia. Ei halunnut tavata ketään, halusi vain ”piileksiä” kotona, itkeskeli tämän tästä. Uupunut taas haluaa tehdä asioita mutta ei kertakaikkiaan jaksa, kun energiaa ei ole. Tästäkin Virve on kertonut. Nyt on maininnut että voi hieman paremmin ja kas; uusia vaatteita, hiusten värjäystä ja meikkausta. Minusta on todella surullista ja naurettavaakin että Virve ei halua myöntää itselleen että on ollut myös masentunut. Ihan kuin se olisi suurempi häpeä kuin uupuminen. Jos kerran haluaa toipua niin uskoisi ammattilaisia ja antaisi itselleen mahdollisuuden toipua.
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän Virve kokoajan nostaa esille sitä kuinka ei koe jäävänsä mistään paitsi kun ostaa ruokaa tarjouksesta? Tuntuu omituiselta joutua kokoajan hokemaan samaa.
Tämä. Ja miten hän kuvittelee että seuraajia kiinnostaa katsoa ja lukea päivästä toiseen samanlaisia kuvia mössöruuista ja tarinoita siitä mistä ja miten halvalla mikin ruokatarvike on ostettu. Kauankohan hän aikoo jatkaa näitä itseään toistavia postauksia? Tulee jotenkin ihan maaninen fiilis koko touhusta.
Joo ymmärrän sun pointin, mutta ei Virve oo koskaan lakannut haaveilemasta matkoista paitsi nyt tietty koronan aikaan on ollut tauolla. Mutta aina on ollut kaikenlaisia matkasuunnitelmia vireillä joten en näe tässä mitään uutta tai edistystä.