Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7419)
Vierailija kirjoitti:
Siis ei ollut monta päivää sitten kun Virve kertoi siitä puutteellisesta ruotsin kielen taidostaan, ja miten käyttää vain englantia kun ei ole oppinut ruotsia ollenkaan kaikkina vuosina mitä on maassa asunut… vai mitenkäs ne yksityiskohdat tarkalleen menivätkään…
Tänään esittelee kahta alkuviikosta lukemaansa ruotsinkielistä kirjaa. 🙄 Ei huonompi olematon kielitaito ollenkaan jos toistasataa sivua suhteellisen haastavaa tekstiä menee per päivä ihan harrasteena.
Minäkin olen ihmetellyt tuota, että on moneen kertaan valitellut ruotsin kielen taitoaan. Näyttää kuitenkin aika usein lainaavan ruotsinkielisiä kirjoja. Voi tietty olla, että lukee suht sujuvasti, mutta puheen tuotto ei ruotsiksi onnistu yhtä hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikomuksenani oli käydä lukemassa uusimmat blogipostaukset, mutta en kovin pitkälle jaksanut, sillä
jokainen
lause
oli
kirjoitettu
omalle
rivilleen.
Ei tuollainen ole hyvää hakukoneoptimointia, kun luettavuus kärsii.
Ihan järkyttävää! Virve on kuitenkin ihan vastikään tehnyt korkeakouluopintojakin. Luulisi ainakin sieltä olevan tiedossa, että yhden virkkeen mittaiset kappaleet eivät ole hyvää kieltä!
Yhden virkkeen mittainen kappale voi olla (pysäyttävä) tehokeino, mutta ei koko teksti voi koostua niistä. Tulee vain kuva, että kirjoittaja on laiska ja välinpitämätön, kun ei jaksa sidostaa tekstiään kokonaisuudeksi, joka palvelee Lukijaa parhaiten. Tätä tosin esiintyy myös lukivaikeuden omaavilla, mutta siinä kyse ei ole tietenkään laiskuudesta.
Just todella raskasta tekstiä lukea kun jokainen lause on kilometrin mittainen ja lauserakenteeltaan monimutkainen. Paljon on Virvellä vielä opittavaa kuinka kiinnostava ja soljuva teksti luodaan niin että sitä HALUAA lukea.
Kertoo bloggaajasta aika paljon, että kirjoittaa mieluummin hakukoneita kuin lukijoitaan varten. Onko kukaan lukenut sitä hänen ihonhoitokirjaansa? Onko yhtä raskasta tekstiä? Kustannustoimittaja tuskin tuollaista kuraa päästää painoon asti, vaikka näiden bloggaaja"kirjailijoiden" kohdalla rima taitaakin olla vähän matalammalla.
Olen lukenut Virven kirjan ja se oli tyyliltään paljon parempi kuin blogitekstit ovat. Ei siis niin rikkonainen ja toisteinen. Muistaakseni sisältökin oli hyvä ja monipuolinen. Kustannustoimittaja oli tehnyt hyvää työtä.
Minusta Virve oli ennen paljon parempi kirjoittamaan. Uupumisen ja/tai masennuksen myötä monella kognitio heikkenee, kuuluu ihan taudin oireisiin.
Alkoi sen verran kiinnostamaan tämä erikoinen kirjoitustyyli, että kävin blogin arkistoissa tutkimassa koska hän on siirtynyt tähän lause=kappale–tyyliin. Olipa iso ero vaikkapa vain parinkin vuoden takaisissa postauksissa ja nykymenossa. Paljon paremmin kirjoitettuja postauksia, kunnolliset kappaleet, vähemmän toistoa ja jaarittelua, kuvia iloisen näköisestä ja kauniista naisesta. (Ei taida nykyään juurikaan julkaista kuvia itsestään?) Ja sitten vuoden 2019 jälkeen jotain tapahtuu. Postaustahti tippuu vähitellen 20–30 postauksesta kuukaudessa 3–5 kuukausittaiseen postaukseen, postausten rakenne muuttuu tähän raivostuttavaan yhden lauseen kappaletyyliin, sisältö vähenee, jaarittelu ja toisto lisääntyy, kaikki ilo häviää. Joko bloggaaminen on vaan alkanut kyllästyttämään pahasti ja tekee sitä enää vaan siitä saatavan rahan takia, tai sitten hän ei vaan ole voinut kovin hyvin pitkään aikaan. Surullinen muutos joka tapauksessa. Noita vanhoja postauksia lukiessa muistin taas miksi tästä blogista joskus pidin, nykyään siitä ei ole enää oikein mitään jäljellä.
Mietinpa vain etta milloin Virve alkoi serustelemaan tai meni naimisiin taman nykyisen mjehensa kanssa? Jos kulissien alla ei olekaan kaikki ok, jos on miehesta johtuvaa tama muutos? Jos on kovin maaraileva ja pakkomielteinen esim tama kinimalistisuus taisi olla hanen juttunsa alkuun, ja Virve yrittaa mukailla miestansa. Itsellani on kaynyt nain, kadotin ystavani, kaiken muun elamani paitsi kontrollihaluisen mieheni.

Itse taas saanut sen kuvan, että miestä ei niin paljon Virven jutut kiinnosta. Kova on menemään, varmaan ihan työjuttujensakin puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ajatellut, että Virven selittelevä postaustyyli johtuu osaksi siitä, että hän yrittää taklata jo etukäteen kaikki satunnaiselle lukijalle mieleen nousevat kysymykset. Mä oon sitä mieltä, että Virve kärsii perfektionismista ja postaustyylin tarkoituksena on olla niin selväsanainen, ettei lukijalle voi jäädä mitään vääriä käsityksiä tai epäselvyyksiä.
Tästä teoriasta en ole ollenkaan samaa mieltä. Aivan ilmiselvästi Virve kirjoittaa hakukoneille eikä lukijoilleen, eli yrittää saada blogipostauksiin mahdollisimman paljon lisäliikennettä google-osumilla. Eivät hänen postauksensa usein ole mitenkään erityisen informatiivisia pituudesta huolimatta, ja se mahdollinen selväsanaisuuskin hautautuu aina loputtomaan jaaritteluun. Usein hän ei myöskään vastaa ainakaan vanhemmissa postauksissa kommentteihin.
Jos pyrkimyksenä olisi selväsanainen lukijan puhutteleminen, käytössä olisi esim. lyhyet boldatut kysymykset, joiden alta vastaus löytyisi helposti. Ei todellakaan yksittäisille riveille ripotellut lauseet, joista on vaikea silmäillä pääpointtia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis ei ollut monta päivää sitten kun Virve kertoi siitä puutteellisesta ruotsin kielen taidostaan, ja miten käyttää vain englantia kun ei ole oppinut ruotsia ollenkaan kaikkina vuosina mitä on maassa asunut… vai mitenkäs ne yksityiskohdat tarkalleen menivätkään…
Tänään esittelee kahta alkuviikosta lukemaansa ruotsinkielistä kirjaa. 🙄 Ei huonompi olematon kielitaito ollenkaan jos toistasataa sivua suhteellisen haastavaa tekstiä menee per päivä ihan harrasteena.
Minäkin olen ihmetellyt tuota, että on moneen kertaan valitellut ruotsin kielen taitoaan. Näyttää kuitenkin aika usein lainaavan ruotsinkielisiä kirjoja. Voi tietty olla, että lukee suht sujuvasti, mutta puheen tuotto ei ruotsiksi onnistu yhtä hyvin.
Asuin vuosia Ruotsissa ja koin ettei kielitaitoni ollut kovin hyvä. Pystyin kyllä lukemaan kirjoja, ja jutustelemaan niitä näitä, mutta esim vähänkin vahvempi murre teki puheen ymmärtämisen mahdottomaksi, itse jouduin koko ajan hakemaan sanoja ja kirjoittaessa tarkistamaan oikeinkirjoitusta ja esim virallisiten asioiden hoito oli raskasta byrokratiakielen takia. Työkieli oli englanti, joten ruotsia ei sen puitteissa tullut juuri käytettyä.
Eli siinä mielessä ymmärrän miten joku voi lukea kirjoja kielellä x ja silti kokea olevansa siinä huono.
Itse olen kyllä kateellinen siitä, että joku pystyy noinkin uupuneena (työkyvyttömänä) lukemaan tuolla tahdilla kirjoja ja vielä kirjoittamaan niistä. Itse menetin keskittymiskykyni ja lukuintoni pahasti uupuneena.

Olen miettinyt samaa. Hyvin tuottelias on myös blogin puolella. Omasta mielestäänhän Virve ei kykene töihin, mutta kyllähän bloggaaminenkin on työtä. Vaikuttaa siltä että hän torppaa oman toipumisensa tiheällä blogi- ja instajulkaisujen kirjoittamisella, kun ei miellä sitä työksi koska nauttii siitä.
Mäkin mietin, että mikä tämä "kirja päivässä ja referaatti someen" -kuvio on. Kaikki kirjat jotain self helpiä tai tiukkaa/kuivaa asiaa eikä mitään rentouttavaa, jolla saisi ajatukset ihan toisaalle. Haiskahtaa siltä, että kirjojen ahmiminenkin on lipsahtanut suorittamisen puolelle eikä päivän suoritetta lasketa, jos siitä ei tehdä asiantuntijamaista analyysipohdintaa someen. Aika jännä, että puhuminenkin uuvuttaa liikaa ja päätöksentekokyky on mennyttä, mutta uuden kirjan valitseminen ja sen lukeminen ja analysointi päivässä ei tuota ongelmia. Hmmmm.

Lukihan Virve juuri vauhdilla Rileyn Seitsemän sisar -sarjaa ja kuulemma nautti niistä. Niistä kirjoista hän ei tosin kirjoittanut juuri. Ehkä ihan hyväkin, jos luvassa olisi juonireferaatteja...
Nyt on OKV-Miiallakin samanlainen äänikirjapalveluntmv. ilmainen kokeilu jaettavana lukijoilleen. Ja niin on nyt Miialla Virven tyyliin mainostuksena hänen elämänmittainen rakkautensa kirjoihin, josta kukaan blogin lukijoista ollut kuullutkaan. Molemmista minimalisteista on yllättäen kuoriutunut himolukija. Niin aitoa, niin aitoa. 😂
Onko Virvellä uusi mekko, jossa on vaaleanpunaisia kukkia/kuvioita? On tainnut shoppailla vaatteita koriste-esineiden lisäksi. Luulin, ettei hän osta enää uusia vaatteita ja käyttää vain mustia vaatteita.

Juu osti tämän kun oli niin halpa että raaski sijoittaa. Jos en väärin muista niin 7€ ja HM:stä.

Ja HM:n nettisivujen mukaan laadukasta 100 prosenttista polyesteriä...

Onneksi hän ei hikoile.
Itse olen vierottautunut pikamuodista ja muovikankaista, kun tajusin, että sille on syy miksi hikoilen kävellessäkin ja miksi vaatteeni paukkuvat sähköstä ja liimaantuvat haaroväliin.

Puhumattakaan ilmastovaikutuksista, joista Virvekin on huolissaan vain silloin kun se hänelle sopii.
Instagramissa vinkkejä siihen kuinka ihan parin tonninkin kuukausinettopalkasta saa muutamassa hassussa vuodessa kymmeniätuhansia säästöön. Vinkit perustuvat aikaan, jolloin vinkinantaja oli Elevenillä töissä. Asiaa saattaa pienesti auttaa esim. se että asuu miehen omistamassa asunnossa, jossa omat asumiskulut jää pariin sataan kuukaudessa.
Jotenkin huvitti kuinka sanoi että tyyliin 400 vai oliko se 600 euron asumiskulut eivät ole halvat.
Mietin myös että minkähän takia hänen passiiviset tulot nousi niin massiivisesti koronan aikana, ilmeisesti siis juuri niiltä nettisivuilta mitä pyörittää? Eli onko ne nettisivut just jotain pikavippejä, joita ihmiset tarvi koronan takia?
Toisaalta ihmiset aloittivat viime vuonna paljon uusia harrastuksia koronan takia, joten voi olla johonkin harrastukseenkin liittyvä sivu.
Kyllä, ainakin minä tajusin. Näinhän se voi olla.
Tosin kadehdin sitä, että kristallidödö toimii sinulla. Minulla toimii vain tehokas antiperspirantti. Olen todella kova hikoilija.