Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7410)
Vierailija kirjoitti:
Vai on Virven säästötavoite miljoona euroa. Enää en ihmettele, miksi tuhansien eurojen passiivisilla tuloilla pitää juosta punalaputettujen ruokien perässä.
Tarkotti miljoona ruotsinkruunua.

Ensimmäinen tavoite oli miljoona kruunua ja toinen säästötavoite on nyt miljoona euroa.
Ei, kyllä se ihan miljoona euroa on. Alkuperäinen tavoite oli miljoona kruunua ja siihenhän hän on jo päässyt.
Mikähän tuon säästämisen idea on. Virve tuntuu haluavan kartuttaa omaisuutta, mutta ei käyttää sitä. Jos pääsee siihen miljoonaan euroon, niin mitä sitten? Raha jatkaa kasvamistaan sijoituksissa ja Virve edelleen jahtaa 10snt vauvanruokapurkkeja?

Tämä. Ilmeisesti elämä ei voi olla kyllin hyvää ennen kuin säästössä on se miljoona euroa. Toki se tuo taloudellista turvaa ja mahdollisuuden hankkia asuntoja ilman pankkia niin että jotain jää vielä säästöönkin. Mutta voisiko se turvallisuuden ja tyytyväisyyden tunne tulla vähemmälläkin kuin äärimmäisellä pihistelyllä ja säästämisellä. Virvelle taitaa olla aika vierasta se, että asiat eivät menekään aina oman mielen mukaan kun reagoi noin. Nykyiset säästöt ja omaisuus ei enää olekaan mitään kun pitää saada aina vaan enemmän.
Aina vaan hullummaksi menee tuo touhu 😂

Niinhän Virve stoorissaan kirjoitti, että tuo pankkikeissi osoitti sen, että miljoona euroa säästöjä on tarpeen. En oikein tiedä, mitä ajatella tuosta. Eikö hyvää elämää voi todellakaan elää ilman miljoonan säästöjä? Aika surkea ajatus. Se on sitten vuosikymmenten punalappuisten tuotteiden metsästystä, eikä mitään maksullisia vapaa-ajan juttuja. Kuka jaksaa loppuelämän noin?
Plus että kun virve palaa päivätöihin, kulkeeko mies kaupasta toiseen ostoksilla, rinkat etu- ja takapuolella 😀
Loppujen lopuksi tämäkin meni Virven mielen mukaan, laina on myönnetty ja pian asuvat minitalossa. En ole oikeasti edes yhtään yllättynyt. : D Hän tuntuu olevan sellainen Hannu Hanhi, kaikki menee aina hänen tahtonsa mukaan vaikka vähän mutkia matkassa olisikin. Ne mutkatkin on vain osa voittoa, koska niistä opittiin taas uutta ja nyt ollaan vain entistä valaistuneempia.
Eiköhän tästä kirja saada aikaan, ehkä myös tv-sarjaa voisimme katsoa?
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tästä kirja saada aikaan, ehkä myös tv-sarjaa voisimme katsoa?
Voisin katsoa tosi-tv-sarjaa, Vauraat & minimalistit! Olisi varmasti tosi kiinnostavaa seurata hc-penninvenytystä. Välissä syvällisiä pohdintoja arvoista, pavuista ja vauvanruuan ravintoarvoista. Kameralle esiteltäisiin toppeja, joissa on hienpolttamat kainalot, ja farkkuja, joiden haarat ovat yhtä reikää.
Saapa nähdä oliko tuo lainanhankkimisepisodi niin raskas, että seuraavaksi tulee taas tuutin täydeltä uupumis-selfhelppiä eetteriin.
Huoh, miten joku voikaan olla noin valaistunut koko ajan. Pääsisköhän sitä itekin tästä uupumuksesta eroon lukemalla nuo kaikki kirjat joita on ylistänyt noista stooreissaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kauheeta, kun rahaa on vaikka kuinka ja ei saa lainaa 😁
Kyllä, ihan tässä pöyristyy! Mutta tavallaan ymmärtää hyvin pankin näkökulman. Virvellä ei ole riittävästi säästöjä tilillä. Vielä kun olis kuitenkin yksinään ottamassa 180 000 e lainan. Ei siinä pankki varmaan paljon huomioi rahoja, jotka sijoitettu, koska epävarmuus. Ja kun pyysivät 2019 tehdyn arvion 2020 tuloista: siitähän näkisi, miten hyvin arvio on ylipäätään toteutunut. Eli voiko luottaa nyt tähän uuteen arvioon... Ei Siinä paljon auta selittää, että tämän verran arvioin tienaavani sohvalla makoilemalla, kun ei ole mitään takuita. Aika mehukas juttu 😀
Ruotsissa saa helposti 100 vuoden asuntolainan. Maksimi on 125 vuotta.
Jos asuntolainaa on yli 70 prosenttia asunnon hinnasta, lainaa on lyhennettävä vuodessa vähintään 2 prosenttia. Jos lainaa on 50–70 prosenttia asunnon hinnasta, lainaa on lyhennettävä vähintään prosentti vuodessa. Ja jos luototusaste on alle 50 prosenttia, ei minimilyhennystä ole lainkaan.

No saako sitä asuntoa ikinä maksettua omaksi, jos aina vain lyhentää minimiä? Tai niin kuin virve miehineen ilmeisesti nyt tehnyt, että maksavat vain lainan korkoja ja yhtiövastiketta? Eikö tuo ole vähän niin kuin vuokralla asumista?

Suosittelen kaikille luettavaksi Miika Nousiaisen Pintaremonttia! Kertoo just mm. blogielämästä : D

Asuntoa ei ole tarkoitus maksaa omaksi Ruotsissa. Ruotsalainen ylempi keskiluokka elää juuri tuolla strategialla, että he voivat elää joidenkin satojen eurojen kuukausikustannuksilla hyvällä asuinalueella ja sitten sijoittaa säästönsä esim osakkeisiin asuntolainan lyhentämisen sijaan. Koska asuntojen hinnanousu on ollut hyvillä alueilla melko varmaa, asuntoa vaihtaessa ruotsalainen nettoaa kymppitonnien potin, vaikka ei lyhentäisi lainaa.
Suomalainen ylempää keskiluokkaa edustava pariskunta elää nuukasti reilu viisikymppiseksi asti, kunnes asuntolaina on maksettu. Ruotsalainen pariskunta elää koko ajan edullisilla asumiskustannuksilla ja viisikymppisenä heillä on puolen miljoonan sijoituspotti, mikä tuottaa jo mukavasti passiivista tuloakin ja mahdollistaa veneet, ulkomaan-asunnot jne. Ruotsalainen yhteiskunta on enemmän optimoitu vanhan rahan hyväksikäytölle ja jos perit vanhemmiltasi alkupesämunan, voit elellä aika huolettomasti ja halvalla.
Vierailija kirjoitti:
Huoh, miten joku voikaan olla noin valaistunut koko ajan. Pääsisköhän sitä itekin tästä uupumuksesta eroon lukemalla nuo kaikki kirjat joita on ylistänyt noista stooreissaan?
Minä uuvun noista sen stooreista. Kauhea määrä jaarittelua pienellä fontilla ja jokainen punalapputuote esitelty perinpohjaisesti. Ei jaksaisi miettiä joidenkin juureksien ja kaurahiutaleiden ulottuvuuksia noin perusteellisesti!
En tajua noita sen tuloja, siis ilmeisesti tulevassa työssä on hyvä palkka, mutta nyt kun hän avasi aiempia palkkojaan ja blogitulojaan niin nehän oli aika tavalliset (2500+1000). Eli firman tilille säästänyt jotain yritystoiminnasta saatuja rahoja 100K ja sijoittanut ne? Ja sitten hänellä on joku salainen passiivinen tulonlähde, joka ei kuitenkaan ole blogi jonka kautta tulee useita tonneja kuussa? Jossain yhteydessä hän mainitsi, että sijoittaa 4000 kuussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh, miten joku voikaan olla noin valaistunut koko ajan. Pääsisköhän sitä itekin tästä uupumuksesta eroon lukemalla nuo kaikki kirjat joita on ylistänyt noista stooreissaan?
Minä uuvun noista sen stooreista. Kauhea määrä jaarittelua pienellä fontilla ja jokainen punalapputuote esitelty perinpohjaisesti. Ei jaksaisi miettiä joidenkin juureksien ja kaurahiutaleiden ulottuvuuksia noin perusteellisesti!
Hei se on ihan ok olla katsomatta. Mäkin uuvuin ja lopetin. Tulin tänne kurkkaamaan mikä meininki on nyt ja näköjään aina vaan hullumpi.