Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7409)
Virven blogia oli aikanaan mukava lukea (vaikka oli kohua bloggaajien palkkaamisesta Elevenille ammatilaisten sijasta yms. yms.). Tein virheen kun kävin seuraamassa instsgramia jonkin aikaa, synnytti jonkin verran erilaisen kuvan Virvestä henkilönä kuin blogi.. Tuli vähän surku Virveä, kun ei tunnu lainkaan viihtyvän Ruotsissa tai omassa elämässään. Ei tunnu olevan ketään kenelle puhua koska vuodattaa kaiken instagramin puolelle. Ei oikein viitsi enää lukea blogiakaan kun tekstit ovat niin pitkiä ja raskaita.
Eikös Ruotsissa monella ole ihan absurdin pitkät laina-ajat, juuri siksi että kuukausikulut pysyvät pieninä? Muistan kuulleeni jopa 50 v lainoista, mutta tästä on kyllä jo aikaa. Voisi selittää noita asumiskustannuksia.
Vaatteiden PESU on kuulemma pois Virvelle tärkeämpien asioiden ajasta. Kyllähän se ihan hirveästi vie aikaa heittää vaatteet koneeseen ja laittaa kone päälle. Ei millään kerkeä tarpeeksi lukea kirjoja tai katsoa ted talkkeja.
Älkääkä unohtako sitä, miten kätevää ja aikaa säästävää on se, että omistaa vain yhdet lakanat ja yhdet kylpypyyhkeet! Vaikka sitten joutuisi kuivaamaan pesusta tulleita lakanoita hiustenkuivaajalla, ettei sänky jää yöksi tyhjäksi.
En kyllä ihan ymmärrä Virven minimalismia. Sen pitäisi tehdä elämästä helpompaa, mutta Virven kohdalla se tuntuu enemmän ankaralta suoritukselta kuin elämää helpottavalta asialta. Jos stressaa viittä sukkaparia ja oikein odottaa, että niistä osa kuluu puhki, on joku hommassa mennyt jokin vähän poskelleen. Mihin työtön, kotona oleskeleva ihminen tarvitsee loputtomasti lisää aikaa?
En kyllä ymmärrä tuota vain yhdet lakanat ja yksi pyyhe hommaa. Olen itsekin kai melko minimalisti koska omistan molempia vain kahdet, mutta minusta se nyt on mukavampaa ja huolettomampaa kun ei tarvitse stressata kerkeekö petivaatteet kuivua illaksi. Eipä myöskään kulu sitä kallisarvoista aikaa ja sähköä niiden föönillä kuivaamiseen! Puhumattakaan siitä että en myöskään kehtaisi harvinaisille vieraille pyytää naapurista lainaan kamppeita.
Myös tuo halu saada sukkia vähemmäksi tuntuu oudolta, eikö ole kätevämpää omistaa niitä ja muita vaatteita sen verran että riittää kerran viikossa pyykkääminen. Tympisi jos pitäisi useammin pyörittää konetta vain siksi että ei ole puhtaita sukkia.
Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä. Mutta pidän tosi paljon Virvestä, ja tykkään hänen instagramistakin! Olet vasta löytänyt hänen blogin ja ahmin sen nopeasti, en kosmetiikasta niin välitä, mutta minimalismi kiinnostaa. Hän vaikuttaa luonteeltaan olevan aika samanlainen kuin minä.
Siis Olen* piti kirjoittaa.
Kaikkeen samaistun, eikä vaikuta yksinäiseltä. On varmaan yhtä intro kuin minä ja pohdiskeleva tyyppi. Joidenkin mielestä se on muka ankeaa. Hän vaikuttaa ihan onnelliselta.
Mutta siis silti, yhdet lakanat on tosi epäkäytännöllistä ja sukka asiassa menee mielestäni liian pitkälle.
Niin ja mullakin oli Aasia reppureissausvaihe, olin siellä kauan ja nautin, sitten halusin kotiin. En ymmärrä miksi kritisoitte ettekä ymmärrä, ei tietenkään aasiassa muutu paikalliseksi mutta on siellä oma elämänmenonsa mikä voi olla mukavaa. Miksi pitäisi olla autenttista ?
Muutenkin ihan älyttömän negatiivinen ketju, apua. En yleensä lue näitä bloggaajaketjuja, mutta täällähän vaan haukutaan häntä. En voi ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minusta nuo Virven asumiskulut kuulostaneet mitenkään täysin absurdeilta. Me maksetaan vastiketta+vesiä 250 e/kk v. 2019 valmistuneesta kerrostalokolmiosta, lisäksi sähkölasku 35-40 e/kk. Lainan korot vähän vaihtelee kuukausittain, mutta aina alle 70 euroa ovat. Kotivakuutus ei ole edes kymppiä kuukaudessa. Eli reilusti halvemmalla asutaan kuin Virve, mutta niinhän Suomessa asuminen edullisempaa onkin. Asuntolainan lyhennys on tyypillisesti tapana laskea enemmänkin omaisuuden kartuttamiseen kuin asumismenoksi.
Asuinmenot kuulostavat kyllä uskottavammilta, mikäli laskee näin vastike+vesi+sähkö kaavalla. Varmaan miettinyt kuten sinä, että lainalyhennys ja lainan korko ovat erikategoriassa kuluja. Tai pikemminkin "säästö"-kategoriassa.
Ruotsalaiset eivät juuri lyhennä lainojaan, joten eipä siitä tulee kulujakaan.
Ruotsalaiset lyhentävät lainojaan. Ihme puhumista täällä. Asunnon ostoon tarvitset vähintään 15% käsirahan. Kun lainaa on jäljellä 80% alkuperäisestä, vuosittainen takaisinmaksu on prostentin luokkaa + korot ja kulut. Kun lainamäärä on alle 70% alkuperäisestä takaisinmaksu on alle prosentin luokkaa + korot ja kulut.
Hinnat ovat Tukholman läänissä samaa luokkaa kuin Helsingin kestustassa. Jo esimerkiksi Solnan kunnassa ovat asunnot edullisempia ja voidaan puhua Suomen Vantaasta. Yllättäen mitä kauemmas Tukholman läänistä mennään on asunnot edullisempia.
Vierailija kirjoitti:
Seuraan ko blogia, koska bloggaaja on niin erilainen kuin minä ja elämänsä aivan erilaista. Kadehdin kyllä vähän sitä, että on saanut "ostettua" itsensä joutilaaksi ja on rahaa matkusteluunkin – vaikka tykkään työstäni tosi paljon. Kosmetiikkajutuista tykkäsin enemmän silloin kun olin korealaista kosmetiikkaa, koska jotkut tuotteista olivat hassuja ja outoja. Itseapukirjavinkit ovat ihan kivoja. Mutta jotenkin ihmettelen, mistä elämään tulee sisältöä. Ei harrasta kokkailua, vaan ruuassa pitää aina säästää. On usein kirjoittanut, ettei hänellä ole muita ystäviä kuin miehensä. Tietty rahaa säästyy, jos ei välitä ruuasta, ei käy ystävien kanssa missään, ei varmaan tarvitse ostaa kenellekään synttärilahjoja. Joulunkin viettivät kaksin, mikä siis on todellakin ok, mutta itse en jaksaisi jos ainoa sosiaalinen kontakti olisi puoliso.
Olen lukenut amerikkalaisista nuorista aikuisista, jotka ovat pyrkineet tuohon, että kolmikymppisenä pois työelämästä ja pelkkää matkustelua. Moni on suorastaan masentunut, kun ympärillä ei ole työn sosiaalisia ympyröitä ja rutiineja.
Kirjahan on saatavilla kirjastosta, joten jos joku miettii sen ostamista, kannattaa ensin lainata (jos asuu Suomessa siis).
Olen myös tuollainen enkä tosiaan ole masentunut, Tosi onnellinen päinvastoin, aloin elämään vihdoin elämää joka sopii minulle. Olen intro ja introsuvusta ja pidin väkisin yllä huonoja kaverisuhteita paineiden takia. Koska olisi muka noloa jos ei ole sosiaalista elämää. Downshiftauskin on tuttua. Myös se että vähän vaihtelee mielipiteet. Olin reppureissaisaikoina innostunut minimalismista. Sitten palasin Suomeen ja sain töitä ja aloin taas ostella kaikkea liikaakin. Nyt on taas eri kuviot. Se on elämää. Ja virve on tosi nuori. Haloo, hän oli 20v kun oli erilainen. Se on normaalia kasvamista. Ainoa mitä pohdin on meneekö ocd puolelle joskus tarkkailu mutta vaikea sanoa.
Virven minimalisti ja tuo ruokaostosten kanssa säätäminen kuulostaa lähinnä tyhjien päivien täyttämiseltä. Nainen ei harrasta mitään, ei tapaa ketään, ei käy töissä tai opiskele. Mutta on se varmasti vapauttavaa ja avartavaa, että kun aikaa ja huomiota ei tarvitse kohdistaa tavaran ja ravinnon kaltaisiin sivuseikkoihin, on mahdollista keskittyä oikeasti tärkeisiin asioihin. Kuten selfhelp-kirjojen referoimiseen ig-stooreissa ja tedtalkien ahmimiseen.

Miten niin ei harrasta mitään? Minusta hän lukee paljon, käy kävelyillä ja pohdiskelee paljon asioita. Sekö ei ole harrastamista? ookei.. Maailma tuntuu tosi ahdasmieliseltä. Onneksi itsellä ei ole mitään blogeja enkä ole esillä niin tule kuultua tuollaisia mielipiteitä :D
Virveä pidempään seuranneena olen saanut hänestä kuvan, että hän on armoton itselleen eikä osaa oikein ottaa rennosti. Mitä tahansa hän kulloinkin puuhastelee, on siinä mukana vahvaa suorittamisen makua.
Nyt on menossa jo jonkin aikaa jatkunut kausi, jonka aikana tarkkaillaan lähes maanisesti kotonaolevien tavaroiden määriä (vaikka minimalismin pitäisi nimenomaan kääntää ajatukset pois tavaroista), ollaan ilman meikkiä vaikka kosmetiikka on ammatti, tarkkaillaan syömisiä ja etenkin kaupassakäymisiä. Veikkaan, että Virveltä menisi yöunet pitkäksi aikaa, jos kahvi loppuisi yllättäen ja sitä joutuisi ostamaan kaupasta täyteen hintaan. Hän olisi varmaan mieluummin ilman. Veikkaan myös, että hän on tehnyt itselleen tavoitteen, että Ted Talkeja pitää katsoa päivittäin tietty määrä ja myös somettaa joka päivä tietty määrä. Mulla on jo pidempään ollut Virvestä olo, että hänen päiviensä sisältö koostuu enemmän vapaan elämän hehkuttamisesta someen kuin siitä, että hän nauttisi vapaasta elämästä ja hyödyntäisi sen tuomia mahdollisuuksia. Jos ei tarvitsisi käydä töissä, en tosiaankaan käyttäisi kaikkea aikaani self-help -materiaalin parissa ja jakaisi sitä viikosta toiseen somekanavilleni.
Mielipiteitä Virven avautumisesta pretty.fi verkkokaupasta? Ei kyllä ole omaankaan makuun tuollainen wine mom huumori. :D En silti näe mitään pahaa siinä että huumoria on mukana markkinoinnissa, vaikka se ei tässä tapauksessa omaan makuuni ole niin ei se automaattisesti tarkoita että yritys on ammattitaidoton. Muilta osin avautuminen oli ehkä vähän hassu, eiköhän 99% kaupoista valitse tuotteensa sen mukaan mikä myy ja mistä saa parhaiten tuottoa, yllättäen kun yritysten tarkoitus on tahkota voittoa.
Onko elämä helppoa ja arki kätevää, jos käyttää säilytysrasioiden kansia leipälautasina kun ei jaksa heti tiskata talouden kahta ainoaa lautasta?
Vierailija kirjoitti:
Ruotsalaiset lyhentävät lainojaan. Ihme puhumista täällä. Asunnon ostoon tarvitset vähintään 15% käsirahan. Kun lainaa on jäljellä 80% alkuperäisestä, vuosittainen takaisinmaksu on prostentin luokkaa + korot ja kulut. Kun lainamäärä on alle 70% alkuperäisestä takaisinmaksu on alle prosentin luokkaa + korot ja kulut.
Hinnat ovat Tukholman läänissä samaa luokkaa kuin Helsingin kestustassa. Jo esimerkiksi Solnan kunnassa ovat asunnot edullisempia ja voidaan puhua Suomen Vantaasta. Yllättäen mitä kauemmas Tukholman läänistä mennään on asunnot edullisempia.
Prosentin VUOSITTAINEN lyhentäminen ei kyllä ole mitään oikeaa lyhentämistä. Naurettavaa senteillä nypräämistä.