Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7542)
Huom. Virve käytti sanavalintaa sikailevat kun kertoi mitä muut asiakkaat tulevat vegebuffettiin tekemään. Muutenkin tuntuu koko ajan korostavan omaa länsimaalaisuuttaan ja halveksuvan vietnamilaisten tapoja tehdä milloib mitäkin heidän mittapuullaan täysin normaalia.
tekisi mieli myös kysyä että miksi häntä kiinnostaa niin paljon se, mitkä värit, vaate- tai hiusmallit yms hönelle sopivat jos muutenkin on haaveillut jo toista kuukautta kaiken paitsi silmät peittävästä uv-maskista? Ja nyt ihan siis opiskellaan aihetta että miten voi näyttää ilmeisesti vaan itseään varten paremmalta. On se ihmisen maailma pieni.
kiinnostaisi tietää, että millaiset kokemukset tai mahdollisesti traumat muovaavat ihmisestä noin äärimmäisen erakon? Se, että korostaa omaa valkoisuuttaan ylivertaisena vietnamilaisten sikailuun verrattuna ja seuraavassa storyssa omiin epävarmuuksiin viittaaminen toki selittävät toisiaan (yleensä itseensä tyytyväinen ihminen ek tuomitse muita, ja kyllä - the call is coming inside the house :D)
Lataako läppärin akkua siellä 5tähden hotellin aulassa? Jos mä olisin ostanut itselleni huoneen 5tähden hotellista, mua häiritsisi että siellä hengailee edes aulassa ulkopuolisia läppärillään.
Sen verran voin vinkata, että suorittaja ei tule koskaan löytämään sitä sisäistä rauhaa opiskelemalla ja jatkuvasti itseään kehittämällä. Suorittaja voi löytää sisäisen rauhan vain siten, että hän päästää irti sisäisen rauhan tavoittelusta. Rauha asuu kehossa, ei mielessä.
Tunnetusti syömishäiriöiset jotka koettaa pärjätä mahdollisimman vähällä ruualla on myös rahan suhteen monesti tosi nuukia. Tänään jotenkin tajusin Virven jutuista, että olen nähnyt tätä muissakin ja nyt Virvessä: nuukuuksiin yhdistyy myös sellainen sosiaalisen vaivannäön ja toisten tunteisiin liittyvä nuukuus. Vähän vaikea selittää mutta juuri tämä että viesteihin ei aina oikein jakseta vastailla tai myötäelää mitään toisten ihmisten kuulumisia.
Virve toki vie tämänkin vielä pidemmälle eli kertoo että päivittää Instaa jotta läheiset (vanhemmat?) tietää että hän on elossa ja kaikki hyvin, ilman että tarvitsee kirjoitella viestejä saati puheluita. Yksityisviesteihin ei jaksa vastailla, sähköposteja ei lue kun niistä voi tulla tunnetila jne.
Ihan hullu juttu sinällään, mutta nyt mä jotenkin ymmärrän yhtä sukulaistanikin paremmin. 😁
Vierailija kirjoitti:
Huom. Virve käytti sanavalintaa sikailevat kun kertoi mitä muut asiakkaat tulevat vegebuffettiin tekemään. Muutenkin tuntuu koko ajan korostavan omaa länsimaalaisuuttaan ja halveksuvan vietnamilaisten tapoja tehdä milloib mitäkin heidän mittapuullaan täysin normaalia.
tekisi mieli myös kysyä että miksi häntä kiinnostaa niin paljon se, mitkä värit, vaate- tai hiusmallit yms hönelle sopivat jos muutenkin on haaveillut jo toista kuukautta kaiken paitsi silmät peittävästä uv-maskista? Ja nyt ihan siis opiskellaan aihetta että miten voi näyttää ilmeisesti vaan itseään varten paremmalta. On se ihmisen maailma pieni.
kiinnostaisi tietää, että millaiset kokemukset tai mahdollisesti traumat muovaavat ihmisestä noin äärimmäisen erakon? Se, että korostaa omaa valkoisuuttaan ylivertaisena vietnamilaisten sikailuun verrattuna ja seuraavassa storyssa omiin epävarmuuksiin viittaaminen toki selittävät toisiaan (yleensä itseensä tyyty
Virve myös jatkuvasti kuvaa ja ihmettelee vietnamilaisia kuin eksoottisia sirkuseläimiä. Ihan kuin kyseessä ei olisi tavallisia ihmisiä jotka vain elävät elämäänsä, kulttuurierot voivat olla hassuja juu, mutta Virven tapa niitä kuvata ei ole kovin fresh.
Hassua myös miten ei-mikään-tavallinen-turisti Virve on itsekin todennut että ei viihdy paikallisilla alueilla vaan juurikin siellä muiden turistien suosimilla alueilla.
Vierailija kirjoitti:
Huom. Virve käytti sanavalintaa sikailevat kun kertoi mitä muut asiakkaat tulevat vegebuffettiin tekemään. Muutenkin tuntuu koko ajan korostavan omaa länsimaalaisuuttaan ja halveksuvan vietnamilaisten tapoja tehdä milloib mitäkin heidän mittapuullaan täysin normaalia.
tekisi mieli myös kysyä että miksi häntä kiinnostaa niin paljon se, mitkä värit, vaate- tai hiusmallit yms hönelle sopivat jos muutenkin on haaveillut jo toista kuukautta kaiken paitsi silmät peittävästä uv-maskista? Ja nyt ihan siis opiskellaan aihetta että miten voi näyttää ilmeisesti vaan itseään varten paremmalta. On se ihmisen maailma pieni.
kiinnostaisi tietää, että millaiset kokemukset tai mahdollisesti traumat muovaavat ihmisestä noin äärimmäisen erakon? Se, että korostaa omaa valkoisuuttaan ylivertaisena vietnamilaisten sikailuun verrattuna ja seuraavassa storyssa omiin epävarmuuksiin viittaaminen toki selittävät toisiaan (yleensä itseensä tyyty
Tulkintoja on yhtä monta kuin tulkitsijaakin, itestä taas tuntuu että virve kokee olevansa vähän kuin paikallisia ja muut turistit on sit niitä turisteja.
Mitä veikkaatte, palaako Virve enää ikinä pysyvästi Pohjoismaihin tai säännölliseen työelämään? Tai asuvatko Fredmanit enää koskaan vakituisesti samassa asunnossa?
Vierailija kirjoitti:
Mitä veikkaatte, palaako Virve enää ikinä pysyvästi Pohjoismaihin tai säännölliseen työelämään? Tai asuvatko Fredmanit enää koskaan vakituisesti samassa asunnossa?
Veikkaan, että palaa Pohjoismaihin heti kun ilmainen terveydenhuolto tulee mieleen. Ja asuvat miehen kanssa samassa asunnossa sitten. Työelämään Virven pitäisi reipastua ja piristyä melkoisesti.
Nyt mennään taas vähän lujempaa.
Virve kertoi itse vakavasti miettineensä onko hän maanis-depressiivinen, mutta onneksi selvisi että kyseessä onkin kuukautiskierto! 😳
Runsaita kuukausia hoidetaan traneksaamihapolla, tulehduskipulääkkeillä (vähentävät vuodon määrää kivunlievityksen lisäksi), e-pillereillä, hormonikierukalla, ja mikäli mikään näistä ei toimi niin kirurgisesti. Virve kuitenkin tietää, että länsimaisessa lääketieteessä runsaita kuukautisia hoidetaan vain sanomalla että syö rautatabletteja. Virven omat kuukautiset ovat nyt helpommat ja niukemmat, ja kyseessä ei millään muotoa ole mitään niin tylsää kuin esivaihdevuosien saapuminen vaan kyseessä on toki ruokarytmin aikaansaamat hormonimuutokset!
Lisäksi Virve on diagnosoinut itsellään visuaalisen sokeuden. En ihan ymmärrä mitä tarkoittaa visuaalinen sokeus, sillä se tarkoittaa ihan vaan näköaistillista sokeutta eli siis ihan sokeutta - myös englannin kielellä. Esimerkkien perusteella Virve tarkoittaa hahmotushäiriötä, joka ilmenee kasvosokeutena, vaikeutena oppia tanssiaskeleita ja yhdistää karttapiirrosta oikeaan livenäkymään. Tästäpä saattoi löytyä uusi matala ferritiini, parantava paasto ja utmattningssyndrom.
Eikös vaalean pitänyt olla hänen oma hiusväri?
Nyt on Virvellä menossa euforinen kausi, Virve itse sanoo että elämä tuntuu euforiselta. Silloin otetaan ja listataan selfieitä, leikataan hiukset, touhutaan kosmetiikkajuttuja, RAKASTETAAN eloisaa rantakatua (= 2-3 laiskasti tanssivaa ihmistä yhdessä nurkassa), luukutetaan iki-ihania voimabiisejä, kuvataan vieraita ihmisiä, puhutaan ja suunnitellaan tanssimista, ja halutaan kulkea ympäriinsä tutkimassa superjännittävää ympäristöä.
Aika nopea muutos kun hetki sitten pohdittiin vielä kaksisuuntaista mielihäiriötä. Ihan kunnossa Virve ei ole, se on kyllä selvää.
^ En kyllä itse edes usko, että Virvellä on kuukautiskiertoa. Itse on aiemmin joskus kertonut, ettei ollut kahdeksaan? vuoteen lainkaan kuukautisia. Virven tavaraesittelyissä ei myöskään ole koskaan ollut mitään muita kuukutissuojia paitsi ne viisi samaa tamponia tyyliin vuoden verran, eikä Virvellä ole myöskään ollut mitään ehkäisyvälineitä paitsi se effing kuumemittari.
Eiköhän se kuukautiskierto ole nyt uusin eufemismi vauhti- ja kaamoskausille. Ihan samalla tavalla syömishäiriö on naamioitu salonkikelpoisemmaksi paastoiluksi ja masennuskausi matalaksi ferritiiniksi. Psyyke tarvii defenssejä asioille, joita se ei pysty (vielä) käsittelemään.
Sehän oli Karkkipäivän Sanni jolla ei ollut 8 vuoteen kuukautisia. Virvellä sen sijaan on ollut monsuunimenkat kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Sehän oli Karkkipäivän Sanni jolla ei ollut 8 vuoteen kuukautisia. Virvellä sen sijaan on ollut monsuunimenkat kyllä.
Sanni avautui aiheesta ensin, sen jälkeen Virve. Ennenhän Virve ei ole koskaan puhunut mitään aiheesta, kunnes sitten ensin korkea ferritiiini paransi ensin liian runsaat menkat ja sittemmin paastoaminen on tehnyt niistä vielä pari kertaluokkaa paremmat. Sinälläänhän kaikki Virvellä oleva on aina huomattavan paljon keskimääräistä paremmat, luonnollisesti myös kuukautiskierto on silkkaa superia. 😄
Virvehän osti vasta sen hörhelöhameen, mutta ei ole kertaakaan näyttänyt käyttävän sitä.
Herraisä miten tämän päivän mekkokuvissa Virve helottaa koko naama punaisena. Eikä siinä muuten mitään, mutta juuri päivä tai kaksi sitten hehkutti miten täydellinen posliini-/lasimainen iho olikaan niillä maailman täydellisimmillä ihonhoitotuotteilla tullut. 😆
Hesarin syyskuun kuukausiliitteessä on iso juttu stressin vaikutuksista kehoon. Punaisin kissankokoisin kirjaimin on nostettu esiin lainaus Sosiaalinen eristyneisyys on ihmiselle stressaavaa. Se lisää selvästi riskiä kuolla seuraavan vuoden aikana.
Onko virve miettinyt tätä hyvinvointitalkoissaan? Toki ymmärrän itsekin introverttina miten vaikeaa on lähteä ihmisiä tapaamaan ja miten koukuttavaa on velloa yksin omien harrastusten parissa, mutta käytyäni terapiassa ja luettuani muutenkin syistä näiden vetäytyvien käytösmallien taustalla, olen alkanut ymmärtää sosiaalisten suhteiden tärkeyden ja sitä kautta oppinut jopa nauttimaan niistä. Voisikohan Virvellä olla maskaamista, joka johtaa siihen ettei pysty täysin nauttimaan sosiaalisista tilanteista kun hermosto käy ylikierroksilla kun keskittyy koko ajan siihen miten muut sinut näkevät ja kokevat (autistit esim vihaavat olla perceived eli tällaisen mahdollisen tarkastelun kohteina). Kun aloin keskittymään enemmän siihen että olin aidosti läsnä sellaisena kuin olin ja ne jotka tykkäsivät siitä saavat jäädä ja ne joiden mielestä olisin liian outo eivät muutenkaan kuuluisi elämääni, löysin asian kanssa jonkinlaisen sisäisen rauhan.
Eihän ne pojat tietenkään oikealla asialla olleet, kuten ei Virvekään luksushotellilla. Mutta periaatteessahan kyse oli ihan samasta asiasta eli hotellin työntekijä olisi päästänyt kaverinsa vähän torkkumaan eli kuluttamaan ilmaa tyhjillään olevaan huoneeseen. Eihän se huone olisi siitä muuten kärsinyt kun joku olisi kuluttanut ilmaa Virven huoneesta silloin kun Virve ei itse ole paikalla.
Ne muut vegebuffettiin tulijat Virven mielestä sotkevat ja pitävät melua joten Virve haluaa syödä ihan yksikseen. Virve taas itse loisiessaan kuluttaa vain ilmaa. Miten voikin ihminen selittää asiat aivan eri tavalla sen mukaan koskeeko ne itseä vai toisia. 😁