Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7404)
Nyt Virve on suunnitellut jotain tuotteita ja ne lanseerataan kohta. Melkoinen lällätys käy instassa kun ei saa mitään kertoa, mut kauheesti tekis mieli.
Varmaan kollaboraatio luonnonkosmetikka firman kanssa. Luonnonkosmetiikka on nyt niin iso trendi, vaikkei Virve koko tyylistä välitäkään omien sanojensa mukaan. Vaikka toki tekeekin jotain kirjekurssia aiheeseen liittyen. Vissiin pakko, että pysyy mukana kosmerintaman tuulissa.
Tai sitten uusien koreatuotteiden lanseetausta.
Toivottavasti ei kuitenkaan kirjoita sijoitusopasta viikon innostuksen jälkeen. Olisi aika vastuutonta. :D
Seuraan ko blogia, koska bloggaaja on niin erilainen kuin minä ja elämänsä aivan erilaista. Kadehdin kyllä vähän sitä, että on saanut "ostettua" itsensä joutilaaksi ja on rahaa matkusteluunkin – vaikka tykkään työstäni tosi paljon. Kosmetiikkajutuista tykkäsin enemmän silloin kun olin korealaista kosmetiikkaa, koska jotkut tuotteista olivat hassuja ja outoja. Itseapukirjavinkit ovat ihan kivoja. Mutta jotenkin ihmettelen, mistä elämään tulee sisältöä. Ei harrasta kokkailua, vaan ruuassa pitää aina säästää. On usein kirjoittanut, ettei hänellä ole muita ystäviä kuin miehensä. Tietty rahaa säästyy, jos ei välitä ruuasta, ei käy ystävien kanssa missään, ei varmaan tarvitse ostaa kenellekään synttärilahjoja. Joulunkin viettivät kaksin, mikä siis on todellakin ok, mutta itse en jaksaisi jos ainoa sosiaalinen kontakti olisi puoliso.
Olen lukenut amerikkalaisista nuorista aikuisista, jotka ovat pyrkineet tuohon, että kolmikymppisenä pois työelämästä ja pelkkää matkustelua. Moni on suorastaan masentunut, kun ympärillä ei ole työn sosiaalisia ympyröitä ja rutiineja.
Kirjahan on saatavilla kirjastosta, joten jos joku miettii sen ostamista, kannattaa ensin lainata (jos asuu Suomessa siis).
No niin, Virven kehittämä kosmetiikkasarja julkistettiin. Kyseessä kaksi erilaista, "poikkeuksellisen ylellistä" kangasnaamiota, joita myydään tietenkin vain Elevenillä. Noin ylelliset naamiot maksavat Virven mukaan Suomessa kymmenen euroa kappaleelta, mutta nyt niitä saa huippuhintaan 3,50 euroa / kpl. Kylkeen täytyy tietenkin tilata Virven kosmetiikkakirja. Mitäpä siitä, että kangasnaamiot tuottavat hurjasti jätettä tavallisiin tuubinaamioihin verrattuna ja että fyysisten kirjojen hankkiminen sotii sitä minimalismia vastaan, jota Virve on toitottanut jo pitkään. Asiat ovat todellakin ihan erilaisia silloin kun Virve tarvitsee hynää saadakseen maata kotona kuuntelemassa äänikirjoja yliarvostetun työnteon sijaan.
Onko joku tilannut naamioita kokeiluun?
Naamioitako varten tarvitsi naapurin lakanat?
Virvellä on mennyt herne nenään, kun joku oli arvostellut hänen valintaansa lopettaa työnteko ja ryhtyä vapaaherrattareksi. Virven piti teroittaa, ettei hän nosta mitään tukia ja että hänellä on niin paljon rahaa säästössä, että voi minimalistisen elämäntyylinsä ansiosta elää helposti ainakin 10 vuotta tekemättä palkkatöitä. Muistutti myös, että eihän hän ole työtön vaan bloggari, mikä on ihan eri asia. Kaipa sitä rahaa kertyy kun minimalismi koskee myös ruokaostoksia ja siitäkin pitää tehdä asia, että banaanitkin jää kauppaan jos kilohinta on liian korkea. Kuka tuolle pakkomielteiselle leuhkijalle maksaa siitä, että hän vuodattaa noita elämänviisauksiaan blogiinsa?
Vierailija kirjoitti:
Kuka tuolle pakkomielteiselle leuhkijalle maksaa siitä, että hän vuodattaa noita elämänviisauksiaan blogiinsa?
Lukijat, mm. sinä.
Vierailija kirjoitti:
Virvellä on mennyt herne nenään, kun joku oli arvostellut hänen valintaansa lopettaa työnteko ja ryhtyä vapaaherrattareksi. Virven piti teroittaa, ettei hän nosta mitään tukia ja että hänellä on niin paljon rahaa säästössä, että voi minimalistisen elämäntyylinsä ansiosta elää helposti ainakin 10 vuotta tekemättä palkkatöitä. Muistutti myös, että eihän hän ole työtön vaan bloggari, mikä on ihan eri asia. Kaipa sitä rahaa kertyy kun minimalismi koskee myös ruokaostoksia ja siitäkin pitää tehdä asia, että banaanitkin jää kauppaan jos kilohinta on liian korkea. Kuka tuolle pakkomielteiselle leuhkijalle maksaa siitä, että hän vuodattaa noita elämänviisauksiaan blogiinsa?
Miksi tuollaista pitää sitten arvostella?
Asun myös Tukholmassa ja en yhtään ihmettele tuota minimalistista elämäntapaa. Täällä on kaikki aivan jäätävän kallista ja mäkin käytän vain noin 20 € viikossa ruokaan. Banaanit todellakin jää kauppaan, jos on kilohinta taas kohdillaan. Luojan kiitos saan työpaikan kautta hedelmät, jotka syön töissä. Ruoka on meinaa kalliimpaa kuin Suomessa. Vuokrat on aivan jäätäviä (esim minulla 24 m2 ja 10 000kr). Toki palkka on myös ihan kiva, mutta samaan sitä päätyy kuin Suomessa asuessa. Parkkimaksut on ihan hirveitä.
Joten ihan turhaan te maailman matkaajat ja monissa maissa asuneet siellä mollaatte. Virven blogia en ole ihan hirveästi lukenut, sillä en koe olevani ihan täysin samalla aaltopituudella tämän bloggaajan kanssa. Toinen yhtä ärsyttävä narisija on Linda Juhola. Tavallisia suomalaisia pulleroita, jotka ovat onnistuneet syöttämään jotain ihmeellistä ruotsi ihannetta.
Vierailija kirjoitti:
Virven instagramin kuvaus kertoneekin kaiken:
"Beautyholic living double life between Finland and Sweden. Gets high from cosmetics and isn't afraid to mix them. Beauty blogger with the brain. "
Varsinkin tuo viimeinen lause. Ennenvanhaan hän oli avoimesti 'kosmetiikkahörhöbimbo'. Jännä, miten omakuva muuttuu noin. Itse ainakin koin myötähäpeää silloin kun ei meinannut ymmärtää lukion ykköskurssin/peruskoulun tasoista kemiaa.
Kemia nyt varmaan kuitenkin on yksi vaikeimmista aineista lukiossa, pitkän matematiikan ja fysiikan rinnalla. Arvostan lukion kemiaa enemmän kuin joitakin humanistisen puolen korkeakouluopintoja.
Virve, ex-kosmettiikkahörhö, nyk. tuo aikamme elämäntapa- ja talousguru.
Alkaa olla tuo igstory täynnä sijoitus- ja elämäntapaohjeistusta. Ihan jees, mut äsken tykitti melkein yhden koko kirjan sivut jakoon.
Virven tilanne on siinä mielessä erilainen että omistaa asuntonsa miehensä kanssa, eikä asu vuokralla. Oli kertonut että asumiskuluja on kuussa n. 200 euroa. Ja kun jättää asunnon vuokrattavaksi Tukholman hinnoilla (kun matkustelevat) niin siitä syntyy kivasti tulovirtaa.
Ja varmaankin saa blogista suht. hyvät tulot sisältöyhteistyöllä/mainoksilla/konsultoinnilla sun muulla ja jos ei saa, niin työttömyystuki paikkaa. :)
Vierailija kirjoitti:
Virven joulukalenteripost9aus on huvittava siihen nähden, että vielä toissavuonna Virve mitä ilmeisimmin korkeimman omakätisesti Elevenin maajohtajan ominaisuudessa masinoi Suomen kosmetiikkamarkkinoiden isoimman kusetuksen. Ei välttämättä tahallaan, mutta hölmöä ja osaamatonta se odotusten pilviin nostattaminen blogiin vuodatetuilla lapsellisilla ylisanoilla oli. Eikä se jälkiselvittelykään ihan putkeen mennyt.
Mikä juttu tää oli?
Vierailija kirjoitti:
Asun myös Tukholmassa ja en yhtään ihmettele tuota minimalistista elämäntapaa. Täällä on kaikki aivan jäätävän kallista ja mäkin käytän vain noin 20 € viikossa ruokaan. Banaanit todellakin jää kauppaan, jos on kilohinta taas kohdillaan. Luojan kiitos saan työpaikan kautta hedelmät, jotka syön töissä. Ruoka on meinaa kalliimpaa kuin Suomessa. Vuokrat on aivan jäätäviä (esim minulla 24 m2 ja 10 000kr). Toki palkka on myös ihan kiva, mutta samaan sitä päätyy kuin Suomessa asuessa. Parkkimaksut on ihan hirveitä.
Joten ihan turhaan te maailman matkaajat ja monissa maissa asuneet siellä mollaatte. Virven blogia en ole ihan hirveästi lukenut, sillä en koe olevani ihan täysin samalla aaltopituudella tämän bloggaajan kanssa. Toinen yhtä ärsyttävä narisija on Linda Juhola. Tavallisia suomalaisia pulleroita, jotka ovat onnistuneet syöttämään jotain ihmeellistä ruotsi ihannetta.
Virven tilanne on siinä mielessä erilainen että omistaa asuntonsa miehensä kanssa, eikä asu vuokralla. Oli kertonut että asumiskuluja on kuussa n. 200 euroa. Ja kun jättää asunnon vuokrattavaksi Tukholman hinnoilla (kun matkustelevat) niin siitä syntyy kivasti tulovirtaa.
Ja varmaankin saa blogista suht. hyvät tulot sisältöyhteistyöllä/mainoksilla/konsultoinnilla sun muulla ja jos ei saa, niin työttömyystuki paikkaa. :)
Vierailija kirjoitti:
Virvellä on mennyt herne nenään, kun joku oli arvostellut hänen valintaansa lopettaa työnteko ja ryhtyä vapaaherrattareksi. Virven piti teroittaa, ettei hän nosta mitään tukia ja että hänellä on niin paljon rahaa säästössä, että voi minimalistisen elämäntyylinsä ansiosta elää helposti ainakin 10 vuotta tekemättä palkkatöitä. Muistutti myös, että eihän hän ole työtön vaan bloggari, mikä on ihan eri asia. Kaipa sitä rahaa kertyy kun minimalismi koskee myös ruokaostoksia ja siitäkin pitää tehdä asia, että banaanitkin jää kauppaan jos kilohinta on liian korkea. Kuka tuolle pakkomielteiselle leuhkijalle maksaa siitä, että hän vuodattaa noita elämänviisauksiaan blogiinsa?
Eihän osa-aikainen yrittäjyys tukien nostamista estä tai muuta tilannetta.. Riippuu vain kuukaudesta ja sen hetkisistä tuloista. En jaksa uskoa etteikö tarvttaessa tarttuisi yhteiskunnan tukiin. Irtisanoutumista seuraavien 3 kuukauden aikana näitä vain ei vielä saa. Paitsi asumistukea sun muuta.

Juu, mutta Virven pointti olikin leuhkia sillä, että hänellä on järkevän sijoittamisensa ansiosta niin paljon rahaa, ettei hänen tarvitse nostaa tukia ainakaan 10 vuoteen. Hän kertoi myös siitä, että ei edes tiedä miten tukia haetaan. Olisikohan sama onnistunut Suomessa, missä asuntolainan pituus ei ole lähemmäs 200 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virven joulukalenteripost9aus on huvittava siihen nähden, että vielä toissavuonna Virve mitä ilmeisimmin korkeimman omakätisesti Elevenin maajohtajan ominaisuudessa masinoi Suomen kosmetiikkamarkkinoiden isoimman kusetuksen. Ei välttämättä tahallaan, mutta hölmöä ja osaamatonta se odotusten pilviin nostattaminen blogiin vuodatetuilla lapsellisilla ylisanoilla oli. Eikä se jälkiselvittelykään ihan putkeen mennyt.
Mikä juttu tää oli?
Mainostettiin etukäteen kalenteria yli 500€ arvoiseksi, hintaa taisi olla rapiat 150€. Kalenterista paljastui pieniä näytepussukoita tai matkakokoja sekä viimeisestä luukusta jäätävän ruma koru, jonka väitettiin olevan yli satasen arvoinen, vaikka siinä oli vain pieni teräksinen/hopeinen? ankkuri ja nahka?nyöri. Oli paljon pettyneitä ihmisiä sinä jouluna, vaikka piti olla historian hienoin, suurin ja mahtavin kosmiskalenteri.
Myönnän olevani Virvelle kateellinen siitä että työt ovat aina mahdollistuneet noin hyvin, eikä ole tarvinnut kärsiä pätkä tai osa-aikatöistä. Sitenhän varallisuuden kartuttaminen on ollut mahdollista. Ai että jos olisi jotkut niistä YT neuvotteluista jäämättä kohdallani.. Oh well. Mutta kun hänelle on kertynyt suotuisasta työtilanteesta rahaa, niin onhan siinä mahdollisuus lomailla pidempään ja downshiftata.
Oma kokemukseni on, että usein työhaussa muutenkin menee pidempään kuin on olettanut, varsinkin jos nousukausi kääntyy laskuun.. Mutta ilmeisesti omaisuutta on niin paljon ja kulut niin pienet, ettei työttömyyden venähtäminen haittaa. Hänhän saa kuitenkin koko tämän ajan työttömyystukea, asumistukea (tai tukea asuntolainan maksuun) ja blogista tuloja. Kun on pienet menot, niin niillähän pärjää. Vähän erilainen kuva tukien varassa elävästä, kuin mitä yleensä julkisessa keskustelussa esiintyy. :)