Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7949)
En ole nähnyt postausta että tukkaa olisi leikattu? Tummahko, pitkä juurikasvu kyllä näkyy. Virve taisi itse alkaa uskoa omaan erityiseen vaaleuteensa kun vaalensi hiuksiaan niin monta vuotta.
Vierailija kirjoitti:
En ole nähnyt postausta että tukkaa olisi leikattu? Tummahko, pitkä juurikasvu kyllä näkyy. Virve taisi itse alkaa uskoa omaan erityiseen vaaleuteensa kun vaalensi hiuksiaan niin monta vuotta.
^Eilen vai toissapäivänä storyssa mainitsi käyneensä kampaajalla kevennyttämässä hiuksiaan. 😀 Harmi että siitä kampaajakäynnistä ei tullut yhtään kuvaa otettua, vaikka noin muuten Virve kuvaa aivan kaiken - paitsi nämä keksityt tapahtumat. 😉
^^ Niin unohtui, että Virve selitti hiusten mystisesti tummuneet juuri viimeisen vuoden aikana, siihen asti Virve oli poikkeuksellisen vaalea.
Monen monta postausta taas siitä miten kaiken puoliksi maksaminen miehen kanssa on tosi ok ja just hyvältä tuntuu näin toimia ja oikein normaalia eikä ollenkaan hankalaa.
Minusta vaan vaikuttaa todella pilkunhinkkaamiselta kun jokainen kahden euron osto pidetään muistissa että toinen sitten maksaa ensi kerralla jotta varmasti menee eurolleen just tasan.
Kuulosti noi Virven jutut vähän siltä että Virvelle rahojen täysin tasan maksaminen on se tärkein juttu, ja mies menee vaan mukana miten Virve haluaa.
Ulkona ostetaan päivittäin ruoka-annos, joka maksetaan kassalla puoliksi ja sitten laitetaan puoliksi pari päivää sitten Virve vielä näytti storyssaan, miten syömäpuikoilla puolitti lautasella olevan riisin piirtämällä siihen rajan. Tämähän on sitä tasa-arvoa, kun kumpikin maksaa sen mitä syö. Virve kertoo, että mies syö enemmän ja ostaa sitten itse itselleen ylimääräisiä annoksia ja syö ne kokonaan. Selkeästi Virveä risoi se, että kotona ruokalasku maksettiin puoliksi vaikka mies söi enemmän. Toki silloinkin laskettiin puoliksi kahvikupilliset, herkut ja hedelmät, mutta mies pääsi syömään isomman osan leivistä, riisistä ja muusta perusruuasta.
Kahden viikon välein pestään koneellinen pyykkiä, ja silloin toinen maksaa euron pesukoneen käytöstä ja toinen euron kuivurin käytöstä. Tämähän taas ei ole tasa-arvoa, koska todennäköisesti toisella on enemmän vaatteita kuin toisella ja silloin toinen joutuu maksamaan toisen pyykinpesukuluja! Virve myös kertoo välillä pesevänsä käsin alusvaatteita, sillä nykyiset eivät riitä kahdeksi viikoksi ja lisää ei voi ostaa, koska kaikkien tavaroiden pitää mahtua yhteen reppuun. 😆
Virve myös perusteli tätä eurolleen tasan jakamista sillä että ei missään nimessä halua että muut joutuvat maksamaan hänen kulujaan. Mistä noin vahva reaktio voi syntyä? Ymmärrän että ei halua että vaikka ystävä maksaa puolesta, mutta että oma aviomies?? Taas kyllä vaikuttaa enemmän siltä että Virve ei halua maksaa miehensä juttuja senttiäkään, mahtoi aiemmin Lidl laskuja puolittaessa risoa, kun taas mies söi enemmän ja siinä meni sekin 40 senttiä 😤
Aww! Virve on valinnut vanhan kuvan itsestään jossa Chanelin kassi näkyy oikein isona kuvittamaan juuri sitä storya, jossa Virve kertoo kuukaudessa menojensa olevan 650 euroa! 🤣 Minusta juuri noihin kuviin olisi ollut reilumpaa laittaa kuvia nykyisen elintason mukanaantuomasta lookista, sillä noissa kuvissa poseeraa Singaporeen kalliille matkalle tullut nainen, jolla on Kanelin kassin lisäksi huolella raidoitetut hiukset, ripsiseerumilla kasvatetut pitkät ripset, huoliteltu meikki ja värillisiä ja valkoisia vaatteita (nyt kaikki pitää olla tummia, koska ne pestään samassa kokeellisessa). Nykybudjetilla lookki on vähän toisenlainen eikä todellakaan ole varaa mennä sinne kuvissa esiintyvään siistiin ja kalliiseen Singaporeen, jossa litra maitoa maksaa alun kolmatta euroa litralta.
Virve toki rakastaa juuri Kuala Lumpuria ja _valitsee palata sinne seikkailemaan_ keväällä vaikka ja mistä syystä, vaikka todellinen ainoa syy on se että se on listattu maailman 15. Edullisimmaksi kaupungiksi ja se on maailman edullisin naiselle turvallinen kaupunki. Suunnitelmissa toki oli käydä Japanissa, ajaa autolla Australian ja Uuden-Seelannin lävitse, hiljattain esitelty Uuden-Seelannin vaellus telttamajoituksin, nyt mainittiin että kesällä varmaan kolutaan koko IndonesiaJa kohta on taas uuden caminovaelluksen aika Espanjassa Ja todellisuudessa Virve palaa samaan resorttiin samaan aurinkotuoliin tekemään itsensä muotoista kuoppaa heti kun maahantulosääntöjen vuoksi taas saa palata. 😆 Taaskaan ei ole todellisuus riittävän fiini Virvelle vaan täytyy aina värittää.
Thaimaassakin menee vain "suosittuihin rantakohteisiin", Torreviejan tyyliin muiden länkkärien kanssa elämään kuin paikallinen.
Päivän Hesarissa on aivan hulvaton nuukailujuttu. 🤣 Hyviä ja huonoja ideoita Virveä nuukemmilta.
https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000009873307.html
pro tip: Jos kaivelee McDonaldsin roskiksia, saa kuiteista koodin jolla pääsee ilmaiseksi vessaan.
pro tip 2: Vaatteet kannattaa numeroida kunnon mukaan ykkösestä viitoseen. Ykkösiä eli parhaita pidetään vain ykkösiä vaativissa tilanteissa. Harvoin käyttämällä ne pysyvät hyvinä pidempään. Eniten pidetään kolmosen ja nelosen olevia vaatteita. Viitoset ovat jo liian reikäisiä paikattavaksi mutta ne yhä lämmittävät. Nämä käytetään loppuun likaisissa ulkotöissä. Tyypin vanhin t-paita on vuodelta 1982.
pro tip 3: oikeita kenkiä käytetään mahdollisimman harvoin, lähinnä sateella ja loskakeleissä. Muuten kuljetaan sandaaleissa, joita löytyy aina ilmaiseksi ainakin parittomina. Talvella sandaalit yhdistetään villasukkiin. (Tämähän Virvellä on vissiin vähän käytössä, euron flipflopit ovat kätevät ja säästävät kenkiä).
pro tip 4: vaatteet voi pestä samalla kun itse käy kylvyssä. Kätevästi säästää ainakin euron pesukoneen käytöstä, haluttaessa voi vaatteet silti tunkea kuivuriin. 😃
Näiden lisäksi on paljon muitakin vinkkejä jutussa, mutta ne vaativat enemmän aktiivista tekemistä marjanpoiminnasta lähtien. Ole hyvä Virve ja muut samikset!
Nyt tuli Virveltä itseltään vahvistus, että hävikistä on ostettu hedelmät hinnan vuoksi vaikka alkuperäinenkin hinta on halpa. Mutta kun löytyi iso supermarketti, jossa on vieläkin halvempaa niin on rohkaistu ostamaan täyteen hintaan. Enää kyse ei olekaan siitä että vain hävikistä löytyy syöntikypsiä hedelmiä.
Tämän päivän stooreissa on otettu oikein vahva aktiivinen minä-muoto: sitten löysin tämän, söin siellä, vietin täällä tunteja
Virveeee! Me näemme noista kuvista ja videoista, että kaikki ne on ottanut miehesi joka on teistä se joka osaa kuvata. Näemme myös, että niitä ruoka-annoksia on tasan yhdelle ja ne ruoat ovat selvästi hienompia ja kalliimpia kuin rouvan budjettiin mahtuu. 🤣 Ja juuri pari päivää sitten hehkutit että mies syö enemmän ja kalliimpia annoksia.
Vierailu ostoskeskukseen muodostui Virven tarinoissa jännittäväksi seikkailuksi, ja vielä ihan omaksi seikkailuksi vaikkei ollut mukanakaan.
Kyllähän jatsimiehelläkin varmasti on käsitys siitä, että hänen kauppakäyntinsä muuttuvat netissä vaimonsa seikkailuiksi? Mitähän hän on siitä mieltä, pitääkö kohjona vai onko mukana samassa juonessa ketkuilemassa? Onkohan hän rehti ihminen vai kaunisteleeko kaiken kuten Virvekin? 🤔
Vierailija kirjoitti:
^ Niin on, iso harmi. Toki Virve tekee kuten tahtoo, mutta kosmetiikka oli kuitenkin se juttu, jonka vuoksi ihmiset halusivat häntä seurata ja se oli myös se juttu, jossa Virvellä oli meille sanottavaa, annettavaa ja opetettavaa.
Itse vähän veikkaisin, että Virvellä on tullut kosmetiikka-asioihin jonkinlainen pettymys. Virve on itse uskonut aidosti kosmetiikkamaailmaan, mutta vähin erin on tullut selväksi, miten paljon siellä(kin) vaan koijataan ihmisiä ostamaan lisää tuotteita ihan vaan myynnin lisäämiseksi. Uskon, että Virve on ihan oikeasti uskonut 10-vaiheiseen ihonhoitoon ja jossain kohdin on selvinnyt että kohta 9 on lisätty sinne ärsyttämään ihoa jotta saadaan myytyä kohta 10 rauhoittamaan ihoa. Jokaiseen juttuun kun pitää myydä ekstratuote: ei voi ostaa vain ripsiväriä vaan tarvitsee myös ripsentaivuttimet ja primerin, ei voi ostaa vain huulikiiltoa vaan täytyy olla myös huulipuna ja huultenrajauskynä.
Toki on
Hyvä analyysi. Itselläni kävi myös näin kun työskentelin vuosia kosmetiikan parissa. Varsinkin ns selektiivinen kosmetiikka -- ne isoimmat brändit jotka maksavat Hollywood-kasvoille miljoonia. Tajusin että siksi ne ovat kalliita, minä kuluttajana maksan sen staran palkan, kalliit myyntipisteet tavarataloissa ja suurin osa merkin viehätyksestä on ne kauniit pakkaukset ja tuotenimet. INCIä kun lukee niin tavara on aivan samaa kuin halvempi, lisäksi jos sinne lisätty joku erikoisainesosa joka kuulostaa hienolta, se ei luultavasti edes imeydy ihon läpi eikä vaikuta yhtään.
Nykyään ostan vain luomukosmetiikkaa siitä halvimmasta päästä ja tarkistan tuotteen ainesosaluettelon. Yksi putsari, voide ja öljy (manteli- tai kookosöljy ruokakaapistakin) riittää. Less is more. Eikä kasa purnukoita vanhene kaappiin. Ja huom minä sain niitä huippukalliita naamarasvoja sentään ilmaiseksikin ja alennuksella.
Virvestä on kuoriutunut taas paikallisen kulttuurin asiantuntija, vaikka ei ole 2,5 kuukauteen tehnyt muuta kuin pyörinyt ostoskeskuksissa, ruokatoreilla ja tietenkin majapaikan katetulla poolilla. Jokainen saa tietysti elää niin kuin tahtoo, mutta tuskinpa snackeja ja kirjakauppoja kuvaillen sekä ilmaisbussilla ajellen saa kovin ihmeellistä kuvaa kyseisestä maasta, kaupungista ja kulttuurista.
Analyysit on muutenkin luokkaa "eri kulttuurit elää sulavasti rinnakkain" ja "tämä kirja oli erittäin mielenkiintoinen ja puhutteleva". Koskaan ei kuitenkaan selviä miten ja miksi. Storyt ja postaukset (kirja-arvosteluista puhumattakaan) täynnä tyhjiä toteamuksia.
Jep, Virve antaa vaan entistä yksinkertaisemman kuvan itsestään kun maalaa Indonesiaa kulttuurien harmonien ihmemaana. Ei yhtään raapaise katunäkymää syvemmälle, ei tarvitse edes kovin pitkälle mennä kun ajattelisi vaikka naisten asemaa, siirtotyöläisiä, köyhyyttä jne jne. Mutta Virve elää omassa turistikuplassaan vaikka miten kauan viettäisi aikaa maassa. Tulee kuva että se yrittää jotenkin pedata itselleen tyyliin artikkelia iltalehteen, aika pian kyllä ammuttaisiin alas Virven analyysit.
Vierailija kirjoitti:
Jep, Virve antaa vaan entistä yksinkertaisemman kuvan itsestään kun maalaa Indonesiaa kulttuurien harmonien ihmemaana. Ei yhtään raapaise katunäkymää syvemmälle, ei tarvitse edes kovin pitkälle mennä kun ajattelisi vaikka naisten asemaa, siirtotyöläisiä, köyhyyttä jne jne. Mutta Virve elää omassa turistikuplassaan vaikka miten kauan viettäisi aikaa maassa. Tulee kuva että se yrittää jotenkin pedata itselleen tyyliin artikkelia iltalehteen, aika pian kyllä ammuttaisiin alas Virven analyysit.
*Malesia siis.
Edellinen korjauksen jäi ehkä moden kynsiin kun lainasin Human Rights watchin sivuilta tekstiä Malesiasta, jossa mainittiin ihmisoikeusloukkaukset. Ja jos menee ihan vaan Wikipediaan, sielläKIN lukee että Malesiassa ei tunnusteta muslimien ja ei-muslimien välisiä avioliittoja, ja uskonnon hylkäämisestä on kovat rangaistukset. Ja kaikenlaista muuta, joka todellakin sotii tätä Virven kulttuurien välistä harmonia utopiaa. Ei oo selkeästi viitsinyt tutustua aiheeseen lainkaan, siis tipan tippaa.
Taas ovat sairaina Virve ja mies. Vasta vähän aika sitten oli flunssa. Taitaa huono ruokavalio tuottaa nyt tulosta jatkuvilla sairastumisilla.
Someväkikin intoutui eilen kirjoittamaan, mitä suomalaisuus heille merkitsee ja mitä he Suomessa arvostavat. Aina hyvä idea! Virven versio on tällainen, erittäin virvemäinen hyötyineen, listoineen, valehteluineen ja oman erityisyytensä korostamisineen, ja kyllä se Suomikin siellä sivulauseissa seikkailee:
-Virve ei asu Suomessa, identifioituu silti suomalaiseksi ja on kiitollinen siitä että on saanut kasvaa Suomessa.
-Suomalaisuus on mahdollistanut Virvelle sen, että hän VOI TEHDÄ VALINTOJA elää ulkomailla.
-Virve sanoo aina, että olemme mieheni kanssa molemmat suomalaisia vaikka mies onkin ruotsalainen ja oikeasti Virvekin matkustaa Ruotsin passilla. (Suomalaisuus edustaa nimenomaan rehellisyyttä, Virve kuitenkin oikein hehkuttaa valehtelevansa koska siitä on HYÖTYÄ koska tuntuu turvallisemmalta sanoa olevansa Suomesta ollessaan maissa, joissa islam on vahva.)
-Ulkomailla Virve nimenomaan huomaa, että on ylpeä Suomesta ja on jokaisen tilaisuuden tullen kehumassa kaikkea suomalaista. Paitsi jos se on noloa tai kiusallista. Ja aika harvoin maailmalla näkee mitään suomalaista, tosin kerran Virve näki Malesiassa myytävän suomalaisia KAURAHIUTALEITA. Virve syö joka päivä kaurapuuroa, mutta suomalaisista hiutaleista hän otti vain kuvan. Kerran myös asfaltissa oli Suomen muotoinen läikkä!
-Virven (ulko)suomalaisuuteen kuuluu myös se, että Virve asui 2012-2013 Englannissa mutta työskenteli Ruotsin laivalla, josta päästään siihen että Virve vietti puolet ajasta Suomessa 🙄. Virve oli myös Lontoossa syyslukukauden 2014, ja hän muutti pysyvästi lähes yhdeksän vuotta sitten Ruotsiin 2015. Lisäksi Virve on ollut pois Ruotsista lähes vuoden Espanjassa, viime talven Albaniassa ja nyt syksystä alkaen pysyvämmin kodittomana, kun Ruotsin asunto on myyty.
Sellaista on siis Virven suomalaisuus! Hyvää itsenäisyyspäivää Virvellekin!
Vierailija kirjoitti:
Taas ovat sairaina Virve ja mies. Vasta vähän aika sitten oli flunssa. Taitaa huono ruokavalio tuottaa nyt tulosta jatkuvilla sairastumisilla.
No vaan emme tiedä ainakaan vielä miksi ovat kipeänä. Minusta heillä on harvinaisen vähän mitään mahavaivoja, vaikka eivät todellakaan välitä viimeisistä käyttöpäivistä tai kylmäsäilytyksestä (jääkaappikin oli 10 C lämpöön säädetty) ja syövät maailmalla kaikkea mitä edullisesti kojuista (vaikka päivän 30 C lämmössä seisseenä) saa.
Tosin mikä sitten on totuus tässäkin? Jos Virven lepopäivistä puolet olisikin hulivilikakan vuoksi, niin varmaan se somessa olisi esiintyisi vain elämästä nautiskeluna. 😆
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas ovat sairaina Virve ja mies. Vasta vähän aika sitten oli flunssa. Taitaa huono ruokavalio tuottaa nyt tulosta jatkuvilla sairastumisilla.
No vaan emme tiedä ainakaan vielä miksi ovat kipeänä. Minusta heillä on harvinaisen vähän mitään mahavaivoja, vaikka eivät todellakaan välitä viimeisistä käyttöpäivistä tai kylmäsäilytyksestä (jääkaappikin oli 10 C lämpöön säädetty) ja syövät maailmalla kaikkea mitä edullisesti kojuista (vaikka päivän 30 C lämmössä seisseenä) saa.
Tosin mikä sitten on totuus tässäkin? Jos Virven lepopäivistä puolet olisikin hulivilikakan vuoksi, niin varmaan se somessa olisi esiintyisi vain elämästä nautiskeluna. 😆
Sairastumisella oletin flunssan/nuhan tyyppistä. Tuskin tosiaan vatsanväänteitä on. Mutta heikko ruokavalio vaikuttaa myös siihen että saa helpommin kaikki nuhat, joita Virvellä näyttää olleen tiheään. Tai sitten vaan yleishygienia ei ole parhaimmasta päästä..
Olikohan ne Virven paljon hehkutetut sijoitukset ja muhkeat passiiviset tulot yhtä lailla keksittyjä/liioiteltuja kuin niin monet muutkin Virven jutut. Tuhansien eurojen tuloilla on vaikea ymmärtää syytä pihistelymaniaan.