Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7936)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virven tavallinen elämä on nyt luksuslomailua halvassa maassa. :D Vaikka ei turistikohteissa pyöri, niin eihän tuo muuten mitenkään eroa tavallisen turistin lomailusta.
Toisaalta taas vaikuttaa arjesta väsyneen turistin puolihoitolomalta, makoillaan syrjässä olevalla resortilla pyörien hotellilla enemmän ja vähemmän koko ajan ja käydään ehkä siinä lähiostarilla :D
Tulikohan V:lle kuitenkin yllätyksenä se, miten syrjässä paikka on? Kun ei kerran jaksanut mitään muitakaan tietoja hirveästi etsiskellä etukäteen.
20 minuuttia kävelyä metroasemalle on aika paljon.

What? Tuoltahan on alle 400 metriä lähimmälle asemalle. Uskon kyllä, että projektinsuunnittelu keskittyi niin vahvasti repunpakkaamiseen, että muut osa-alueet jäi hoitamatta. Keittiön käyttöehdot olivat selvästi myös iso yllätys.
Tietääkö kukaan mitä yli-sivun Ostolakossa-keskustelulle on oikein käynyt? Onko joku sen poistanut?
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö kukaan mitä yli-sivun Ostolakossa-keskustelulle on oikein käynyt? Onko joku sen poistanut?
Siellä kerätään other peoples money eli suurin osa ketjuista on nähtävillä vain kuukausimaksun maksaneille käyttäjille. Tästä on ollut viime päivinä ihan uutisia, googlaava löytää jos haluat lukea lisää aiheesta. 😎
Venäläisen oligarkin rahat on loppuneet niin ylilauta muuttuu maksulliseksi.
Sateisia ilmoja luvassa joten nyt ei voi ulkoilla. Muulloin on kuumaa ja kosteaa, jolloin haluaa olla sisällä. Virve vielä lisää, että mitä kauniimpi sää niin sitä enemmän tekee mieli olla sisällä. Aiemmin on mainittu että illalla ei voi ulkoilla koska silloin on moskiittoja.
Öö, siis ihan aina on kiva olla sisällä ja onko sillä mitään tekemistä sään kanssa. 🤷🏻 kuten sanonta kuuluu niin sika syitä keksii, milloin on maa jäässä ja milloin kärsä kipeänä. Syksyn saa viettää tekemällä kuoppaa aurinkotuoliin ja se on varmaan virkistävää vaihtelua pikkutalossa sohvaan ja sänkyyn tehtyihin kuoppiin, mutta miksi sitten edes vaivautua keksimään selityksiä miten se johtuu vain olosuhteista. 🤩
Mutta se on nyt sitä ARKEA, ei suinkaan mitään loma/turistimeininkiä. Ei, vaikka joku muu siivoaa minihuoneen ja ruoatkin tuodaan oven taa (tai otetaan alakerrasta jokin jaettava halpisannos).
Ainoa syy miksi Virve on tuolla on koska se on halpaa ja helppoa. Mitään ei tarvi itse tehdä ja kaikki on ihanan halpaa. Ei sitä oikeasti kiinnosta mikään muu kulttuuri ja tekeminen. Jos kiinnostaisi, niin ehkä valitsisi mennä vaikka parempana vuodenaikana, koska nytkään ei mitään voi tehdä kuin istua hotellilla tai käydä siinä yhdessä ostarin kirjakaupassa kuuntelemassa pienoa.
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö kukaan mitä yli-sivun Ostolakossa-keskustelulle on oikein käynyt? Onko joku sen poistanut?
Olin jossain lukevinani, että ketju poistuu, jos sitä ei ole kommentoitu x päivään eli ei liity mihinkään venäläisiin.

Ei poistu vaan siirtyy maksumuurin taakse. Muutama tuorein ketju pidetään vapaasti luettavana sisäänheittotuotteena, jotta saataisiin lisää kiinnostuneita ja maksavia asiakkaita.
Taas on ollut isomman seikkailun päivä! On menty ilmaisella bussilla ostoskeskukseen, kierrelty toista tuntia supermarketin hyllyjä ostamatta mitään ja nautittu, öh, kahdeksat erilaiset ilmaiset maistiaiset. 😆 Virven mukaan on ollut aivan ihana päivä ja parasta tänään on ollut ruokakauppojen ja kauppojen snäksihyllyjen tutkiminen.
Virven seuraamisessa parasta on se, että oma elämä pyykkipäivineen ja harrastuksineen tuntuu ihanalta. Tuo ankeuden määrä tuntuu luissa ja ytimissä asti.

What, kahdeksat maistiaiset! 😂 Tosta tulee mieleen taannoinen Tony Halmeen sketsi, Tony Pummina. Löytyy YouTubesta.
Vierailija kirjoitti:
Virven seuraamisessa parasta on se, että oma elämä pyykkipäivineen ja harrastuksineen tuntuu ihanalta. Tuo ankeuden määrä tuntuu luissa ja ytimissä asti.
Samaa mieltä. Lisäksi arvostaa työpaikkaansa enemmän ja varsinkin sitä että voi ostaa kaupasta ruokaa normaalisti eikä tarvitse pihistellä virvetyyliin.
Ruokakaupassa käyminen on itselleni pakollinen paha. Vaikea kuvitella, että kulkisin pari tuntia hyllyjen välissä ihan vain tutkiskellen ruokakaupan tuotteita ostamatta mitään - ja tämä monta kertaa viikossa kuukaudesta ja vuodesta toiseen.
Virve ei ole innostunut ruoanlaittaja ja haluaa mennä helpoimman kautta valitsemalla ruokansa tarjousten perusteella. Näin hän säästää aikaa ja energiaa. Mutta oikeastihan Virvellä menee älyttömästi aikaa ja energiaa ruokaan: kauppakäyntejä on paljon ja pitkäkestoisia, usein hän ei edes osta mitään.
Mitä enemmän Virve haluaa säästää aikaa ja energiaa jossain asiassa, sitä enemmän hän kuitenkin käyttää aikaansa ja energiaansa siihen. Virven ruokakauppasysteemi ei suinkaan säästä aikaa vaan itse asiassa vie jokaisesta päivästä huomattavasti enemmän aikaa kuin keskiverto ihmisellä.
Sama juttu kuin tavaran vähentämisessä: mitä enemmän Virve haluaa päästä tavaroihin menevästä ajankäytöstä, sitä enemmän hän itse asiassa käyttää aikaa tavaroihin: mikään minimalismi ei silti vapauta aikaa tavaroiden käsittelemiseltä, punnitsemiselta, laskemiselta, pakkauskokeiluilta ja purkamiselta, kierrätykseltä, ostelulta, vertailulta jne.
Halvalla voi syödä myös jos suunnittelee, ja siihen ei taatusti mene puolta tuntia enempää kun suunnittelee koko viikon ruuat. Ostaa vaikka ison pussin niitä linssejä ja sitten syö niitä koko viikon kera kauden vihannesten, ei varmaan maksa montaa euroa ja aikaakin säästyy. En vaan ymmärrä miksi tosiaan tuntikausia kiertelee ruokakaupoissa ja perustelee sitä sillä että rahaa säästyy... kun halvalla voi syödä ihan vähemmälläkin aikapanostuksella.
Mäkin rakastan tutkia ulkomailla ruokakauppoja ja ruokia, mutta käsittämätöntä miten paljon V saa tuhrattua siihen aikaa. Jopa siinä määrin, että kaupoilla pyörimisen jälkeen on pidettävä lepopäivä. Niin hassua, ettei ihminen kaipaa ja/tai keksi tuolla mitään muuta tekemistä kuin kaupoilla pyörimistä, katetulla altaalla loikoilua, senttien laskemista ja varmaan tällä hetkellä vähemmän maanisessa vaiheessa olevaa kirjojen lukemista.
Virve pari päivää sitten esitteli ihanaa hyllyä jostain niistä monista kirjakaupoista.
Kuvan hyllyssä olevia kirjoja:
ChatGPT Millionaire
The Millionaire Fastlane
Buffetts 2-step Stock Market Strategy
The Richest Man in Babylon
Achieve Your Financial Goals
Crypto Investing for Beginners
The Slave of Money
Cryptocurrency Investing
The Complete Value Investing Guide
ETF Investing
Ecommerce Playbook - How to Start & Build an Online Business
En ole koskaan tajunnut, että nämä Virven tapaan helposta rikastumisesta haaveilevat ovat todellakin ihan oma niche kirjakaupoillekin. 🤣 Heille kirjoitetaan ja myydään kirjoja, joilla kääritään other peoples money niiltä ihmisiltä, jotka haaveilevat rikastuvansa keräämällä other peoples money. 🤣
Virve päivittelee miten 23 päivän aikana on mennyt vain 478e rahaa, ja miten onkaan niin nerokas ja viisas että onnistui järjestää asiansa niin että halpa luksuselämä on mahdollista. Mä en vaan pääse yli miten irvokasta on mennä johonkin köyhään maahan ja sitten elellä siellä reteenä etuoikeutettuna ruotsalaisena. Kokeilisi elää paikallisilla palkoilla.
Vähän ihmettelin silloin taannoin, kun Virve kirjoitti ettei halunnut "herättää miestä" menemällä huoneeseen suihkuun jonkun mikälie-aamuryhmäjumppansa jälkeen. Nyt kun kuvasi paremmin tuota minihuonetta ja kirjaimellisesti sängyn vieressä sijaitsevaa lasikuutiovessaa, niin ymmärrän kyllä 💀