Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7916)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virve postaa, että Vallentunan pikkutalon hinnalla sais Torreviejasta kolmen makuuhuoneen kaupunkiasunnon merelle katsovalla isolla terassilla. Mutta Virve ei kuitenkaan halua talon myynnin jälkeen sitoa rahoja tai ylipäätään itseään asuntoon. Rahojen on hyvä olla pörssissä ja Virve tykkää ajatuksesta, että on vuokralla.
Jälleen kerran yleviä periaatteellisia valintoja. Näillä ei tietenkään ole mitään tekemistä sen kanssa, että pikkutalo on maksettu enimmäkseen pankkilainalla ja laina erääntyy maksettavaksi kokonaisuudessaan heti kun talo on myyty. Ja kuten Virve on useasti todennut, heillä ei ole mahdollisuutta uuteen asuntolainaan kun mikään pankki ei myönnä lainaa pariskunnalle, josta molemmat työelämän ulkopuolella.
Mietin samaa, että paljonko Virvelle jää käteen myynnin jälkeen jos on maksanut vain minimilyhennystä pari satasta per kk. Ei muistaakseni edes laittanut käsirahaa asuntoon kuin vaaditun minimin, ja miehen asuntorahat on jossain muualla sijoitettuna. Että ei sieltä taida 180k käteen tulla kuitenkaan.
Miksi mietit, miten se sun elämään vaikuttaa tai edes kiinnostaa?

Onko tuo 180k myyntihinta? Linkkiä myynti-ilmoitukseen? Taatusti löytyy ilmoitus netistä, jos ihan oikeasti on myynnissä. Tosin en ymmärrä, miksi pihiliinit maksaisivat jostain kiinteistönvälittäjästä kun voi myydä ilmaiseksi ilmankin. 🤠
En tiedä onko jo myynnissä, mutta tuosta hinnasta Virve puhui kun sanoi että 189k euron arvoisen asunnon voisi ostaa Torreviejasta.
Virve kertoi, että löytyi niin ihana kiinteistönvälittäjä, jonka kanssa kemiat heti natsasi, joten talo lähti myyntiin samalla kun Fredmanit lähtivät ulkomaille. Tosin tuo pihin ihmisen valintakriteeri (natsaavat kemiat, ei se että se on halvin) on kyllä ihmeellinen. Samalla kriteerillä valittiin se Fredmanien sisustussuunnittelijakin, joka taisi olla täysi mielikuvitushenkilö. Asunnon myynnin kohdalla asunnon myynti-ilmoitus toki löytyy pian netistä, mikäli kyseessä ei ollut vain mielikuvituskiinteistönvälittäjälle annettu mielikuvitustoimeksianto. 🤠
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virve postaa, että Vallentunan pikkutalon hinnalla sais Torreviejasta kolmen makuuhuoneen kaupunkiasunnon merelle katsovalla isolla terassilla. Mutta Virve ei kuitenkaan halua talon myynnin jälkeen sitoa rahoja tai ylipäätään itseään asuntoon. Rahojen on hyvä olla pörssissä ja Virve tykkää ajatuksesta, että on vuokralla.
Jälleen kerran yleviä periaatteellisia valintoja. Näillä ei tietenkään ole mitään tekemistä sen kanssa, että pikkutalo on maksettu enimmäkseen pankkilainalla ja laina erääntyy maksettavaksi kokonaisuudessaan heti kun talo on myyty. Ja kuten Virve on useasti todennut, heillä ei ole mahdollisuutta uuteen asuntolainaan kun mikään pankki ei myönnä lainaa pariskunnalle, josta molemmat työelämän ulkopuolella.
Mietin samaa, että paljonko Virvelle jää käteen myynnin jälkeen jos on maksanut vain minimilyhennystä pari satasta per kk. Ei muistaakseni edes laittanut käsirahaa asuntoon kuin vaaditun minimin, ja miehen asuntorahat on jossain muualla sijoitettuna. Että ei sieltä taida 180k käteen tulla kuitenkaan.
Onko tuo 180k myyntihinta? Linkkiä myynti-ilmoitukseen? Taatusti löytyy ilmoitus netistä, jos ihan oikeasti on myynnissä. Tosin en ymmärrä, miksi pihiliinit maksaisivat jostain kiinteistönvälittäjästä kun voi myydä ilmaiseksi ilmankin. 🤠
En tiedä onko jo myynnissä, mutta tuosta hinnasta Virve puhui kun sanoi että 189k euron arvoisen asunnon voisi ostaa Torreviejasta.
Eli vähintään 2,2 miljoonaa kruunua pitäisi saada pikkutalosta. Tai enemmänkin, että saa myyntiin ja ostamiseen liittyvät verot maksettua.
Käypä huviksesi kurkkaamassa Ylilaudalla, kuinka monta keskustelijaa sinne on eksynyt. Ei ole yksinpuhelua nähnytkään! :)
Ihana jälkiruokakuva 😍 Molemmille kuusi mansikkaa: neljä isoa ja kaksi pienempää ja lisäksi yksi pala tummaa suklaata.
Mitenkähän Virve aikoo saada asunnon itselleen jos minitalo myydään, lainaa ei saa kun kummallakaan ei ole vakituisia tuloja, vuokra-asuntoakin voi olla vaikea saada ilman työpaikkaa. Aikooko muuttaa äitinsä luo.
Asunnon myyminen tässä markkinatilanteessa ei muutenkaan ole kovin fiksu veto, mutta ehkä tarvitsevat rahat ja haluavat päästä läävästä eroon.

Eiköhän heillä ole tarkoituksena elää kuten nytkin. Heillähän oli vuokra kuulta jotain 600? Euroa kuussa, kun taas minitalon asumiskulut ovat yli 1100 euroa kuussa. Silkkaa säästöä siis. Kerran kvartaalissa tulevat kotiin Suomeen tai Ruotsiin, viihtyvät lähisukulaisten ja heidän lihapatojensa ääressä ja hyödyntävät hyvinvointiyhteiskunnan palveluita. Sitten taas 11 viikon reissu sinne, missä on sillä hetkellä halvat vuokrakämpät.
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän Virve aikoo saada asunnon itselleen jos minitalo myydään, lainaa ei saa kun kummallakaan ei ole vakituisia tuloja, vuokra-asuntoakin voi olla vaikea saada ilman työpaikkaa. Aikooko muuttaa äitinsä luo.
Asunnon myyminen tässä markkinatilanteessa ei muutenkaan ole kovin fiksu veto, mutta ehkä tarvitsevat rahat ja haluavat päästä läävästä eroon.
Miten asia sinulle kuuluu saati miksi edes kiinnostaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän Virve aikoo saada asunnon itselleen jos minitalo myydään, lainaa ei saa kun kummallakaan ei ole vakituisia tuloja, vuokra-asuntoakin voi olla vaikea saada ilman työpaikkaa. Aikooko muuttaa äitinsä luo.
Asunnon myyminen tässä markkinatilanteessa ei muutenkaan ole kovin fiksu veto, mutta ehkä tarvitsevat rahat ja haluavat päästä läävästä eroon.Miten asia sinulle kuuluu saati miksi edes kiinnostaa?
Virve varmaan uskoo ja toivoo, että hänen asiansa kiinnostavat ja keskusteluttavat muita, kun kerran tuuttaa jokaisen mansikkansakin (4+2) kohdatuista roskista puhumattakaan nettiin.

Sinua näköjään kiinnostaa kovastikin, kun olet heti ensimmäisenä kytiksellä ja tänne raportoimassa.
Hauska seurata, miten joku harrastaa tasaista alapeukuttelua, uusi tippuu tasaisesti muutaman sekunnin välein. 😀 Meneehän se perjantai-ilta noinkin.

Mukavaa, että klikkailet virvelle tuloja ja mainostat hänen somejaan täällä jatkuvasti.

Ihan totta, kiinnostaa, Virve on mulle parasta viihdettä. Olen tästä sulle monesti vastannutkin, että seuraan sekä Tuksua että Virveä. Ennen myös OKV-Miiaa, mutta se kanava on jo aikaa sitten hiljentynyt.

Kerrallako ne kaikki pitäisi laittaa kuten sinä teet? 🤔

Hienoa, että sinunlaisella on edes jotain sisältöä elämässä.

No mikäs sen parempaa kuin mutualistinen yhteiselo. 😍 Ei mulla mitään vihaa tai kaunaa Virveä kohtaan ole, jos sellaista implikoit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän Virve aikoo saada asunnon itselleen jos minitalo myydään, lainaa ei saa kun kummallakaan ei ole vakituisia tuloja, vuokra-asuntoakin voi olla vaikea saada ilman työpaikkaa. Aikooko muuttaa äitinsä luo.
Asunnon myyminen tässä markkinatilanteessa ei muutenkaan ole kovin fiksu veto, mutta ehkä tarvitsevat rahat ja haluavat päästä läävästä eroon.Miten asia sinulle kuuluu saati miksi edes kiinnostaa?
Virve varmaan uskoo ja toivoo, että hänen asiansa kiinnostavat ja keskusteluttavat muita, kun kerran tuuttaa jokaisen mansikkansakin (4+2) kohdatuista roskista puhumattakaan nettiin.
Sinua näköjään kiinnostaa kovastikin, kun olet heti ensimmäisenä kytiksellä ja tänne raportoimassa.
Ihan totta, kiinnostaa, Virve on mulle parasta viihdettä. Olen tästä sulle monesti vastannutkin, että seuraan sekä Tuksua että Virveä. Ennen myös OKV-Miiaa, mutta se kanava on jo aikaa sitten hiljentynyt.
Hienoa, että sinunlaisella on edes jotain sisältöä elämässä.
Kyllä, me kaikki olemme tosi kateellisia Virvelle tapahtumarikkaasta elämästä. 😛 Haaveilemme, että itsekin voisimme syödä puuroa, päivittäisen banaanin ja peseytyä viikoittain halvan sähkön aikaan.

Entäs ne tapahtumat? Virve vaihtaa sentään paikkaa missä asioita tekee, mutta sinä homehdut siellä kämpässäsi haukkuen muita. Siinä vasta elämä. 👍 nytkin on kaunis ilma, mutta olet ollut koko päivän netissä. Mitä elämää se sellainen on?

Ihan oikeasti, ihmisen pitää olla vuodepotilas, jotta on tylsempi elämä kuin Virvellä.😀 Mutta sehän on nimenomaan yksi osa sitä viihdettä, pääsee lukemaan raportteja sukanpohjien kulumisesta, roskista, sähkön tuntihinnoista ja muusta. Ne kirjajutut tosin olivat mielestäni tosi tylsiä, joten hienoa että Virve siirsi ne toiselle foorumille. 👍🏻 Varmasti niilläkin on oma yleisönsä.