Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7825)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nyt on yhdistetty aamiainen ja lounas. Ensin heräämisen jälkeen 10 km aamuaerobista, sen jälkeen saa aloittaa ruuan, jossa on
125 g kaurahiutaleita = 452 kcal
250 g maustettua kevytjogurttia = 100 kcal
1 banaani = 100 kcal
Puolikas omena tai päärynä = 30 kcalYht. 682 kcal
Rentoa menoa, grammatkin mainittu postauksissa moneen kertaan. 😎
Ja sanoo vielä kysyjälle, että toki päivittäinen 20 km vaellus vaatii lisäkaloreita. Öö, mistähän ne sit tulee? Puuroa aamupalalla/lounaalla ja illalla joku väsynyt valmismunakas.
Torre-Virve söi 10 km aamuaerobisen jälkeen aina varhaiskeski lounaaksi croissantin (239 kcal), joten tuossahan on hurjasti lisäkaloreita.
Sinänsä vaellus on ollut mielenkiintoista seurattavaa, vaikka samat havainnot toistuvat päivästä toiseen. Reitti kiinnosti, mutta Virven postausten jälkeen olen todennut, ettei se ole minua varten. Meluisat yhteismakusalit, täysi yksityisyyden puute... Hrrr. Olen niin introvertti, etten pystyisi tuohon ikinä, vaikka patikoinnista tykkäänkin.
En ole ravintoexpertti mutta.. Ihan hirveeltä kuulostaa kyllä toi että ravinto koostuu pääosin puurosta? Eikö siitä tule jossain vaiheessa jo kaikenlaisia puutostiloja? Illalla sitten syövät jotain pakastepizzaa tai munakasta.. todella yksitoikkoista ruokaa. Ja tällä linjalla jatkavat varmaan vielä toiset 3 viikkoa vähintään.
Luulen, että niitä syvällisiä pohdintoja ei ole nyt herännyt, koska Virve ei ole lukenut kimmokkeita antavia kirjoja. Aiemminkinhan Virve lähinnä toisti kirjoista (tai seminaareista/Ted-talkeista) lukemaansa, mutta sai ne vaikuttamaan omilta pohdinnoiltaan. Virven oma ajattelumaailma ei vaikuta kovin syvälliseltä: keskitytään kaloreihin, rahaan ja kilometrimääriin. Kovin suorituskeskeistä siis on, vaikka muuta yritetäänkin vakuuttaa.
Tuo on uutta tietoa, että Virvellä olisi mennyt Suomessa luottotiedot! Sähkön kallistuessa virve voi toki ottaa 100 000 euron sijoituksistaan rahaa minitalon lämmittämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Sinänsä vaellus on ollut mielenkiintoista seurattavaa, vaikka samat havainnot toistuvat päivästä toiseen. Reitti kiinnosti, mutta Virven postausten jälkeen olen todennut, ettei se ole minua varten. Meluisat yhteismakusalit, täysi yksityisyyden puute... Hrrr. Olen niin introvertti, etten pystyisi tuohon ikinä, vaikka patikoinnista tykkäänkin.
Olen miettinyt ihan samaa! Olispa hirmu kiinnostavaa käydä joskus kävelemässä tuolla reitillä (ei ehkä edes koko reittiä), mutta ei musta introverttinä (ja sosiaalisesti rajoittuneena) olis yöpymään noissa majataloissa. Itse asiassa olis ihan painajainen tuollaiset isot makuusalit! Tosin se olisi kasvunpaikka ja tiedä vaikka saisi asetettua mindsetin uuteen asentoon!
Vierailija kirjoitti:
En ole ravintoexpertti mutta.. Ihan hirveeltä kuulostaa kyllä toi että ravinto koostuu pääosin puurosta? Eikö siitä tule jossain vaiheessa jo kaikenlaisia puutostiloja? Illalla sitten syövät jotain pakastepizzaa tai munakasta.. todella yksitoikkoista ruokaa. Ja tällä linjalla jatkavat varmaan vielä toiset 3 viikkoa vähintään.
Aika pitkään saa varmaan olla ennen kuin alkaa mitään puutostiloja syntymään. Eihän tuo ruokavalio nyt varsinaisesti epäterveellinen ole, tosin hyvin hiilaripainotteinen. Proteiinia ja hyviä rasvoja tulee niukasti. Rautaa ei mahda juurikaan tulla, mikä on huono juttu Virvelle, jolla ollut alhainen ferritiini ja runsaat kuukautiset.. Hedelmiä kuitenkin syövät, eli vitamiinejakin saavat. Mutta onhan tuo nyt ankea ruokavalio!
Vierailija kirjoitti:
Sinänsä vaellus on ollut mielenkiintoista seurattavaa, vaikka samat havainnot toistuvat päivästä toiseen. Reitti kiinnosti, mutta Virven postausten jälkeen olen todennut, ettei se ole minua varten. Meluisat yhteismakusalit, täysi yksityisyyden puute... Hrrr. Olen niin introvertti, etten pystyisi tuohon ikinä, vaikka patikoinnista tykkäänkin.
Saman voi toteuttaa introverttiversiona, kahden hengen huoneet ovat majataloissa n. 10 €/vrk kalliimpia eli viitonen henkilöltä lisää.

Hyvä tietää!
Ihmetyttää, että Virve ja miehensä eivät ole kertaakaan ottaneet kahden hengen huonetta. Ok, kävely on varmaan rankkaa ja seksi ei päällimmäisenä mielessä, mutta luulisi kuukaudessa kaipaavan kahdenkeskistä yötä edes kerran.
Toinen mikä ihmetyttää, on etteivät ole myöskään kertaakaan syöneet vaeltajaillallista tai ravintolassa. Eikö edes yhtä kertaa olisi ollut siihen varaa.
Köyhäily mennyt kyllä ihan överiksi.
Mitä enemmän seuraan Virveä, sitä enemmän ajattelen että ovat kyllä ihmeellisen samanlaisia vaikka luonteeltaan erilaisia.
Molemmat nauttivat askeettisesta vaeltamisesta, jossa syödään yksinkertaisesti, ankeasti ja yksitoikkoisesti viikosta toiseen, kunmallekaan seksi ei ole tärkeää (tätähän edelsi Virven puolen vuoden yksinolo Espanjassa) vaan seksittä ollaan helposti viikosta ja kuukaudesta toiseen, kummallekin on ok heittäytyä pois päivätyöstä ja elää pihiä elämää kaikesta mahdollisesta säästäen jne.
Tosi harvoin tuollaista virvemäistä miestä tulee vastaan eli onnenpotku käynyt Virvelle. Oma mieheni vaatisi kunnolla syömistä, tilaisuuksia seksiin ja elämästä nauttimista tuollaisella vaelluksella.
Toivottavasti on noin että ovat molemmat tyytyväisiä! Onhan mahdollista että se vain näyttää siltä ulospäin ja todellisuudessa liitto ei ole niin onnellinen. Mutta se että mies luopui urasta josta näytti nauttineen ja haluaa alkaa Virven kanssa viettämään erilaista elämää puhuu toisaalta puolestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taasko täällä on joku Virven sydänystävä alapeukuttamassa joka ainoaa kommenttia?
Varmaan äiti ja isä, koska eihän Virvellä ole ystäviä. Ei Virve kaipaa ihmiskontaktia, paitsi Instagramin kautta puolituttuihin ja tuntemattomiin.
Pelottava mutta sangen mahdollinen skenaario. Joku joka jaksaa kuukaudestaan toiseen laskea alapeukkujen määrää samalla sinnillä kuin Virve senttejä, kaloreita, askelia ja kilometrejä, saattaa hyvinkin jakaa yhteistä geeniperimää.
Toivon kyllä kovasti, ettei esimerkiksi Virven äiti käy täällä melkein joka päivä lukemassa, pahoittamassa mielensä ja ahdistumassa tästä yhdestä minusta, joka kirjoitan kaikki tämän ketjun tuhannet viestit. Lähisukulaisuus kyllä auttaisi ymmärtämään hänen mindsettiään (heh, tai ennemminkin defenssejä): suinkaan kaikki eivät kirjoita Virvestä siihen sävyyn vaan kyseessä on vain se yksi häiriintynyt, joka tekee niin koska on kateellinen ja paljon huonompi kuin Virve.
Tuo on kyllä mielenkiintoista että Virven puoliso lopetti ammattimuusikon uran kuin seinään. Aiemminhan heillä on matkasuunnitelmat muokkautuneet sen mukaan miten puoliso on saanut upeita työtilaisuuksia, joista ei ole halunnut jättäytyä pois.
Toivottavasti päätös on puolison oma eikä taipumista Virven impulsseihin. Puhallinsoittimia on treenattava päivittäin ja nyt vaelluksen aikana treenaamattomuuden kyllä huomaa. Kunpa puoliso ei nyt omaa ammattitaitoaan Virven vuoksi heitä menemään kun tulevaisuus on pihistelyä ja niukkaa askeettisuutta.
Virve kutsuu toisia vaeltajia "turistivaeltajiksi". Ei voi olla oikea vaeltaja kuten he, pitää tehdä koko vaellus nuukailubudjetilla.
Vierailija kirjoitti:
Virve kutsuu toisia vaeltajia "turistivaeltajiksi". Ei voi olla oikea vaeltaja kuten he, pitää tehdä koko vaellus nuukailubudjetilla.
Tässäkin on havaittavissa sitä tiettyä ylemmyyttä, mutä Virve kokee suhteessa moniin ihmisiin (kuten työssäkäyvät, vuokralla asujat, turhuuksiin tuhlaajat, lyhyempiä aikoja matkustavat).
Huomenna on ladattavissa Applen puhelimiin uusi käyttöjärjestelmä, mutta sitä ei enää ole saatavilla Virven uuteen puhelimeen, koska se on niin wanhaa mallia. Mielenkiinnolla odotan, mikä on Virven kommentti tähän ja sen myötä puhelimen heikentyneeseen turvallisuuteen. Veikkaan itse sitä, että tämä ei suinkaan ollut kömmähdys vaan harkittu veto, joka sopii juuri hänen kaltaiselleen ihmiselle koska x ja y. 😎
Mielenkiintoista, miten keskustelussa on nykyään kaikissa kommenteissa lähes sama määrä ylä- ja alapeukkuja. Ennen fiksuissa viesteissä oli enimmäkseen yläpeukkuja ja muutamia soraääniä. Ei minua siis mitenkään häiritse, jos täällä on nykyään enemmän Virve-faneja, eikä nyt itsellänikään ole mitään Virveä vastaan. Tuntuu silti erikoiselta, että tänne perinteisesti kriittiseen keskusteluun hakeutuu niin paljon ihmisiä, jotka selvästi eivät ole kriittisiä - miksi edes tulla lukemaan tänne pahan mielen juttuja ja nillitystä, jos itse diggailee Virveä ja hänen elämänfilosofiaansa?
Luin joskus Virven blogia, mutta olen unohtanut sen täysin. Taisi jäädä, kun vaihtoi blogialustaa. En viitsi enää edes käväistä, kun kommentteja luen. Onko enää meikkijuttuja?
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista, miten keskustelussa on nykyään kaikissa kommenteissa lähes sama määrä ylä- ja alapeukkuja. Ennen fiksuissa viesteissä oli enimmäkseen yläpeukkuja ja muutamia soraääniä. Ei minua siis mitenkään häiritse, jos täällä on nykyään enemmän Virve-faneja, eikä nyt itsellänikään ole mitään Virveä vastaan. Tuntuu silti erikoiselta, että tänne perinteisesti kriittiseen keskusteluun hakeutuu niin paljon ihmisiä, jotka selvästi eivät ole kriittisiä - miksi edes tulla lukemaan tänne pahan mielen juttuja ja nillitystä, jos itse diggailee Virveä ja hänen elämänfilosofiaansa?
Se on se tasan yksi soraääni, joka manipuloi ne sarja-alapeukutukset. Tuttu taktiikka muistakin ketjuista. Kuulemma helppo homma osaavalle.
Syömishäiriöt yleensä pahenevat tai aktivoituvat kun stressi lisääntyy. Kyllä sillä Torre-Virvellä oli myös 10 km aamuaerobiset ja tiukka kalori- ja eurokuri, mutta tuntuu joo itseruoskinta aina vaan lisääntyvän. Toisaalta Torre-Virve oli jo käytännössä melkein miljonääri, joka suunnitteli useamman sijoitusasunnon ostoa Torreviejasta ja tämän jälkeen rahaa vaan virtaisi. Sen jälkeen on paljon tapahtunut, Virvellähän mm. Paloi Suomessa luottotiedot maksamattoman laskun vuoksi. Vaellus-Virve on enää miljonääri pitkässä juoksussa, ja väkisin se on vähän mindsetia muuttanut. Nykytilanteessa rahatilanne on sellainen, ettei pariskunta mitenkään selviäisi ensi talven sähkölaskuista (viime vuoden joulukuussakin minitalon sähkölasku oli monta sataa euroa) vaan on ihan pakko reppureissata koko talvi halvoissa maissa. Ja reppureissauskin on hauskempaa kun se ei ole pakko Ruoan hinnan nousu on myös pakottanut vielä entistäkin tiukempaan ruokakuriin. Ruotsissa vielä saatettiin ostaa jotain kivaa koska teki mieli ja se oli Lidlin poistohyllyssä, mutta nyt suurin osa päivän kaloreista tulee halvimmista puurohiutaleista ja halvimmasta pastasta.