Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7816)
Tuo on kyllä käsittämätöntä, kun ensin puhuu kuinka hienoa on että heillä on rajattomasti aikaa, eikä tarvitse kiirehtiä niin kuin muiden. Mutta sitten kiirehditään kuitenkin rahan takia.
Vierailija kirjoitti:
On jännittävää, miten kaikesta näennäisestä vapaudesta ja vapauden arvostamisesta huolimatta V. onnistuu rakentamaan itselleen (ja tietty puolisolleen) hyvinkin rajoittavia kahleita. Ei KUKAAN voi olla niin intohimoinen nuukailija, etteikö joskus tekisi mieli syödä jotain sellaista, mitä just sillä hetkellä himoitsee, ehkä jopa ravintolassa! Eikä vain sitä halvinta salaattisekoitusta suoraan rasiasta katkenneella muovilusikalla ja jälkiruoaksi rasvatonta jugurttia.
Vaellusaikaa on heillä periaatteessa rajattomasti, mutta koskaan ei voi seisahtaa pitemmäksi aikaa, koska se maksaa.
Mua jotenkin, en tiedä, suretti? myös se kun he herkutteli kaupan halvimmalla jäätelöllä. Eli ei siis koskaan voi edes ottaa vaikka parempaa jäätelöä vaan aina pitää valita kaikista halvin. Ehkä tämä tiukka sääntö helpottaa päätöksiä?
Alkamatta keittiöpsykologiksi, omalla kohdalla usein myös valitsin aina vaan hinnan mukaan halvinta vaikka olisin halunnut jotain muuta. Kunnes puoliso vähän sai mut tästä irti että joskus voi myös ottaa sitä mitä haluaa! En tiedä mistä V:n kohdalla on kyse ja halpakin voi toki olla hyvää mutta he todellakin menee täysin pelkästään hinnan mukana. Raha sanelee jokaisen päätöksen. Aika kaukana vapaudesta.
Jaahas, nyt valittiin yöpymispaikka 5 euroa maksavan ja lahjoituksiin perustuvan väliltä - - ja tatta-daa - - jälkimmäiseen päädyttiin! Tässä nähtiin varmasti mahdollisuus nipistää kuluja vielä viidestäkin eurosta alaspäin. Ihanan halpaa 🙄
Ja ihmisetkin taas ärsyttää kun ne häiritsee ja maaston yksitoikkoisuuskin mainitaan. Matkan edetessä on selvästi havaittavissa ärsytyskynnyksen laskua. Yksitoikkoisten maisemienhan piti olla loistava mahdollisuus sukeltaa omaan mieleen, mutta eipä sieltä näytä juurikaan uusia oivalluksia esiin pulpahtavan.
Minusta tuntuu että Virve HALUAISI olla henkevä ja syvällinen ihminen, mutta ei vain ole. Ainoat henkevät julkaisut on olleet valmiita netistä tai jostain webinaarista napattuja muiden kirjoittamia lauseenparsia ja ajatuksia.
Vierailija kirjoitti:
Viime päivinä stooreissa on alkanut näkyä, että vaellus alkaa jo kyllästyttää. Tätä ei tietysti kehdata sanoa ääneen.
Huomasin saman! Sama kaava toistuu. Ensin Espanja-innostus, sitten laimeni. Nyt kävely ja samat sapuskat ja ennen kaikkea muut ihmiset alkavat ärsyttää.
Maksaakohan majoituksesta kolme vai neljä euroa. Yllätyn jos maksaa vitosen.
Itsellänikin tuli mieleen, että tietysti kahdesta vaihtoehdosta valitsi majoituksen, jossa voi itse määrittää hinnan ja säästää siinä samalla. Paikka on kuulemma upea, mutta tuskin näkyy heidän antamassaan maksussa, koska majapaikka saa kunnaltakin tukea. Huokaus.
Virve on puhunut aina välillä ohimennen että ilman työtä oleminen auttaa häntä tekemään hyvää muille ihmisille ja että antoi ymmärtää käyttävänsä rahaa hyväntekeväisyyteen.
Jos noin olisi, olisi luontevaa että hän tukisi esimerkiksi näitä majataloja isommalla lahjoituksella, jotta joku pienituloinen voisi majoittua vaelluksella edullisemmin ja että nämä lahjoituksiin perustuvat majatalot ylipäätään pysyvät pystyssä.
En edelleenkään ole nähnyt Virven tekevän mitään hyvää kenellekään. Tärkeintä on näyttänyt olevan pihistely ja kaiken käyttäminen viimeiseen saakka niin ettei hävikkiä synny tai rikkinäisten tavaroiden ja vaatteiden tilalle osta mitään liian ajoissa.
Virve voisi tukea vaelluksellaan yrittäjiä - esimerkiksi syömällä paikallisten ravintoloissa, mutta ei sitä tee. Tärkeämpää on pihistelyllä pystyä pidentämään halpaa elämäntyyliä, jossa vaelletaan rasvaa polttaen paikasta toiseen.
Toivoisin, että Virve voisi hurahtaa hyväntekemiseen. Siihen, että haluaisi aidosti auttaa ihmisiä pyyteettömästi.
Mutten usko että niin käy. Jossain vaiheessa Virvellä oli jokin ajatus uupumuksesta kärsivien ihmisten auttamisesta, mutta sekin oli ajatus maksullisesta verkkovalmennuksesta, jossa Virve käärii voitot uupuneiden kustannuksella.
Voitteko kuvitella, että Virve vaikka alkaisi mummojen ja pappojen vapaaehtoiseksi keskusteluseuraksi ja ulkoilemaan vanhusten kanssa? Ihan pyyteettömästi? No en minäkään. Parempi on etsiä virkeimmät vanhukset, joilta Virve saa oppeja ja neuvoja ja viisauksia auttamaan Virveä omassa elämässään, jota universumi viitoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Virve on puhunut aina välillä ohimennen että ilman työtä oleminen auttaa häntä tekemään hyvää muille ihmisille ja että antoi ymmärtää käyttävänsä rahaa hyväntekeväisyyteen.
Jos noin olisi, olisi luontevaa että hän tukisi esimerkiksi näitä majataloja isommalla lahjoituksella, jotta joku pienituloinen voisi majoittua vaelluksella edullisemmin ja että nämä lahjoituksiin perustuvat majatalot ylipäätään pysyvät pystyssä.
En edelleenkään ole nähnyt Virven tekevän mitään hyvää kenellekään. Tärkeintä on näyttänyt olevan pihistely ja kaiken käyttäminen viimeiseen saakka niin ettei hävikkiä synny tai rikkinäisten tavaroiden ja vaatteiden tilalle osta mitään liian ajoissa.
Virve voisi tukea vaelluksellaan yrittäjiä - esimerkiksi syömällä paikallisten ravintoloissa, mutta ei sitä tee. Tärkeämpää on pihistelyllä pystyä pidentämään halpaa elämäntyyliä, jossa vaelletaan rasvaa polttaen paikasta toiseen.
Tää oli todella hyvin sanottu. Ei kyllä ole tosiaan mitenkään käynyt ilmi että Virve tekisi mitään hyvää muille vaikka aikaa ja resursseja on, itsekkyys sen sijaan korostuu entisestään.
Vierailija kirjoitti:
Itsellänikin tuli mieleen, että tietysti kahdesta vaihtoehdosta valitsi majoituksen, jossa voi itse määrittää hinnan ja säästää siinä samalla. Paikka on kuulemma upea, mutta tuskin näkyy heidän antamassaan maksussa, koska majapaikka saa kunnaltakin tukea. Huokaus.
Virven logiikka näissä lahjoituksiin perustuvissa on se että "tämän olisi saanut halvalla jostain muualta mutta valitsin tämän, joten maksan yhtä halvan hinnan." Eikä siis arvioi paikkaa ihan paikan omilla meriiteillä.
Aiemmin olen seurannut Virveä ihan viihdearvon vuoksi, ja onhan siellä välillä ollut ihan ajattelemisen arvoista sisältöäkin. Nyt kun vaelluksen aika a on nähnyt mihin mittakaavaan hänen nuukailunsa on mennyt ja sitä kautta myös hänen itsekäs arvomaailmansa on paljastunut entistä selkeämmin, niin huomaan että maku häneen meni täysin enkä enää halua seurata. Taisikin tulla Virvestä esille tällä vaelluksella vähän erilainen puoli kuin mitä oli odotusarvo ehkä hänellä itsellään ja ainakin minulla näin seuraajana.
Mitähän lutikoita mahtaa tuoda tuliaisina tuollaisista yhteismajoituksista?
Majapaikoissa on ainakin useissa ollut patjat päällystetty muovilla, mikä estää luteita majailemasta patjoissa.
Enemmänkin mietin koronaturvallisuutta kun isossa makuusalissa nukutaan lähekkäin muiden kanssa. Ei se Virven vasta ollut korona välttämättä suojaa enää etenkään joltain muulta variantilta. Kuukauden välein voi sairastua ja ovat vaeltaneet jo pari viikkoa.
Koronan kanssa pitäisi eristäytyä pidemmäksi aikaa omaan asuntoon tms ja ikävä tuolla on lähteä etsimään sairaalaa, jos sattuisi oireet pahenemaan.
Oho olivat jättäneet 10e per hlö maksun majatalolle, perun edelliset sanani! Hyvä Virve!
On kyllä niin hölmön näköistä kun 99% kuvissa on jalka ojossa! Alkaa ihan ärsyttää jo 🤣 eikö se itse näe sitä??
Vierailija kirjoitti:
Oho olivat jättäneet 10e per hlö maksun majatalolle, perun edelliset sanani! Hyvä Virve!
Minusta Virve vastaa tänään postauksissaan selvästi täällä esitettyyn kritiikkiin. 😝
Täällä on sanottu Virven kitisevän ja ärtyvän vähän kaikesta. Tänään Virve kertoo että koko päivä on ollut ihan mahtava: vaativa maasto, melkein pelkkää ylämäkeä ja pitkä päivämatka - mutta silti on askel niin keveä ja aivan parhautta kaikki, happyhappyjoyjoy.
Nuukailusta majoituksen suhteen on moitittu, niin tänään kerrotaan ilomielin jätetyn kympin per naama ja se oli ehdottomasti sen arvoista (toisin kuin pari yötä sitten). Uskoo ken tahtoo, noistahan saa lähteä maksamatta jos ei budjetti salli maksua - ja kenen jos Virven budjetti ei salli kympin ylimääräistä kulua.
Aina samoista poseerauksistakin on napakka vastine kirjoitettuna.
Selkeästi edistyy reissun edetessä myös rasvanpoltto. Kelit viilenee ja sitä myöten vaatteet vähenee. Nyt Virve poseeraa jo pelkässä hihattomassa minimekossa ja tuoreissa trikookuvissa on pyllykin hyvin esillä. Uikkarikuvakunnossa varmaan parissa viikossa.
Vierailija kirjoitti:
On kyllä niin hölmön näköistä kun 99% kuvissa on jalka ojossa! Alkaa ihan ärsyttää jo 🤣 eikö se itse näe sitä??
Katsoin itse ensin, että raukalla joku paha lonkkavika. Sitten aloin ymmärtää, että näyttää joka kuvassa tuolta ilmeisesti saadakseen pakarat paremman näköisiksi. Mitähän itse tuumaa noista kuvamuistoista viiden tai kymmenen vuoden päästä? Pyhiinvaeltaja, joka pyllistää kuvissa sadassa eri espanjalaisessa kylässä.
Virven kuvat on pitkälti takaapäin tai sivusta ja kaukaa otettuina. Vaikuttaakohan siihen meikkaamattomuus?
Virven kasvokuvat ja omakuvat lisääntyi kun Virve alkoi Torreviejassa taas meikata. Tulkitsin että se liittyi kuitenkin siihen, että omakuva miellyttää enemmän meikit kasvoilla. Vaelluksella ei meikkaa.

Toi on mielestäni ihan ymmärrettävää. Mä urheilen paljon ja postaan siitä myös someen. Mutta en taatusti niitä kuvia, joissa meen räkä poskella ja ilman meikin hiventäkään. En ihmettele sitä, ettei Virve halua julkaista epäedullisia kuvia itsestään, mutta sitä ihmettelen, että teksteissäkin larpataan vain ihanne-elämää. Kuitenkin kun seuraa pidemmän aikaa, alkaa nähdä ihan ihmeellisiä ristiriitaisuuksia puheissa.