Lipsahti aiemmin: Tuleeko pikkuvanhoista lapsista keskimääräistä älykkäämpiä aikuisia?

vaan pikkupomotasolle yltäviä joka-alanammattilaisia.

Taitaa se niin olla että kovin "tyhmät" eivät yleensä ole pikkuvanhoja, mutta loppujen lopuksi se pikkuvanhuus kertoo enemmän tietynlaisesta luonteesta ja temperamentista kuin älykkyysosamäärästä. On hyvin älykkäitä jotka eivät ole pikkuvanhoja myös. Mutta jos älykkyys kombinoituu sellaisen luonteen kanssa jossa lapsi haluaa pienestä asti selvitä itse, haluaa pitää rajansa, on melko aktiivinen temperamentti, niin pikkuvanha tyyppihän siitä tulee.

mutta uusia taitoja voi opetella, samoin uutta asennetta ja kokemuksen tuomaa viisautta voi tulla

hän on vain harmikseen joutunut viettämään liikaa aikaa erossa samanikäisistä. Se mitä lapsen suu suoltaa, ei suikaan ole hänen oman ymmärryksen tuotetta läheskään aina.

Pikkuvanhan lapsen onnettomuus on se, ettei hänen kaltainen sopeudu välttämättä ikäistensä kanssa esim. kerhoissa ja kouluissa. Muiden lasten kanssa toimimiseen tarvittavia pelisääntöjä ei ole

Pikkusiskoni oli todella pikkuvanha lapsena ja nyt aikuisena hän on vain rasittava. Sellainen "minä tiedän omasta mielestäni kaiken"-tyyppinen ihminen.

Sisko siis laukoo omia mielipiteitään absoluuttisina totuuksina, ei suostu näkemään muiden ihmisten puolelta asioita ja on omasta mielestään aina oikeassa.



Kovin älykästä kuvaa hän ei anna itsestään, sen voin sanoa.

Meidänkin poika on ollut 2-vuotiaasta päivähoidossa ja nyt 5-vuotiaana hän on pikkuvanha "tiedemies". Puhuu lähinnä tietoiskuja ja kysyy tarkentavia kysymyksiä eri aiheisiin, jotka kiinnostavat. Ei hänestä ole kukaan tuollaista muokannut eikä meillä kotonakaan puhuta pelkkää yleiskieltä!

Asiaa edesauttoi se, että äitini ei ole mikään ruudinkeksijä. Huomasin jo 4-vuotiaana, että minä ymmärrän monia asioita paremmin kuin äitini ja selitin hänelle niitä. Minä osasin korjata lattiallle tippuneen kasettisoittimen, mutta äitini ei. Minä ymmärsin mitä joku vaikka isäni sanoma monimutkainen lause tarkoitti, ja joskus tulkkasin yksinkertaisemmin äidilleni joka on aika hidas ymmärtämään.



Lisäksi minua vaan kiinnosti kaikki älyllinen pienestä asti. Opin lukemaan 4-vuotiaana ja aloin ahmia erityisesti tietokirjoja ja Raamattua. Ei minua kiinnostanut toisten lasten "lapselliset" touhut, minua kiinnosti tietää maantieteestä, kansojen historiasta, siitä kuka Jeesus oli, avaruudesta. Eli mun tapauksessa ainakaan pikkuvanhuus ei johtunut siitä etten olisi saanut olla tekemisissä toisten lasten kanssa tarpeeksi - olisin kyllä saanut, mulla oli veli ja lisäksi koska äitini oli perhepäivähoitaja, kotona oli muitakin lapsia päivät, mutta valitsin itse olla olematta tekemisissä heidän kanssaan koska kaipasin älyllistä stimulaatiota enkä leikkejä ja lasten juttuja.

kuultuja mielipiteitä, joten varsinaista älykkyyttä se ei ole. Pikkuvanhuus ei kuitenkaan myöskään poissulje sitä, että myöhemmin kehittyy myös sitä omaa ajattelukykyä, omia mielipiteitä ja älyä.

Pikkuvanhat lapset toistaa niitä ulkoja opittuja lauseita mielipiteinään.Varmaan ainakin osittain vaikuttaa se omanikäisen seuran puute.

Itse olin varmaan maailman ärsyttävin lapsi kaikkine pikkuvanhoine "oikeine totuuksineni" ja toistelin niitä samoja ulkoa opittuja fraaseja pitkälle aikuisikään,ennenkuin tajusin oman ärsyttävyyteni.Vasta vähän aikaa sitten olen oppinut muodostamaan omia mielipiteitä.

Keskimääräistä älykkäämpi en kyllä ole.

on ollut vähintään keskinkertainen älyllisesti. Kovin yksinkertainen ei ole koskaan pikkuvanha. Tietysti mukana on luonne eli pikkuvanhuuden puute ei tarkoita sitä, ettei älyä olisi.

Olin pikkuvanha lapsena, ja muistan hyvin tarkkaan vielä, mitä päässäni tuolloin liikkui. Mielipiteet olivat omiani, ja monet vanhemmat ihmiset niitä aina ihmettelivät tai luulivat jonkun toisen mielipiteiksi. Muistan, että se ärsytti todella. Suurinta hupiani oli väitellä yhden mensalaisen sukulaismiehen kanssa, tai käydä läpi jotain tietokilpailukysymyksiä.



En tiedä, olenko älykäs aikuinen. Selvisin lääkiksen läpi melko vähällä lukemisella, mutta tuntuu, ettei nykyisin leikkaa yhtään niin hyvin kuin joskus viisivuotiaana. :)

Selvisin lääkiksen läpi melko vähällä lukemisella, mutta tuntuu, ettei nykyisin leikkaa yhtään niin hyvin kuin joskus viisivuotiaana. :)

Toivottavasti tarkoitat järjen leikkaamista etkä potilaiden.

Pikkuvanhuuteni johtui iltatähteydestäni.

Kysymyksen asettelu voisi olla toisinkin.

Pikkuvanha saattaa olla keskitasoista älykkäämpi, mutta ei välttämättä eikä automaattisesti. YLEENSÄ kyseessä on lapsi, joka on viettänyt liian paljon aikaa aikuisten seurassa ja liian vähän ikäistensä lasten seurassa. Kouluiässä sitten kokee oman ikäiset lapsellisena, ja pitää itseään älykkäämpänä.



Tottahan "tietoa" on enemmän kuin ikätoverilla, joka on viettänyt aikaa leikkien muiden lasten kanssa, eikä aikuisten kanssa keskustellen.



Mutta tällainen leikkivä, "lapsellinen " lapsi voi olla aivan yhtä älykäs, tai älykkäämpikin, kuin pikkuvanha lapsi. Se pitäisi olla se pointti. Että vaikka on lapsena ollut kovinkin tyhmän oloinen siksi, että on ollut lapsellinen ja leikkinyt, se ei tarkoita sitä, että olisi todella tyhmä tai huono oppimaan.



Luulen, että yksi iso ero näiden pikkuvanhojen ja tavallisten leikkivien lasten välillä on empatiakyky.

Kun korostetaan tiedollisia tai taidollisia oppimisasioista, kirjoittamista, laskemista ym., empaattinen puoli jää kehittymättä.

Tunnen muutaman tällaisen, osa on aikuisia ja aika kylmiä ovat, joskin älykkäitä. Toiset ovat teini-ikäisiä, hyvin itsekkäitä ja epäempaattisia, ilkeitäkin muita ihmisiä kohtaan. Kyvyttömyys ottaa huommioon toinen ihminen ja muut kuin minä itse, on jäänyt kehittymättä koska on painotettu niin paljon tiedolliseen oppimiseen.

Älykkäillä on mielenkiintoisia kysymyksiä jotka pohdituttavat aikuisiakin ja saavat aikaan mukavia keskusteluja kun taas tyhmät kälättäjät-kyselijät ovat usein tyhmiä kälättäjiä aikuisenakin.

Luovuus, mielikuvitus ja kokeilunhalu kumpuavat älykkyydestä.

Usein hyvin älykkäät ihmiset ovat olleet pitkään lapsellisia. Osan tiedän jatkavan leikkimistä ja hulluttelua vielä aikuisenakin.



Pikkuvanhoilla on enemmänkin tiukkoja rajoja ajattelussaan. "Tietävät" miettimättä, että asiat tehdään näin. Piste.



Älykkyyttäkin on tietysti monenlaista.

Tiukkojen sääntöjen noudattaminenkin voi olla älykästä, ainakin joissakin ammateissa.

Kukaan ei jaksanut katsoa pikkuvanhaa kielikelloa ja totuuden torvea, joka poikien pöllöillessä piti puhuttelua.

Luovuus, mielikuvitus ja kokeilunhalu kumpuavat älykkyydestä.

Usein hyvin älykkäät ihmiset ovat olleet pitkään lapsellisia. Osan tiedän jatkavan leikkimistä ja hulluttelua vielä aikuisenakin.

Pikkuvanhoilla on enemmänkin tiukkoja rajoja ajattelussaan. "Tietävät" miettimättä, että asiat tehdään näin. Piste.

Älykkyyttäkin on tietysti monenlaista.

Tiukkojen sääntöjen noudattaminenkin voi olla älykästä, ainakin joissakin ammateissa.

tarvitaan juuri sitä sääntöjen noudattamista. Ohjelmoin työkseni tietokoneita. Tosin kyllä siinä ohjelmistojen suunnittelussa luovuuttakin tarvitaan.

En kuitenkaan koe että pikkuvanhuus ja kirjatiedon halu myös sulkevat pois mielikuvituselämän vilkkautta. Minä ainakin koin että tarvitsin sitä tietoa juurikin mielikuvitukseni taustatiedoksi. Kun luin jostain muinaisista kansoista ja niiden tavoista, usein fantasioin hyvinkin elävästi niiden elämästä ja kuvittelin vaikka olevani joku atsteekkipappi tai mitä vaan. Mutta tämä tapahtui sisäisesti, eikä niin että olisin leikkinyt siihen perinteiseen tyyliin jonka muutkin huomaa, ja niinpä aikuisten mielestä vaan möllötin paikallani tekemättä mitään.

t. 9

koska ovat pakosta tai omasta halustaan liikaa aikuisten kanssa. Omanikäiset puhuu ihan eri kieltä ja pikkuaikuiset jää yksin.

Ja varmasti olinkin. Seurasin esimerkiksi vierestä kolme vuotta vanhemman veljeni kamppailua lukemiseen oppimisen kanssa (hän oli ekaluokkalainen) ja lopulta tuskastuneena päädyin opettamaan häntä :D Voitte kuvitella, ettei veli oikein tykännyt siitä, kun pikkusisko tuli neuvomaan. Äiti sen sijaan katsoi vierestä monttu auki.



Nyt aikuisena olen päätynyt yliopistouralle tutkijaksi ja opettajaksi. Toisaalta, myös veljeni on tutkija (ja paljon ansioituneempi kuin minä!). Eli mitä tästä nyt sitten voi päätellä, ei juuri mitään. Toki otanta on varsin pieni.