Ilkeä äiti

Mulla on ilkeä äiti, jonka mielestä teen yhä edelleen kaiken väärin. En ole ainoa, kelle hän on ilkeä, myös muut perheenjäsenet ovat saaneet kärsiä siitä. Lapseni eivät esimerkiksi halua olla pidempään isoäitinsä luona, koska pari päivää menee yleensä ihan ok, mutta sitten hän muuttuu pirulliseksi.

Kuolevaa isääni hän halveerasi todella ikävästi myös vieraiden läsnäollessa. Muuten vieraille hän on aina hyvin hyvin ystävällinen ja yleisesti todella pidetty henkilö ja laaja ystäväpiiri.



Lapsuudestani muista hämmentävän ristiriidan enkelimäisen vieraidenviihdyttäjän ja kiroilevan, pahoinpitelevän ja häijyn äiti-persoonan vaihdellessa jopa huoneesta toiseen mennessä.

Mietin usein, eikö ihmiset todella tajua millainen hän oikeasti on.



Ilmeisesti tämän johdosta mulla on ollut aina vaikeaa luoda mitään läheisiä ihmissuhteita. Sisälläni on paha särö perusluottamuksessa ihmisiä kohtaan. Olen seurassa kokoajan varuillani ja epäluuloinen kaikkia minun kanssa läheiseksi haluavia kohtaan. Usein koen herkästi olevani hyökkäyksen tai ivan kohteena ja osaan melkein yhtä huonosti puolustaa itseni kuin lapsena äitiäni vastaan.

Usein häivytän ihmiset elämästäni heti kun saan jostain heidän esim kommentistaan tunteen, että he haluavat pahaa mulle.



Järjellä ymmärrän ja tiedän, että tämä on ihan skitsoa, ei ihmiset yleensä halua toisille pahaa, eikä niillä yleensä ole mitään syytä haluta varsinkaan mulle pahaa.

Mutta se pelko ja tunne kun mulle tulee, taannun lapsen pelkoon.

Olen jo 37-vuotias. Paraneekohan tästä koskaan?