Te uusperheen naiset, oletteko onnellisempia nyt? Galluppia

riehunut, ei tosin arvostanutkaan) avioliitosta tyhjän päälle 3 lapsen (3-12v) kanssa. 3 vuotta rakennettiin elämää uusiksi omilla ehdoilla ja sitten tuli nuorempi mies joka otti koko potin:D



Meillä tietty helpotti se että mies oli lapseton, hän on ollut loistava isä mun lapsilleni ja viimeistään yhteisen syntymä teki meistä tiiviin ja rakastavan perheen.



16 ihanaa vuotta oltu yhdessä jo, isot lapset on muuttaneet kotoa ja kuopus enää meidän ilona:)



Onneksi uskalsin "hypätä", elämä on nyt ihanaa!

minun ei kannata enää haaveilla kenestäkään miehestä niin kauan kuin lapset asuvat kotona.



Minä miellän hyvän elämän mittariksi selkeyden ja yksinkertaisuuden. Sellaista ei uusperheissä ole.



Taitaa olla ihan oma ihmistyyppi se, joka nauttii uusperheilystä?

pitäisikö mun erota mielestänne? Mies ei aluksikaan ollut sellainen kuin halusin. Lähinnä ärsyttää pitkään nukkuminen aina, myöhään töissä (ei aikaa perheelle), nörttiys, itsestään huolehtimattomuus. Ei ehkä halua enää lapsiakaan. Olen joka päivä pohtinut eroa ja joka toinen sekunti taas ajattelen meidän nyt kouluikäisiä lapsia ja heille mies on hyvä isä. Seksiä meillä on 2krt/v, Ei tee aloituksia jne. Ei nukuta samassa sängyssä ja molemmat vasta vähän yli 30v.



Oikeastaan tarvisin intohimoisen toisen miehen ja seksiä, että tuntisi itsensä naiseksi. En ole varmaan koskaan tuntenut sitä nykyisen mieheni kanssa. =/

pakkoko se on heti sen uuden miehen ja perheen kanssa samaan kotiin olla muuttamassa? Meillä on kaksi kotia ja kaksi perhettä jotka viettävät laatuaikaa yhdessä. Aika näyttää muutetaanko joskus yhteen yhteiseen kotiin. Mikään kiire ei ole.

ja lapsi asui äidillään (ikää 14v). Nyt meillä oma lapsi, lapsella lapsi ym.



Ikinä ei ole ollut ongelmia jota ei voisi ratkaista:)

pahoinvointi oli 24/7 ja kesti sen 3kk. Kamalaa on mut yleensä kyllä loppuu jossainvaiheessa

Miehellä ei ole lapsia, oma oli 6 v kin mentiin yhteen, nyt on 14

Kaikki muu tulkitaan provoksi.



Uusperheissä erotaan useammin. Fakta.

kaikki tulevat hehkuttamaan onneaan, vaikka tilastollisesti uusperheiden eroprosentti on 75.



Mutta ei ap sinun onnesi ole kiinni miehestä ja perheestä.

En tunne yhtään ussperhettä, jotka olisivat sittemmin eronneet.. Ja tunnen useita (perhepiirissä ja työpaikalla).

Tosin elämä exän kanssa oli niin helvettiä, että onnellisempaan elämään ei paljon vaadita.



Mun miehellä ei ollut ennestään lapsia, mulla oli yksi, joka on nyt jo täysi-ikäinen. Hän oli 4-vuotias, kun tapasin miehen.



Meillä on kaksi yhteistä lasta.

että jos kertoo olevansa aidosti onnellinen, niin tulee kymmenen vastausta, jossa vakuutetaan ettei voi olla onnellisempi uusperheessä, koska TILASTOJEN MUKAAN uusperheissä erotaan useammin jne jne. Ja ei, en väitä ettei tämä olisi totta, mutta fakta nyt kuitenkin on se, että myös onnellisia uusperheitä on. Se tuntuu kuitenkin olevan mahdotonta jostain syystä hyväksyä. Vastaus kysymykseen: kyllä, olen onnellisempi nyt, kuin ensimmäisessä liitossa. Lapset eron hetkellä 1- ja 2-vuotiaat ja erosta aikaa 8 vuotta. Miehellä ei ollut omia lapsia.



"Meinasin vastata tähän itsekin, että

kaikki tulevat hehkuttamaan onneaan, vaikka tilastollisesti uusperheiden eroprosentti on 75.

Mutta ei ap sinun onnesi ole kiinni miehestä ja perheestä. "

Äidillä oli minut entisestä avioliitosta, ja isäpuolella oli myös yksi poika, saivat sitten 3 yhteistä lasta, ja ovat vieläkin naimisissa. Isäpuolen poika asui äitinsä kanssa, ja kun oli meillä käymässä, oli siinä joukon jatkona. Mun vanhemmat oli vielä aika nuoria kun menivät yhteen, sekin varmaan vaikuttaa.

Itse tein myös avoliitossa yhden lapsen, ja sitten löysin paremman miehen kun lapseni oli 6 vuotias, kahdeksan vuotta sen jälkeen saatiin miehen kanssa kaksi yhteistä lasta, ja ihan ok elämä meillä.

Luulen että ne eroavat parit on juuri niitä joilla on monta lasta edellisistä liitoista molemmilla, voin kuvitella että siinä on vaikeampi toimia perheenä kun on niin monien ihmisten tarpeet otettava huomioon.

En minäkään mielelläni olisi ottanut miestä jolla on lapsia ennestään, mutta se kun miehellä ei ollut lapsia ennestään velvoitti mielestäni minut tekemään niitä hänelle. Mies ei mitään vaatinut, yritettiin vaan niin kauan kuin onnistui, ja mies on lapsistaan ikionnellinen.

Ikävä kyllä erosimme ja olen taas kaksin lapseni kanssa. Ja toivon vielä löytäväni uuden puolison ja saavani lisää lapsia.

Että minäkään en tunne yhtään eronnutta uusperhettä, ydinperheitä sitäkin enemmän, kymmenittäin.

että jos kertoo olevansa aidosti onnellinen, niin tulee kymmenen vastausta, jossa vakuutetaan ettei voi olla onnellisempi uusperheessä, koska TILASTOJEN MUKAAN uusperheissä erotaan useammin jne jne. Ja ei, en väitä ettei tämä olisi totta, mutta fakta nyt kuitenkin on se, että myös onnellisia uusperheitä on. Se tuntuu kuitenkin olevan mahdotonta jostain syystä hyväksyä. Vastaus kysymykseen: kyllä, olen onnellisempi nyt, kuin ensimmäisessä liitossa. Lapset eron hetkellä 1- ja 2-vuotiaat ja erosta aikaa 8 vuotta. Miehellä ei ollut omia lapsia.

"Meinasin vastata tähän itsekin, että

kaikki tulevat hehkuttamaan onneaan, vaikka tilastollisesti uusperheiden eroprosentti on 75.

Mutta ei ap sinun onnesi ole kiinni miehestä ja perheestä. "

Tilastojen mukaan 25 prosenttia onnistuu, eli joka neljäs. Onhan sekin jotain. Ja sinä olet siinä.

Uusperheen onnistumisen suhteen on niin monta muuttujaa: erilaiset tavat, monta lasta, exien vaikutukset, se miten lapset hyväksyvät uuden puolison... Ydinperheessä niitä on huomattavasti vähemmän.

Ei edes keretty muuttaa yhteen kun kaikki meni persiilleen, mikä on tietty näin jälkeenpäin ajatellen hyvä juttu.



Mä viihdyn kyllä paremmin yksin lasten kanssa kuin että siinä olis kolmas lapsi (mies) ja vielä sen lapset. Siitä ei vaan tule mitään.

mutta vastaan silti koska mulla kuitenkin pitkä liitto takana exän kanssa (12v) ja yksi lapsi, joka jäi siis isälleen. Oli silloin 3v.



Nyksän kanssa kolme yhteisä lasta ja liittoa takana 15v ja kyllä, ollaan todella onnellisia.

kummassa on alhaisempi kynnys erota? Uusperheessä vain ydinperheessä?



Onko niin, että uusperheellinen on jo kertaalleen eronnut, eikä siksi epäröi erota uudelleen?



Vai onko niin, että uusperheellinen on jo kertaalleen eronnut, eikä halua kokea sitä uudelleen, ja siksi roikkuu kakkossuhteessa entistäkin tiukemmin ja yrittää enemmän?

mutta jäi kiinnostamaan tuo tilasto siitä että 75% uusperheistä eroaa - tarkoitetaanko sillä siis eroa siinä vaiheessa kun se uusperhekuvio on vielä päällä, eli lapsia asuu kotona, vai sitä että ylipäänsä niistä ei ole loppuelämän ihmissuhteiksi?



Kyselen siksi, että vaikka tosiaan en ole vielä edes eronnut tai edes varma että aionko erota vai en (melkein varmasti eroan joskus, mutta en tiedä jaksaisinko vielä muutaman vuoden jos oikein tsemppaisin), niin en voi kuvitella että haluaisin enää naimisiin ellen olisi jollain aivan ennenkuulumattomalalla tavalla varma että se tulee kestämään. Ei siis riittäisi mikään rakastuminen ja halukkuus yrittää voittaa hankaluudet, vaan pitäisi olla todella sitä mieltä ettei mitään ongelmia voi olla näkyvissä.



Luultavasti siis en menisi koskaan enää naimisiin. Olisin ajatellut että tämä oma uskonpuute avioliiton suhteen olisi yleisempikin eronneiden keskuudessa.