Imetättekö WC:ssä?
Yhdessä toisessa viestiketjussa mainittiin imettäminen pöntöllä. Jäin tätä asiaa miettimään. Siis onko äideillä tapana imettää vessassa? Olen näissä imetysasioissa ihan aloittelija (esikoisen syntyi 10/2005), mutta itse ajattelen, että vessaan en kyllä imettämään mene. Julkisia imetyksiä minulla on takana vasta yksi, joka tapahtui Hgin keskustan Stockan vauvanhoitohuoneessa.
Mutta mitkä kaikki paikat ovat muiden mielestä soveliaita imetykseen? Voiko ihan tavallisessa kahvilassa ottaa tisun esiin? (Minusta kyllä voi. Tosin ainakin näin jouluruuhkien aikaan on varmaan hankala löytää rauhallista ympäristöä.)
Entä onko vinkkejä hyvistä imetyspaikoista Helsingin keskustassa? Onkohan Iso-Omenassa vauvanhoitohuone, jossa voisi imetellä?
Kommentit (31)
Imetän missä mukavalta tuntuu. Jos on kaino päivä, tai ei pääse muualle istumaan, niin sitten vaikka vessassa.
Julkisesti olen kyllä imettänyt, kesällä heti kadun reunassa olleella kahvila-alueellakin. Vessa olisi viimeinen vaihtoehto vauvansyöttöpaikaksi.
Vanhemmiten vauva tosin tarvitsee rauhan syömisajaksi, koska muuten vaan kurkkii mitä ympärillä tapahtuu, mutta sen ikäisellä on yleensä pitemmät ruokailuvälitkin, joten en ole enää joutunut kaupungilla imettämään.
mutta niinhän se kuulostaa Suomessakin olevan. En ole itse imettänyt julkisilla paikoilla, mutta voisin tehdä sen rauhallisessa kahvilassa tai ravintolassa, käyttäisin varmaan jotain huivia tai vastaavaa suojaksi. Vessaan tuskin menisin, paitsi tietysti jos ei kertakaikkiaan mitään muuta paikkaa olisi, tuntuu minustakin omituiselta syödä vessassa. Auton takapenkillä kauppojen parkkipaikoilla imetän usein, meillä on tosin tummennetut lasit. Olen imettänyt kotonani vaikka on ollut vieraita ihan sohvalla ja samoin kylässä ollessani.
oli paikkana sitten kahvila, ravintola, bussi, juna, metro, hiekkalaatikon reuna tai milloin mikäkin. En jaksa murehtia tuonkaltaisilla pikkuasioilla=)
Ja yleensä nimen omaan siellä. Ihan mielelläni imettäisin muiden seurassa vaikka kahvilan pöydän ääressä, mutta poika häiriintyy niin äänistä ja liikkeistä ympärillä, ettei malta syödä. On ollut tällainen koko ajan, enkä ole osannut " kouluttaa" muuhunkaan. Niinpä menen yleensä vessaan syöttämään vauvan.
Yleensä kyllä siellä missä vauvalla nälkä sattuu tulemaan. Minulla myös on isompi (F) rinta vaikka oonkin normaalipainoinen, joten tuppaa tulemaan imettäessä herkemmin näkyviin ja tosi hankala pistää piiloon oli imetyspaita tai ei. Helpommalta tuntuukin imettää ihan tavallisen paidan kanssa, kun sen saa pudotettua nopeammin siihen rinnan suojaksi, Boobin imetyspaidoissa rinta suorastaan ponnahtaa sieltä esiin, eikä paita suojaa mitenkään, ja sitten jos vauvan asentoakin tarvii säätää siinä... Ja harsoliinaa käytän sitten lisäsuojana.
WC:ssä (tai hoitohuoneessa, en varsinaisesti pöntöllä) käyn sellaisissa paikoissa, joissa on hyvä hoitohuone. Ihan tavalliseen veskiin en kyllä mene kovin mielelläni, toivottavasti ei tule tarve (hajun takia), mieluummin sitten paljastelen, jos löytyy edes suht rauhallinen paikka jostain, ettei nyt keskellä kamalaa vilinää tarvitse alkaa... Ihmiset eivät vaan osaa olla tuijottamatta, ja joskus se häiritsee kovasti. Ja tuntuu, että jos kahvilassa tai ravintolassa imetän, niin huomaavaisuussyistäkin haluan tehdä sen huomaamattomammasti tai nurkassa, ettei mene kahvit väärään kurkkuun herkemmiltä, vaan joskus ei ole mahdollista. Sitten kyllä huomaa, että kahvilassa lähipöydät tyhjenee ihan hurjan nopeaa vauhtia, hajurakoa... ;) Esikoinenkin 2v jo huolehtii " äiti, tissi piiloon" , kun ihmiset alkaa kovasti tuijottaa, vaikka ei näkyiskään kun sentti ihoa vauvan naaman vierestä, ja vauvanikin on " siisti" ja äänetön syöjä. ;)
Mä oon kyllä jonkun kerran imettänyt myös vessassa ja pöntön päällä. Ei tosiaan ole kovin helppo imettää hiukan isompaa lasta jos ympärillä hälisee koko ajan. Ja minun kohdalleni on kyllä osunut siistit vessat, ei hajua ja hyvässä kunnossa pidetty. Pakko se on antaa ruokaa paikkaa katsomatta jos toinen on nälissään. Ja sanonpa sen omalta kohdalta, että jos ei muuta paikkaa olis niin kyllä minä itsekin voisin vessassa syödä, jos tosiaan siisti on ilman hajuja.
Toinen hyvä paikka esim shoppailureissulla on sovituskopit. Niissä olen eräänkin kerran käynyt imettämässä. Meillä tyttö on nopea syömään, vauvasta asti on syönyt usein mutta vähän kerrallaan, joten helppo syöttää paikassa kuin paikassa. En mäkään vierasta imettämistä julkisella paikalla, imetin toki kun vauva oli pieni, mutta nyt 5kk ei enää pysty keskittymään jos ihmisiä höpöttää ympärillä.
Että kyllä vauva vaikuttaa asiaan aika paljon että missä sitä milloinkin syötetään, paikka kuin paikka jos on siisti, hajuton ja rauhallinen....tarvittaessa myös vessan pönttö :)
oletteko muuten huomannut että hoitohuone on monesti myös invavessa joten vessahan sekin tavallaan.Eli mulle on kyllä aivan sama missä imetän,yleensä siellä missä vauvan nälkä yllättää.En myöskän jaksa murehtia sellaista pikkuasia,mutta sovituskoppi oli uusi ja kiva vinkki :).
Missään muualla ei voi imettää. Kyllä on ottanut monta kertaa päähän ahtautua johonkin hikiseen pieneen vessaan pienen vauvan kanssa mutta kun muuta ei voi tehdä. Täällä ei vaan voi imettää yleisillä paikoilla.
T: Mulberry ja Kasper 10.5kk
Imetän melkein missä vain. Kaupoissa, ulkona penkillä (kesällä/lämpimillä keleillä), sovituskopeissa, kauppakeskusten penkeillä jne. Mutta vessassa en imettäisi, sillä ne on usein niin hikisiä tai pieniä, etten jaksaisi taistella rintakumin ja vauvan kanssa siellä.
Yritän piiloutua sillai, ettei minua helposti näe. Esim. ravintoloissa. En halua, että kukaan traumatisoituu minun takiani. Olen kyllä sitä mieltä, että enemmän siitä traumatisoituu, jos pullosta kieltäytyvä lapsukaisen karjuisi naama punaisena koko ravintolavierailun. Mutta otan kyllä onkeeni, jos joku tulee huomauttaan, etät olisi jokin paikka, jossa ei saisi imettää.
Olen imettänyt aikanaan yhdeksänkuista esikoistani jopa joululaulujen aikaan kirkossa. Eikä kukaan varmaan edes huomannut, että imetin. Ainakaan en saanut yhtään ihmettelevää tms. katsetta.
imettelin paljon veskeis,imetin paljon seisoaltaan, ja kun tyttö isompi,pöntön pääl.