Kiusaaminen ala-asteella. Annanko opettajan hoitaa asian vai otanko itse yhteyttä

Meillä kanssa kisaamista oli ja pitkään...vaikka siitä kuinka sanottiin...vaikea ja pitkä prosessi.Kannattaa kyllä heti puuttua ja jos ei koulu reagoi kunnolla hetimiten ylempiin tahoihin.Itteäni harmittaa kun en ottanut ylempiin tahoihin yhteyttä heti.Onneksi lapsi kuitenkin on selvinnyt siitä.Koulukuraattori sitten sai kiusaamisen loppumaan.

Kiusaamiseen ei todellakaan tarvita mitään syytä tai joku "syy" jotenkin oikeuttaisi kiusaamiseen. En vain osannut muotoilla lausetta paremmin. ap

jotta tilannetta tarkkailtaisiin heti alusta lähtien.



-ope

Toimenpiteet yksittäisissä kiusaamistilanteissa



KiVa Koulu -ohjelmassa keskitytään paitsi kiusaamisen ennaltaehkäisemiseen, myös mahdollisimman tehokkaaseen kiusaamistapauksiin puuttumiseen. Kussakin mukana olevassa koulussa toimii vähintään kolmen opettajan tai muun aikuisen muodostama koulutiimi. Tiimin jäsenet ovat koulutuksessa perehtyneet toimenpiteisiin, joiden avulla yksittäisiin kiusaamistapauksiin puututaan. He toimivat oman koulunsa asiantuntijoina kiusaamista koskevissa asioissa.



Kun vanhempi ottaa yhteyttä kouluun kiusaamisasiassa tai oppilas kertoo kiusaamisesta opettajalle, selvitetään ensin, onko kysymyksessä systemaattinen kiusaaminen, satunnaisempi konflikti, riita lasten välillä tai esimerkiksi väärinkäsityksiin perustuva loukkaantuminen. Kaikista kiusaamisen tunnusmerkit täyttävistä tapauksista välitetään tieto koulutiimille, jonka jäsenet ryhtyvät selvittämään asiaa ja käymään keskusteluja eri osapuolten kanssa. Tiimin jäsenet keskustelevat ensin kiusatun oppilaan ja tämän jälkeen jokaisen kiusaamiseen osallistuneen oppilaan kanssa yksitellen. Kiusaamisessa mukana olleet lapset tavataan vielä ryhmänä. Kun on sovittu, miten he muuttavat käyttäytymistään, sovitaan uudesta tapaamisesta, nk. seurantakeskustelusta. Sekä kiusatun että kiusaamiseen osallistuneiden kanssa tavataan uudelleen ja varmistetaan, että kiusaaminen on todella loppunut.



Vanhempia informoidaan kaikista tiimin käsiteltävänä olleista omaa lasta koskevista tapauksista. Tarvittaessa vanhempia voidaan pyytää koululle selvittämään asiaa. Ensisijaisesti kiusaamiseen liittyvät keskustelut käydään kuitenkin koulun aikuisten ja oppilaiden välillä.

Käytännössä meillä kävi nyt yläasteelle menevän lapsen kanssa niin, että yksi luokan oppilas kiusasi häntä ekaluokalta lähtien. Lapsemme alkoi oireilla (alkoi kiusata omaa pikkusisarustaan, vaikka ennen oli tosi kiltti) ja me reagoimme lapsen käyttäytymiseen varsin nopeasti ja kysellen opettajalta mahdollisesta koulukiusaamisesta. Sekä lapsi, että opettaja kielsivät kiusaamisen olemassaolon.



Kolme vuotta ihmettelimme lapsemme vetäytymistä kaverisuhteista ja huonoa käyttäytymistä kotona, lapsi kävi jopa tutkimuksissa asian takia, kunnes NELJÄNNELLÄ LUOKALLA opettaja viimein myönsi, että yksi oppilas on kiusannut lastamme ekaluokalta lähtien. Opettaja kertoi toivoneensa, ettei vanhemmille tarvitsisi asiasta kertoa ja että kiusaaminen saataisiin hoidettua koulun omin voimin. Vasta kun lapsemme oireilu paheni eikä kiusaaminen loppunut, kertoi opettaja meille asiasta.



Otimme välittömästi yhteyttä rehtoriin, joka kohautteli olkapäitään. Vielä tuon jälkeenkään ei kiusaamista saatu loppumaan, joskin se väheni jonkin verran. Kiusaajaoppilaan vanhemmat vaikuttavat "sosiaalitapauksilta", eivät ole koskaan vanhempainilloissa ja jos joskus johonkin juhlaan tulevat, niin ovat sellaisia homssuisia, epäsiistejä ja vetäytyviä. Tuntui siis, että kiusaajan vanhempien kanssa asiaa oli turha ottaa esille ja oikeastaan jopa säälimme kiusaajaa.



Pärjäilimme jotenkin alakoulun loppuun, mutta yläkouluun siirtyessä anoimme lasta eri kouluun kiusaajan kanssa. Periaatteessa tämän asian olisi pitänyt olla muutenkin selvä, koska kiusaaja onneksi asuu eri yläkoulun alueella kuin me. Yllätys olikin melkoinen, kun koulutoimessa oli päätetty poikkeuksellisesti sijoittaa lapsemme tuohon väärään kouluun (joka on 5 km päässä, kun omaan yläkouluumme on 1 km) samalle luokalle häntä 6 vuotta kiusanneen luokkakaverin kanssa ja perusteena oli tuon "kaverin" sinne meno (omaan lähikouluumme oli tulossa liikaa oppilaita, joten meidän lapsemme siirrettiin toisaalle sillä perusteella, että hänen luokkakavereitaan meni tuohon toiseenkin kouluun). Silloin paloi hihat ja huusin kyllä sinne koulutoimeen sijoituspäätöksen tehneelle henkilölle aika lailla suoraa huutoa puhelimessa... 2-3 kuukautta pyörittelivät asiaa ja minä jo suunnittelin muuttoa toiselle paikkakunnalle ja uhkailin oikeusjutuilla, kunnes viimein suostuivat ottamaan lapsemme oman alueemme yläkouluun.



Mutta tämän kokemuksen jälkeen en ole enää valmis luottamaan yhdenkään virkamiehen sanaan siitä, että aina toimittaisiin "lapsen parhaaksi". Olen liian monta kertaa joutunut huomaamaan, että lapsella ei ole tässä oravanpyörässä mitään merkitystä ja väliä, vaan joka virkamies vetää kotiin päin ja ajattelee vain omaa persettään.

tietysti opettajaan yhteys, jotta tietää tarkkailla tilannetta ja puuttua asiaan. Koulussa toiminta on opettajan vastuulla, siihen on joskus vanhempien vaikea puuttua, etenkin, jos se kokonaistilanne ei ole siinä silmien alla näkyvissä ja näkemys on yksipuolisesti oman lapsen näkemys. Tarvittaessa opettaja on tietysti kiusaajan vanhempiinkin yhteydessä ja tarvittaessa myös kokoonnutte yhteiseen keskusteluun koululle. Omat yhteydenotot helposti vain pahentavat konfliktia, loukkaantuminen ja kiukustuminen saavat asian karkaamaan henkilökohtaisuuksiin molemmilta osapuolilta ja siitä ei koskaan seuraa hyvää.

jos jatkuu täsä syksyllä niin sitten yhteys reksiin. Viimeisenä keinona kiusaajan vanhempiin yhteys, jos ette tunne muuten.

Olisin tosin ottanut yhteyttä heti, kun kiusaaminen olisi selvinnyt mulle ja näin olen tehnytkin. Jos opettaja ei saisi tilannetta korjaantumaan, niin sitten ottaisin yhteyttä rehtoriin ja mahdollisesti myös kotiin.



Meidän tapauksessa opettajakin oli aika kädetön, soitteli monta kertaa kiusaajan kotiin, mutta kotona sanottiin vain, että se on meidän perheen tapa toimia. Kyse oli siis jatkuvasta tönimisestä, potkimisesta, nipistelystä, joka kohdistui moniin tyttöihin. Kiusaajakin oli siis tyttö. Lopulta sanoin opettajalle, että kohta sanon meidän urheilevalle ja pitkälle tytölle, että vetää kerran takaisin ja kunnolla, niin eiköhän touhu lopu. Kyse ei siis ollut yksittäisestä "uhrista", mutta kun touhu jatkui pitkään ja levittäytyi lisää, esim. meidän nuorempaan tyttöön, niin alkoi hiukan mättää sekä mua, että lapsia. Touhu väheni lopulta ja seuraavan kesän jälkeen loppui kokonaan.