Heips!
Terppa, täällä vihdoin rekisteröitymään uskaltanut käyttäjä :) Olen kohta 20v täyttävä nainen, vauvakuumetta olen potenut viimeiset pari vuotta, mutta nyt viimeaikoina on tullut niin vahvaksi, että muuta en juurikaan ajattele... Poikaystäväni kanssa olen ollut yhdessä kolme vuotta ja suhteemme on ollut aina tasapainossa. Hän täyttää 23v. Työssäni olen lasten kanssa tekemisissä päivittäin, se ei auta tilannetta laisinkaan :D Tässä eräänä iltana otin asian vakavasti puheeksi, tähän mennessä olemme aikalailla jossitelleet. Molemmat olemme hyvistä perheistä, lapsirakkaita ja tunnollisia. Olemme asuneet yhdessä jo yli kaksi vuotta, ja pian muutamme suurempaan asuntoon. Mies on todella ymmärtäväinen ja vastasi kyllä myönteisesti lapsen hankintaan, olenhan sitä nyt tässä pitkän aikaa puhua pälpättänyt ja tehnyt selväksi että haluan lapsia nuorena. Ja hän on täysin samaa mieltä. Olemme molemmat vakkaritöissä, ja pelonsekaisin hämmentävin tunteiden myllertäessä mahassa kysyin, että josko yritettäisiin jo ennen muuttoa. (parin kk päästä) Kuulisin mielelläni muiden nuorien, ja miksei vanhempienkin alkutaipaleesta yrittämisen ja muun keskellä :) Olen ystäväporukastani ainoa kuumeilija, mikä itseäni ei tosin haittaa ollenkaan. Kokemuksia ja tarinoita otan enemmän kuin mielelläni vastaan!
Kommentit (393)
Kirjoitin ennen kun ajattelin :D Ehkä mä en kuitenkaan tän vuoden puolella oo synnyttämässä :'D
joo eipä taida olla meidän ongelma tuo raha juttu :D onko teille tullu mitään sivuvaikutuksia sen jälkeen kun lopetitte pillerit,siis ei mitään kovemmat menkkakivut tai finnejä vaan jotain muuta? mulla on ruvennu olemaan alavatsa kipeä,hirveästi ilmaa mahassa(mies parka)..tai ei se koko ajan ole kipeä mutta ajoittain,monta kertaa päivän aikana,semmoinen ihme paine(enkä tietenkään ole lähes joka kerta miettinyt että oonkohan raskaana :D)... huvittais niiiin tehdä raskaustesti mut se olis kuitenkin aivan turhaan,mutta sinne toivottavasti alkaviin menkkoihin on vielä yli kaksi viikkoa aikaa -.- ja KataV,toivottavasti oot plussa,toivotaan parasta :)!
Heip!
Olen 20v nainen ja kuumeillut myös pari vuotta. Mies on 25v ja molemmat ollaan vakkaritöissä.
Ollaan oltu 4v yhdessä, 3 asuttu yhdessä ja oltu 2v kihloissa.
Reilu vuosi sitten mies oli sitä mieltä, ettei ole valmis isäksi vielä pitkään aikaan. Annoin hänen kuitenkin sulatella asiaa jonkin aikaa, ja hän näytti vihreää valoa :-)
Vuosi sitten yritettiin vauvaa (ehkä vähän liikaakin yrittämällä) n. 4kk, jonka jälkeen sitten tuli muita kuvioita ja annettiin vauvanteon jäädä hetkeksi. Molemmilla oli niin paljon työstressiä ja vauvanteosta tuli lisää stressiä - joten eihän siitä sitten mitään tullut.
Muuta kuin, epäilläkseni yksi todella aikaisessa vaiheessa kesken mennyt. En siis ollut tehnyt testiä tmv, mutta yhden kerran vain vuosin todella paljon enemmän kuin muina kertoina. Silloin en asiaa ajatellut niin, enkä senkään enempää. Näin jälkikäteen täällä näitä juttuja lueskellessa ja kuullut muiltakin käyneen samoin, epäilen niin käyneen. En siis tiedä varmaksi :)
Mutta, keskeytetyllä ollaan siitä asti menty, nyt siis vuosi. Päätettiin, että tulee jos on tullakseen :-) Molemmat ollaan salaa toivottu pikkuista ja nyt alkaa taas olla niitä hetkiä, kun stressi on laantunut ja kaikki asiat kunnossa, joten voisi taas olla otolliset ajat mennä "luonnollisesti loppuun asti" :)
Vielä ei ainakaan ole "vahinkoa" sattunut, vaikka todella huolimattomia ollaan oltu :D Hymäiltiinkin miehen kanssa yksi ilta, että ihme ettei ole tärpännyt, vaikka ollaan heiluteltu joskus peittoa illalla ja myös aamulla. Vaikkakin molemmat keskeytetyllä, mutta olisihan niitä siittiöitä voinut silti jäädä miehen putkiin :]
Mielessä on jo käynyt sekin, että entä jos ei voidakaan saada lapsia ;O
Pikkuinen olisi kyllä enemmäin kuin tervetullut. Mutta tietenkin se, miten tulevat isovanhemmat ja eteenkin kaverit suhtautuvat. Muille meidän kavereista on ihan vieras asia, että ryhtyisi perheen perustamiseen. Mutta meille se sopii :-)
Olisi kiva kuulla miten kohtalotovereilla sujuu ja missä mennään :-) Tällainen tilanne meillä.
Ja kaikkihan me tiedetään, ettei sitä pienokaista niin vaan tehdä "nyt heti tässä ja nyt" kun ei se ihan niin helppoa ole. Haluaisinkin kuulla teidän tapoja olla stressaamatta? Kun itse ainakin kokoajan vahtaan että no tuleeko ne menkat ja etsin itsestäni kaiken maailman raskausoireita :D Vaikka kaikki raskaana olleet/olevat tutut ja kaverit sanookin, että heillä tärppäsi heti kun alko ajattelemaan silleen että "tulee kun on tullakseen" :-)
että kun miehen opiskelut alkoi tällä viikolla ja samalla se on käynyt töissä niin sillä on semmosia päiviä paljon että lähtee heti aamulla kouluun ja sieltä suoraan töihin ja nähdään ekan kerran vasta yhdeksän jälkeen kun se tulee töistä..niiiin mulla tuli semmonen olo et onko oikeesti nyt paras aika hankkia lasta? olisin suurimman osan kotona yksin raskaana ja entäs sitten kun se vauva tulee? isi näkee sen tunnin ajan ennen ku vauva menee nukkumaan illalla.kauheeta- mut sit ollaan kyllä puhuttu et ku lapsi tulee niin sit otetaan lainaa ja isukki on kotona koulun jälkeen..eli yritän nyt vähän laannuttaa tätä mun kuumetta ja miettiä kaikkea muuta,mutta tietenkin sit ku tuun raskaaksi niin antaa tulla vaan(vaikka yritän näitä selitellä niin haluisin vauvan nyt ja heti!) eli mielialat heittelee asian suhteen ihan hirveesti :/
Tervetuloa Bella! :) kiva kun tulee uusia kokemuksien jakajia. En osaa ite tohon resssamisen vähentämiseen antaa vinkkejä, kun ite samanlainen... Oon nyt tän kuukauden pystyny olla melko lailla tulee kun on tullakseen ajatuksella, mutta nyt taas hirveet paineet kun menkat lähestyy, tai toivoottavasti ei :D mut ite oon ottanu sen linjan, et innoissaan saa olla, kunhan ei menis sen stressin puolelle.
Ja Ingela, meillä oikeestaan sama tilanne ku teillä. Miehen kans molemmat ollaan vuorotyössä, niin välillä tuntuu ettei nähä ollenkaan ku esim mä tuun yövuorosta ja mies lähteny jo aamuvuoroon. Meitä eniten pelottaa miten saadaan sitten ku mäki palaan töihin niin miten lapsen hoito järjestetään ym. Ja mies tekee paljon iltavuoroja, joudun mäki paljon olla yksin :/ mutta sellasta se on, ei me ainakaan olla tätä vauva projektia heittämässä jäihin töiden takia, kyllä asiat aina jotenki järjestyy :)
Ja kukahan se oli kun kyseli menkkaoireiden pahentumisesta... Mulla ei ennen pillereitä ollu ikinä siis yhtään mitään oireita mnkoista, ihmettelinki vaan aina ai nytkö ne alko... Mut nykyään siis vatsakivut tosi kovia ja nää tissit... Siis tissit niin kipeet nänneistä ollu ovulaatiosta menkkojen alkuun asti.
Huomenna vois testin tehä, ku lauantain pitäs menkat alkaa.. Huomenna siis jännitetään täällä päässä :) peukut pystyyn ja plussaa näyttöön! ;)
Munkin puolesta :) Eiköhän kaikki ota ainakin jonkuntasoista stressiä liityen kaikkeen tämmöseen.. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Veikkaan että niinkun mulla nyt vajaa kaksi viikkoa pillereiden lopetuksesta, muilla samassa tilanteessa on vaan jännitys ja innostus ja sekavat tunteet ja takaraivossa jyskyttää että saattaa mennä aikaa. Ettei vielä ole edes vakavasti miettinyt ettei lapsia voisi saada. Ja miettii että ehkä se sieltä kohta nappaa.
Sitten juuri te joilla on enemmän taivalta takana ilman ehkäisyä, otatte asian varmasti eri tavalla. Kun vauvaa ei kuulu, alkaakin miettimään että mitä jos ei vielä, ja elämän muut prioriteetit nostavat päänsä.
Mulla pitäis nyt huomisesta lähtien olla ekat 'hedelmälliset' päivät ja huomaan että mahanpohjassa on jatkuvasti kiemurteleva olo. Vähän pelottaa, innostuttaa ja jännittää. Mä kävin tossa äsken ettimässä ennen töihin menoa Stockalta kaikkia ihania vauvajuttuja.. Sinne menee aina niin innoissaan, mutta jotenkin kun niitä katteli niin lähinnä tuli tosi etäinen fiilis... Ei kiinnostanutkaan katella. Kun ei oo ketään vielä tulossa niiden käyttäjäksi... :)
Mulla on nyt ollut aikamoista päänsärkyä kun ei oo pillereitä, inhottavaa.
Ingela, se on kysymys mihin vaan sä itse osaat vastata. Ja se kysymys on mun (ja varmasti teidän muidenkin) mielestä semmonen johon voi vastata "Milloinkaan ei oo oikea aika". Se voi olla että sitten kun työt antaa periksi ja vauvalle olis aikaa molemmilla, tulee eteen jotain muuta mikä pistää teidät miettimään. Ne hetket saattaa usein venyä vuosiksi ja moni katuu eniten elämässään sitä etteivät tehneet sillon kun siltä tuntui.
Tottakai on tärkeää että vauvan isä on kuvioissa mahd. paljon, mutta jos yksinäisyyttä pelkäät (niinkuin minä vähän) niin puistoista, ja vaikka kauppareissuilta saattaaa saada vauvojen äitejä ystäviksi. Ja siis ymmärrän kyllä täysin ton sun huolen, en yritä saada muuttamaan mieltäsi tai antamaan vinkkejä koska mistä mä tiedän mimmosta se sitten olisi :)
Mites hiljaiseloa pitävillä tytöillä menee??
Ihailemassa vaan Stockalla, en etsimässä mitään :D
kaikista paras hetki,aina on varmasti jotain mistä voi sanoa että ei tämän takia ja sen takia ollaankin alun perin mietitty että vaikka tässä on nyt kaikkea uutta ja vähä rahaa,mutta sitten toisena aikana voi olla jotain muuta minkä takia ajattelisi että ei vielä,niinku sanoitkin Nonom. eli ei olla heittämässä hanketta jäihin todellaakaan :D
ja en niinkään sitä yksinäisyyttä eniten pelkää,kun on tosiaan näitä kaikkia paikkoja missä on muitakin mammoja,vaan sitä,että mies jää paitsi niistä ihanista ja uusista asioista ja vauva aika menisi ihan ohi siltä..ettei se ehtisi tutustua omaan lapseensa ja hoitaa sitä..no joo. tää on nyt tätä ku oon yksin päivät pitkät kotona ja on aikaa miettiä tyhmiäkin juttuja,enkä oo edes miehelle puhunu näistä mun mietteistä,mutta ehkä sit viimeistään kun oon ihan oikeesti raskaan :D
Heissan.
Täällä edelleen ollaan, työt vaan pukannu viimesen viikon päälle ettei oo koneellekaan kerinny. Ja tänne on tullu taas hulluna tekstiä :D
Mulla olis pitäny menkat alkaa viime lauantaina, mut eipäs kuulunu, tiistaihin asti venyttelin ennenku tein testin ja negahan se oli. Mut edelleenkään ei menkkoja kuulu ei näy. Liekkö on kierto vielä sekasin ku vasta pari kuukautta ilman pilsuja ollu ?
Ja meilläki sellanen tilanne et molemmat tehään vuorotyötä ja ei kyllä juuri nähä, vapaapäivät menee ehkä kerran 2 kuussa yhteen ja näin, mut mie kyllä aattelen et asioilla on tapana järjestyä :)
Mulla pillereitten aikaan (vuosi sitten lopetin, söin niitä 4v) ei ollut juuri mitään menkkaoireita tms.
Nyt kun on pitkään ollut ilman hormonaalista ehkäisyä, menkkakivut on välillä ihan sietämättömät, vuodan kun niagaran putous aina välillä ja oon ihan älyttömän kiukkunen.
Ovisoireetkin tulivat ihan uutena pillereiden jälkeen: huimausta, rinnat ihan älyttömän turvonneet ja kipeät ja kosketusherkät, mielettömät seksihalut (no ne nyt on aina ollu, mut oviksen aikaan ihan huipussaan) ja oon kokoajan märkänä.. :D
Nuista em. oireista luulin jo vuosi sitten, heti pillereiden lopetuksen jälkeen olevani ekasta kierrosta raskaana, kun tuntui niin oudolta ja uudelta, mutta ehei, ovista vaan =/ tai sitten sen keskenmennyt...
Mutta, viimeyönä herättiin miehen kanssa keskellä yötä johonkin, en itsekään tiedä mihin. Mutta se johti peitonheilutuspuuhiin, ja tälläkertaa ihan loppuun asti ja luonnollisesti ;-) Ja heti mulla on jo tosi vastaanottavainen ja raskautunut olo :-D juuuu, ei stressiä...
Tosin, mulla on kohta viikon ollu tosi huono olo.. Huimaa aika-ajoin, välillä tuntuu kun olis kuumetta mutta mittari ei sitä näytä, limaa tulee kamalasti ja oon ihan älyttömän väsynyt! Tirskuttelen päivät pitkän ja sillontällön paleltaa. Tiiä mitä tää oikeen on.. Mun laskujen mukaan kp24. Menkat pitäs tulla ensviikon perjantaina.
Yleensä n. viikko ennen kuukautisia alkaa alavatsaan vihlomaan, mutta vielä ei ainakaan tunnu missään.
Tiiä sitten, että kun ollaan oltu niin huolimattomia tähän asti, ennenku päätettiin taas antaa vauvan tulla.. Mutta tuskin oireet nyt näin nopeesti tulis. Viime menkat kuitenkin tuli normaalisti ja ajallaan ja nyt ei oo vielä menkat ees myöhässä.
KataV. Tuliko plussa? ;-)
Hello neidit :) En oo vielä plussanut kun kyselit Bella. Mutta lupaavalta näyttää... Tilanne siis tämä, oon hukkunut töihin ja jotunut jäädä nyt 2 päivää jo pitkää päivää tekemään eli aamu+iltavuoro ja huomenna vielä sama edessä. Joten enpä oo apteekkiin kerinny. Mutta iloinen uutinen, periaatteessa mun menkkojen ois eilen tai tänään pitänyt alkaa, mutta eipä oo kuulunu... Nooo nyt vaan toivotaan ettei kuulu huomennakaan eikä enää seuraavaan 9 kk! Mut testin teen tuli menkat tai ei (varmistan joka kk asian mankoista huolimatta, koska ekat menkathan voi tulla), maanantaina... Sillon siis kerron heti teille in the first place mikä tilanne :) pidetään peukkuja ettei mulla menkkoja tuliskaan! :) Ainakin, koska ovistestiä käytettiin niin oikeeseen aikaan kuksittiin ;)
Mulla hei kanssa ollu tota samaa flunssa tyyppistä oiretta! Kuumeinen olo, mut ei kuumetta, huono olo välillä, maha muutenkin käyttäytyy oudosti :/ Hahaa, toivottavasti raskausoireita! :D Toivotaan sitä sullekki Bella! Ja ne raskausoireethan tulee niin yksilöllisesti kaikille, ettei voi sanoa etteikö noi sun oireet vois sitä olla... :) Tsemppiä! KAIKILLE!
laitoin tossa jossain vaiheessa kai että maha on käyttäytynyt oudosti koko tän viikon,kauheen turvonnu vieläkin ja tuntuu et olis ilmaa täynnä,eikä voi vähääkään painaa ja kosketus tuntuu epämiellyttävältä,mutta toimii silti erittäin hyvin.en oo moneen vuoteen enää syönyt punaista lihaa ja viime viikonloppuna söin jonkin verran hirven lihaa ja mietin että voiko maha oikeasti mennä siitä näin oudoksi vai mitä tämä on? tein jo innoissani testin kun jotkut puhuu että alkuraskaudessa alavatsassa olisi painetta ja menkkamaisia kipujuttuja,niinku mulla on nyt ollu,mutta näytti ihan negaa,ei tosin ollu aamupissasta..tässä olis nyt kaksi viikkoa tuleviin menkkoihin(mikäli ne nyt saapuvat pillereiden jätön jälkeen)eli silloin kai viimeistöön selviää jos vaivat jatkuu..vai onkohan tää vaan jotain sivu oireita pilsujen lopettamisen jälkeen.. huoh
Joo, minunkin maha on käyttäytynyt 2vko jo tosi oudosti.
Kerro sit heti ;-) Täällä jännäilen kaikkien ja itseni puolesta.
Samoja mahaongelmia podettu kans tässä viikko-2. Mut elkäähän turhaan vielä negoista lannistuko, lh-pitoisuus eli mikä nousee kun nainen raskaana ja raskaustesti tunnistaa, nousee vasta aikaisintaan 3 päivää ennen oletettuja menkkoja ja todennäkösesti näkyy haaleena plussana aamuvirtsassakin, jos näkyy ollenkaan. Elkää hötkyilkö, kyllä se plussa tulee! :)
Mulla nyt jo 2-3 päivää menkat myöhässä, huomenna siis testin tekoon... Toivotaan parasta! Tosin mulla kyllä ollut säännöllinen kierto koko 5 kk, joten outuoa jos yhtäkkiä tulis myöhässä... Kierto siis ollu 28 pv, paitsi viime kierto 27 päivää, joten siis lyhyempi, siksi epäilen että myöhässä ois, pikemminkin liian aikasin ois kait pitäny alkaa... :) Mutta huomenna siis tarkempaa infoa teille! PEUKUT PYSTYYN! :D Ja tsemppiä muillekin ja plussaa tauluun!
ei saa maalata piruja seinille :D toivottavasti olis plussa,onnea!! :) :)
Huh, onpa tänne tullu paljon tekstiä! On ollu kiire enkä oo ehtiny tänne kirjotella. Flunssakin vielä iski, niin on ollu voimat vähän pois. Mutta tosiaan juu...
Tänne ei plussailuja vielä suotu. Koko kierto oli jotenkin kummallinen ja piti hirveän jännityksen päällä. Koko ajan oli oireita suuntaan jos toiseen...
Viikkoa ennen menkkoja alko pienet kivut, mikä oli kummallista, koska normaalisti menkkakivut alkaa mulla vasta samana päivänä kuin menkatkin. No ajattelin, että joko kummalliset menkkakivut tai kiinnittymiskipuja. Seuraavana alko sit olla pientä tiputtelua. Siinä vaiheessa oli vielä sellanen olo, et voi olla ihan kumpaa vaan...
Torstaina alko ihan törkeän kipeät ja runsaat menkat. Ei meinannu edes särkylääke auttaa. Mutta vuorokauden kuluttua vuoto lakkas kokonaan! Ei oo ikinä ennen ollu tällästä... Hämmentävää kun ei tiedä mitä omassa kropassa tapahtuu! No, ei auta muu kuin kattoa miten alkanut kierto jatkuu.
Alkaneet menkat oli sekä pettymys että helpotus. Vaikka sitä raskautta ja lasta kovasti toivookin, niin silti oli helpotus ettei vielä tartte suunnitella elämäänsä uusiksi. Nyt jos maltettais vielä sen verran vauvantekopuuhia siirtää, että ehtisin saada opiskelut loppuun...
KataV:lle ja muille jännittäjille tsemppiä! Mukava on täällä jännittää porukalla ja jakaa tuntojaan, joita ei voi muille juuri puhella. :)
Nyt kp26, rinnat tosi arat ja kipeät.
Yleensä mulla esiintyy tuo oire vaan ovulaation ajankohtana. Ja ovuloin oletettavasti jo muistaakseni kp18-20. Silloin ainakin oli "ovulaatio-oireet".
Nyt on siis viikko oletettujen menkkojen alkuun. Ei mitään menkkakipuja, kuten normaalisti viikkoa ennen olis alavatsassa.. Mutta nuo rinnat vaan aristaa.
Mitähän tää mahtaa olla? En ymmärrä enää ollenkaan :-D Niinkun joku jo sanoi: "Hämmentävää kun ei tiedä mitä omassa kropassa tapahtuu! ".
No plussahan sieltä tuli ja kahteen kertaan! :) Nyt on ihan sekava tunne, ilo, hämmennys, epätodellisuus kaikki puskee päälle samaan aikaan... :D 5 kuukautta siihen meni, mutta nyt toivotaan, että pysyy 9 kuukautta missä pitääkin ja kaikki menee hyvin.. :)
Kyllä se Clear Bluen ovulaatio testi kannatti! Heti tärppäs! **tut siitä 40 eurosta, tää oli sen arvosta! :D Suosittelen siis kaikille... :)
Nyt ressaan röökin lopettamista siis, en oo tänään ainakaan vielä sortunu röökille, mutta pelottaa mitä tapahtuu ku ulos lähtee... Sähkötupakan ostoa on siis mietitty, jos ei pysty muuten lopettamaan (se nikotiiniton versio siis), koska ainaki luulen olevani niin tapapolttaja..
Mielelläni jatkaisin teidän kanssa täällä huolien ja ihanuuksien jakamista, ellei jotakin ahdista kun olen jo plussannut ja roikun silti mukana? :)
Ja tsemppiä jänskääjille! :)
Mun puolesta todellakin jäät tänne kertomaan tuntemuksista ja perus arjesta ym :) Paljon paljon onnea
Kattelin tossa palkkakuitteja ja pelko perseessä totesin että mä oon sillon vuonna 2010 tienannu naurettavan pieniä määriä... Jotain viittäsataa about. Jopa allekin. Koska tänä vuonnahan katotaan 2010 vuoden tuloja joiden mukaan raha määräytyy. Nice! Pienet tulot johtuivat siitä että olin vasta aloittanut työelämän koulun ohella.