Mies itse pettänyt, nyt epäilee minua koko ajan
Miehelläni oli jo ennen meidän tapaamistanne alkanut suhde, jota sitten piti yllä sivussa samalla, kun me seurustelimme. Jäi kiinni ja kaiken kaikkiaan siitä syntyi hirveä soppa, joka ymmärtääkseni nyt olisi ainakin suuremmaksi osin selvitetty.
Siksipä olenkin aivan ihmeissäni, kun nyt olen itse joutunut hänen suurennuslasinsa alle ja kaikkia tekemisiäni seurataan ja epäillään. Hänellä on kuulemma hirveä pelko, että kostaisin ja hän ei kestäisi sellaista mitä minä olen joutunut kokemaan.
En ole ollut pettämässä enkä muutakaan, mutta alkaa vähitellen vanne kiristämään alituinen selittely ja puuhailujeni tilitys. Tulee sellainen olo itsellekin, että valehtelisi ja välillä oikein harmittaa, että olisikin pitänyt tehdä jotain, kun tällaista joutuu joka tapauksiessa kestämään.
Onko muilla kokemuksia vastaavasta? Meneekö ohi vai enteileekö uutta pettämistä hänen puoleltaan?
Aaaarghhhh...
10-vuotisen yhdessäolomme ajan. Jatkuvasti piti tehdä tiliä menoista, tuloista ja kenen kanssa ja missä. Elokuvista piti tuoda liput näytille jne.
Suhde loppui kun hän jätti minut toisen naisen takia.
Sinänsä musta on yksi hailee, enteileekö miehen käytös uutta pettämistä. Kyse on siitä, miten paljon olet tuota valmis siirtämään. Tuskin menee ohi, jos mies ei ymmärrä ongelmaansa, pahenee vain.