Onko normaalia 18v:n käytöstä`?
Ihmettelimme naapurin kanssa, kun erään toisen naapurin 18v poika oli yksin taloyhtiön leikkipaikalla istumassa hiekassa ja lapioimassa leikkilapiolla hiekkakasaa. Poika kuitenkin opiskelee lukiossa, jonne pääsyyn vaaditaan yli 9:n keskiarvo. Niin, ja molemmat vanhemmatkin on tohtoreita. Olen kyllä nähnyt isojakin "lapsia" keinumassa, mutta en hiekkaleikessä - enkä varsinkaan yksin.
Kommentit (25)
varmasti rentouttavaa. Ties mitä kaikkea ajattelee siinä lapioidessaan, syntyjä syviä tai jotain matematiikan ongelmaa.
Ei mitään tekemistä.
Oot muuten ihme kyttä.
Ei siihen sen enempää kyttäämistä tarvita.
Jos se on ollut ulkona kävelyllä, nähnyt hiekkalaatikolla lapion ja istahtanut siihen lappaamaan hiekkaa kun ei ole ollut muutakaan tekemistä.
Se olisi vähän erikoista kyllä, jos tolla pojalla olisi kotona omat hiekkalelut ja kävisi päivittäin hiekkiksella leikkimässä .
yhtä hyvin moista harrastaa. oikein nään jo sieluni silmin itseni apaattisena istumassa laatikolla ja miettiä hiekan käyttäytymisominaisuuksia.
eikä kummallekaan tullut mieleen että poika on tylsistynyt, tappaa aikaa, on lukinnut itsensä ulos ja odottaa oven avaajaa jne. Mä sanoisin että jos tässä jokin on epätavallista niin teidän ajatuksenjuoksunne!

Olimme ulko-ovella, kun poika juoksi kotoaan ulos ja mennessään vielä huuteli sisällä oleville jotain. Muutama minuutti myöhemmin sitten kävelimme leikkipaikan ohi, jossa poika lapioi hiekkaa.
Jostain syystä mieleemme ei siis juolahtanut ehdottamasi vaihtoehto.
Okei, on siis täysin normaalia, että 18v pojat lapioivat yksin hiekkaa leikkipaikalla. Itselläni kun on vain tyttöjä, niin en tiedä poikien käytöksestä.
Riidellyt vanhempien kanssa ja ei tiedä mihin menis. Ei kai se nyt joka päivä siellä leiki.
eikä kummallekaan tullut mieleen että poika on tylsistynyt, tappaa aikaa, on lukinnut itsensä ulos ja odottaa oven avaajaa jne. Mä sanoisin että jos tässä jokin on epätavallista niin teidän ajatuksenjuoksunne!
Olimme ulko-ovella, kun poika juoksi kotoaan ulos ja mennessään vielä huuteli sisällä oleville jotain. Muutama minuutti myöhemmin sitten kävelimme leikkipaikan ohi, jossa poika lapioi hiekkaa.
Jostain syystä mieleemme ei siis juolahtanut ehdottamasi vaihtoehto.
Okei, on siis täysin normaalia, että 18v pojat lapioivat yksin hiekkaa leikkipaikalla. Itselläni kun on vain tyttöjä, niin en tiedä poikien käytöksestä.
odotteli jotakin ihmistä siellä ulkona. Ehkä perhe oli lähdössä johonkin ja poika meni etukäteen ulos. Odotellessaan tappoi sitten aikaa läträämällä hiekan kanssa :)
Tämä tulee mieleen.
eikä kummallekaan tullut mieleen että poika on tylsistynyt, tappaa aikaa, on lukinnut itsensä ulos ja odottaa oven avaajaa jne. Mä sanoisin että jos tässä jokin on epätavallista niin teidän ajatuksenjuoksunne!
Olimme ulko-ovella, kun poika juoksi kotoaan ulos ja mennessään vielä huuteli sisällä oleville jotain. Muutama minuutti myöhemmin sitten kävelimme leikkipaikan ohi, jossa poika lapioi hiekkaa.
Jostain syystä mieleemme ei siis juolahtanut ehdottamasi vaihtoehto.
Okei, on siis täysin normaalia, että 18v pojat lapioivat yksin hiekkaa leikkipaikalla. Itselläni kun on vain tyttöjä, niin en tiedä poikien käytöksestä.
Tuossa ehdotettiin useita vaihtoehtoja, joista sisällä olijat kumoavat vain yhden. Jäljelle jää edelleen aika monta vaihtoehtoa, erikoista että teille ei yhtäkään tullut mieleen!
jotakin tutkimusta tai testiä tai vaikka kuviksen projektia
Olisit nyt ihmeessä mennyt kysymään niin ei tarvitsisi ihmetellä itsekseen.
eikä kummallekaan tullut mieleen että poika on tylsistynyt, tappaa aikaa, on lukinnut itsensä ulos ja odottaa oven avaajaa jne. Mä sanoisin että jos tässä jokin on epätavallista niin teidän ajatuksenjuoksunne!
Olimme ulko-ovella, kun poika juoksi kotoaan ulos ja mennessään vielä huuteli sisällä oleville jotain. Muutama minuutti myöhemmin sitten kävelimme leikkipaikan ohi, jossa poika lapioi hiekkaa.
Jostain syystä mieleemme ei siis juolahtanut ehdottamasi vaihtoehto.
Okei, on siis täysin normaalia, että 18v pojat lapioivat yksin hiekkaa leikkipaikalla. Itselläni kun on vain tyttöjä, niin en tiedä poikien käytöksestä.Tuossa ehdotettiin useita vaihtoehtoja, joista sisällä olijat kumoavat vain yhden. Jäljelle jää edelleen aika monta vaihtoehtoa, erikoista että teille ei yhtäkään tullut mieleen!
Kysyin juuri 16v tytöltäni, että menisikö hän vielä lapioimaan hiekkaa leikkipaikalle. Tyttö katsoi pitkään ja vastasi, että ei todellakaan.
Juu, varmaan se siellä harjoitteli armeijaa varten, siellähän joutuu tekemään kaikkea hölmöä.
Meinaan vaan että onko sun ikäsen normaalia kytätä noin tarkkaan hiekkaalaatikolla olevia ihmisiä?
Etkä koskaan odota ketään etkä mitään missään? Silloin sitä ihminen saattaa naksutella sormiaan, lapioida hiekkaa, nyppiä nurmikkoa, pelata pasianssia, you name it.
Meinaan vaan että onko sun ikäsen normaalia kytätä noin tarkkaan hiekkaalaatikolla olevia ihmisiä?
Ei siihen erityistä kyttäämistä tarvita jos ohikulkiessaan ( ei edes pysähdytty) huomaa asioita ympäristöstä. Sinä ilmeisesti kuljet laput silmilläsi katse maahan luotuna, etkä huomaa mitään ympäriltäsi?

Mäkin leikin usein hiekalla esim. rannalla. Mitä sukupuoli liittyy asiaan, kun sitä niin korostat? Vai pitelikö poika lapiota peniksellä?
Odottelin nimittäin ystävääni ja kummipoikaani saapuvaksi leikkipuistoon, oli tylsää ja joku oli sinne lapion hyljännyt.
Tunnen olevani kuitenkin ihan normaali.
olimme mieheni kanssa matkailemassa Ruotsissa, ja kaivelimme mieheni kanssa erään joen hiekkarantaan muodostelmia varmaan tunnin. Ja mä oon NAINEN, kelatkaa!
siksi se lapioi, etsii sitä tikkua.
varma tieto!
Ei mitään tekemistä.
Oot muuten ihme kyttä.