En halua enää parisuhdetta. Muita?

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti kiinnostavia miehiä on hyvin vähän, tai ne on varattuja. Yksin on parempi elää silloin, kun itsellä on täysin eri tavoitteet elämälle ja odotukset parisuhteelle kuin keskivertomiehellä.

Olen selannut varmaan kaikki nettideittiprofiilit läpi ja suurin osa on aivan samanlaisia. Miehet haluaa suht ok näköisen naisen, jolla on tissit ja perse. Yhdessä sitten oleiltaisiin ja vietettäisiin mukavaa (päämäärätöntä) aikaa, mitä se sitten onkaan. Onko oikeasti niin, että mies on niin ihmeellinen olento, että sen kanssa vietetään muuten vaan aikaa?

Se mitä miehet ei ehkä tajua on, että naisen on mahdotonta kiinnostua miehestä, ellei ihaile tätä. Mitä ihailtavaa jossain tusinatapsassa on, jonka elämä on hyvin kun on työpaikka ja nainen?

Naisilla on siis ihan oikeasti prinsessasyndrooma, miehen pitäisi olla joku unelmien prinssi? Minä olen luullut, että se on pelkkä kulunut klisee. Onko sinussa itsessäsi jotain ihailtavaa, vai riittääkö ne tissit ja perse? No, monelle riittää.

Mikä siinä muuten on, että mies hakee tasaisuutta ja sitä että kaikki on kunnossa, mutta naisen pitää jatkuvasti kehitellä jotain uutta ja se tuo yleensä mukanaan ongelmia?

Kyllä niillä miehilläkin niitä vaatimuksia on. Muistan varsin hyvin nettideittiajaltani sen, kun miehet sanoivat suoraan, että treffeille mennään vain silloin kun heille sopii ja minä joko maksan lapsenlikalle tai jään ilman heitä.

Ja joo, on mulla tissit ja perse. Molemmat on varsin sutjakat, kun arkeeni kuuluu varsin paljon liikuntaa. Miehet katsoo ja joskus vähän turhankin rivosti. Ihan suotta yrittävät: en ole antamassa kellekään, en tarvitse seksisuhdetta enkä kitisevää miestä nurkkiini. En tiedä sitten olenko prinsessasyndroomainen, mutta täytyy sen miehenkin jotain muuta osata tehdä kuin käydä töissä ja roikkua netissä/kuunnella musiikka/katsoa leffoja. Omassa avioliitossani en kyllä päässyt itseäni prinsessaksi tuntemaan, kun mies ei osannut edes taulukoukkua nakuttaa seinään. Sekin vähän ärsyttää, että miehet on usein sellaisia pienistä vinkujia, pelottaa sähkölaitteet, korkeat paikat, hyppivät koirat ja hyllyn kokoaminen on monelle aivan ylitsepääsemätön homma.

paras malli itselle on kevyt parisuhde. Omat kämpät ja nähdään kun molemmat haluaa. Jos perhettä haluaa niin kyseinen malli ei kyllä toimi.

hgfhdfhfg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti kiinnostavia miehiä on hyvin vähän, tai ne on varattuja. Yksin on parempi elää silloin, kun itsellä on täysin eri tavoitteet elämälle ja odotukset parisuhteelle kuin keskivertomiehellä.

Olen selannut varmaan kaikki nettideittiprofiilit läpi ja suurin osa on aivan samanlaisia. Miehet haluaa suht ok näköisen naisen, jolla on tissit ja perse. Yhdessä sitten oleiltaisiin ja vietettäisiin mukavaa (päämäärätöntä) aikaa, mitä se sitten onkaan. Onko oikeasti niin, että mies on niin ihmeellinen olento, että sen kanssa vietetään muuten vaan aikaa?

Se mitä miehet ei ehkä tajua on, että naisen on mahdotonta kiinnostua miehestä, ellei ihaile tätä. Mitä ihailtavaa jossain tusinatapsassa on, jonka elämä on hyvin kun on työpaikka ja nainen?

Naisilla on siis ihan oikeasti prinsessasyndrooma, miehen pitäisi olla joku unelmien prinssi? Minä olen luullut, että se on pelkkä kulunut klisee. Onko sinussa itsessäsi jotain ihailtavaa, vai riittääkö ne tissit ja perse? No, monelle riittää.

Mikä siinä muuten on, että mies hakee tasaisuutta ja sitä että kaikki on kunnossa, mutta naisen pitää jatkuvasti kehitellä jotain uutta ja se tuo yleensä mukanaan ongelmia?

Ja nimenomaan sitä päämäräisyyttä haetaan miehestä. Itse sinkkuna ollaan siinä kevyessä toimistotyössä vuodesta toiseen, kahvitellaan ystävien kanssa ja matkustellaan. Miehen kanssa pitää olla päämäärä: mies etenee urallaan ja hankkii entistä enemmän materiaa ja leventää naisen elämää.

yh kirjoitti:

Kyllä niillä miehilläkin niitä vaatimuksia on. Muistan varsin hyvin nettideittiajaltani sen, kun miehet sanoivat suoraan, että treffeille mennään vain silloin kun heille sopii ja minä joko maksan lapsenlikalle tai jään ilman heitä.

Ja joo, on mulla tissit ja perse. Molemmat on varsin sutjakat, kun arkeeni kuuluu varsin paljon liikuntaa. Miehet katsoo ja joskus vähän turhankin rivosti. Ihan suotta yrittävät: en ole antamassa kellekään, en tarvitse seksisuhdetta enkä kitisevää miestä nurkkiini. En tiedä sitten olenko prinsessasyndroomainen, mutta täytyy sen miehenkin jotain muuta osata tehdä kuin käydä töissä ja roikkua netissä/kuunnella musiikka/katsoa leffoja. Omassa avioliitossani en kyllä päässyt itseäni prinsessaksi tuntemaan, kun mies ei osannut edes taulukoukkua nakuttaa seinään. Sekin vähän ärsyttää, että miehet on usein sellaisia pienistä vinkujia, pelottaa sähkölaitteet, korkeat paikat, hyppivät koirat ja hyllyn kokoaminen on monelle aivan ylitsepääsemätön homma.

Eli tarkoitit ihailulla sitä, että mies olisi käsistään kätevä ja sitä voi sitten ihailla? No tuo ei kuulosta enää niin pahalta, ei vaan tullut mieleen että seinäkoukun laittaminen olisi jotenkin erityisen ihailtavaa. Sehän on suhteellisen simppeliä työkalun käyttöä, joka ei vaadi edes määrätynlaisia sukupuolielimiä onnistuakseen. Olisit nakutellut itse.

Mutta onpas sulle sattunut kumman paljon erilaisista fobioista kärsiviä miehiä. Tosin jos sellainen on, niin eihän sille oikein mitään mahda.

Mulla on mennyt kans luottamus miehiin, ainakin hyvin pitkäksi ajaksi. Jos jotain hyvää, niin oon oppinut itsestäni paljon. Tiedän millaista käytöstä en ala enää ikinä katselemaan. Toivottavasti myös osaan lukea ihmisiä paremmin, enkä tee enää sitä virhettä että luotan liikaa liian aikaisin.

Papananaamalla on muuten hyvä video tästä. Nimellä parisuhde ei ole saavutus.

Minä! En suoraan sanottuna tiedä, miksi ihmeessä huolisin ketään miestä tähän. Siis mitä lisäarvoa se toisi elämääni? Miksi ihmeessä haluaisin miehen? En keksi yhtäkään syytä. Mietin tätä tässä juuri pari päivää sitten, kun täällä oli viimeksi vastaava ketju meneillään. Voin käsi sydämellä vannoa, että EI KIITOS.

Minulta puuttuu pakonomainen tarve olla parisuhteessa, viihdyn hyvin yksin. Seksin olen tottunut jo vuosia sitten hoitamaan itsekseni ja saan omin avuin paremmin kuin monen miehen kanssa. Tykkään siivota vain omat jälkeni, eikä sitä sotkua juuri tule. Seuraa saan laajasta kaveripiiristä ja muutenkin viihdyn ulkona kulttuuritapahtumissa paremmin kuin kotona sohvannurkassa nyhjäämässä. Enkä tarvitse seuralaista rientoihin ja reissuihin mukaan, menen mielelläni yksin tai kaverin kanssa. Olen vieläpä ihan hyväpalkkaisessa työssä, saan maksettua laskut ja elän siihen päälle ihan kivasti. Miksi ihmeessä ottaisin jonkun tähän?

Lisäksi tuntuu (tätäkin palstaa lukiessa...) siltä, että miesten puolelta kaikki panostus on joku hirveä uhraus ja naisten pitäisi olla vaatimatta mitään, mutta sitten kuitenkin miesten tulisi saada siitä suhteesta sitä ja tätä? Esimerkkinä tuo edellisen sivun taulukoukun naulaaminen - oletettavasti mies on asunut naisen siivoamassa kodissa ja syönyt naisen laittamaa ruokaa ja ottanut kaapista naisen puhtaaksi pesemät kalsarit joka aamu, mutta sitten joku taulukoukun paikoilleen saaminen on hirveä uhraus ja kohtuuton vaatimus??? Just näin.

Täälläkin yksi. Olin pitkän avioliiton (jossa olin suorittava porras ja henkilökunta) jälkeen yksin helpottuneena viisi vuotta, kunnes yksi mies oli niin sitkeä että aloin suhteeseen. Kuitenkin tein selväksi että omat kämpät, omat ystävät ja sukulaiset, menot jne. pysyvät ja asia oli ok miehelle. Kuitenkin ennen pitkää alkoi itku että on ikävä ja miksi nyt taas et muka pääse, tule tänne kun on yksinäistä, vinkuvanku ja miehen luona alkoi yllättäen olemaan siivousta ja kokkausta (kun sä olet siinä niiin hyvä :D) Tajusin että olin luisumassa takaisin siihen mistä olin aiemmin viimeisillä voimilla lähtenyt ja häivyin. 

Olen onnellinen itsekseni. En tosiaan ala enää suhteeseen, enkä usko mitään lupauksia kun niitä viljellään alkuaikoina pelkästään toisen saamiseksi kiikkiin ja unohdetaan arjen tultua. Etsikööt muualta höynäytettävänsä, minä olen katsonut ja huonoksi havainnut parisuhteet.

Totta kai haluaisin sen ideaaliparisuhteen joka perustuu rakkauteen. Mutta mieluummin olen yksin kuin huonossa suhteessa.

En ole koskaan ollut parisuhteessa ja luulin vuosia että haluaisin sellaisen. Nyt koko ikäni (28 v) yksin olleena vihdoin tajuan etten koskaan voisi olla/elää suhteessa. Olen niin tottunut yksinoloon.

Vierailija kirjoitti:

Eli palstalogiikan mukaan, ei enää koskaan seksiä. Hpv ja muut sukupuolitaudit tarttuu AINA irtosuhteista.

Kuka puhui täällä mitään irtosuhteista????

Itse olen ollut pitkän aikaa yksin ja ilman yhtäkään irtosuhdetta. Mistä se oletus, että on pakko ruveta jakorasiaksi jos ei ole suhteessa?

Voi olla myös fuckbuddy, tuttu ja turvallinen vaihtoehto.

Itsellä tosin ei olenollut sitäkään.

Eron jälkeen itsellä oli pari lyhyempää suhdetta, mutta kondylooman sain ihan entiseltä aviopuolisolta, että se siitä teoriastasi.

Moni kuvittelee ettei sitä voi pitkässä suhteessa saada. On voinut saada jo alussa, kondomi kun ei siltä ehkäise ja kondylooma voi olla kantajallaan useita vuosia tartunnasta ennen kuin puhkeaa päälle. Se ei näy sukupuolitautien testeissä eikä sitä poissuljeta papassakaan.

Kondylooma ei myöskään (se pahanlaatuinen) näy silmälle ja se mikä näkyy on vaaraton.

Eli moni on sairastanut kondylooman täysin tietämättään, etenkin jos se ei ole aiheuttanut solumuutoksia papaan eikä sitäkään kautta osata epäillä tartuntaa.

Miehillä kondylooma ei yleensä näy päällepäin, vaikka olisi hyvälaatuinen tai sitten näppyjä voi olla se yksi kpl niin ettei sitä huomaa. Sama naisilla, mutta vaaraton yleensä kyllä tekee näppyjä, on vaan eri asia kuinka paljon. Tuo miesten oireettomuus asialle tosiaan lisää tartunnan riskiä ja tuo tietämättömyys osaltaan tai sen lisäksi aiheuttaa varmana sen, että se on niin kovin yleinen.

Kondyloomasta yleensä paranee (siitä vaarallisestakin) itsellään. Vaaratontakaan ei hoideta tai tarvitse hoitaa ellei näpyt haittaa ja/tai niitä on runsaasti, hankalissa kohdissa. Hoidolla nimittäin tuhotaan vain se näppy, ei virusta.

Paljon yleisempää on herpes ja se on paljon vaarallisempi vaarallisimmillaan ja muutenkin todella epämiellyttävä pahana (aiheuttaa ruusua ym alapäässä esiintyessään ja ylhäällä kuulon menetystä ym, koska koteloituu alapäässä selkäytimeen ja suun alueen herpes koteloituu korvan luokse mistä sitten stressin tmv aikana voi laukaista oireiluja) eikä herpes katoa koskaan, toisin kuin kondylooma.

Nykyään nuo herpekset ovat menneet vieläpä sekaisin suuseksin seurauksena.

Riippuu täysin henkilön vastustuskyvystä pääseekö herpes kunnolla niskan päälle, pahimmillaan se vie sairaalaan.

Eli suudellessakin voit saada tartunnan mikä romuttaa terveytesi.

Käyttäjä4030 kirjoitti:

Minä! En suoraan sanottuna tiedä, miksi ihmeessä huolisin ketään miestä tähän. Siis mitä lisäarvoa se toisi elämääni? Miksi ihmeessä haluaisin miehen? En keksi yhtäkään syytä. Mietin tätä tässä juuri pari päivää sitten, kun täällä oli viimeksi vastaava ketju meneillään. Voin käsi sydämellä vannoa, että EI KIITOS.

Minulta puuttuu pakonomainen tarve olla parisuhteessa, viihdyn hyvin yksin. Seksin olen tottunut jo vuosia sitten hoitamaan itsekseni ja saan omin avuin paremmin kuin monen miehen kanssa. Tykkään siivota vain omat jälkeni, eikä sitä sotkua juuri tule. Seuraa saan laajasta kaveripiiristä ja muutenkin viihdyn ulkona kulttuuritapahtumissa paremmin kuin kotona sohvannurkassa nyhjäämässä. Enkä tarvitse seuralaista rientoihin ja reissuihin mukaan, menen mielelläni yksin tai kaverin kanssa. Olen vieläpä ihan hyväpalkkaisessa työssä, saan maksettua laskut ja elän siihen päälle ihan kivasti. Miksi ihmeessä ottaisin jonkun tähän?

Lisäksi tuntuu (tätäkin palstaa lukiessa...) siltä, että miesten puolelta kaikki panostus on joku hirveä uhraus ja naisten pitäisi olla vaatimatta mitään, mutta sitten kuitenkin miesten tulisi saada siitä suhteesta sitä ja tätä? Esimerkkinä tuo edellisen sivun taulukoukun naulaaminen - oletettavasti mies on asunut naisen siivoamassa kodissa ja syönyt naisen laittamaa ruokaa ja ottanut kaapista naisen puhtaaksi pesemät kalsarit joka aamu, mutta sitten joku taulukoukun paikoilleen saaminen on hirveä uhraus ja kohtuuton vaatimus??? Just näin.

Tämähän se ongelma taitaa olla, miestä ei oikeastaan koskaan haluta, korkeintaan tarvitaan joskus. Ei nainen oikein kykenekään romanttiseen rakkauteen samalla tavalla kuin mies. Parisuhdekin on naisen mielestä lähinnä kotitöiden jakamista ja eihän se sellaisenaan kuulostakaan hyvältä. Mies taas kaipaa rakkautta ja romantiikkaa ja sukkien peseminen on vain pakollinen sivuseikka arjen pyörityksessä.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 11:57"]Eli palstalogiikan mukaan, ei enää koskaan seksiä. Hpv ja muut sukupuolitaudit tarttuu AINA irtosuhteista.

Niin. Niinkin voi elää. Ja en ole mikään haluton frigidi, mutta irtosuhteet ei tule kysymykseen, joten 15 v ilman seksiä. Ja elossa olen. Elämässä on muutakin.

Täällä samanlainen :)

Sama juttu. En voi edes ajatella enää ryhtyväni parisuhteeseen. On niistä huonoja kokemuksia; ja aina se toinen yrittää jotenkin kontrolloida, manipuloida, pettää luottamuksen, arvostelee, loukkaa...Miehet on lähtökojtaisesti niin henkisesti kehittymättömiä ettei niiden kanssa pysty arvostavaan ja kunnioittavaan suhteeseen ja lesbo en ole. Myöskään seksiä en aio enää harrastaa, pärjään ihan hyvin ilman mitään läheisyyttä ja jos joskus tuntuu siltä että tekisi seksiä mieli niin masturbaation jälkeen ei kyllä enää kiinnosta yhtään. N 35v

Vierailija kirjoitti:

Pari vuotta avioeron jälkeen yritin tarmokkaasti löytää uutta parisuhdetta, koska sinkkuus tuntui epäonnistumiselta. Tapasin ihan mukavia miehiä mutta treffien aikana huomasin haaveilevani vain että pääsisin kotiin omalle sohvalle katsomaan netflixiä maratoonina. Miksi ihmeessä havittelen parisuhdetta, jos viihdyn vapaa-ajalla parhaiten yksin? Kadunko myöhemmin, ehkä 10-20 vuoden päästä, päätöstä jättäytyä sinkuksi?  Vuosien vieriessä en ole luultavasti kovin kuumaa kamaa parisuhdemarkkinoilla, nyt seuran saaminen ei tuota ongelmia. Yksinäinen vanhuus ei sekään tunnu kovin houkuttelevalta ajatukselta. 

Ihan kuin minun kirjoittamani :D N 35v

jhgjfgjgh kirjoitti:

Käyttäjä4030 kirjoitti:

Minä! En suoraan sanottuna tiedä, miksi ihmeessä huolisin ketään miestä tähän. Siis mitä lisäarvoa se toisi elämääni? Miksi ihmeessä haluaisin miehen? En keksi yhtäkään syytä. Mietin tätä tässä juuri pari päivää sitten, kun täällä oli viimeksi vastaava ketju meneillään. Voin käsi sydämellä vannoa, että EI KIITOS.

Minulta puuttuu pakonomainen tarve olla parisuhteessa, viihdyn hyvin yksin. Seksin olen tottunut jo vuosia sitten hoitamaan itsekseni ja saan omin avuin paremmin kuin monen miehen kanssa. Tykkään siivota vain omat jälkeni, eikä sitä sotkua juuri tule. Seuraa saan laajasta kaveripiiristä ja muutenkin viihdyn ulkona kulttuuritapahtumissa paremmin kuin kotona sohvannurkassa nyhjäämässä. Enkä tarvitse seuralaista rientoihin ja reissuihin mukaan, menen mielelläni yksin tai kaverin kanssa. Olen vieläpä ihan hyväpalkkaisessa työssä, saan maksettua laskut ja elän siihen päälle ihan kivasti. Miksi ihmeessä ottaisin jonkun tähän?

Lisäksi tuntuu (tätäkin palstaa lukiessa...) siltä, että miesten puolelta kaikki panostus on joku hirveä uhraus ja naisten pitäisi olla vaatimatta mitään, mutta sitten kuitenkin miesten tulisi saada siitä suhteesta sitä ja tätä? Esimerkkinä tuo edellisen sivun taulukoukun naulaaminen - oletettavasti mies on asunut naisen siivoamassa kodissa ja syönyt naisen laittamaa ruokaa ja ottanut kaapista naisen puhtaaksi pesemät kalsarit joka aamu, mutta sitten joku taulukoukun paikoilleen saaminen on hirveä uhraus ja kohtuuton vaatimus??? Just näin.

Tämähän se ongelma taitaa olla, miestä ei oikeastaan koskaan haluta, korkeintaan tarvitaan joskus. Ei nainen oikein kykenekään romanttiseen rakkauteen samalla tavalla kuin mies. Parisuhdekin on naisen mielestä lähinnä kotitöiden jakamista ja eihän se sellaisenaan kuulostakaan hyvältä. Mies taas kaipaa rakkautta ja romantiikkaa ja sukkien peseminen on vain pakollinen sivuseikka arjen pyörityksessä.

Miehelle tosiaan ne kotityöt on niin sivuseikka, että ne mielellään ulkoistaa naiselle. Ja mikä sen mukavampaa kuin tulla siistiin kotiin valmiiseen pöytään, kyllä siinä sitten mieskin jaksaa helliä ja harrastaa seksiä. Mutta, jos mies joutuu tekemään kotitöitä, hänellä ei ole rakastettu olo ja silloin mies kiukkuaa ja mököttää. Kun nainen painostaa tekemään niitä epäolennaisuuksia fyysisen rakastamisen sijaan. Milloin naiset oppivat rakastamaan pyyteettömästi kuten miehet?

Vierailija kirjoitti:

jhgjfgjgh kirjoitti:

Käyttäjä4030 kirjoitti:

Minä! En suoraan sanottuna tiedä, miksi ihmeessä huolisin ketään miestä tähän. Siis mitä lisäarvoa se toisi elämääni? Miksi ihmeessä haluaisin miehen? En keksi yhtäkään syytä. Mietin tätä tässä juuri pari päivää sitten, kun täällä oli viimeksi vastaava ketju meneillään. Voin käsi sydämellä vannoa, että EI KIITOS.

Minulta puuttuu pakonomainen tarve olla parisuhteessa, viihdyn hyvin yksin. Seksin olen tottunut jo vuosia sitten hoitamaan itsekseni ja saan omin avuin paremmin kuin monen miehen kanssa. Tykkään siivota vain omat jälkeni, eikä sitä sotkua juuri tule. Seuraa saan laajasta kaveripiiristä ja muutenkin viihdyn ulkona kulttuuritapahtumissa paremmin kuin kotona sohvannurkassa nyhjäämässä. Enkä tarvitse seuralaista rientoihin ja reissuihin mukaan, menen mielelläni yksin tai kaverin kanssa. Olen vieläpä ihan hyväpalkkaisessa työssä, saan maksettua laskut ja elän siihen päälle ihan kivasti. Miksi ihmeessä ottaisin jonkun tähän?

Lisäksi tuntuu (tätäkin palstaa lukiessa...) siltä, että miesten puolelta kaikki panostus on joku hirveä uhraus ja naisten pitäisi olla vaatimatta mitään, mutta sitten kuitenkin miesten tulisi saada siitä suhteesta sitä ja tätä? Esimerkkinä tuo edellisen sivun taulukoukun naulaaminen - oletettavasti mies on asunut naisen siivoamassa kodissa ja syönyt naisen laittamaa ruokaa ja ottanut kaapista naisen puhtaaksi pesemät kalsarit joka aamu, mutta sitten joku taulukoukun paikoilleen saaminen on hirveä uhraus ja kohtuuton vaatimus??? Just näin.

Tämähän se ongelma taitaa olla, miestä ei oikeastaan koskaan haluta, korkeintaan tarvitaan joskus. Ei nainen oikein kykenekään romanttiseen rakkauteen samalla tavalla kuin mies. Parisuhdekin on naisen mielestä lähinnä kotitöiden jakamista ja eihän se sellaisenaan kuulostakaan hyvältä. Mies taas kaipaa rakkautta ja romantiikkaa ja sukkien peseminen on vain pakollinen sivuseikka arjen pyörityksessä.

Miehelle tosiaan ne kotityöt on niin sivuseikka, että ne mielellään ulkoistaa naiselle. Ja mikä sen mukavampaa kuin tulla siistiin kotiin valmiiseen pöytään, kyllä siinä sitten mieskin jaksaa helliä ja harrastaa seksiä. Mutta, jos mies joutuu tekemään kotitöitä, hänellä ei ole rakastettu olo ja silloin mies kiukkuaa ja mököttää. Kun nainen painostaa tekemään niitä epäolennaisuuksia fyysisen rakastamisen sijaan. Milloin naiset oppivat rakastamaan pyyteettömästi kuten miehet?

Toki miehenkin tulee kotitöitä tehdä. Mies ei vain ymmärrä, että miksi niistä tehdään se elämän keskipiste ja suurin tavoite.

Totta. Kolme aikuista lasta, yli 20 v. avioliitto. Sitten muutamia miessuhteita. Ahdistavaa oloa tullut nopeasti ja kiire päästä irti. Aina aloin passaamaan. Vuorotyö ja kahden kodin hoito, yleensä vielä miestuttavan lasten hoitoa ja ongelmat !! Hulluja exiä ja velkojia tms. EI KIITOS. Muutama vielä ottaa yhteyttä ja kaipaa seuraa. Kumpa pääsisin niistä vielä eroon. Huh, oma elämä alkaa pikkuhiljaa kirkastua.

Seijasisko kirjoitti:

Rakastuin 28-vuotiaania , menin naimisiin 29-vuotiaana , sain suloisen tyttären 30-vuotiaana ja ihanan pojan 31-vuotiaana. Vuoden viee´rivät. Huolehdin perheestä, opiskelin ja kävin töissä.Sain lapseni aikuiseksi ja maailmalle. Rakkaus miehen hiipui pikkuhiljaa ..lopulta yhteyskin katosi..erottiin 29 vuoden yhdessäolon jälkeen yhteisellä päätöksellä. Exä otti uuden puolison jo kolme kuukautta eron jälkeen. Minä taas menin terapeutille ja kävin koko elämäni ja myös avioeroni läpi. Alkuun surin ja ikävöin miestäni tai ehkä sitä mitä meillä oli ollut joskus,.. mutta myös nautin vapaudestani ja siitä että sain tehdä mitä huvittaa ei tarvinnut vastata kuin itsestäni.  Löysin uusia ystäviä.. minusta tuli varamummi , aloin opiskella kieliä ja varasin kielikurssimatkan italiaan. Elän nyt tässä hetkessä täysilla , olen vapaa ja onnellinen.   Minä olen saanut kokea yhden suuren rakkauden  ..se riittää ja muistutuksena siitä on vielä kaksi ihanaa "lasta".  Kuulun siihen vähemmistöön  suomalaisista jotka ovat oivaltaneet yksineläminen  voi olla todella  onnellista  ja kuuntelen ystävien parisuhdeongelmia olen vieläikin vakuuttuneempi  siitä, että päätös pysyä sinkkuna on oikea.

Juuri näin. Olen ihan samoilla linjoilla.

Yksi esimerkki oman elämän onnesta on se, että saa laittaa tv.n kiinni aikaisin, olla avaamatta kokonaan ja etenkin olla istumatta toisen vieressä esim. lauantai-iltana katsomassa typeriä ohjelmia saunan jälkeen. Ihanaa. Kun miehet eivät osaa keskustella ja viettää aikaa ilman nettiä tai tv.tä. Ja harva pystyy esim. jakamaan uskon asioita ja rukouselämää naisen kanssa. Miehet on ihan putkessa kun minulle taas pitää olla ajatuksen avaruutta ja todellista läheisyyttä. On niin nähty. Ongelma on se että miehet aina ahdistelee ja toisinaan hölmönä alan tapailla. Sitten eroon pääsy on uskomattoman vaikeaa. Ei kiitos.