En halua enää parisuhdetta. Muita?

Vapaana on niin helppoa. Ahdistun ajatuksesta sitoutua.

Kyllä !. Itse jo 37 vuotiaana miehenä yhdyn edellisiin kirjoittajiin. Koskaan en ole seurustellut enkä seurustele ja yksin olen kokenut hyväksi elää. Seksiä en ole koskaan harrastanut kenenkään kanssa vaikka seksi maistuu itsetyydyttäen lähes joka päivä. Onhan sanonta että tervekätinen mies ei naista kaipaa ja sama sanonta pätee myös naisiin...hehehee.

Hienoa että on " sielunkumppaneita ". Kaikkea hyvää teille !.

Taloudellisesti ja henkisesti pärjää paremmin ilman ukkoa. Olisinpa tajunnut erota paljon aiemmin. Lapsia on ja lapsien lapsia. Ystäviä on myös. En jaksa enää seksisuhteitakaan.

Hyviä pohdintoja. Ehkä sitä eläkeikäisenä vielä löytää mukavaa seuraa, jossa on pilkettä silmäkulmassa, eikä elämä ole enää yhtä suorittamista kuin nuorempana.

Vierailija kirjoitti:

Minulle sopisi sellainen parisuhde, että asuttaisiin erillään ja nähtäisiin silloin kun haluaa nähdä, oli se sitten 4 krt viikossa tai kerran kuukaudessa. Itse voisi lähteä vaikka tunnin varoitusajalla Lontooseen ilman, että täytyy kysyä lupa tai sopia miehen kanssa käykö tämä. Jos lapsia olisi niin sekin olisi ihanaa, että lapsia voitaisiin hoitaa välillä erikseen, välillä yhdessä. Olisi sekä perhe-elämä että myös omaa aikaa.

Samoin! Tarvitsen omaa aikaa ja tilaa mutta olisi kiva tapailla - olisi seksiä, seuraa ravintolaan yms - mutta en halua asua yhdessä tai muuten olla joka päivä tekemisissä

N35

Vierailija kirjoitti:

Olin ikävuosina 17-36 lukuisissa parisuhteissa, kahdesti kihloissa ja avoliitossakin. Sitten luovutin, en kaipaa sitä paskaa mitä niistä aina vääjäämättä tuli. Huomasin aina vaan olevani suhteessa jossa toinen pitää itsestäänselvyytenä, liehuu harrastuksissaan ja kavereidensa kanssa, sopii lomansa kysymättäkään puolisoltaan. Tällaisia tietoisesti ja tietämättään hyväksikäyttäviä mammanpoikia, jotka söivät kaiken aina kaapista eivätkö osanneet muutenkaan ottaa muita huomioon. Kyllästyin ja luovutin. Mieluummin yksin kuin tollaisissa suhteissa.

Tein itsekseni kaksi lasta hedelmöityshoidoilla ja nyt elän onnellista perhe-elämää yksinhuoltajana. Kaikki hoituu mainiosti ilman riippakiviä. Ei kaduta.

Olin myös kihloissa ja väsyin aina pesemään pyykit, kokkaamaan etc töiden lisäksi. Mitään ei mies saamut tehtyä ilman, että olin projektipäällikkönä. Seksiäkään en saanut alun jälkeen. Eron jälkeen olen nyt myös hedelmöityshoidoilla raskaana :)

Läheisyyttä kaipaan. Ja romantiikkaa. Mutta niitä nyt en saanut suhteessakaan enää ensimmäisen 2v jälkeen.

En oo koskaan halunnut.

En ymmärrä mikä ihmisiä kiehtoo semmoisessa elämäntavassa.

Nuorempana yritin olla "tyttöystävä" pariin kertaan, ei siitä tullut mitään, ei ollut minun juttu olla mukamas jonkun "toinen puolisko" .

Vaivaannuttavaa ja epäkäytännöllistä, enkä tykkää edes seksistä.

N48

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut parissa pitkässä suhteessa ja sen perusteella sanon, että kumpikaan miehistä ei ollut passattava tai ettei olisi osallistuneet arkeen.

Syyt eroon olivat minussa.

Yksin on ihan jees, mutta minä kaikpaan vierelleni kumppania jonka kanssa jakaa ilot ja surut ja jonka kanssa voi tehdä asioita yhteen hiileen puhaltamalla. Sellainen ihminen joka ymmärtää vastavuoroisen yhdessäolon ja vapauden antamisen on harvassa. Onneksi sellaisen kohtasin näin nelikymppisenä.

En ole miehelle talouskone vaan ystävä ja rakastaja.

Tämän perustella sanon, että parempi on kyllä yhdessä kuin yksin.

Vaatii vain sen oikean ihmisen jonka elämän arvot ja intressit kohtaavat.

Ja naisena on sanottava, kuten joku jo mainitsikin, että miehen pitää olla sellainen jota voi katsoa ylöspäin ja kunnioittaa. Niin tekojen kuin muidenkin asioiden osalta.

Siitä on kestävä suhde tehty.

Olenkin joskus miettinyt, että moni nainen tyytyy asioihin ja ns. ajautuu olemaan se kodinkone. Mitä jos ei suostuisi siihen eikä sen jälkeen tarvisi uhriutua niin ettei pysty olemaan muuta kuin itsekseen.

Kaikki miehet eivät ole samanlaisia. Joku vastuu tarvitsee ottaa myös omasta käytöksestään. Uhriutuminen ja sen jälkeen katkeroituiminen on suoraa seurausta omien rajojen puutteesta.

Tyytyy mihin "asioihin", joiden takia ajautuu olemaan se joka kokkaa ja pesee pyykit? Eikä tässä kaikki ole sanoneet, että haluavat olla yksin, vaan asua erillään, jotta mies saa hoitaa siivouksensa ja kokkaamisensa kuten parhaaksi katsoo nalkuttamatta ja naista kotitöillä rasittamatta.

Joillakin on onni löytää sopiva kumppani. Silloin elämä on parempaa kuin yksin.

Oon ollu sinkku 14vuotta ja edelleen haluan olla. On niin leppoisaa. Toki juttelen ihmisten kanssa ja kesällä on sutinaa,mut en halua mitään vakavaa. Luen Ylilautaa ja taivastelen tappelevien pariskuntien elämää. Tiktokissa myös jutskaan. Olen näin onnellinen. Suhteessa ahdistun niin miks pitäs enää sellasta.

Itsestä tuntuu pääosin samalta, mutta ei siitä pääse mihinkään että se omasta mielestä kunnon parisuhteeksi määriteltävä asia pitäisi kuitenkin päästä kokemaan, oli se sitten hyvä tai huono. Muuten en saa mielenrauhaa että voisin tyytyväisenä yksin elää.

Kun on miehistä päässyt eroon niin ei koskaan enää halua yhtäkään.

Vapaa elämä parasta.

Vierailija kirjoitti:

Moni haluais vapauden ja silti säännöllisesti parrua perseeseen. Vaikeaa.

Voin vakuuttaa, että kukaan ei halua parrua perseeseen. Laadukasta seksiä ehkä, mutta sen tarjoajat ovat harvassa.

Ero edessä ja nyt jo helpottunut olo, vaikka hieman tietysti surullistakin.

Seksiä en ole vähään aikaan halunnut, joten näin on molemmille parasta.

Vierailija kirjoitti:

Itsestä tuntuu pääosin samalta, mutta ei siitä pääse mihinkään että se omasta mielestä kunnon parisuhteeksi määriteltävä asia pitäisi kuitenkin päästä kokemaan, oli se sitten hyvä tai huono. Muuten en saa mielenrauhaa että voisin tyytyväisenä yksin elää.

Tuolta selaamaan:

Rosebrides.com search osio

Rentmen.eu -> kotimiehiä

jhgjfgjgh kirjoitti:

Käyttäjä4030 kirjoitti:

Minä! En suoraan sanottuna tiedä, miksi ihmeessä huolisin ketään miestä tähän. Siis mitä lisäarvoa se toisi elämääni? Miksi ihmeessä haluaisin miehen? En keksi yhtäkään syytä. Mietin tätä tässä juuri pari päivää sitten, kun täällä oli viimeksi vastaava ketju meneillään. Voin käsi sydämellä vannoa, että EI KIITOS.

Minulta puuttuu pakonomainen tarve olla parisuhteessa, viihdyn hyvin yksin. Seksin olen tottunut jo vuosia sitten hoitamaan itsekseni ja saan omin avuin paremmin kuin monen miehen kanssa. Tykkään siivota vain omat jälkeni, eikä sitä sotkua juuri tule. Seuraa saan laajasta kaveripiiristä ja muutenkin viihdyn ulkona kulttuuritapahtumissa paremmin kuin kotona sohvannurkassa nyhjäämässä. Enkä tarvitse seuralaista rientoihin ja reissuihin mukaan, menen mielelläni yksin tai kaverin kanssa. Olen vieläpä ihan hyväpalkkaisessa työssä, saan maksettua laskut ja elän siihen päälle ihan kivasti. Miksi ihmeessä ottaisin jonkun tähän?

Lisäksi tuntuu (tätäkin palstaa lukiessa...) siltä, että miesten puolelta kaikki panostus on joku hirveä uhraus ja naisten pitäisi olla vaatimatta mitään, mutta sitten kuitenkin miesten tulisi saada siitä suhteesta sitä ja tätä? Esimerkkinä tuo edellisen sivun taulukoukun naulaaminen - oletettavasti mies on asunut naisen siivoamassa kodissa ja syönyt naisen laittamaa ruokaa ja ottanut kaapista naisen puhtaaksi pesemät kalsarit joka aamu, mutta sitten joku taulukoukun paikoilleen saaminen on hirveä uhraus ja kohtuuton vaatimus??? Just näin.

Tämähän se ongelma taitaa olla, miestä ei oikeastaan koskaan haluta, korkeintaan tarvitaan joskus. Ei nainen oikein kykenekään romanttiseen rakkauteen samalla tavalla kuin mies. Parisuhdekin on naisen mielestä lähinnä kotitöiden jakamista ja eihän se sellaisenaan kuulostakaan hyvältä. Mies taas kaipaa rakkautta ja romantiikkaa ja sukkien peseminen on vain pakollinen sivuseikka arjen pyörityksessä.

Älä viitsi. Tältä palstalla on miehet kertoneet ainakin 500 kertaa, että romanttinen rakkaus on vaan naisten harlekiinikirjoista oppimia prinsessasatuja.

Täällä viimeinen suhde päättyi 2008.Sitten 2010 toukokuu alkaen yksinäistä erakkoelämää kerrostalon yksiössä.Näin se nyt sitten vaan on mennytTämä ei ole oma valinta.Olisin toivonut jotain muuta.

Näin se nyt menee loppuun asti kun 2022 täytin jo 60 vuotta.

Mulla on sama juttu! Olisin voinut kirjoittaa aloituksen itse.

Tapasin miehen, josta pidin siis ihan todella paljon viime vuonna. Seuransa ei varsinaisesti ahdistanut ja seksiäkin oli, mutta se koko suhdeviritelmä mikälie alkoi ahdistaa todella paljon. Ja kun se loppui, tuntui siltä että ilo ja semmoinen kevyt fiilis palasi elämään, sain jotenkin oman itseni takaisin. Huomasin ihan konkreettisesti, että voin paremmin yksin. Vaikka välillä kaipaan miestä kovastikin, aidosti pidin hänestä todella paljon ja toivon, että hän on onnellinen.

Mikäs uusvanhojen piikojen ketju tää on?

Vierailija kirjoitti:

Mikäs uusvanhojen piikojen ketju tää on?

Meidän ketju, jotka olemme parisuhteet jo kokeneet ja nähneet ja todenneet, että sinkkuna on paljon mukavampaa.

N53