Te, jotka vastustatte alle vuoden ikäisten päivähoitoa

Jonka olen tässä 9v työurani tehnyt ja se on se että juurikin ne kaikkein pienimmät eli 0-4v lapset ovat niitä jotka tekevät kaikkein pisintä työpäivää siellä pkssa.

Moni tuodaan jo klo06.45-07.30 ja haetaan klo16-17 välillä ja viimeistään aamupalalle klo08 tahtovat napittaa kaikki pienet pöydässä.

Toki löytyy poikkeuksiakin mutta ne on harvassa, niin harvassa että ei sellaisia mahdu kuin 1-2 pientä/ryhmä eikä yleensä sitäkään.

Se on aika helvetillisen pitkä päivä 10kk-2v pienelle sellainen 8-10h päivä suurehkossa, meluisassa ja enemmän tai vähemmän hoitajavaihtuvassa ympäristössä kun se on pitkä päivä isommallekin lapselle ja kyllä moni aikuinenkin väsyy 10h työpäivissään (työaika+työmatka).



-32&33-

On 9kk-3v lapsein ryhmä, ryhmässä sen normimäärän mukaisesti lapsia eli 12kpl ja hoitajia 3kpl jotka kaikki ovat paikalla klo9.30-14 välisen ajan, sitä ennen aamulla ja sen jälk iltapvällä ryhmän aikuisvetohan on sen 2hlöä.

On päivauniaika ja se on iltavuorolainen yleensä kun sen hoitaa, välivuorolainen monasti apuna ja pienellä jopa se aamuvuorolainen vaikkei se varsinaisesti hänelle se kuuluisikaan ja mm niitä paperi/puhelu/suunnittelu ymv hommiakin olisi tehtävä jossakin välissä ennen seur päivää.

No, siellä nukkarissa siis 12 pientä ja 2-3 aikuista, niistä pienistä itkee ja parkuu ja vaatii syliä vaikkapa 6 lasta, tai "vain" 3 tai sitten peräti 10 lasta.

Miten siinä se 2-3 aikuisen ryhmä repeää niiden vauvojen ja pikkutaaperoiden tykö?? lohduttamaan, rauhoittelemaan, antamaan syliä, tuttia, rättiä ym.ym?! Ja sattuupa niin että tulee kakka-asiaa, siitä sitten vaipanvaihto-ja pesurumbaan 1 aikuinen jolloin jäljelle jää 1-2 aikuista.



Tuosskain jo syytä sille että alle 1v vauvan ja mieluiten alle 2-3v taaperon paikka ei ole pk.

Ja sitten jotkut työntävät päänsä niin syvälle hiekkaan etteivät pysty/halua/osaa ajatella sitä mitä tuollainenkin päivittäinen toistuva kakofonia ja epämiellyttävyys ja turvatttomuuden tunne (kyllä, sitähän siinä tulee) saa aikaan pienen aivoissa, stressitasoja jos lääketieteen edustajat mittaisivat niin olisivat aika huippulukemissa ja jokainen joka ei aivan umpiossa elä tietää ja on lukenut mitä säänn koholla oleva stressihormonin taso aiheuttaa ihmiselle ja varsinkin juuri kehittymässä olevalle ihmistaimelle, ei ainakaan mitään hyvää.



-32&33-

Onneksi aikainen päiväkotiin vienti koskee näin harvaa vauvaa.



Jos tutkittaisiin näiden vauvojen taustoja, varmaankin huomattaisiin, että aikaiselle hoitoon viennille on syynsä. Ovatko ne syitä, jotka liittyvät myös heikompaan sosio-emotionaalis-taloudelliseen pärjäävyyteen yhteiskunnassa?

Meistä 20% on mielenterveyden ongelmia ainakin jossain vaiheessa elämää. Noin 40% on ollut turvaton lapsuus.



Johtuuko se aikaisesta päiväkotiin viennistä vai mistä, en tiedä, mutta aika monella on ollut ongelmia tunne-elämänsä kanssa.

pienten ryhmään, jossa 8 kk-4v ikäisiä lapsia. Lapseni oli yksi niistä, joka itki siellä päivät pitkät ekan kuukauden ajan ja kieltäytyi syömästä kuukauteen + kieltäytyi nukkumasta kunnes nukahti pystyyn jne. Mikään ei oikein sujunut.



Ja lapsi inhosi sitä meteliä (osasi puhua ja kertoa) ja inhosi sitä, että jätettiin sinne pitkiksi ajoiksi. Sitä ei pelastanut yksi todella mukava hoitaja, kun kaksi muuta oli lapseni mielestä kamalia. En tiedä mitä kaikkea oli pielessä, mutta jotain kuvaa se kun vuoden päästä kävimme ryhmässä ja toinen näistä ikävistä hoitajista seisoi ovella niin lapseni jähmettyi ovelle kuin patsas.

Oli siis tässä vaiheessa jo vaihtanut ryhmää. Isojen ryhmässä viihtyi hyvin heti alkuunsa. Kertoi miten mukavaa on kun ei jatkuvasti joku itke ja saa nukkua ja syödä rauhassa jne.

ja tarha on sitten ok. Joku tässä ketjussa tai jossain muussa ketjussa toi esille sen pointin, että kyseessähän on vauvan sen hetkinen elämä ja mitä vauva tuntee, kun yksin itkee sängyssä ja äiti ei tule ottamaan syliin.

itsekkään en tuota heti ajatellut

Juuri tämän olisin halunnut sanoa.

"Riittävän hyvä" ei riitä - lapsilleni haluan parasta mitä voin tarjota! Ja sen verran itsekäs olen, että haluan itse olla (mieheni kanssa) ehdoton ykkönen lasteni elämässä. Karu ajatella "vieraan" viettävän lasteni kanssa suuremman osan ajasta.

Samoin maaseudulla pikkukylissä sodanjälkeinen sukupolvi otti viinaa aika lailla ja moni luokkakaveri joutui kännisen isänsä kähmimäksi. Ulos hankeen juostiin aina viikonloppuisin pakoon.

Meistäkin tuli suht normaaleja ja kuljemme töissä ja pärjäämme elämässä.

Miksi siis nykyään lastensuojelu sotkeutuu tähän asiaan kun tällaista tapahtuu muualla maailmassa vieläkin ja ihan normaaleja ihmisiä heistäkin tulee.

Joku nyt kirjoittaa, että tällaiset voi traumatisoida lapsia, mutta sehän on vain yhden ihmisen mielipide.

Varmasti tilanteet vaihtelevat maittain ja perheittäin melkoisesti. USA:ssa mennään myös jo hyvin pienenä hoitoon, mitään tilastoja ei ole esittää, eikä tutkimustietoja siitä miten lapset pärjäävät. Toki sielläkin on paljon kotiäitejä mutta niinhän on joka paikassa.

Tuskin voidaan koskaan täsmällisesti tutkia miten päivähoito vaikuttaa lapsiin. Jokainen lapsi kokee sen varmasti omalla tavallaan ja valtavasti vaikuttaa myös mikä olisi vaihtoehto päivähoidolle ts millaisissa oloissa lapsi muuten kasvaa.

Paljon puhutaan Keltinkankaan teoksesta, en ole lukenut sitä, enkä anna sille kovin paljon arvoa, koska sekin on ilmeisesti vain yhden ihmisen mielipide. Itse olen vuonna 1977 mennyt hoitoon alle 6kk:n ikäisenä ja kaikki meni loistavasti. Kiinnyin kuulemma kovasti perhepäivähoitajaani ja onnekkaasti sain olla hänellä hoidossa pari vuotta. Voi olla että tilanne ei olisi ollut niin mukava päiväkodissa tai sitten olisin viihtynyt sielläkin hyvin, vaikea sanoa.

Ja ennen kuin joku sanoo että puolustan huonoa omatuntoani niin siitä ei ole kysymys, en ole vienyt pientä hoitoon.

massoittain masennusta

Pakko olla kyse itsekkäästä minä, minä vanhemmasta, eli lähtökohta on se, että minä en jaksa ja minä tarvitsen.

Sitten perustellaan se itselle parhainpäin, eli kun käyn töissä olen hyvä äiti ja jaksan paremmin ja lapsellakin on niin kivaa kun on ohjelmaa ja kavereita, lässyn lässyn.

Jos se pieni osaisi edes puhua, se taatusti valitsisi vain sen oman äidin(tai isän) eikä niitä aktiviteetteja.

Ainoa syy minkä ymmärrän olisi se, että toimeentulo on oikeasti kiinni siitä työstä, eli vaihtoehtona olisi asua kadulla ja olla ilman ravintoa, harvalla näin kuitenkaan on.

Ehkä tässä sitten pitkällä tähtäimellä näkyy se nykyisten vanhempien kokema hoivan puute, kun ei osata sitä omalle jälkikasvullekkaan tarjota. Halutaan kyllä äidiksi, mutta mahdollisimman huomaamattomasti ja vähillä vaurioilla.Pitää saada kaikki,nyt ja heti.

Mistä ne vanhemmat edes tietää miten se pieni siellä hoidossa oikeasti voi, siitäkö mitä täti huutelee perään kun kiiruhdetaan jo puoliksi portista ulkona. Sanotaan, että on se hyväksi, lapsikin kehittynyt niin äkkiä kun aloitti hoidossa, niinpä ja miksihän?

Siksi kun pitää olla iso ja reipas, muilla elkeillä ei ole mitään merkitystä, koska kellään ei ole aikaa,kukaan siellä ei rakasta lasta. Ne tädit on siellä töissä, osa loppuun palaneina.

Miettikää nyt hyvät ihmiset, 3vuotta on lyhyt aika ja sitten niillä lapsilla onkin jo oikeasti kivaa ja voitte jopa keskustella miten on mennyt, kuka täti on lempi täti ja kuka paras kaveri.

Nyt jo ahdistaa kun loma loppuu tämän viikon jälkeen ja heti aamusta täys työ että saa porukan liikkeelle ja ehtii itse töihin. Ja meillä siis ekaluokkalainen ja 5-vuotias että ei ole kyse edes mistään pienten hoitoon viemisestä. Väitän että kotihoito on helpompaa. Itse hoidin lapset 3 vuotiaaksi kotona ja rakastin sitä leppoista kotielämää. Nyt ei ole enään vaihtoehtoa kun pojat on jo noin isoja.

lapsen viemistä hoitoon alle vuoteisena. Minulla on veli joka on syntynyt 1970 luvulla jolloin äitiysloma oli ainoa vapaa minkä sai, eli lapsi oli 3kk kun vietiin hoitoon. Veljeni on insinööri ja suunnittelee paperikoneita, eli niin tuhoisaa oli hänen lapsuus hoidossa :) Oma tilanne on se, että mikäli meinaan asua niin, että on katto pään päällä niin on pakko mennä töihin kun vanhempainvapaa loppuu, ja mielelläni menenkin itsekkin vähän sosialisoitumaan aikuisten seuraan. Ja mikä siinä on, että äidin on oltava se joka jää kotiin?? Joka ikisessä vastauksessa on, että nainen tai äiti jää kotiin??? Haloo!!! eletään kuitenkin 2000-luvulla ja silleen. Itse olen vakavasti harkinnut mennä töihin jo muutama kuukausi syntymän jälkeen, joko niin että mies jää kotiin tai sitten palkataan hoitaja kotiin vauvan kanssa. Nih!

Kuten itse jo sanoin, minä ja sisarukseni olemme päivähoitohoidettuja 1-vuotiaasta lähtien emmekä ole sairastuneet. Itse vein lapseni hoitoon 2-vuotiaina, veljeni vaimo hoiti omansa 4- ja 2-vuotiaiksi, siskollani ei ole vielä lapsia.



Tunnen muutaman mielenterveysongelmiin sairastuneen. Tämä ei ole mikään kattava otanta enkä yritä repiä tästä mitään tilastoja. Korostan vain, että asiat eivät ole noin mustavalkoisia.



Toinen on sairastunut psykoosiin ja on ollut 23-vuotiaasta lähtien sairas ja sairaseläkkeellä. Hänet kotihoidettiin eskariin asti.



Toinen sairastunut on saanut masennuksensa kuriin ja on varsin menestynyt nykyään. Hänen äitinsä oli kotona koko ajan ihan täysi-ikäiseksi asti. Tämä kotiäiti kuitenkin oli täysin mielivaltainen lastensa suhteen ja välit ovat aikuisina poikki.



Kaikki muut ystäväni ovat olleet päiväkotihoidettuja, eivät ole sairastuneet mielenterveysongelmiin. Mainitsen vielä tasapuolisuuden nimissä, että mieheni on kotihoidettu eikä ole sairastunut eli en yritä tässä vedota siihen, että kotihoidetut sairastuvat vaan siihen, että mitkä tilastot väittävät, että juuri päiväkotihoidetut sairastuvat mielenterveysongelmiin. Ainakaan omat kokemukseni eivät tätä väitettä tue.



Sen sijaan kokemuksia on myös suurten ikäluokkien sairastumisesta mielenterveysongelmiin (sodan käyneet isät varmaan yksi syy). Eiköhän se pahoinvointi näy ylipäätään perhesuhteiden ja sukuyhteyden katkeamisena. Ihminen on nykyään aika yksin, kun isovanhemmat asuvat kaukana, ovat eronneet, toteuttavat itseään ties kuinka monennen puolison kanssa eivätkä auta lapsiaan, vaikka itse ovat useinkin saaneet tukea omilta vanhemmiltaan. Maailmassa on enemmän vaihtoehtoja mutta samalla ne vaihtoehdot on kokeiltava yksin.



Olisi kiva saada linkkiä tutkimuksiin näistä päiväkotihoidettujen masentumisista. Tuntuu niin ristiriitaiselta syyttää päiväkoteja masennuksen yleistymisestä, kun samaan aikaan linkitetään, miten 70-luvulla oli vain 35 % lapsista päiväkodeissa ja niissäkin hoitajia paljon enemmän, ryhmäkoot pienempiä jne. En löytänyt nyt päiväkotivalokuviani (ovat varmaan äidilläni), mutta muistelen, että lapsia oli kaikissa ryhmissä päälle 20 ja hoitajia ei varmasti ainakaan kolmea enempää. Tosin itsekin muistan näitä harjoittelijoita, joita virtasi päiväkotiin vuosittain muutamaksi kuukaudeksi eli läsnäolevia aikuisia saattoi olla nykyisiä enemmän.



Oma kuopukseni aloitti päiväkodin 1v10 kk:n ikäisenä ryhmässä, jossa oli 14 lasta 1,5-vuotiaasta 4-vuotiaaseen. Ryhmässä oli vakituisesti kolme aikuista, ja lapseni sai omahoitajaksi ihanan tädin, jolla oli kaksi muuta hoidettavaa, 1,5-vuotias ja 2-vuotias. Nämä kolme lasta ulkoilivat, söivät ja menivät nukkumaankin muusta ryhmästä erillään, ja monet leikkihetketkin järjestettiin erikseen, jotta metelitaso pysyi matalana. Yhdellä 2,5-vuotiaalla oli oma avustajansa, joka kyllä auttoi myös kaikkia ryhmän lapsia. Kyseessä oli lievä kehitysvamma. Loput 10 lasta oli jaettu kahden hoitajan kesken (kaikki 3-4-vuotiaita). Tämän lisäksi ryhmässä oli 2 kertaa viikossa osa-aikaeläkkeellä oleva perhepäivähoitaja, jolla oli hoidossa lapsia vain parina päivänä viikossa ja loput tunnit teki täyteen lapseni ryhmässä.

Sekä syksyllä että keväällä oli harjoittelija parin kuukauden harjoittelujaksolla. Lapseni ryhmässä siis oli säännöllisesti 5-6 aikuista, ja 6 lapsista teki lyhennettyä viikkoa (eli maanantait tai perjantait vapaina). Tämä tilanne on vain muutaman vuoden takainen.



Kaikki päiväkodit ja hoitajat eivät ole pepusta nykyäänkään.

Olen ollut tutustumassa 4v lapseni päiväkotiin. Sielä on ryhmät 0-5v ja kyllä säälittää ne pienet(10kk- 2v)!

Kokoajan muutamat itkee ikävää, hoitajat ei ereä lohduttaa itkevää lasta vaan lapsi saa olla hyvinkin pitkän aikaa yksin itkemässä.(kävin tutustuessani lohduttelemassa muutamia lapsia, kun tuntui niin pahalta)

Yksi vauva tunki kiviä suuhun ulkona, eikä tädit nähnyt ennen kuin sanoin.

Lapsia ei kunnolla huomioida, hoitajat yrittävät selvitä pakollisesta hoidosta jotenkin.



Päivät vaikutti hyvin ikävältä tuollaisten pienten puolesta.. Ja tottakai isompien hoito jäi paljon vähemmälle, kun on niitä "äidin hoivaa" tarvitsevia pikku lapsia niin paljon..



Kannattaa sinnitellä kotona edes se 2vuotta lapsen kanssa. Se on varmasti lapselle parasta(pois lukien ongelma perheet, alkoholismi ym..)

Viimeiset THLn tilastot kertovat että 12v mielenterveysongelmat ovat jatkuvasti kasvussa. Tämä ikä jolloin nousee esille kaikki se takkuilu joka tapahtunut varhaislapsuudessa. Näillä 12vsillä tulee myös suurella todennäköisyydellä olemaan ongelmia sekä nuoruusiässä että aikuisena. Lisääntyvät masennus diagnoosit kertovat tästä huolestuttavasta kehityksestä.Masennuksen juuret löytyvät nimittäin tavallisesti varhaislapsuudesta. Kyllä sitä voi aina yrittää tosiasioita väännellä ja kieltää mutta ei tästä kenellekään ole hyötyä, vähiten lapselle.

Mutta pidän vain vähän parempana vaihtoehtona kotia :)

Päivähoidon vastuuta ja merkitystä lapsen kasvun tukijana ei todellakaan pidä vähätellä.Jos kasvava määrä lapsista voi huonosti ja kasvava määrä lapsista viettää hyvin pienestä pitkiä päiviä päiväkodeissa joissa todellakin monessa paikkaa on melkoinen stressi päällä, on melko naivia ajattella että tällä ei olisi vaikutusta pieneen lapseen jonka kehitys ja kasvu hyvinkin haavoittuvaista.Jokin meidän kasvatuskäytännössä mättää pahasti.

siitä, a) kuinka moni 70-luvun suomalaislapsista todella meni vaikkapa alle 2v:na päivähoitoon ja b) kuinka moni keski-Euroopan lapsi menee oikeasti alle 2v:na (varsinaiseen) päivähoitoon.

Koska jos nuo prosentit ovat tyyliin alle 40 niin vastaukset kysymyksiisi löytyvät siitä, että suurin osa ko. lapsista onkin ollut kotihoidossa.

Jenkeissä ne äidit, jotka menevät töihin lyhyen (2kk?) äitiysloman jälkeen, palkkaavat käsittääkseni yleensä pysyvän hoitajan kotiin, eli vauva kiintyy hoitajaan ja on kotihoidossa ihan kuin Suomessa.

Toisaalta varhaisen hoitoonlaittamisen negatiiviset seuraukset eivät välttämättä näy graavina psyykkisenä oireiluna, vaan masennuksena ja ihmissuhdevaikeuksina tms. Eli eivät näy tilastoissa.

Hei,

koettakaa pysyä maltillesena, ok? Pyytäisin vastausta seuraaviin kysymyksiin.

1. Jos pienten lasten päivähoito on vahingollista, miten meistä 1970-luvun lapsista tuli normaaleja? Tähän ei mitään "pahoinvointi on lisääntynyt"-mutuilua, vaan ihan selkeästi osoitettuja kausaliteetteja, jos viittaatte johonkin tutkimukseen.

2. Monessa Euroopan maassa lapset menevät hyvinkin nuorena hoitoon. Miten heistä tulee niinkin normaaleja, onnellisia ja hyvinkäyttäytyviä? Nyt ei puhuta siitä, että moni nainen luopuu urastaan ja jää kotirouvaksi, vaan todellakin siitä, että moni lapsi on hoidossa hyvinkin varhaisessa vaiheessa.

Lisäksi pyydän, ettette hyökkää minua vastaan tai etsi huonoa omaatuntoa tms. Siitä ei ole tässä tilanteessa kyse.

Halusin ehdottomasti hoitaa omat lapseni itse aina 4 vuotiaaksi saakka. Sen verran karut kokemukset ja traumat mulle jäi omasta varhaislapsuudestani.

kun ei yksinkertaisesti ole vara jäädä kotiin ja alueella ei ole perhepäivähoitoa? Olen viemässä vähän reilu 1-vuotiaan lapseni päiväkotiin, kamalaa syyllistämistä tämäkin ketju asiasta on, kun kaikilla vain ei ole muita vaihtoehtoja. Onko se niin outoa ymmärtää? Mielelläni en todellakaan veisi noin pientä hoitoon, mutta kun ei ole vaihtoehtoja. Mummot ja papat yhä työelämässä ja mies ei niin superpalkkainen, että elelisimme minun 400€:lla koko 5-henkinen perhe. Kaikki lapseni ovat hoitoon menneet alle 2-vuotiaina :-(

Kyllä löytyy tilastoja jos vähän työtä asian eteen haluaa tehdä.Innocenti Research Center joka toimii Unicefin alaisuudessa ja jolla tehtävänä sekä kerätä tutkimusta että tietoa Euroopan maiden kasvatuskäytännöistä ja myös julkaisevat tietoa tilastoista joista juuri olet kiinnostunut.Kannatta mennä kyseisen tutkimuskeskuksen sivuille.

koira hoitaa, huolehtii ja kurittaa jälkiasvuaan. Siinä on malli, jota ihmisvanhempikin voisi matkia:)



Sitäpaitsi tietääkö mammat, attä kun äiti imettää rintaansa vasten alkaa pikkuisen sydän sykkiä äidin sydämen tahtiin. Taatusti sillä on joku tunneperäinen vaikutus pikkuiseen. Eikö järki jo tule avuksi, että pikkuisen paikka on äidin syli? Herttinen sentään mammat!