nuorena vakavasti seurustelleet,kysymys :)

vapautta,sinkkuutta.. pitkiä reissuja ympäri festareita ystävien kanssa, menemistä ja tulemista ilman selittelyä. en tiedä, kuulostanko jotenkin hullulta kun haluaisin tätä.

ap

,

vaikkei teillä oo edes lapsi avielä niin JUOKSE LUJAA. Mustasukkaiset ja selityksiä vaativat miehet ei parane vanhetessaan. Jokaisella on oikeus omaan elämään jan omiin ystäviin.

Nyt yhdessä ollaan oltu puolet elämistämme. Sanoisin että on normaalia miettiä mitä elämällä on annettavaa, mutta parisuhteen kannalta voi olla huono merkki jos miettii että olisiko joku toinen puoliso parempi.



Itse olen miettinyt paljonkin mitä haluan elämältäni ja mihin suuntaan sen haluaisin menevän, mutta jotenkin automaattisesti mietin näitä asioita niin, että näen minut ja mieheni löytävän ne elämän ihmeet yhdessä. En mieti, voisiko joku jossain tuolla maailman miljardeista miehistä olla parempi kuin mieheni. Voi ollakin, mutta millä todennäköisyydellä sellaisen löytäisin ja miten yleensäkään voisin sen tietää olematta ensin vuosia yhdessä tämän uuden kanssa? Ihastuksia ja jopa rakastumisia voi ihmisen elämässä tulla, mutta mielestäni vasta oikeasti pitkän parisuhteen jälkeen voi sanoa, että tämä tässä on osa minua ja me olemme yhtä. Sitä ennen tahdotaan rakastaa ja joskus se tulee itsestään, joskus taas tahtoa tarvitaan enemmän.

mutta paljon enemmänkin voisin mennä, kun tapaavat noita extempore-reissuja tehdä, usein jäänkin kotiin "nysväämään" miehen kanssa eokuvia katsellen. on jotenkin aika tasaista arkea.. kaipuuta muihin maisemiin ja opiskelemaan. tässäpä sitä ollaan, kun en opiskelemaan pääse.

ap

vapautta,sinkkuutta.. pitkiä reissuja ympäri festareita ystävien kanssa, menemistä ja tulemista ilman selittelyä. en tiedä, kuulostanko jotenkin hullulta kun haluaisin tätä.

ap

Meille on ollut aina tärkeää, että molemmilla on myös omat kaverit ja menot yhteisten kavereiden lisäksi. Ettei toiselta tarvitse kysysä mihinkään lupaa, vaikka toki vähän yhdessä menoja suunnitellaan ja toinen pitää ottaa huomioon. Erityisesti mies on ollut tarkka omista kavereistaan, mikä on ollut tosi hyvä, minä olisin tosi takertuva jos mies ei sitä rajoittaisi.

Itse olen siis reissanut ja kolunnut festareita ihan omien kavereiden kesken ja toki myös toisinaan miehen ja yhteisten kavereiden kanssa. Minulle teki erittäin hyvää, kun yhden kesän olin kesätöissä eri paikkakunnalla kuin mies ja asuin yhdessä parhaan kaverini kanssa. Se oli minun oma "sinkkukesäni", ei siis tietenkään mitään mieskuvuoita, mutta riittävästi vapautta minulle. Se riitti sinkkuilusta.

T. nro 8 (?), se 25 vuotias

vai oletteko kasvaneet kyljestä yhteen? Kenen pitää selitellä ja miksi?

kuutonen, minulla ihan samanlaisia ajatuksia! ja kokemusksia muiden hämmästelyistä miten edelleen ollaan yhdessä. :D meitä pidetään jo niin itsestään selvänä parina.

ap

Minusta oli liikuttavaa, kun yksi kaveri kerran sanoi, että hänelle olisi minun ja miehen ero varmasti kovempi paikka kuin hänen omien vanhempiensa ero.

T. 6 (eikä 8 niin kuin äsken väitin)

olla voi... jotenkin sitä vaan ei ole osannut repäistä irti. ehkä siksi ei tule mentyä niille festareille kun mies ei niitä tykkää kauheesti kierrellä, jään itsekkin kotiin. elää pitäisi enemmän!

ap

aloitti seurustelun yhdeksännellä, tällä hetkellä ovat naimissa ja heillä on kaksi lasta. Ovat yli 30v kummatkin :) Tasapainoinen ja onnellinen pariskunta!

Muistan kyllä miten ystäväni joskus ollessaan n 23-25v mietti juuri niitä asioita, että tässäkö tämä on? Olisiko jotain muuta? Saanko enää ikinä kokea sitä ihanaa ihastumisen tunnetta? Yhdessä juttelimme tästä monet kerrat, mutta on näköjään tullut siihen tulokseen, että tämä mies on paras hänelle, eikä ole halunnut kokeilla mitä muuta voisi olla tarjolla.



Itse aloitin 19-vuotiaana ja olin ko miehen kanssa 27-vuotiaaksi.. Erosta jo 6 vuotta, mutta olemme edelleen yhteydessä kavereina :)

Siskoni aloitti seurustelun 16-vuotiaana ja erosivat 12 seurusteluvuoden jälkeen.

kun aloin seurustella mieheni kanssa. Nyt ollaan oltu yhdessä melkein 15 vuotta ja meillä on kolme lasta ja neljäs vielä haaveissa. Ja rakkaus kukoistaa. Olemme ikään kuin kasvaneet yhteen: sen lisäksi, että olemme rakastavaisia, olemme myös parhaista parhaimmat ystävät ja eräänlaiset sielunkumppanit.



Kyllä nuorenakin aloitettu suhde voi kestää.

ja eronneita pitkän suhteen jälkeen. laittaa miettimään tietysti.

ap

että pian huomaa, ettei elä sellaista elämää kuin haluaisi, jos joustaa koko ajan toisen hyväksi.



Hyvässä suhteessa molemmat seisovat omilla jaloillaan, kummallakin on oma elämänsä, vaikka yhdessä ollaankin.



Vuosien saatossa se oma kipinä omiin juttuihin saattaa kadota. Sitten ahdistaa kun huomaa elävänsä muiden elämää ja tekee asioita, jotka eivät ole itselle tärkeitä.

vanhemmat sukuaiset jaksavat usein päivitellä kuinka nuoresta asti olemme olleet, mutta oman ikäisemme kaverit tai puolitutut joskus ihan kuittailevat "ooksä vieläki sen kans? etkö jo kyllästy?" ihan oon jääny joskus sanattomaksi näistä kyselyistä. jopa se herättää ihmetystä.

ap

ehkäpä teillä on jotain erityistä mikä pitää teidät yhdessä ja se aiheuttaa kateutta.

Olin 14 kun aloin seurustelemaan 21-vuotiaan kanssa ja oltiin yhdessä 8 vuotta.

kun alkoi seurustella 24v:n kanssa. Nyt heillä ikää 43v ja 52v. Ovat olleet naimisissa 23v ja heillä on kaksi lasta.

kihloihin kovasti myös meidän odotetaan menevän.. en ole vielä suostunut. en tiedä miksi.

ap

Täällä ollaan lähes samassa tilanteessa, olen samanikäinen ja yhtä kauan olemma mieheni kanssa yhdessä olleet. Pari vuotta saman katon alla asuneet ja yksi lapsikin on jo. Välillä sitä itsekin miettii että tässäkö tämä nyt on; tasaista arkea. Miestäni en kyllä ikinä vaihtais, mutta välillä kaipaa sitä extempore kavereitten kanssa reisuun -elämää. Mulla kyllä nyt tosin on tuo lapsikin niin eihän se siltäkäänpuolin onnistuis. MUTTA juttele sun miehen kanssa ja sano että haluat vähän vapaampaa aikaa, että haluat mennä ja tulla vapaammin. Eläkä ihmeessä tee niin että ihan puskista ilmotat että haluat suhteen lopettaa jos siihen lopputulokseen päädyt. Itse onneksi sain töitä juuri niin tulee vähän muutakin tähän elämään kun vain mies ja lapsi, niitäkin jaksaa sitten paremmin kun on vähän "omaakin" tekemistä. Vaikka rakkaita ovatkin :)

kihloihin kovasti myös meidän odotetaan menevän.. en ole vielä suostunut. en tiedä miksi.

ap

Itse ainakin koen, että tuossa vaiheessa, 21-vuotiaana, se oikea suhde ei ole kestänyt vielä niin kauan että kannattaisi naimisiin rynnätä. Tai siis mitä nyt omaani mietin, niin kyllä se n. 4-5 ekaa vuotta siihen parikymppiseksi asti oli sellasta teinien heilastelua ja kuviot ovat aika erilaiset nyt. Mekään siis emme ole naimisissa ja kun mietin, että kannattaako mennä, pohdin asiaa parin viimeisen vuoden kannalta. Äh. Siis se mitä yritän sanoa, on se, että me, ja varmaan tekin, ollaan aikuistuttu tämän suhteen kuluessa aika paljon, ja parikymppisenä olin vielä kovin nuori ja naiivi naimisiin. Nyt ehkä alkaisi olla aika, mutta ei vieläkään mikään kiire.

siitä kaikki lähtee, rakkadesta.



Mitä sä oikeesti kaipaat ? ex.tempore-reissuja festareille ? Oikeestiko ? Kuka niitä tekee ?

Pitää olla liput, majapaikka, kuski, auto x 100 muuta juttua.



Jos käyt kavereiden kanssa vaikka keikalla, onko susta kiva tulla kotiin ?



Tälläiset asiat ratkaisee.



Mun hyvä ystävä just eros. Olivat 21 v kimpassa, nyt täyttivät 50 ja mies löysi nuoremman.



Ei mikään 100 % kestä ikuisesti, mutta jos rakastat, silloin asiat ovat hyvin.



Äläkä toisten ihmetyksiä ihmettele.



Mäkin ihmettelin samoin, kun paras kaveri alkoi 16 v seurustelee ja nyt on puolet elämästään ollut saman kanssa. Mä menetin parhaan ystäväni. Tietenkin olin ihmeissään.



Pääasia on miten sä sisälläsi tunnet.