Riitelimme miehen kanssa eilen hyvin kovaäänisesti

Kaikkea hyvää teille ja luulen, että saatte suhteenne kuntoon, kun olette yhdessä tehneet päätöksen. Voi pientä raukkaa lasta, miten pahalta hänestä on tuntunut. : (

itse en muista vanhempieni riitelyä, vaikka sitä koko lapsuusajan meillä olikin. Mielestäni asiaan vaikuttaa eniten se, miten jatkossa menettelette. Oletteko käyneet asiaa lapsen kanssa läpi? Riittelittekö kirosanoin, epäasiattomia jne? Voisitte sanoa, että olette pahoillanne, kun pelästytitte. Että olitte vaan väsyneitä ja känkkäränkkiä ja siksi tappelitte, mutta nyt se on jo ohi. Kerrotte ettei vika ole lapsissa jne. Keskustelkaa tunteista.



Ikävintä olisi jos vaan annatte toisen pelätä, ja seuraavaksi olet itse pois tolaltasi jne, outo tunnetila talossa jatkuu vaan.

päiväsaikaan.

Mun vanhemmat harrasti illalla tappelua ja oli hirveä tunne herätä kun aikuiset tappelee ja huutaa.



Me riidellään asiat päiväsaikaan, normaalilla äänellä, joskus äänentaso nousee. Lapset pyörii jaloissa samaan aikaan. Esikoinen käy välillä paikan päällä katsomassa "miltä näyttää" ja menee taas leikkimään. Nuorempi katselee vaan vähän ymmällään, ei hädissään.

Välillä kun ollaan istuttu ja juteltu sohvalla niin esikoinen tulee kysymään onko nyt jotain kinattavaa vai. Riitojen jälkeen, jos olen itkenyt, kerron että oltin asioista isin kanssa eri mieltä ja että äitiä harmittaa/surettaa joku asia ja että ei ole mitään hätää. Eikä lapsia jää ne tilanteet ilmeisesti vaivaamaan koska eivät kysele enempää.



Vuosi sitten oli niin hirveä riita että aloin huutamaan kurkku suorana kiroillen ja sättien. Silloin esikoinen hätkähti ja piiloutui isänsä taakse. Sen jälkeen kadutti pitkään ja sen jälkeen on myös muistanut että se malli minkä haluan opettaa lapsilleni on juuri se että asiat keskustellaan ja kinataan päiväsaikaan puheäänellä ja että näkevät ettei siinä ole mitään vikaa/pelättävää, riitoja tulee ja elämä jatkuu.

Juttelin tänään lapsen kanssa ja vastaus oli luokkaa "sitä sattuu". Olettaisiin siis niin, että hän on kuullut aikaisempiakin riitoja (okei, välillä ei voi olla kuulematta). Välillä hän paikalla ja kuulei välissä äänensävyjen vaihtuvan. Siis päivällä. Olen yrittänyt aikaisemmin selittää, että joskus aikuiset tappelevat (hiton hiton huono selitys mutta muutakaan en keksinyt).



Viime riita oli tosiaan yksi pahimpia mitä on ollut. Meillä tosiaan huudettiin, myös kiroiltiin ja haettiin kaikki toistemme huonot puolet. Väkivallan pelkoa meillä ei ole, meillä on aina sanallista pahoinpitelyä, jos näin voi sanoa.



Huomasimme kuitenkin miehen kanssa sen, että esikoinen kuuli kaiken ja huomio siirtyi häneen. Noh, ainakin lopetimme tappelun. Tämä lapsi harvemmin puhuu mitään heti, ne asiat voivat tulla ilmi vasta viikkojen jälkeen. Ja ihan yhtäkkiä siis.



Omasta lapsuudesta tuli vain niin huonot muistot että pelkään siirtäväni ne omaan lapseeni tämän myötä =(