uusperheläiset

kai nyt jokainen joskus karjuu :D. jeesustelijat ei ehkä mutta normaalissa elämässä normaalissa perheessä karjuminen on ihan sallittua. meillä karjutaan, itketään,, halataan ja nauretaan. ihan niinkun elämäksi kutsutaan.

Meillä eletään myös uusperhe-elämää ja aikamoista totuttelua vaatii.



Miehelläni on siis lapsi edellisestä suhteestaan ja minulla ei. Haastavinta on ehkä mun omat tunteenti tästä tilanteesta, mua painaa jatkuva syyllisyys siitä, että tämä lapsi ei kasva ehjässä perheessä. Lapsen äiti jätti mieheni jo vuosia ennen kuin tapasimme, löydettyään uuden miehen, joten en ole mikään perheenrikkoja. Silti on välillä paska olo, kun lapsi kysyy miksei äiti ja isä ole yhdessä jne..



Joulut ja muut juhlapyhät mies viettää lapsen, lapsen äidin ja mieheni suvun kanssa. Minulla ei taas ole oikein ketään kenen kanssa joulua juhlia, joten vietän siis joulun yksin. Se kirpaisee, mutta tämä järjestely on miehen lapsen parhaaksi ja ymmärrän sen varsin hyvin!





Meillä yksi suuri ongelma on se, että sanon tai teen mitä tahansa lapseen liittyen, mies ymmärtää sen niin että minulla on jotain lasta tai hänen äitiään vastaan. Eikä todellakaan ole! Miehen mielestä mikään lapseen liittyvä ei kuulu minulle, mutta minä taas suhteemme tulevaisuutta ajatellen tahtoisin olla edes vähän perillä. Lapsen äidin asiat taas ei minua edes kiinnosta, hyvältä äidiltä hän vaikuttaa mitä nyt lapsesta voi päätellä :)



Totuttelua tämä vaatii ja uhrautumisia, mutta rakastan miestä yli kaiken joten pakko sopeutua :D