Naapurin tyttö 5v puheissa ei mitään eroa todella ja valeella, outoa!

Kato kun tää on tällainen kevyt juttelufoorumi jossa voi keskustella näistä pikku-pikku-asioista kans.



Murheitakin löytyy...



Olen valehdellut toki itsekin.



Pihassa on parikymmentä alle kouluikäistä ja tämä lapseni ystäväinen on ainut josta ei tuu tolkkua onko lupa kyläillä vai karkuteillä, onko nälkä vai syönyt juuri, heitteillä vai omapäinen.



Ja itselläni on kokemusta vain yhdestä lapsesta (joka ei narraa)--- av:lla laaaaja kokemus ;-)



ap

100% totta?

niin juuri, hänähän onkin ilmetty Peppi Pitkätossu!



Jonka kotona ei ehditä välittää siitä mitä hän puhuu ja peilaa siksi muihin aikuisiin todellisuuttaan.



Tosiaankin!



ap

että tuo on kuitenkin ihan normaalia monelle lapselle? Syitäkin on sulle esitetty muutama, mutta et vain taida haluta uskoa?



No, mitä sitten? Älä päästä omaasi enää sen lapsen seuraan? Eipä ole sulla enää tätä murhetta.

Jospa tuo vaihe menisi joskus ohi (onpa jo aikansa kestänyt...) eikä ehtisi ihmeempää sattua ennen sitä.



Asiaan en juuri voi vaikuttaa,

Tuen todellisuuskäsitystä, kuuntelen, kysyn ja varmistan, en kai tässä parempaakaan keksi.



Mies on vielä enemmän hermostunut tuohon ilmiöön, ei se ihan normaalilta vaikuta.



Muutaman uuden näkökulman tässä sain.

kiitokset kommenteista

ap

Ja joo, kyllä se menee ohi, jos sen voisitte tajuta, ei ottais niin kovasti pattiin.



Yksi hyvä keino, ettette nolaa tyttöä, on, että soitat äidilleen ja varmistat, että olikohan nyt ok, että xxx tulee meille. Jos ei ole, kerrot, että sait ihan toisen vaikutelman. Sitten pyydät, että tyttö menee kotiinsa ja tulee toisella kerran sitten.

Ensin yritettiin hienovaraisesti, sitten yhä suorasukaisemmin on palautettu tyttö huolestuneille vanhemmilleen. Ei vain mene perille ettei voi sanoa että on lupa kun ei olekaan.



Tätä on jatkunut pian kaksi vuotta--- mutta ohihan se menee jos AV-palsta niin vakuuttaa ;-)



ap

puhun vain kokemuksesta...



En viitsi enempää valaista, kun mua ärsyttää tuo sun asenne, sori.



t. ysi

kaikki hokevat, että on normaalia? Kyllä on normaalia mutta on myös niitä tapauksia jotka jatkavat tuota pitkäänkin jos kukaan ei siihen puutu. Eikä sellaista tosiaan kukaan jaksa. Loppujen lopuksi ei tiedä uskoako yhtään mitään mitä lapsi sanoo. Sinun tilanteessasi mainitsisin aina noista jutuista vanhemmille. Koska kyllä minä haluaisin ainakin tietää jos oma lapseni satuilisi.

t tylsistynyt ja aseenneongelmainen ap

En kutsuisi valehteluksi. On sen verran pieni ettei varmasti itsekkään aina erota toden ja mielikuvituksen rajoja. Tunnen muutaman samanlaisen tapauksen. Menee ohi aikanaan. Anna satuilla ja ota itsekkin huumorilla ja lyö pökköä pesään. Lasket kunnon liirumi-laarumia.

Mielikuvitus on ihan hullun vilkas, välillä saattaa tulla kysymään minulta tavallaan apua toden ja fantasian erottamisessa. Saattaa vaikka kysyä, että "seeproja on oikeasti... onko yksisarvisia oikeasti" jne. Kerran itki kaverinsa luona, että meidän koira kuoli, kun joku oli syöttänyt sille rotanmyrkkyä.



Meillä ei ole koiraa... leikki vain jäi päälle.



Meillä tehdään niin, että aina kun jutut irtoavat liikaa todellisuudesta, vedetään maanpinnalle. Ei kyllä toruta, koska se leikki on silloin niin totta, että elää sitä tunnetta tosissaan.



Ihan fiksu ja iloinen ja tosiaan taiteellisesti erittäin lahjakas. Vähän kyllä joskus huolettaa.

Kaverin lapsi oli samanlainen satuseppo vielä 1. luokallakin, kun opettajalle jutteli omiaan, jopa kokeissa, jossa testattiin matemaattisen oppimisen ja osaamisen tasoa, lapsi lallatteli ihan mitä tahansa vastaukseksi.



Minun oma tosikkoni taas uskoi aivan kaiken mitä samanikäinen kaveri tarinoi. Tuossa 5 vuotiaana jutut olivat kaikkein hulvattomampia.



Ihan tavallisesta perheestä tämä lapsi oli, ei siis pienituloisen yh:n lapsi. Lapsen molemmat vanhemmat olivat esimiestason tehtävissä.



Lapsi kyllä tiesi mikä on totta ja mikä ei, halusi vaan vähän höpsöillä, katsoa miten aikuinen reagoi,uskooko kaiken.





Nyt lapsi menee 3. lk:lle ja tarinoinnin ovat jääneet.



Sinä olet sellainen tosikkomainen eukko, uskot lapset jutut ja lapsi jatkaa sinulle satuilua kun olet hyvä kohde.



Lisäksi katsot alaspäin, pidät äitiä kyvyttömänä kasvattamaan ja katsot, että lapsella on ongelmia, KOSKA hän on pienituloisen yh.n lapsi ja perhe asuu vuokralla !!!



Jos lapsen vanhemmat olisivat hyväpalkkaisia akateemikkoja tai jos he olisivat jollain taiteellisia allalla, et pitäisi lapsen tarinointia ongelmallisena vaan sinusta se olisi hauskan, älykkään ja mielikuvitusrikkaan lapsen ominaisuus.



Kummallista, ettet pysty soittamaan lapsen äidille ja kysymään, onko lapsella lupa tulla teille leikkimään? Jos tiedät, että lapsi tulee luvatta usein, näin pitäisi toimia eikä tänne palstalle tulla marisemaan.



Toinen asia: mitä se sulle kuuluu mitä se lapsi on syönyt ja milloin? Ajatteletko, ettei se äiti kykene ruokkimaan lasta?

Miksi kysyt: mitä olet syönyt?

Kysymys on laaja, eikä lapsi välttämättä osaa hahmottaa, että tarkoitat : MITÄ OLET SYÖNYT VIIME ATERIALLASI TÄNÄÄN.

Hän luettelee KAIKEN, mitä MUISTAA LÄHIAIKOINA tai vaikka vuosi sitten SYÖNEENSÄ.



Tajuatko?



Sinun pitää kysyä täsmäkysymys: oletko syönyt tänään / aamulla tms. ? Söitkö voileipää, jugurttua vai puuroa? tai siihen malliin.



Kun minä kysyn omalta 4-.vuotiaaltani mitä hän on päiväkodissa syönyt, hän muistaa sieltä YHDEN ateriakerran, sen josta tykkäsi eniten TAI siltä yhdeltä ateriakerralta yhden ruokajutun, esim. sämpylän, mitä on syönyt.



Mitään muuta ei kuulema ole annettu koko päivänä kuin se herkullinen välipala tai keitto tai makkara tai sämpylä...



Jos päivän ateriat ovat olleet merkityksettömiä, ei ole saanut ruokaa lainkaan.



Että silleen.

Toisekseen nuo kertomasi asiat eivät ole käytösongelmia.

Kolmanneksi todella omituista, jos esimiesasemassa oleva ei osaa ottaa tavallista asiaa puheeksi.

Mutta alueensa ainoana vuokralla asuva tosi vähävarainen äiti joka on töissä alaiseni--- en voi oikein mennä neutraalisti keskustelemaan lapsen käytösongelmista...

ap

Ihan normaalia

lapsen 4-luokkalainen luokkakaveri yrittää syöttää kavereilleen milloin mitäkin palturia. Noin isot osaavat jo yleensä erottaa, milloin yritetään vedättää.. Jotain huomionhakua tuo kai on vilkkaaseen mielikuvituksen yhdistettynä.

En usko todellakaan lapsen juttuja. Asumme aivan lähekkäin ja aina kun tulee leikkimään, käyn kysymässä vanhemmilta oliko lupa tulla, yleensä ei ole vaikka lapsi toisin väittää.



Kun ovikello alkaa soida 5 min välein ja tyttö kerjää herkkuja, kysyn täsmäkysymyksen: onko sinulla nälkä? Voin tehdä sinulle ruokaa mutta herkkuja en anna koska ei ole tarjota koko pihan lapsille.



Tänään kysyin: Oliko teillä jo ruoka. Oli. Mitä söit ruuaksi: kokonaisen pitsan ja hesburgerilla käytiin. siis kumpaa??



Äiti ei ole yh ja käytös kärjistyy selkeästi silloin kun isä hoitaa katrasta, siksi arvelen ettei homma ole ihan hanskassa.



Tosikko? Turvallisuusfriikki ainakin, minusta 5-vuotiaat eivät saa katoilla vanhemmiltaan teille tietymättömille enkä tod. halua tyttöäni mukaan noille hömppäreissuille ties minne.



ap

en ymmärrä, miksi hän toistuvasti väittää, että on saanut luvan, jos ei ole saanut ja vanhemmat etsivät. Oma lapseni kohta 6v on ikänsä sepittänyt outoja juttuja, pahin vaihe oli 3-vuotiaana, ja päiväkodissa oltiin tekemässä jo ls-ilmoakin (meillä kun syötiin lapsen mukaan koiranmakkaraa ja asuttiin asuntovaunussa). Edelleenkin saattaa selittää minulle, että muistanko sitä kertaa, kun nähtiin dinosaurus, ja sitten suuttuu tajuttomasti, kun sanon, että ei sellaisia ole olemassa. Hetken päästä tajuaa, että puhui pötyä mutta ei sillä hetkellä.



Silti lapseni ei valehtele enää sellaisista asioista, joista jää samantien kiinni ja jotka ovat todellisuuteen liittyviä esim. kotiintuloajat. Välillä kyllä saattaa vähän "unohtaa" mutta tajuaa tässä jo sen, että ei saa valehdella. Mielikuvitusjuttujaan ei miellä valehteluksi.



Minä olen kyllä alkanut puuttua tuohon löpinään aika tiukasti. Mielestäni 6-vuotiaan pitää tietää, että valehtelu on rumaa eikä sitä saa tehdä. Jos puhuu pötyä ja huijaa, se on osattava tunnustaa heti, kun sitä kysytään. Ap:nä jatkaisin lapsen käräyttämistä ja kasvattamista siinä mielessä, että joka kerta todetaan, että meillä ei valehdella. Tässä vaiheessa jos lapsi puhuu ihan selvästi täyttä valhetta, lähettäisin lapsen jo kotiinkin sanomalla, että valehtelijan kanssa ei ole kiva leikkiä.



Mielikuvitusjutut ovat oma asiansa, mutta jos jatkuvasti höpöttää valheita ihan reaalimaailmasta esim. siitä, miten harrastaa balettia tai omistaa koiran, niin täytyyhän sille lapselle tehdä selväksi, mikä ero on sillä, että väittää tuollaista kuin sillä, että leikkii mielikuvitusolioiden kanssa.

niin juuri, hänähän onkin ilmetty Peppi Pitkätossu!

Jonka kotona ei ehditä välittää siitä mitä hän puhuu ja peilaa siksi muihin aikuisiin todellisuuttaan.

Tosiaankin!

ap

Itse olin todella huolissani satuilevasta esikoululaisestani, puhuin jopa siitä tarhan tädeille. (eli kyllä ehditiin välittää siitä mitä hän puhui) Nytpä kohta 8-vuotiaana ei valehtele.

Meilä on samanlainen satuilija/valehtelija naapurissa. Ei ole koskaan valehdellut esim että saisi tulla meille, jos ei saa. Mutta pistää aina valheella muita paremmaksi. Useimmiten muut lapset antavat hänen satuilla, ovat niin tottuneet. Välillä joku sitten pahoittaa mielensä.



Lapsi on ihan tavallisesta perheestä. Menee neljännelle, ei todellakaan ole söpöä pienen puhetta.



Oma ja toinen lähipiirin lapsi eivät valehtele koskaan, on houkan vaikeuksia ymmärtää...

mielestäni tuollainen on normaalia, ei tarvitse olla mitään ongelmaa, vaikka 5-vuotiaana satuilee, se saattaa päinvastoin olla osoitus tavallista paremmasta mielikuvituksesta. Lasten elämässä totuus ja satuilu ovat liikkuvia käsitteitä, joten jos lapsi on muuten ok, niin en näkisi asiassa mitään ongelmaa.