Odotan toista lastamme viimeisilläni, nyt mies ilmoitti haluavansa erota

Juu varmasti siis eron syy on nimenomaan se, että mies ei enää rakasta minua. Mutta vahvasti veikkaan, että koska mies on masentunut, hän ei siksi haluaisi edes yrittää palauttaa sitä rakkautta. Ja sitä haluan, että yritämme, löytyisikö se sieltä jostain vielä.



Ja myönnän todellakin (olen tämän miehellenikin sanonut usein), että olen muuttunut naisena. LApset ovat nielaisseet minut tahtomattani. Siis tahtomatta siinä mielessä, että haluaisin olla myös muuta, kuin vain äiti. Ja tätä olen valmis työstämään, että miten se tapahtuisi, miten pääsisin irti pelkästä äidinroolista. Osasyy tähän roolini on se, että miehen masennuksen vuoksi hänestä ei ole ollut minulle pahemmin apua lapsen eikä kodin kanssa. Käytännössä olen ollut naimisissa oleva yh. Jos roolimme olisi olleet tasapuolisemmat vanhempina, minullakin olisi ollut aikaa sekä itselleni, että miehen tarpeille.



Ajattelen toki tässä kuviossa itseänikin, mutta en voi sille mitään, että asetan lasten tarpeet ja hyvinvoinnin etusijalle.



Nyt on mentävä, palailen myöhemmin.



Ap

Ajan toista ladaamme viimeisilläni



wtf

Minut äidin rooli meinasi nielaista. Lasten sairauksista johtuen tuntui etten koskaan uskaltanut jättää kuin isänsä kanssa. Eli parisuhteelle ei juurikaan jäänyt aikaa.



Onneksi ymmärsin että poltan itseni ja parisuhteeni loppuun jos en hieman hellitä. Lapsienkin etu on että vanhemmat voi hyvin. Niinpä rupesin jättämään lapsia hetkeksi mummojen ym. kanssa. Kun lapset oli syötetty ja lääkitty ei hoitajien tarvinut kuin katsoa lasten perään ja ehkä leikitttää. Silloin minä ja mieheni lähdettiin äkkiä pyöräilylle tai vaikka ravintolaan syömään. Ja se kannatti. Se auttoi meitä jaksamaan ja jaksoimme taas olla paljon parammin sekä puolisoita että lapsillemme iloisia vanhempia.



Eli joskus lasten etu on siinä että aikuiset saa viettää hyvää parisuhdeaikaa.



Tsemppiä ap. Minusta kuulostat järkevältä ja ajattelevaiselta.

Juu varmasti siis eron syy on nimenomaan se, että mies ei enää rakasta minua. Mutta vahvasti veikkaan, että koska mies on masentunut, hän ei siksi haluaisi edes yrittää palauttaa sitä rakkautta. Ja sitä haluan, että yritämme, löytyisikö se sieltä jostain vielä.

Ja myönnän todellakin (olen tämän miehellenikin sanonut usein), että olen muuttunut naisena. LApset ovat nielaisseet minut tahtomattani. Siis tahtomatta siinä mielessä, että haluaisin olla myös muuta, kuin vain äiti. Ja tätä olen valmis työstämään, että miten se tapahtuisi, miten pääsisin irti pelkästä äidinroolista. Osasyy tähän roolini on se, että miehen masennuksen vuoksi hänestä ei ole ollut minulle pahemmin apua lapsen eikä kodin kanssa. Käytännössä olen ollut naimisissa oleva yh. Jos roolimme olisi olleet tasapuolisemmat vanhempina, minullakin olisi ollut aikaa sekä itselleni, että miehen tarpeille.

Ajattelen toki tässä kuviossa itseänikin, mutta en voi sille mitään, että asetan lasten tarpeet ja hyvinvoinnin etusijalle.

Nyt on mentävä, palailen myöhemmin.

Ap, vaikutatjärkevältä ihmiseltä, hienoa että jaksat tuossa shokkitilanteessa vielä huolehtia miehestäsikin. Toivottavasti huomioit myös oman jaksamisesi rajat, ettet pala loppuun muita hoivatessasi.

Rakkaus on vain tunne, ja tunteet on häilyviä. Mutta on se myös myös tahdosta kiinni, eli jos olette molemmat motivoituneita, miehesi toipuu masennuksesta ja sinä ap olet vielä suurinpiirtein sama ihminen kuin teidän rakastumisen aikoihin, niin tottakai voitte saada suhteenne korjattua. Tottakai rakastaminen voi loppua, mutta uskon että sen voi myös löytää uudelleen!

noinkohan nekin miehet sitten olivat...

masentuneita ja toivottomia?



toivottavasti ei lueta kohta lehdesta, etta yrittajamies surmasi vauvan, taaperon ja vaimonsa.

toivottavasti se terapeutti on nähnyt tilanteessa oikeat vaaratekijät? AP:n mies on joka tapauksessa hyvin itsekäs ja lapsellinen, ja voi olla vaarallinen kun ero konkretisoituu, riippumatta siitä, onko taustalla toista naista vai ei. Itse asiassa melkein toivoisi, että olisi, koska masentunut narsisti on aina potentiaalinen perhesurmaaja ja ap:n miehellä on kaikki oireet, jotka viittaa siihen ettei ole vielä kertonut mikä sitä todella vaivaa.

Kiitos kommenteistanne. Olen kunnossa, tilanne edelleen sama. Ei muutosta suuntaan eikä toiseen. Vauvakaan ei ole vielä syntynyt. Pariterapiassa ollaan nyt käyty pari kertaa ja minä erikseen useamman kerran neuvolapsykologilla ja jatkan sitä edelleen tässä samalla vielä vauvan syntymänkin jälkeen.



Olemme kotona rauhoittaneet tilanteen, emme juuri ollenkaan puhu mistään eroon liittyvästä, vaikka sitä ei olekaan siis peruttu. Emme vaan pui asiaa jatkuvasti ja tämän ansiosta olen pystynyt jotenkin rauhoittumaan ja ajattelemaan vauvaa ja synnytystä. Vaikka onhan asia mielessä koko ajan, tavallaan taka-alalla. Enkä tietenkään saa mieheltä sellaista tukea, kun aviomieheltä toivoisi saavansa. Mies on aika kylmä minua kohtaan, etäinen, hyvin neutraali jne. Välillä on paremmalla tuulella, välillä edelleen loukkaa tahallaan. Pariterapiaan mennessä on molemmilla kerroilla ollut horveän kylmäkiskoinen ja yrittää selvästi vetää siellä jotain roolia. On ylpeä, välinpitämätön ja yrittää olla tavallaan coolimpi, kuin on. En oikein osaa paremmin sitä selittää..



Mies kävi onneksi lääkärissä ja sai jonkun mielialalääkkeen. Oli yrittänyt saada vain unilääkkeitä, mutta lääkäri oli fiksu ja oli huomannut, että taustalla on muutakin. Luojan kiitos.. Katsotaan nyt josko ainakin tuo miehen masennus tuosta helpottaisi ja pystyisi ajattelemaan asioita kirkkaammalla mielellä ja ainakin olemaan enemmän lapsilleen läsnä.



Ei tässä nyt ämän kummempaa. Ajattelin, että tänne tulisin sitten vasta paljon myöhemmin kertomaan lopputuloksesta, päädyimmekö eroon vai jatkammeko yhdessä. Nyt keskityn synnyttämään ja katsomaan, miten vauva-arki lähtee rullaamaan. Tulen sitten joskus kertomaan kuulumisia, nyt pidän hetken paussia.



Kiitos kaikille teille tukijoille!



Ap

Kiitos kommenteistanne. Olen kunnossa, tilanne edelleen sama. Ei muutosta suuntaan eikä toiseen. Vauvakaan ei ole vielä syntynyt. Pariterapiassa ollaan nyt käyty pari kertaa ja minä erikseen useamman kerran neuvolapsykologilla ja jatkan sitä edelleen tässä samalla vielä vauvan syntymänkin jälkeen.

Olemme kotona rauhoittaneet tilanteen, emme juuri ollenkaan puhu mistään eroon liittyvästä, vaikka sitä ei olekaan siis peruttu. Emme vaan pui asiaa jatkuvasti ja tämän ansiosta olen pystynyt jotenkin rauhoittumaan ja ajattelemaan vauvaa ja synnytystä. Vaikka onhan asia mielessä koko ajan, tavallaan taka-alalla. Enkä tietenkään saa mieheltä sellaista tukea, kun aviomieheltä toivoisi saavansa. Mies on aika kylmä minua kohtaan, etäinen, hyvin neutraali jne. Välillä on paremmalla tuulella, välillä edelleen loukkaa tahallaan. Pariterapiaan mennessä on molemmilla kerroilla ollut horveän kylmäkiskoinen ja yrittää selvästi vetää siellä jotain roolia. On ylpeä, välinpitämätön ja yrittää olla tavallaan coolimpi, kuin on. En oikein osaa paremmin sitä selittää..

Mies kävi onneksi lääkärissä ja sai jonkun mielialalääkkeen. Oli yrittänyt saada vain unilääkkeitä, mutta lääkäri oli fiksu ja oli huomannut, että taustalla on muutakin. Luojan kiitos.. Katsotaan nyt josko ainakin tuo miehen masennus tuosta helpottaisi ja pystyisi ajattelemaan asioita kirkkaammalla mielellä ja ainakin olemaan enemmän lapsilleen läsnä.

Ei tässä nyt ämän kummempaa. Ajattelin, että tänne tulisin sitten vasta paljon myöhemmin kertomaan lopputuloksesta, päädyimmekö eroon vai jatkammeko yhdessä. Nyt keskityn synnyttämään ja katsomaan, miten vauva-arki lähtee rullaamaan. Tulen sitten joskus kertomaan kuulumisia, nyt pidän hetken paussia.

Kiitos kaikille teille tukijoille!

Ap

ajan tuhlaustahan se on tuollaisen miehen kimpussa roikkua. Silloin kun oli hieman paremmalla tuulella selittyikin sitten siihen kun ilmeisestikin ilmaisi vain helpotusta siihen kun ap ei lopulta asettunutkaan poikkiteloin miehen eroajatuksille.

Kiitos kommenteistanne. Olen kunnossa, tilanne edelleen sama. Ei muutosta suuntaan eikä toiseen. Vauvakaan ei ole vielä syntynyt. Pariterapiassa ollaan nyt käyty pari kertaa ja minä erikseen useamman kerran neuvolapsykologilla ja jatkan sitä edelleen tässä samalla vielä vauvan syntymänkin jälkeen.

Olemme kotona rauhoittaneet tilanteen, emme juuri ollenkaan puhu mistään eroon liittyvästä, vaikka sitä ei olekaan siis peruttu. Emme vaan pui asiaa jatkuvasti ja tämän ansiosta olen pystynyt jotenkin rauhoittumaan ja ajattelemaan vauvaa ja synnytystä. Vaikka onhan asia mielessä koko ajan, tavallaan taka-alalla. Enkä tietenkään saa mieheltä sellaista tukea, kun aviomieheltä toivoisi saavansa. Mies on aika kylmä minua kohtaan, etäinen, hyvin neutraali jne. Välillä on paremmalla tuulella, välillä edelleen loukkaa tahallaan. Pariterapiaan mennessä on molemmilla kerroilla ollut horveän kylmäkiskoinen ja yrittää selvästi vetää siellä jotain roolia. On ylpeä, välinpitämätön ja yrittää olla tavallaan coolimpi, kuin on. En oikein osaa paremmin sitä selittää..

Mies kävi onneksi lääkärissä ja sai jonkun mielialalääkkeen. Oli yrittänyt saada vain unilääkkeitä, mutta lääkäri oli fiksu ja oli huomannut, että taustalla on muutakin. Luojan kiitos.. Katsotaan nyt josko ainakin tuo miehen masennus tuosta helpottaisi ja pystyisi ajattelemaan asioita kirkkaammalla mielellä ja ainakin olemaan enemmän lapsilleen läsnä.

Ei tässä nyt ämän kummempaa. Ajattelin, että tänne tulisin sitten vasta paljon myöhemmin kertomaan lopputuloksesta, päädyimmekö eroon vai jatkammeko yhdessä. Nyt keskityn synnyttämään ja katsomaan, miten vauva-arki lähtee rullaamaan. Tulen sitten joskus kertomaan kuulumisia, nyt pidän hetken paussia.

Kiitos kaikille teille tukijoille!

Ap

ajan tuhlaustahan se on tuollaisen miehen kimpussa roikkua. Silloin kun oli hieman paremmalla tuulella selittyikin sitten siihen kun ilmeisestikin ilmaisi vain helpotusta siihen kun ap ei lopulta asettunutkaan poikkiteloin miehen eroajatuksille.

En oikein voi tuota komenttiasi allekirjoittaa, koska mies on ollut ilkeä sellaisilla hetkillä, kun en ole erosta puhunut mitään. Emme siis pui asiaa tällä hetkellä kotona, vaan vain siellä pariterapiassa. Joku ratkaisu oli tehtävä, koska olin niin hirveässä stressitilassa koko ajan. Kai mieskin sen tajusi, että jos kerran jää ainakin synnytykseen asti ja sen jälkeenkin vielä joksikin aikaa, ei se eroasian jankkaaminen auta asiaa synnytyksen ja minun jaksamiseni kannalta, päinvastoin. Itse olen ollut hissukseen, mutta miehellä mieliala vaihtelee ja on välillä ok tuulella, välillä kylmä ja ilkeä. Ota tuosta nyt selvää..

Itse asiassa itkein yksi päivä yksin näitä kaikkia asioita ja mies käveli huoneeseen sisään. Sanoin vaan, että on niin paha olla, kun välillä ajattelen, etten enää koskaan saa häneltä rakkautta ja sellaista parisuhteeseen kuuluvaa intohimoa. Että kai minulla on sellainen luopumisentuskakin tässä koko ajan päällä. Mies yllättäen halasikin minua ja snaoi, että en saisi nyt ajatella mitään sellaista, että mehän sovimme että nyt ei puhuta asiasta mitään, että yritetään elää normaalisti. Enkä siis todellakaan miehelle itkenyt asiaa tai vatvonut, vaan omassa rauhassani itkea pillitin ennen kun mies siihen tuli katsomaan minua. En tiedä mitä päässään liikkuu. Kun olen ajoittain sanonut jotain siihen liittyvää, että teen koko ajan eroprosessia päässäni, että pakko minun on pikkuhiljaa prosessoida tilannetta että voin sitten selvitä tilanteesta ja alkaa toipua, jos tai kun ero todella tapahtuu. Mies on noina hetkinä ollut hiljainen, eikä ole juurikaan kommentoinut. On vaikuttanut ahdistuneelta sanomisestani. Enkö saisi käsitellä asiaa mielessäni? Enkö saisi valmistautua pahimpaan? Pelkääkö hän, että pääsenkin hänestä yli? En tiedä, en todellakaan. Kävi miten kävi, hengissä tästä on vaan selvittävä.

Eilen muuten tapasin erästä vanhaa koulukaveriani. Hän oli vastikää eronnut miehestään, heillä kaksi kouluikäistä lasta. Oli jo tavannut uuden miehen, joka oli vanha tuttunsa nuoruuden ajoiltaan. Sanoi vaan minulle, että hän ei tiennytkään, että tällaista onnea voi miehen kanssa olla. Että mies huomioi häntä, jopa halaa aivan oma-aloitteisesti, kertoo rakastavansa jne. Että onnen voi löytää, sellaisen josta ei ole osannut kuvitellakaan. Kaikki miehet eivät ole itsekkäitä ja välinpitämättömiä. On miehiä, jotka asettavat perheensä etusijalle, ovat aidosti läsnä ja osoittavat rakkautensa. Antoi jotenkin toivoa tulevaisuudesta, vaikka en missään nimessä edelleenkään halua erota ja luovuttaa. Mutta jos se on edessä minusta riippumattomista syistä, elämän ei tarvitse loppua, eikä rakkauden tarvitse myöskään elämästä loppua.

Mukavaa viikonloppua kaikille! Minä pidän nyt tosiaan pitkän paussin, kun ei tässä tilanteessa nyt mitään muutosta kuitenkaan lähiaikoina ole tapahtumassa.

Ap

Olet uskomattoman fiksu ja täyspäinen ihminen!

Suorastaan ihastuttava!

Wau.

up

Siis onko teillä pakkasta, vai miksi sen vauvan kanssa ei pääse ulos?

Juu eli siis vasten miehen tahtoa en ole mennyt lapsia tekemään. Päin vastoin se oli mies, joka hehkutti toista lasta, kun tein raskaustestin enkä itse ollut todellakaan niin iloinen. Ehkäisy oli käytössä, mutta se petti. Vauva on aivan ihana ja rakas, en missään nimessä toivoisi, ettei häntä olisi syntynytkään.



Ja jollain oli käsitys, että olen tehnyt miehen elämästä helvettiä ja siksi miehellä on täysi oikeus nostaa kytkintä. En nyt tiedä, miten olen miehen elämästä tehnyt sietämätöntä.. Toki olen kritisoinut miehen menoja, joita on riittänyt. Ja varsinkin tuota varpajaisviikonloppua todella vastustin, en mietnkään siksi, että olen ilkeä enkä halua miehen juhlistavan kuopusta. Vaan siksi, että ihan aidosti pelkäsin, etten pärjää toipilaana, kun vauva vasta niin kovin pieni ja esikoisella voimakas uhma. Täällä oli sateinen viikonloppu silloin, en uskaltanut lähteä uhmiksen ja vastasyntyneen kanssa ekaa kertaa ulos yksikseni, kun tosiaan synnytyksestä vain muutamia päiviä aikaa ja olo oli itsellä siksi vielä fyysisesti aika heikko. Toki voidaankin nyt jo lyhyesti ulkoilla, mutta tuona varpajaisvloppuna se ei onnistunut.



Olemme saaneet terapia-ajat aina sovittua siten, että esikoinen on ollut sen 1,5h mummolassa. Mummo on osa-aikaeläkkeellä ja hänellä yleensä aina yksi arkivapaa, jolle olemme ajoittaneet nuo terapia-ajat. Tai sitten mummo on töistä tullut suoraan meille ja olemme päässeet myöhemmälle terapia-ajalle. Nyt viimeksi vauva oli mukana, häntä ei vielä hetkeen voikaan jättää muiden hoiviin ja ihan mukavasti voi olla siellä mukana, kun pääasiassa vielä nukkuu kuitenkin.



Kyllä minä tiedän olevani kynnysmatto, silti vaan rakastan tuota miestä. Jotenkin vaan niin kovin haluaisin säilyttää lapsilla ehjän perheen. Esikoinen huolettaa, että miten hänen käy, kun on toki shokissa vauvasta ja jos sitten päivästä toiseen joutuu elämään täällä uupuneen äidin kanssa ja kyselemään missä isi on. Ehkä mies kävisi päivittäin ulkoilemassa esikoisen kanssa, mutta entä ne yöt, kun minä hoidan vauvaa ja esikoinen tosiaan edelleen valvottaa. Oikeasti pelkään, että uuvun. Toki on apuja tarjolla, voisin palkatakin jonkun välillä. Mutta en vaan pysty ajattelemaan tällaisia asioita, nytkin tietysti olen kaiken lisäksi hormonihöyryissäni synnytyksen jäljiltä.



Nyt mennään näin, miehen olo on kohentunut ja hän on osallistunut enemmän mm. kotitöihin ihan oma-aloitteisesti jne. Tiedän, että edessä on vielä se lopullinen keskustelu, että mitä tässä nyt oikeasti tehdään. Nyt ei vielä ole sen aika. En voi romahtaa nyt. Jotenkin on ollut todella surullista, että en voi 100% nauttia vauvasta, kun nämä asiat kiertää mielessä. Haluaisin nyt löytää vain hetkeksi totaalisen rauhan ja antautua vauvan huumaan. Nämä alkuhetket kun ovat niin korvaamattomia ja ainutkertaisia. Näitä ensipäiviä ja viikkoja ei saa koskaan takaisin.



Pidän nyt taas paussia ja tulen kertomaan kuulumisia vasta sitten, kun olemme tehneet sen lopullisen päätöksen.



Kiitos teille tuesta, jotka olette minua tukeneet.



AP

miehet on paskiaisia. Noin vaan ei tehdä kenellekään niinkuin miehesi teki. Ihan käsittämättömän ilkeää mieheltä.

Onko susta kiva elää pelko perseen alla koko aika että koskakohan toinen nyt Oikeesti lähtee? Toi on henkistä väkivaltaa ja pahimman puoleista sellaista.



Oli masennus tai ei niin ei se oikeuta käyttäytymään noin.



Olet ripustautuja, sori vaan.

miehet on paskiaisia. Noin vaan ei tehdä kenellekään niinkuin miehesi teki. Ihan käsittämättömän ilkeää mieheltä.

Naiset tekee jatkuvasti pahemminkin. Jokainen saa itse päättää missä elää ja kenen kanssa. Mutta se että AP tulee tänne valittaa on lapsellista.

Onko tilanne jo rauhoittunut?

Elä päivä kerrallaan. Älä laita lasta muuten kuin muutamaksi päiväksi isänsä luokse. Hänelle perhe-elämä oli liian raskasta. Täysi hirviö. Sitten, kun lapset ovat vähän vanhempia, voi hän vaatia molempia itselleen. Laittaa kaiken sun syyksi. Itse on päässyt yli kaikesta ja sulle on jäänyt turvattomuudesta traumat. Hän pystyy mihin vain, jos hän naisensa elämän kovimmassa vaiheessa tekee näin. Pidä puolesi. M

Joko mies on lähtenyt?

vähän rauhoittunut, et ole enää niin hysteerinen kuin ennen synnytystä? Sehän on tietenkin hyvä asia. Ilmeisesti myöskään ne eropuheet ei ole enää olleet koko ajan rasitteena, eli ehkä se miehen läsnäolo kotona nyt sitten kuitenkin on hyvä asia. Huonoa on se, että et voi luottaa kuitenkaan että mies asettaisi teidät etusijalle. Selkeämpää voisi olla askel enemmän erotilanteen suuntaan, niin että tietäisit ainakin milloin tiedät miehen olevan kotona.

Kaikki kommentoijat on varmaan jo kauan sitten hahmottaneet tuon asetelman, että et voi vaatia mieheltä yhtään mitään niin kauan kuin pallo on niin sanotusti hänellä. Niin kauan kun hän armeliaasti on siellä sinua auttelemassa. Mutta muista koko ajan tuo mitä kirjoitit itsekin, että vaikka mies olisi se jolla on se "erokortti" käsissään, sinulla on tuo toinen, olkoon se sitten vaikka "kodinrakentajan kortti". Melkein kaikki kommentoijat on tässä sanoneet alusta asti, että käytä tai ainakin näytä sitä ajoissa, mies tuskin sen olemassaoloa tajuaa ilman konkretiaa. Kodinrakentajakortti voittaa erokortin useimmissa tapauksissa, koska erokortin voi käyttää vain rajallisesti, kodinrakentajakortti jää sinulle loppuelämäksesi :).

On varmaan ihan oikein katsoa kaikki mahdollisuudet ja etenkin hoitaa se miehen masentuneisuus ennen eropäätöksen tekoa. Ja myöskin odottaa että teillä arki tasaantuu eli vauva aavistuksen kasvaa. Minustakin on hirveää ajatella sitä kaksivuotiasta, jonka kotiin tuodaan uusi vauva ja sitten isäkin lähtee. Mutta muista, että se ei ole sinun päätösvallassasi, mies tekee omat päätöksensä.

Ikävää tuossa asian kunnialla loppuun hoitamisessa on se, että sinunkin tunteesi tässä elävät koko ajan, et voi laittaa itseäsi jäähylle. Vaikka ajattelisit että asia ei nyt etene kun siitä ei puhuta, kyllähän sinä sitä prosessoit mielessäsi kuitenkin ja alat koko ajan siirtyä enemmän siihen suuntaan, että ero tästä tulee. Voi käydä niin, että vaikka yrität parhaasi pitää teidän liittonne kasassa, siinä vaiheessa kun mies saa sen erokorttinsa löydä pöytään, muuttaa pois ja jää ilman kotihengettären palveluja sopivan pitkäksi ajaksi, sinä et enää voikaan jatkaa hänen kanssaan vaikka hän haluaisikin tulla takaisin.

Siksi minusta se asian kunnolla hoitaminen sinun osaltasi edellyttää myös sitä, että näytät kaikki korttisi ajoissa niin että mies tuntee omissa nahoissaan mitä tässä nyt on pelissä, jos selvästikään sanat ei mene läpi.

Muuten, missä lapsi/lapset on olleet teidän terapian aikana ja synnytyksen aikana? Miksi sama hoitojärjestely ei toimi silloin kun mies häipyy omiin menoihinsa? (Itseasiassa tuo varpajaisjuttu on niin karsea, että tulee ihan huono olo. Että yleensäkään mies kehtaa ajatellakaan minkäänlaisia varpajaisia tuossa tilanteessa, kun miettii mikä hänen kontribuutionsa on ollut...)

Ja edelleen suosittelen sitä ulkopuolista arjen hoitoapua muiltakin osin. Siivoojaa ja pesulapalveluita, ruokapalvelua ja lapsenhoitajaa. Mielestäni ihan turhaan sinä nyt ylität itsesi siivoamalla ja laittamalla ruokaa niin kuin mikäkin, kun olet edelleen tilanteessa jossa sinun pitäisi enimmäkseen levätä.

- Maija -

Mitä tekemistä varpajaisilla ja erolla on keskenään? Vaikka mies eroaa AP:stä niin sillä ei ole merkitystä miehen ja lapsen välille. Hänellä on kuitenkin kaikki samat oikeudet. Miehen ei tarvitse huolehtia naisesta saadakseen oikeudet lapseen.

"miehen" kommentti. Miehen sitaateissa siksi, että jokainen Oikea mies kyllä tajuaa mitä tekemistä noilla asioilla on keskenään. Harva mies on niin tunteeton persesilmä, että menee ihan pokalla "juhlimaan" lastaan (=ryyppäämään ja viettämään vapaailtaa, tässä tapauksessa koko viikonloppua) ja sen takia jättää tuon juhlan aiheen ja sen äidin heitteille selviämään keskenään.

Ap:n mies on ihan uskomaton itsekeskeinen sika, jollaisia ei soisi maailmassa kovin montaa olevan. Vaikka ikävä kyllä tuntuu, että niitä riittää. Vaan onneksi ei tämän katon alla, täällä asuu Mies.