Rakastuin kevytkenkäiseen naiseen.
Tapasin erään ihanan tytön jonka kanssa minulla synkkasi hyvin. Ehdimme seurustella 3 kuukautta, mutta viime viikonloppuna minulle selvisi, että hänen taustansa on jotain aivan muuta kuin mitä hän oli minulle tavatessamme kertonut. Hänen paras ystävänsä paljasti, että tyttöystävälläni on takanaan satoja seksisuhteita. Hän on harrastanut lomaromansseja jokaisella ulkomaanmatkalla ja on ollut tähän asti elämäänsä ns. kevytkenkäinen ja helppo saalis. Tämän kuultuani olin murheen murtama ja halusin tavata hänet. Kerrottuani nämä hänestä esitetyt "juorut" hänelle, hän myönsi kaiken olevan totta. Tein nopean johtopäätökseni ja jätin hänet.
Kuka nyt haluaisi sitoutua porttoon tai kevytkenkäiseen naiseen. Muutaman seksisuhteen olisin sulattanut, mutta en tuollaista määrää, jossa jokainen halukas on saanut.
Teinkö oikein?
Kommentit (86)
--- Hänen paras ystävänsä paljasti, että tyttöystävälläni on takanaan satoja seksisuhteita. --- hän myönsi kaiken olevan totta. Tein nopean johtopäätökseni ja jätin hänet.
Naisten on HUOMATTAVASTI helpompaa saada seksiä verrattuna miehiin. Aloittaen nyt vaikka siitä, että miehet tekevät työt ja naiset voivat sitten sanoa "ajauduimme hänen luokseen panemaan". Seksiin ei nyt vain "ajauduta": sen eteen on tehtävä tietoisesti työtä, ainakin miehenä.
Miesten seksikumppanien määrä on täälläkin palstalla yleensä joko 0-5 TAI sitten 50-300. Miksi näin? Koska seksi keskittyy muutamille alfakarjuille (tai Laasasta lainatakseni ylemmän tason miehille). Nämä muutamat superkarjut sitten kepittävät sekä viehättävät että ne vähemmän viehättävät naiset.
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/334944/paljonko_mieh…
Seksistä pitävä nainen "antaa" helposti, mikä tarkoittaa sitä, että hän ei odota mieheltä seksin vastineeksi parisuhdetta, avioliittoa tai muuta sellaista. Jos tai kun nainen on edes normaalin näköinen JA muistetaan pohjille miesten naisia suuremmat halut yhdyntöihin, on seksiä tarjolla naiselle yllin kyllin. Ja koska seksiä on tarjolla yllin kyllin, nainen valitsee joukosta vain ne komeimmat alfakarjut... mikä johtaa seksin keskittymiseen vain muutamille ylemmän tason miehille.
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1662517/g_ikasi_ja_s…
Naisten seksikumppanien määrä liikkuu näemmä joko välillä 15-40 TAI 100-300.
=> Toisin sanoen tavallisellakin naisella on jopa kymmenkertaisesti enemmän seksikumppaneita kuin tavallisella miehellä.
=> Älkää tulko höpöttämään tasa-arvosta seksin saamisesta puhuttaessa.
---
Toisaalta on miehiä, joille naisen suuri partnerimäärä on oikeasti ongelma. Ensinnäkään mies ei koe 100-naista yhtä hyvänä saaliina kuin naisen, jolla on vain muutamia kumppaneita. Toinen on tietenkin se, että nainen väistämättä vertaa sen mies #201 suoritusta kaikkiin aikaisempiinsa. Ja koska mies on se, jonka yleensä täytyy seksissä "suoriutua", on mies helposti epävarma itsestään seksissä 100-naisen kanssa. Kuinkas se epävarmuus sitten näkyy miehellä...? Niinpä niin.
Voidaan siis todeta, että aloittajan nainen teki oikein salatessaan menneisyytensä. Toisaalta taas tiedon olisi voinut paukauttaa heti alkuun ilmoille, jolloin mies olisi voinut häipyä heti. Tämä tekniikka johtaisi naisella moniin tuloksettomiin treffeihin, mutta toisaalta se jäljelle jäävä mies onkin sitten sellainen, jolle suuri kumppanimäärä ei ole ongelma.
tämä on taas tämä vanha asetelma, että mies on vaan kova jos sillä on monia seksikumppaneita, mutta nainen on huono ja epäkelpo. En yhtään ihmettele, että naiset salailevat menneisyyttään, kun asenne on tämä.
Kuules, AP, sinä olet menneisyyden arvoihin ja käsityksiin ctakertuva, epävarma, patriarkaalinen ääliö, joka saattoi juuri menettää mahdollisuutensa elämänsä rakkauteen naisen kanssa, joka selkeästi nauttii seksistä. Onnea sinulle. Kenties seuraava naisesi on pihtari, joka häpeää omaa seksuaalisuuttaan ja tuo estonsa sänkyyn.
-Nainen, 27 v, 3 seksikumppania, enemmänkin olisin ottanut jos vaan olisi annettu
ei miehet halua seksiä sen enempää kuin naisetkaan. seksi on kivaa, miksi ihmeessä sitä ei harrastaisi kun mukava mies sattuu kohdalle. ota sitten pihtari jos halut, oletkin varmaan täällä sen jälkeen itkemässä kun ei ole seksiä parisuhteessa...tuskinpa ne halut katos yhtäkkiä seurustelun takia lisääntyy. nainen ei ole seksissä vain antava osapuoli.
Ehkä avauksessa on suurin tekijä se että tämä nainen oli salaillut menneisyytensä ja lopulta kärähti koska ystävä paljasti. Lukekaa ketjun avaus uudestaan.
Jos toiseen ei voi luottaa niin se ei ole hyvä alku parisuhteelle.
Ehkä avauksessa on suurin tekijä se että tämä nainen oli salaillut menneisyytensä ja lopulta kärähti koska ystävä paljasti. Lukekaa ketjun avaus uudestaan.
Jos toiseen ei voi luottaa niin se ei ole hyvä alku parisuhteelle.
Suurinta osaa ihmisistä ei kiinnosta kumppaninsa (tai kenenkään muunkaan) seksuaalihistoria, sen enempää kuin toisen ihmisen vessa-asiat. Ne ovat vähän semmoista aluetta, josta ei oikeastaan haluakaan tietää mitään. Ei minusta ole mitään pimittämistä vaan ihan normaalia huomaavaista käytöstä, ettei hirveästi tuo esille kenen kaikkien kanssa sitä on tullut paneskeltua ja mimmoista oli.
Tän keskustelun luettuani oon aikalailla itsekin niillä linjoilla, että kannattaa varmaan jatkossa sanoa vaan "onhan noita muutama ollut" ja vaihtaa puheenaihetta, jos mies jota tapailen kyselee kumppanien määrästä tai mistään muustakaan häntä edeltävään seksielämään liittyvästä.
Nainen jolla on ollut yli 15 miestä ei kelpaa muuhun kuin satunnaiseen seksiin. En huolisi tulevien lasteni äidiksi.
Ihania sanoja täällä tänään viljellään:
lortto, portto ja kevytkenkäinen nainen.
Minusta tuo on hyvin ymmärrettävää. Siinä ollaan vaan tilanteessa, jossa kahden ihmisen arvomaailmat eivät kohtaa. Eikä siinä ole mitään vastaan väittämistä. Jollekkin sillä ei ole väliä, jollekkin on. Itse olin avoliitossa entisen "panomiehen" kanssa joka halusi vakiintua ja perustaa kanssani perheen. Itselläni aikaisempia kumppaneita ei ole montaa. Asia vaivasi itseäni vähän alussa, mutta pääsin asian yli. Noh, perhettä tuli ja kävikin ilmi että mies jatkoi pano touhujaan selän takana ja tartutti sukupuolitaudinkin siinä samalla. Ihan omien ja ystävien kokemuksella olen havainnut että monet jotka ovat kevytkenkäisiä/helppoja/pukkeja sinkkuna, ovat sitä helpommin myös suhteessakin. Kysehän on omien mielihalujen säätelystä, siitä että toimii vain impulssien pohjalta. Itse en aio enää sekaantua sen sorttisiin miehiin, vaan johonkin joka ajattelee ensin ja tekee vasta sitten. Ei me sentään ihan pelkkiä eläimiä sentään olla :) (Ja kyllä, rakastan seksiä, mutta vain luotettavan kumppanin kanssa)
Olen nainen, 2 lapsen äiti ja vaimo.
olen myös nuorena viettänyt paljon hauskoja hetkiä, monien miesten kanssa Ja yhden naisenkin kanssa.
mitään en kadu, nyt olen kokeillut jo kaiken omissa rajoissani.
ei tee mieli vierasta, tiedän että omaltani saan kaiken mitä haluan.
en ole koskaan pettänyt, enkä koskaan missään tilanteessa tekisi sitä mehelleni.
Yli10 vuotta takana yhdessä oloa ja seksiä on usein ja se on edelleen kiihkeää ja hyvää. Monesti ei samaa kuule 10 vuotta yhdessä olleilta.
Oma hyvä,huomioon ottava,luotettava puoliso nukkuu seuraavassa huoneessa.
mille pohjalle hyvä suhde perustuu? Seksipartnereiden määrään vai edellä mainittuihin?
Portolla huono itsetunto, hyvä, että jätit, koska noista ei koskaan kehity kunnon naista.
Mä en kyllä tajua.. Miksi edes pitäisi tietää toisen seksikumppanien määrä tai tommosia asioita menneisyydestä? En mä koe ainakaan salaavani tai valehtelevani miehelle jos en ala tilittämään menneisyyden seksikumppaneita sille ja outona pitäisin jos sitä alkaisi edes udella, saatika suoraan kysymään tai vielä jos tonkisi tietoja mun ystäviltä.. Se saa riittää, että neitsyt en ole ja aktiivinen seksielämä ennen häntäkin ollut ja että tauteja ei ole. Muuten en koe olevani tilivelvollinen seksi menneisyydestäni tai yleensäkään menneisyyteni asioista hänelle.
Täällä naiset yleistävät, että on vain kaksi vaihtoehtoa tarjolla.
a)
Tyrkky, joka on maannut kaikkien halukkaiden miesten kanssa ja on aina ollut valmis seksiin etenkin sinkkuna.
ja
b)
Se puhtoinen nainen, joka ei ole harrastanut seksiä eikä harrasta enää kun lapset on tehty.
Aika pahaa yleistämistä. Jos mies haluaa rinnalleen fiksun naisen, jota kehtaa esitellä vanhemmilleen niin tuskin se mikään horatsu on vai?
Jos yleistetään toisinpäin, niin haluavatko naiset tulevaksi aviomiehekseen miehen, joka on ostanut koko elämänsä ajan sinkkuna ollessaan maksullista seksiä ja on ollut pornon suurkuluttaja?
Kysykää sadalta mieheltä, niin 99 heistä ei halua itselleen jotain maineensa menettänyttä kylän jakorasiaa eli lorttoa. Se yksi prosentti, joka tämmöisen naisen huolii on joku alkoholisoitunut prätkäjengin Jannu, joka ei muutenkaan naisia arvosta paitsi tissejä ja sitä saantia.
Miksi rinnastat seksistä tykkäävän naisen ja huorissa käyvän miehen? Että kun miehet eivät halua kokenutta naista, niin se on sama asia, kun naiset eivät halua...mitä? Huorissa käynyttä miestä? No ei tietenkään kukaan halua huorissa käynyttä miestä, mutta eihän mies, joka on harrastanut seksiä usean naisen kanssa ole huorissa käynyt, idiootti :D! Ellei siis ole maksanut seksistä. Naiset, jotka harrastavat omaksi ilokseen seksiä eivät ole huoria, urpo. Ja miehet, jotka harrastavat näiden ei maksullisten naisten kanssa seksiä, eivät ole huorissakävijöitä.
Miksi nainen olisi "antanut kaikille halukkaille", jos sillä on ollut useita seksikumppaneita? Eiköhän sitä seulontaa tapahdu, kuten täällä on jo moneen kertaan toitotettu. Kyllä sinä nyt taidat yksinkertaistaa asioita aika paljon rankemmalla kädellä...
valehtelu ja se ikuinen max. 3 seksipartneria taitaa olla paras ratkaisu, kun miehet eivät nyt näytä tajuavan, että vaikka nainen olisi 30v., ja ollut sinkkuna useamman vuoden ja samalla seksuaalisesti aktiivisena pidemmän aikaa, että sanotaan joku 20 partneriakin on todella vähän, jos on aloittanut seksin vaikka 15v.
Kaikki on niin suhteellista. Riittääkö 1,5miestä / vuosi huoran leimaan? Vai onko annettu väärälle vain. Huorissa käyvää miestä ja normaalia seksiä harrastavaa naista ei voi verrata. Nainen saa seksiä, koska on haluttu seksikumppani useammalle miehelle, huorissa käyvä mies joutuu maksamaan, että joku panee tätä. Miehet pitävät seksikkäistä naisista, kauniista naisista ja haluavat usein seksiä näiden kanssa. Ap on törppö ja epävarma, jos asia häiritsee noin kovasti, voi ottaa ( jos kelpaa) rumemman hiirulaisen, joka ei liiku missään, eikä ole "jakanut puolelle kylälle", eikä jaa, eikä anna edes ap:lle usein.
Jos ystävä oli vielä naispuolinen, ex-tyttöystävää rumempi/vanhempi, voivat sanat olla ihan tarkoituksella heitetty turmelemaan suhde ja tehdä kaikille paska olo. Voittaja on siis vain tämä "ystävätär", joka osoittautui paskaksi ystäväksi.
Aika pahaa yleistämistä. Jos mies haluaa rinnalleen fiksun naisen, jota kehtaa esitellä vanhemmilleen niin tuskin se mikään horatsu on vai?Jos yleistetään toisinpäin, niin haluavatko naiset tulevaksi aviomiehekseen miehen, joka on ostanut koko elämänsä ajan sinkkuna ollessaan maksullista seksiä ja on ollut pornon suurkuluttaja?
Kysykää sadalta mieheltä, niin 99 heistä ei halua itselleen jotain maineensa menettänyttä kylän jakorasiaa eli lorttoa. Se yksi prosentti, joka tämmöisen naisen huolii on joku alkoholisoitunut prätkäjengin Jannu, joka ei muutenkaan naisia arvosta paitsi tissejä ja sitä saantia.
Yhdenkään seurustelukumppanini vanhempi ei ole tiennyt kumppanieni määrää ja tuskin olisi ollut myöskään millään muotoa halukas tästä asiasta keskustelemaan. Kumppanieni vanhemmat ovat poikkeuksetta pitäneet minua fiksuna, miellyttävänä ja kunnollisena ihmisenä, joka on hyvää seuraa heidän pojalleen.
Myöskään yksikään mut pinnallisesti tietävä ihminen ei varmasti pidä minua tyrkkynä tai lorttona. Olemukseltani olen lähinnä hissukka ja kiltti naapurintyttö. En hirveästi meikkaa tai ole kiinnostunut muotivaatteista ja viikonloppuisin vietän aikaa enemmän esim. marjametsällä (tosin sielläkin on tullut pantua!) kuin baareissa. Ennemmin joku tuntematon varmaan olettaisi että olen neitsyt, kuin arvaisi, että minulla on ollut useita kymmeniä seksikumppaneita. Olen myös todella ujo - kunnes päästään tiettyyn vaiheeseen. Että varohan vaan, voi olla että törmätään joskus ja ihastut viattomaan kunnon tyttöön ja jätänkin sinulle kertomatta jotain ;)
Sellaista naista tuskin löytyy, joka olisi antanut kaikille halukkaille, tai edes murto-osalle niistä, vaikka kumppaneita olisikin kertynyt sata tai yli.
En ottaisi miestä, joka käyttää runsaasti pornoa tai käy maksullisissa. Sensijaan mulla on ollut kumppani, joka on maannut satojen naisten kanssa eikä asia minua häirinnyt. Kyse on täysin eri asiasta. Luultavasti todennäköisimmin juuri nuo maksullisissa kävijät, jotka näkevät seksin kauppatavarana, omaavat senkaltaisia kieroutuneita tuplastandardeja tai mustavalkoisen maailmankuvan, jossa nainen on joko huora tai kunnon vaimo, että he preferoivat kokemattomampia naisia.
Eipä taida teillä, jotka tuijotatte menneisyyteen, olla edessänne muuta kuin harmia ja murheita.
Miten se, että nainen on ollut menevää sorttia tekee hänestä verrannollisen pornotähden kanssa.
Voi jeesus, mikä jeesustelija olet
Kuka edes haluaa tietää aiemmista seksikumppaneista? Taitaa olla vielä lapsenkengissä. Jokainen aikuinen ihminen tietää, että hormoneilla on tapana hyrrätä eikä sitä odoteta, että "sinä, se oikea" tulet vastaan.
Näin on. Mutta keskustella seksikokemuksista miehensä - vaimonsa - rakastettunsa kanssa on yhtä tyhjän kanssa. Mistä hitosta tiedät, puhuuko toinen edes totta? Ja sitä paitsi: mikä siinä kiinnostaa sinua? Eikö oma seksuaalielämäsi ole tärkeämpi kuin vatvoa, mikä edellisissä suhteissa meni huonommin... Sillä ethän kuitenkaan kehuskele, että Matti pani paljon paremmin kuin sinä.
Vastaampa vanhaan aiheeseen, ainahan tämä on ajankohtaista.
Itsellä oli samat tuntemukset aikaisemmin. Nainen oli niin sanotusti "horo" ja kumppaneita oli kymmeniä vaikka vielä teini-iässä. Itsekkin kysyin muilta kokemuksia voiko tämänlaiseen naiseen luottaa. Minua kehotettiin pitämään sen kaltaiset naiset poissa lähettyviltäni. Välitin kuitenkin liikaa hänestä ja uskoin häntä kun kertoi että olen tärkein hänen elämässään ja rakastaa minua enemmän kuin ketään muuta. Hän oli niin aito herkkä ja tunteellinen. Hetken aikaa oli hauskaa.
Noh, sitä sain sitten oppia että nainen joka on aikaisemmin kymmenien miesten nainen, ei voi olla yhden miehen nainen. Kynnys kääntää tunteet nurinkurin on helppoa kun laittaa uutta putkeen ja sysää vanhat tunteet sinne samaan laariin kaikkien muitten vanhojen kanssa. Uuden kiinnostavan miehen tullessa kuvioihin ei mikään pidä enää vanhassa kiinni. Kuunnelkaa miehet järkeänne. Voitte olla yhden naisen elämän mies tai yhdelle naiselle yksi hetkellinen vaihe elämässä sadan muun joukossa.
Onko sinulla itsellä ollut muita seksisuhteita ap? Harmi jos nainen on elämänsä rakkautta etsiessään tyydyttänyt seksuaalisia tarpeitaan turhan tiuhaan. Voihan olla että olisi kuitenkin ollut sinulle uskollinen..tai sitten ei :( Elämä on valintoja.
minä en ole ikinä halunnut kuulla naisystävien taustoista mitään ja olen sen selvästi sanonut,ex kertoi että tuttu kaveri minkä kanssa oli heilastellut halusi vaan panna perseeseen sitä,hieman alkoi ällöttämään koko tyyppi.
tämän takia en halua tietää mitään varsinkaan seksijuttuja eikä mua kiinnosta vaikka olisi jakanut persettä joka toiselle vastan tulijalle,mutta jos seurustellessa nai muiden kanssa on peli selvä sillä kertaa,jos ei oman miehen muna riitä menköön sitten etsimään lisää muualta.
Mitä mä oon näin kolmekymppisenä lähipiirin liittoja seurannut, niin todennäköisimpiä pettäjiä ei suinkaan ole olleet ne, joilla on ollut aika raisu ja seksipitoinen sinkkuaika ennen seurustelua. Heillä on kokeiluja kokeiltu ihan riittämiin, tietävät mitä se on ja kun parisuhteen aika on, siirtyvät mielellään sitten ihan toiselle vaihteelle elämässään. Ne, joiden mielestä kukasta kukkaan liitely tuntuu vielä houkuttelevammalta kuin kotielämä yhden ihmisen kanssa, eivät kertakaikkiaan sitoudu.
Pettämisen takia kriiseihin tai eroon ovat päätyneet ne, joista jompikumpi on ollut toiselle se ensimmäinen tai muuten hyvin kokematon. Viimeistään tässä vaiheessa elämää alkaa vaivata, että millaista se olisi ollut jonkun toisen kanssa. Tuntuu että on vika mahdollisuus elää sitä elämättä jäänyttä sinkkunuoruutta ennenkuin lopullisesti rupsahtaa eikä kelpaa enää kellekään ja siinä ei paljon sitten merkitse enää puoliso, lapset, talot tai muutkaan, kun vapaudenkaipuu alkaa kaihertaa. Osa nämä kokeilunsa tekee salassa puolisolta, osa jää kiinni. Jotkut lähtevät ovet paukkuen menemään ja sitten yrittävät madella jonkin ajan kuluttua ympäriinsä paneskeltuaan takaisin kun sinkkuelämä ei vastannutkaan odotuksia, vaihtelevalla menestyksellä.
Että tämmöisiä hyviä äitejä ja vaimoja (tai isiä ja miehiä) näistä siveyden sipuleista sitten tulee.