Onko muita entisiä shoppailijoita jotka ovat muuttuneet oleellisesti

Pitäisi viedä kirpputorille ja siivota nurkista kaikki ylimääräinen.

en ole mikään himoshoppaaja, mutta tiedän kyllä lastenvaatetrendit ja kaiken kotiin liittyvän kivan... Itselleni en enää niin hirveästi osta. Teen suursiivousta ison kotimme kaapeissa ja heitän kaiken turhan pois! Tästä toivon että saan kimmokkeen siihen, että en kanna tänne enää mitään ylimääräistä!

Entinen himoshoppaaja..kaapit täyttyi laukuista, vaatteista, meikeistä ja kengistä. Kotia piti sisustaa ja uudistaa. Aina piti saada uutta. Sitten pikkuhiljaa aloin miettimään, että mitä järkeä tässä päämäärättömässä kulutuksessa on kun sen suurempia kicksejä siitä ei loppujen lopuksi saanut. Yhden isomman elämänmuutoksen edessä sitten kävin kaikki kaapit läpi, luovuin turhasta kamasta ja nyt olen onneksi päässyt siihen pisteeseen, ett ostan tarpeeseen ja vain jos oikeasti jotain haluan. En toki ole edelleenkään luopunut kauniista vaatteista tai laadukkaista laukuista, nyt vaan mietin kaksi kertaa ennen ostamista. Vapauttavaa :)Kauhulla lueskelen noita "muotiblogeja", jotka keskittyy vain ja ainoastaan käsittämättömään kulutukseen.

aina en edes ostanut mitään, mutta tykkäsin kierrellä kaupoilla ja katsella, josko jotain mukavaa löytyisi.



Nykyään käyn ostoksilla vain, kun on ihan pakko, se on niin kamalaa puuhaa nykyään.

postista espritin paketti. josta nyt ainakin yhden mekon lähetän takaisin. ja nääkin vaatteet kaikki alesta. normihinnalla en ole ostanut oikeastaan koskaa, mutta jos farkkuja ja toppeja alkaa olla metrikaupalla, niin eiköhän jo riitä.

toi jonkinlaista mielihyvää. Sinkkuna shoppailin vaatteita itselleni. Pariuduttua jälkeen kotiin sisustus juttuja. Kun sain lapsen ja oman työn niin eipä ole enää ollut aikaa eikä kiinnostusta lähteä shoppailemaan. Mielihyvä tulee nyt toisista asioista.

Verho- ja sisustuskankaat ovat odottaneet maaliskuusta asti kassissa josko niistä saisi ommeltua ja laitettua olohuoneeseen piristystä.

Niin paha, että luottotiedotkin menivät. Samassa yhteydessä loppui määräaikainen työtehtävä. Sain pian uuden työpaikan, mutta tulot tippuivat huomattavasti. SEn jälkeen otin itseäni niskasta kiinni. Neljä vuotta luottotuodottomuutta riitti. Nyt ostelen lähinnä kirppareilta tai sitten laadukkaita pitkäikäisiä vaatteita yms. pitkän harkinnan jälkeen. Parempi näin.

aina en edes ostanut mitään, mutta tykkäsin kierrellä kaupoilla ja katsella, josko jotain mukavaa löytyisi. Nykyään käyn ostoksilla vain, kun on ihan pakko, se on niin kamalaa puuhaa nykyään.

nyt pitäisi ostaa syystakki ja kengät enkä yhtään jaksaisi kierrellä kaupoissa. Lastenvaatteista en ole kiinnostunut yhtään, kaverit jaksaa niitä ostella ja myydä netissä.

mutta rahat on ihan finito ja todella kärsin tästä tilanteesta. Olen masentunut ja onneton kun en saa mitään hankittua. Ei mulla mitään ostomaniaa ole, olen vaan aina tykännyt uusien kauniiden asioiden saamisesta.

Mutta se on tuttua, että selasi jotain katalogia tai kaupassa tavaroita, ja toivoi, että löytäisi jotain mitä haluaa. Ajanvietto kaupoissa liittyy aikaan, jolloin en ollut vielä työelämässä.



Nykyään käyn ostoksilla vain pakon edessä. Nettikauppoja käytän, mutta ei niistä ostamisestakaan mitään mielihyvää saa, ennemmin sitä vaikka imuroi kuin koettaa hakea jotain pakollista materiaa.

juuri kiinnostunut tavarasta sen jälkeen, kun sain lapsia, ja sitä lapsiin liittyvää tavaraa (vaatteita, leluja, vauvatarvikkeita)on nurkat täynnä. Ihan riittävästi saa näitkäin tavaroita pyöritellä, pistää myyntiin ja kiertoon ja ostaa lisää. Olen suorastaan tavaraähkyssä :)

Juuri nyt riittää, että pääsen ruokakauppaan joka toinen päivä, mutta vielä kuukausi takaperin ostelin älyttömästi kaikkea turhaa.

ja ne rahat olisin voinut käyttä paremmin,ei olis kandenut tuhlata jokaista tiliä tai ottaa velkaa,mutta sitä kun halusi elää täydellistä elämää,mutta niinhän siinä kävi että se onni ei kestänyt kauaa,harmi.. se oli kivaa elämää..mutta jos ei olisi sitä perkeleen visaa ikinä ottanut

Moni on maininnut lapset, minulla niitä ei ole. Ehkä kun on päässyt ikään ja elämäntilanteeseen, jossa voi ostaa vaikka jatkuvasti jotain pientä tai isompaa kivaa, se menettää hohtonsa.



Tietysti raja on yksilöllinen, joku hyvätuloinenkaan ei saa tarpeeksi rahaa tyydyttääkseen shoppailutarpeen. Jo kauan todellista luksusta minulle on ollut se, että koti ei tursua tavaraa, jossain on tyhjä hylly ja että vapaa-aikaa voi käyttää laadukkaammin kuin kaupoissa.



Asia liittyy vapaa-ajan ja rahan suhteeseen. Köyhä nuorikin voi notkua katselemassa tavaroita ilmaiseksi ja materiasta haaveiluun ja sen hankkimiseen on paljon aikaa. Myöhemmin ajasta tulee pulaa ja materiasta ähkyä.

Mun palkka meni täysin kauppoihin. Asunto maksettu, miehellä hyvät tulot.

Sitten tuli lapsi ja ystävät antoivat vanhoja, kauniita vaatteita.

Viime talven käytin puistossa verkkareita koko ajan, syksystä kevääseen a keväällä meni puki. Talvikenkiin tuli ivuun reikä, suutari sanoi heitä pois.

Käyn ystävien kanssa syömäsä joka 2 kk, nyt kesällä voin kirpparilta ostaa jotain kivaa, mutta siinä kaikki.

Saa nähdä miten käy kun menen takas töihin. Voiko vanhoja työvaatteita enää käyttää ?

shoppaisin mielelläni vieläkin, mutta tajusin jossain vaiheessa kulutuksen suhteen ympäristöön. Nykyisin ostan vain tarpeellisen, ja senkin useimmiten käytettynä. Ärsyttää, etten elänyt aikuisuuttani tiedostamattomilla 70- ja 80-luvuilla :D

Korvaan shoppailun mieluummin muilla nautinnoilla. Joskus se silti edelleenkin ilahduttaa, mutta todella vain murto-osan siitä mitä joskus nuorempana.

Kyllä vieläkin välillä tulee "shoppailtua", mutta todella harvoin, ehkä pari kertaa vuodessa. Ja silloin se on itseasiassa ihan mukavaa. Eniten siksi, että ostokset voi nykyään maksaa sillä kortin debit-puolella ;) Mutta noin niinkuin yleisesti, esimerkiksi talvitakin ostaminen viimetalvena oli yhtä tuskaa. Venytin ja venytin sitä lähtöä pitkälle talveen kun ei vaan kiinnostanut.



Ennen olin aivan mahdoton, suurimmillaan Visa-lasku oli yli tonnin ja kaikki oli siis mennyt johonkin H&M:n ja Lindexin rytkyihin. Onneksi ei sentään dokailuun.

Mun mielestä hyvä juttu, ex mieskin valitti ostelusta. Mutta nyt ollaan erottu ja ex valittaa kun ennen olin niin tarkka lasten vaatteista ja nyt kulkevat niin "huonoissa" ja kirppariltakin saa kuulemma tyylikkäitä. No, mulla on elämässä nyt niin paljon kaikkea ettei riitä mielenkiinto vaatesnobbailuun. Mies taas siirtynyt perhe-elämästä elämään jossa onkin aikaa miettiä vaatteita, tyyliä ja kiertää kirppareita.

Minä kun olen kuvitellut ihan toisin päin! Että jos on sinut itsensä kanssa, niin on tyytyväinen ilman materiapaljouttakin eikä materiasta tarvi etsiä tunteiden täyttäjää ja elämän sisältöä. Eli olen ajatellut, että shoppailu olisi pikemminkin merkki masennuksesta.



Ehkäpä kumpikaan ei ole siitä merkki. Mutta se, että elää eri tavalla kuin ennen, voi laittaa miettimään, että mistä se johtuu, olenko masentunut.



Ap ei kertonut, että mistä tuo muutos tuli. Se kiinnostaisi.