Kuinka risoja alushousuja pidät?
Mulla on näitä kerta vielä joita pyykkään sitten koko ajan. Enkä raski heittää roskiin. Onko muita ?
Kommentit (46)
kun opiskelin aikanaan kauan sitten hoitajaksi. Niin siellä oli eräs keski-ikäinen opettaja, joka kertoi meille opiskelijoille miten itse tekee.
Eli hänellä oli ehkä jokin tietynlainen neuroosi - hän kertoi, ettei lähde edes roskia viemään tai lähikauppaan likaisissa, nuhruissa tai kulahtaneissa alusvaatteissa. Syy oli se, että hänen mielestään jokaisen piti ottaa huomioon että voi saada sairauskohtauksen tai joutua onnettomuuteen. Sitä kautta ensiavun henkilökunta näkisi, millaiset ne alusvaatteet on, joten opetti meitä että oppikaa tekin muistamaan tämä ;)
opinnoistani, siirryin nimittäin myöhemmin eri alalle jossa nytkin olen. Ja tuo opetus oli 1980-luvun alussa. No, nykyisin pyrin kyllä töissä pitämään ihan siistiä alusvaatekertaa, mutta kyllä niissäkin on kulahtaneita, esim. pikkareiden pitsi hiukan revennyt. En ajattele tuollaisia vapaalla roskia viedessä tai lähikaupassa. Ja kotona en edes alusvaatteita käytä ;)
Jos en ole ehtinyt pesemään ehjiä, laitan risat, joissa ehkä reikä tai pari tai pitsi irronnut tms. Tekokuituiset ja liian pienessä koossa ostetut hutiostokset ovat kyllä myös hätävarakamaa.
Kuluneita ja kulahtaneita saa olla, mutta kun eka reikä ilmestyy niin roskiin menee.
kyllä "parsin" pikkureiät ;) Mahdanko olla Euroopassa ainoa tällainen ;)
"Kun on paikka paikan päällä, niin on markka markan päällä" = vanha suomalainen sananlasku.
kyllä "parsin" pikkureiät ;) Mahdanko olla Euroopassa ainoa tällainen ;)
"Kun on paikka paikan päällä, niin on markka markan päällä" = vanha suomalainen sananlasku.
en jaksa parsia pikkuhousuja.
Aina ehjät siistit, ei kuluneita. Ja aina myös liivien kanssa yhteensopivat. Hyvä pukeutuminen alkaa alusvaatteista.
yhdet hyvin reikäiset onnenpikkarit. Pidän niitä ilolla ja usein.
Kuljen fillarilla töihin, töissä käyn suihkussa ja pesen alkkarit samalla ja laitan edellisenä päivänä pestyt päälle. Joka toinen vko pesen lakanapyykkiä ja silloin pesen myös nämä käytössä olleet ja aina vähintään 1 reikä tulee. Paikkaan ja homma lähtee alusta. Mulla on kaikki alusvaatteet vanhoja, pikku hiljaa varasto vähenee mutta ei ainakaan 2 vuoteen tarvi ostaa.
Ei miestä ja paljon lainaa. Mulla on muutamat kauniit alkkarit ja pari kaunista kokoasua, jos tulee erikoisjuttu, ei tarvi paikatuilla lähtee. No, luonto kiittää, alusvaatemyyjä ei.
Mutta kuluneita en vielä raaski heittää pois. Nytkin on aktiivisessa käytössä muutamat rumat ja vanhat alkkarit, joista kangas on jo lupaavasti hiutunut. Odotan vain sitä päivää, kun niihin vihdoinkin kuluu reikä, että saan lopultakin heittää ne pois.
Pitäisi kyllä heittää osa jo aikaisemminkin, ovat sen verran kulahtaneita. Mä en vaan jostain syystä löydä mieleisiäni alkkareita kovin helposti, ja niiden pitää sopia rintsikoihinkin, joten käytän sit vanhoja.
Päätin ottaa tehokäyttöön vain tietyt kesän ajaksi. Sitten heitän pois. Sama koskee sukkia.
Teepaitoja, sukkia ja alkkareita. Ostin yhden tpaidan itselleni kesäksi, mutta en olisi tarvinnut sitäkään. Vanhoilla pärjää loistavasti, kukkaro ja luonto kiittää. Tai ainakin voidaan pistää rahat jäätelöön ja mansikoihin.
miten alkkareihin voi tulla reikiä?
Kynnet liian pitkät?
Mukavimmat/istuvimmat paikkaan ja käytän niitä lenkillä, jossa ei mitään pitsihepeneitä tarvitse, siellä on mukavuus tärkeintä. Julkisilla paikoilla käytän vain ehjiä.
Sellaisia joissa on yksi reikä, niin silloin ne on päällä viimeistä kertaa.
kun opiskelin aikanaan kauan sitten hoitajaksi. Niin siellä oli eräs keski-ikäinen opettaja, joka kertoi meille opiskelijoille miten itse tekee.
Eli hänellä oli ehkä jokin tietynlainen neuroosi - hän kertoi, ettei lähde edes roskia viemään tai lähikauppaan likaisissa, nuhruissa tai kulahtaneissa alusvaatteissa. Syy oli se, että hänen mielestään jokaisen piti ottaa huomioon että voi saada sairauskohtauksen tai joutua onnettomuuteen. Sitä kautta ensiavun henkilökunta näkisi, millaiset ne alusvaatteet on, joten opetti meitä että oppikaa tekin muistamaan tämä ;)
Joskus opiskeluaikana parsin pikkareita, ja päätin että en enää ikinä säästä alkkareista, kun alkaa olla rahaa.
No, vähän jäi päälle... Kyllä niitä parempia ainakin voi vähän laittaa kuntoon, jos samaan settiin on sattunut hankkimaan liivitkin. Yleensä ostan samaan settiin 2-3 alushousut + liivit.
Paras keino hankkiutua niistä kulahtaneista eroon on pakata ne matkalle ja käyttää ja jättää sinne. Ei tarvi kotiin tullessa pyykätä.
Ja otan ne käyttöön viikoittain. Nyt kolmet punaiset loppukierroksella. Pesen joka viikko