Lue keskustelun säännöt.
Miten pääsen eroon ylivarovaisuudesta lasten suhteen?
Vilkkaat pikkulapset, ja mä olen stressaantunut kun pelkään koko ajan että jotain sattuu. En nauti leikkipuistossa olosta tippaakaan, kun pelkään että siellä voi sattua jotain. Isompi kiipeilee ja temppuilee, on taitava, mutta mietin aina että mitä jos tippuu ja tällä kertaa sattuukin pahasti.. tai kotona pelkään että pienen niskat taittuvat kun painivat keskenään tai kompastuu vietyään haarukan laatikosta ja juostuaan sen kanssa. Molemmat ovat niin vikkeliä, niin ehtiväisiä, hieman koheltajia - ja minähän stressaan! Mutta ei näinkään voi elää, mun olisi pakko oppia ottamaan vähän lungimmin. En saa noista rauhallisempia, ja pakko heidän on antaa testailla asioita, vaikkapa leikkipuistossa. Olen jatkuvasti 1½vn perässä ja autan kiipeämään, pidän kädestä kun laskee mäestä..huomaan, että toiset äidit ottavat paljon relammin. Toisaalta, tuntuu että aina meillä on jotain kolhuja jossain. Ei voi olla siitäkään kiinni että suojelisin liikaa, ei näitä voi, isompikin kiipeilee jo kouluikäisten laitteissa.
Kommentit (22)
Meillä myös vilkas tyttö joka nyt jo vähän rauhallisempi kun on jo 3-vuotias. Rankinta taaperoajassa oli mielestäni se kun ei voinut yhtään relata. Koko ajan sattui jotain. Vaikka kuinka huusin pää punaisena varoituksia hän mennä kohkasi vain. Sen kyllä huomasin että usein juuri silloin kun olin lähellä "varmistamassa" niin sattui eniten kaikenlaista. Olisiko lapsi silloin ollut varomattomampi kun vanhempi lähellä? Tyttö ei myöskään pysynyt yhtään paikoillaan. Kun muut lapset leikkivät nätisti hiekkalaatikolla juoksin minä nokkospuskissa omani perässä... Haaveilin pehmustetusta leikkihuoneesta ja mietin puolitosissani kypärän ostoa.
Muistan vieläkin kun yritin joskus relata. Lapsi juoksee ja koheltaa ja kohta alkaa taas huuto.. Ensimmäinen ajatus oli aina: Toivottavasti ei tule verta ja toivottavasti ei tarvitse lähteä tikattavaksi. Ollaan oltu päivystyksessä 2 kertaa.
Ja miten monta kertaa voi päänsä lyödä samaan huonekaluun ilman että oppii sitä varomaan???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jonkun verran täytyykin varoa ja opettaa varomaan,selittää ja neuvoa. Toisia enemmän kuin toisia. Minulla on myös vilkkaat lapset,jotenkin ne on vähitellen sitä varomistakin oppineet vaikka välillä tuntui toivottomalta..
Minä myös helposti mietin mitä voisi käydä ja stressaan. Minulla on auttanut,että mietin mikä on sellaista,missä hyvin voi ottaa riskin, ja missä kuuluukin antaa lapsen mennä ja yrittää, mikä voi sattua mutta ei ole todella vaarallista (esim kaatuminen juostessa,luistellassa,pyörällä,sormeen leikkaaminen saksilla/veitsellä ) ja muistutan itseäni että pienet kolhut kuuluu elämään ja oppimiseen. Ja en hössötä liikaa. Sitten oikeasti vaarallisissa olen tarkempi ja aktiivisesti opetan lasta itsekin varomaan,kerron miksi varotaan( esim rannalla annan kyllä uida ja sukeltaa ja touhuta,mutta olen todella tarkkana ja lähellä ja opetan lasta, autotien vieressä pyöräillessä olen ihan vieressä kunnes lapsi osaa oikeasti varoakin ja noudattaa ohjetta, jne)
Jonkin verran täytyy lastenkin kanssa ottaa riskejä jos haluaa lasten viettävän normaalia elämää ja oppivan asioita.
Joskus teen mielikuvaharjoittelua kun tuntuu vaikealta uskaltaa,kuvittelen mitä jos en antaisi lapsen tehdä joitain asioita :) siis millainen tulevaisuus olisi..nyt kuvitellaan oikeasti ylisuojeltu joka ei saa niitä tavallisia tehdä.