Lue keskustelun säännöt.
Tuntuuko kenestäkään siltä, ettei kuulu minnekään?
23.07.2012 |
En tule helposti toimeen ihmisten kanssa, en siksi että olisin ilkeä tai muuten kamala. En ikinä onnistu löytämään sellaista "hyvää porukkaa" johon voisin kuulua, ehkä vain vaadin liikaa? Leimaudun helposti ilkeäksi (mitä en todellakaan ole) ja oudoksi. En osaa puhua ihmisten kanssa, siis uusien ihmisten (mulla taitaa olla sitä sosiaalista älykkyyttä tasan nolla). Inhoan kaikkea "pintaliitoa" ja teeskentelyä, VIHAAN sitä kun näen kaverini juttelevan ystävällisesti jollekin tutulleen, ja tämän tutun lähdettyä alkaa haukkua kaikkea ulkonäöstä ties mihin.
Olen "liian fiksu" ja outo (ts. tykkään puhua vähän syvällisemmistäkin asioista) olemaan "tyhmien" ihmisten kanssa, mutta liian tyhmä ollakseni fiksujen tyyppien kanssa. Olen liian ujo tullakseni toimeen sosiaalisten höpöttäjien kanssa, mutta liian riehakas ja höpsö (kun pääsen siitä alku-ujoudesta) toimiakseni todella rauhallisten ja hillittyjen ihmisten kanssa.
Yksinkin pärjää, mutta kyllä sitä vähän seuraakin kaipaa. Mitään kumppania on turha toivoakaan, vaikka eniten toivoisin, että joku tulisi ja hyväksyisi ja rakastaisi tälläisenä, kääntämättä kaikkia piirteitäni negatiivisiksi...
Kommentit (54)
Tuttua. En vaan ole älykköjen joukkoon tarpeeksi fiksu tai koulutettu ja tyhmien sekaan liian fiksu. Tulen kyllä juttuun ihmisten kanssa, mutta yleensä tuntuu että muut on marsista ja minä uranuksesta (he hee). Muutenkaan en tunne kuuluvani mihinkään, olen vain tiellä, tarpeeton ja turha ihminen.
Pitäkää tunkkinne joka tapauksessa, ei ois kiinnostanut muutenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina ollut ulkopuolinen, jo koulun ekaluokalta asti. Silloin oli kyse siitä että ne muut lapset oli minusta, no: LAPSELLISIA. Ne melusivat, höpöttivät tyhmiä ja leikkivät, kun minä olin pieni vakava otus joka olin oppinut lukemaan 4-vuotiaana ja luin lähinnä tietokirjoja. Jouduin pian kiusatuksi koulussa.
Tämä erilaisuus ja joukkoon kuulumattomuus on jatkunut koulun jälkeenkin. En vaan oikein sovi mihinkään porukoihin enkä kenenkään puolisoksi, koska olen outo. Olen esimerkiksi hengellinen, mutten usko mihinkään uskontoon. Olen pinnallisesti ujo, mutta pinnan alta vauhdikas tahtonainen joka ei epäröi tuoda omia näkemyksiään äänekkäästi esiin. Kaipaan syvällisiä keskusteluja mutta en jaksa älyllistä snobbailua jota usein esiintyy piireissä jossa sitä käydään, enkä toisten nokittelua.
Parisuhteita takana 38 vuoden ikään mennessä pari surkeaa yritystä jotka päättyivät pääsyinään miehen kyllästyminen minun outouteeni.
.. en ole älykäs. tai en tiedä olenko. Joskus vuosia sitten kävin psykiatrilla saadakseni b-lausunnon, päästäkseni kelan kustantamaan psykoterapiaan ihan vaan lapsuuden ja ex-liiton alistamisen takia.
Siihen paperiin se kirjoitti tyyliin: on ilmeisen älykäs, sillä on vaatimattomasta taustaan huolimatta kouluttuautunut (kouluasteen tutkinnon ) ammattiin yksinhuoltajana.
Ja minusta se koulu on mitättämän helppo. En ymmärrä, miksi ne opiskelukaverit ulvoi, nuoria lapsettomia ihmisiä, minulla yksin kaksi lasta huollettavana, ja silti sain kiitettävä-hyvä -arvosanoja. Silloin tajusin, että olisin oikeasti voiunut lukea vaikka minne, jos en olisi uskonut sitä, että olen mitätön ja turha ihminen, tyhmä ja ruma ja läski, ja tehnyt lapset sen idioottin kanssa - vaan opiskellut.
Olen aina ollut ulkopuolinen, jo koulun ekaluokalta asti. Silloin oli kyse siitä että ne muut lapset oli minusta, no: LAPSELLISIA. Ne melusivat, höpöttivät tyhmiä ja leikkivät, kun minä olin pieni vakava otus joka olin oppinut lukemaan 4-vuotiaana ja luin lähinnä tietokirjoja. Jouduin pian kiusatuksi koulussa.
Tämä erilaisuus ja joukkoon kuulumattomuus on jatkunut koulun jälkeenkin. En vaan oikein sovi mihinkään porukoihin enkä kenenkään puolisoksi, koska olen outo. Olen esimerkiksi hengellinen, mutten usko mihinkään uskontoon. Olen pinnallisesti ujo, mutta pinnan alta vauhdikas tahtonainen joka ei epäröi tuoda omia näkemyksiään äänekkäästi esiin. Kaipaan syvällisiä keskusteluja mutta en jaksa älyllistä snobbailua jota usein esiintyy piireissä jossa sitä käydään, enkä toisten nokittelua.
Parisuhteita takana 38 vuoden ikään mennessä pari surkeaa yritystä jotka päättyivät pääsyinään miehen kyllästyminen minun outouteeni.
Nykyisin en tosin jaksa tuonkaan vertaa analysoida, olen vain itsekseni.
Kuule ap, toi sun aloitus olisi voinut olla mun kirjoittama! Ma olen ihan samanlainen...:/ vasta viime aikoina olen huomannut puutteelliset sosiaaliset taitoni, vaikka aina ennen pidin niita oikein hyvina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
osaan kyllä tutustua uusiin ihmisiin. Olen utelias kaikkea uutta kohtaan, joten minun on helppo kysellä ihmisten taustoista ym. Huomaan vaan aika nopeasti, jos ihminen ei ole kaltaiseni. Siis syvällinen, maailman menoa pohtiva ym. Näitäkin syvällisempiäkin ihmisiä tapaa, mutta he tuntuvat olevan niin harvassa.
Tänään viimeksi mietin, että olen oikeasti luonteeltani aika riehakaskin ihminen, mutta en sulaudu mihinkään. Uusien ihmisten seurassa olen ujo.
En tunne oikeastaan ketään mieheni lisäksi, jonka seurassa voisi puhua pälpättää ja naureskella. Kaikki ovat lopulta hyvinkin hillittyjä ja asiallisia.
Toisaalta luulen, että hyvinkin moni ajattelee näin. Moni kuvittelee muiden olevan jotenkin tyhmempiä tai fiksumpia. Kaikki olemme varmaan aika keskivertoja, mutta jonkun pitäisi ensin jotenkin "vapauttaa itsensä" muidenkin seurassa.
Tulipa kyllä keskivertoa tyhmempi sepustus. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinäpä sitä sitten ollaan, kun lähes kaikki ainejärjestön tapahtumat ovat yhtä ryyppäämistä. Haluaisin tavata syvällisesti ajattelevia ihmisiä.
Ihan kuin minä olisin ap kirjoittanut tuon, minkä kirjoitit. Mulla vaan on jo aviomies ja kolme pientä lasta. Kärsin edelleen siitä, ettei mulla ole "tyttöporukkaa" johon turvautua ja jonka kanssa tehdä kaikkea kivaa porukalla. Hajanaisia ystäviä on, mutta hekin asuvat perheineen kaukana, enkä ole täältä uudelta paikkakunnalta onnisunut saamaan ystäviä. Ikää mulla on jo yli 30 v. ja tällä hetkellä olen kotiäitinä. Välillä olen jopa miettinyt, että jättäisin kaiken taakseni. Mutta ajatus tuntuu liian julmalta lapsiani ja kilttiä miestäni kohtaan:(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palopuheet ovat paheeni. Jotkut sanovat että olen ristiriitainen persoona; yhtäaikaa blondi ja tosi fiksu. Minusta ihmiset saavat energiaa ja inspiraatiota, mutta mua senkun lytätään. Onko se oikein?
Siinäpä sitä sitten ollaan, kun lähes kaikki ainejärjestön tapahtumat ovat yhtä ryyppäämistä. Haluaisin tavata syvällisesti ajattelevia ihmisiä.
minä olen käynyt elämäni syvällisimmät keskustelut noissa viinanhuuruisissa opiskeluajan bileissä. Siellä puhuttiin ihan kaikesta maan ja taivaan välillä, ja koska yleensä akateemiset opiskelijat on älykkäitä ja asioita seuraavia, keskustelut oli tosi kiinnostavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä olen käynyt elämäni syvällisimmät keskustelut noissa viinanhuuruisissa opiskeluajan bileissä. Siellä puhuttiin ihan kaikesta maan ja taivaan välillä, ja koska yleensä akateemiset opiskelijat on älykkäitä ja asioita seuraavia, keskustelut oli tosi kiinnostavia.
eivät ole älykkään oloisia edes selvinpäin. Ovat siis vähän sellaista porukkaa, joka haluaa olla yliopistossa vain statuksen vuoksi. Jos tuntisit heidät, olisit varmasti samaa mieltä.
Tämän vakioporukan lisäksi toki voi olla joitakin syvällisempiäkin tyyppejä, mutta olen absolutisti, joten baariympäristö ahdistaa minua.
olen ihan samanlainen kuin muutama kuvaili täällä - toisaalta älykäs mutta tietyissä tilanteissa aivan bimbo/blondi, toisaalta kuivapallo ja toisaalta hauska ja yllätyksellinen, en jaksa älykköjä mutta en myöskään ihan tyhmiä.
Mun kaveri kuvasi hyvin että me molemmat tykätään erikoisista ihmisistä, ja se taitaa pitää paikkansa. Mun on helppo tulla toimeen sellaisten vähän outojen ihmisten kanssa, koska sellainen olen itsekin. Joskus nuorempana yritin väen vängällä olla olematta niin erilainen ja tekeytyä "normaaliksi" mutta eihän siitä mitään tullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä olen käynyt elämäni syvällisimmät keskustelut noissa viinanhuuruisissa opiskeluajan bileissä. Siellä puhuttiin ihan kaikesta maan ja taivaan välillä, ja koska yleensä akateemiset opiskelijat on älykkäitä ja asioita seuraavia, keskustelut oli tosi kiinnostavia.
Ne pinnalliset lampaat, jotka menevät vain massan mukana, viihtyvät kaiken maailman juhlissa ynnä muissa. Niin moni ujo ihminen tuntee joskus yksinäisyyttä, mutta eivät ujoutensa takia kohtaa toisiaan, hengenheimolaisia. :(
mutta olen sen verran erikoinen että harva haluaa mun kanssa ystävystyä, ja sen myötä olen ehkä itsekin tullut varautuneemmaksi kun olen huomannut asian ja sitten helposti oletankin etukäteen, että muut eivät ole kiinnostuneita olemaan ystäviäni.
Minäkin olen absolutisti ja se ehkä vaikuttaa myös. Osa pitää sen takia takakireänä tyyppinä.
eivät ole älykkään oloisia edes selvinpäin. Ovat siis vähän sellaista porukkaa, joka haluaa olla yliopistossa vain statuksen vuoksi. Jos tuntisit heidät, olisit varmasti samaa mieltä.
Tämän vakioporukan lisäksi toki voi olla joitakin syvällisempiäkin tyyppejä, mutta olen absolutisti, joten baariympäristö ahdistaa minua.
kuin baariympäristö. On poliittisia järjestöja, valokuvauskerhoa, lehden tekoa, ympäristöaktivismia, kansainvälisyyttä, luomuruokapiiriä, uskonnollisia kokouksia, teatteria ja muuta kulttuuria jne.. Lisäksi tietenkin kaikki opintopiirit, luennot ja muu opetus.
olen ihan samanlainen kuin muutama kuvaili täällä - toisaalta älykäs mutta tietyissä tilanteissa aivan bimbo/blondi, toisaalta kuivapallo ja toisaalta hauska ja yllätyksellinen, en jaksa älykköjä mutta en myöskään ihan tyhmiä.
Mun kaveri kuvasi hyvin että me molemmat tykätään erikoisista ihmisistä, ja se taitaa pitää paikkansa. Mun on helppo tulla toimeen sellaisten vähän outojen ihmisten kanssa, koska sellainen olen itsekin. Joskus nuorempana yritin väen vängällä olla olematta niin erilainen ja tekeytyä "normaaliksi" mutta eihän siitä mitään tullut.
monelta osin tää kuulosti mun kirjoittamalta, tosin en tule edes toimeen niiden "outojen" kanssa, tai sitten ei vaan ole osunut kohdalle? Mitä tolla oudolla edes tarkoitetaan? Se kuulostaa aina niin negatiiviselta. Kuulen sen usein silloin, kun oon puhunut jotain syvällistä jonkun vähän yksinkertaisemman (en tarkoita pahalla tätä) ihmisen kanssa, jonka kanssa voi korkeintaan puhua säästä tai MUISTA IHMISISTÄ (niistähän pitäisi aina jaksaa jauhaa).
Ap
olen ihan samanlainen kuin muutama kuvaili täällä - toisaalta älykäs mutta tietyissä tilanteissa aivan bimbo/blondi, toisaalta kuivapallo ja toisaalta hauska ja yllätyksellinen, en jaksa älykköjä mutta en myöskään ihan tyhmiä.
Mun kaveri kuvasi hyvin että me molemmat tykätään erikoisista ihmisistä, ja se taitaa pitää paikkansa. Mun on helppo tulla toimeen sellaisten vähän outojen ihmisten kanssa, koska sellainen olen itsekin. Joskus nuorempana yritin väen vängällä olla olematta niin erilainen ja tekeytyä "normaaliksi" mutta eihän siitä mitään tullut.
monelta osin tää kuulosti mun kirjoittamalta, tosin en tule edes toimeen niiden "outojen" kanssa, tai sitten ei vaan ole osunut kohdalle? Mitä tolla oudolla edes tarkoitetaan? Se kuulostaa aina niin negatiiviselta. Kuulen sen usein silloin, kun oon puhunut jotain syvällistä jonkun vähän yksinkertaisemman (en tarkoita pahalla tätä) ihmisen kanssa, jonka kanssa voi korkeintaan puhua säästä tai MUISTA IHMISISTÄ (niistähän pitäisi aina jaksaa jauhaa).
Ap
Monestihan se kyllä on niin, että kaksi outoa hyljeksii myös toisiaan. Ei yleensä esim. kahdesta kiusatusta ja syrjitystä automaattisesti tule kavereita.
Mutta outoudella ehkä en tarkoitakaan mitään sellaista omituisuutta, vaan enemmän sellaista ennakkoluulotonta huumorintajua tms. asennetta elämään.
Tuttua. En vaan ole älykköjen joukkoon tarpeeksi fiksu tai koulutettu ja tyhmien sekaan liian fiksu. Tulen kyllä juttuun ihmisten kanssa, mutta yleensä tuntuu että muut on marsista ja minä uranuksesta (he hee). Muutenkaan en tunne kuuluvani mihinkään, olen vain tiellä, tarpeeton ja turha ihminen.