Miten selität lapsellesi ettei lihavaa ihmistä

että ulkonäön ominaisuudet ovat sellaisia, joihin ihminen ei itse juurikaan voi vaikuttaa.

että ihmisiä on eri kokoisia ja eri näköisiä. Lyhyitä ja pitkiä, tummia ja vaaleita ja lihavia ja laihoja.

Kerron, että monelle pullealle saattaa tulla paha mieli, jos heitä nimittää lihavaksi. Vaikka itse näkee, että joku on lihava sitä ei tarvitse sanoa ääneen.

Hankalaa kun erottavat esim kaksi Miro-nimistä päiväkodissa niin, että "se Miro jolla on pulleat posket" ja opeista "se tarja jolla on pullea maha".

Eivät tarkoita pahalla tietenkään, joten vaikea selittää ettei noin saa sanoa.

lapset kiinnittävät huomiota siihen mihin kotona kiinnitetään huomiota.... Jos painoa ei kommentoida mitenkään, lapsetkaan eivät opi... jos kotona kiinnitetään huomiota esim. ihmisten hyviin puoliin, lapsetkin oppivat erottelemaan kaverit toisistaan heidän lunteensa kivojen puolien mukaan... Mutta jos kotona on äiti joka kyttää lihavuuksia ja laihuuksia, sen lapsetkin oppivat. Ja lapsista näkee erittäin helposti, millaisia arvoja vanhemmilla on:D

Mistä se lapsi keksii ihmetellä lihavaa ihmistä, jos ei ole koskaan kenenkään kuullut tai jotenkin huomannut sitä tekevän?

Lapset eivät luonnostaan ihmettele, että ihmiset ovat erinäköisiä ja -mallisia, jos aikuinen ei sitä opeta.

Muistan, kun lapseni leikkivät hiekkiksellä ja joukossa oli somalilapsia. Kotona luettiin Samu ja Salla -kirjaa, jossa yksi kavereista on tummaihoinen. Sanoin sitten, että tää on vähän niinku se teidän ystävä hiekkiksellä ja lapset olivat et ai miten niin? Siis, ihan sellainenkin asia kuin että toiset on tummempia, oli jäänyt lapsiltani huomaamatta, koska olivat jo tottuneet, että ihmisiä on erivärisiä. En mäkään sitä juttua jatkanut siitä eteenpäin.

Me äidit olemme lapsillemme mallina. Jos kotona keskustellaan ikävään sävyyn kanssaihmisistä, lapsi oppii sen kommentoinnin sävyn herkästi ihan riippumatta siitä, miten NEUVOMME lasta. Eli ei saa itse toimia toisin kuin lasta neuvoo. Minä en lasten kuullen haukuskele naapureita tai tuttuja tai tv:n esiintyjiä. Ja lapset eivät ole myöskään oppineet sellaista! Muistan eräänkin kerran, kun olin silloin nelivuotiaan tyttäreni kanssa uimahallissa. Vieressä oli arviolta 150-kiloinen nainen suihkussa. Vähän itsekseni ajattelin, että nyt saattaa tytär kohta sanoa jotain ihmettelevää naisen ulkonäöstä (koska hän todellakin oli aika.... sanoakseni uhkea). Tytär sanoi vain ihaillen, että "onpa tuolla tädillä paljon saippuavaahtoa ja se tuoksuu hyvältä!" Nyt hän on 12-vuotias, ja entistäkin tärkeämpää on miettiä, millaisen mallin annan lapselleni. Vouhotanko itseni tai muiden naisten ulkonäöstä ja varsinkin painosta, vai olenko hyväksyvä ja kannustava. Varhaisteini on muutoinkin arka ulkonäöstä ja painosta (koska media ja muut lapset, pojat erityisesti, kommentoivat ja luovat ulkonäköpaineita). Siinä jos alkaisi vatvoa muiden elintapoja, olisikin äkkiä tullut kylväneeksi syömishäiriön siemenen. Olen toki sanonut joskus, että ylipainosta on haittaa terveydelle ja kysyttäessä kertonut, millaista. Mutta oikeasti siitä esitelmöiminen on hemmetin turhaa hommaa, koska HYVÄT ELINTAVAT OPITAAN ESIMERKIN, EI PUHEEN VOIMALLA. Eli kotona syödään terveellistä, monipuolista ruokaa, ja satunnaiset herkut sallitaan ilman syyllistämistä tai numeron tekemistä.

muiden ihmisten ulkonäön vatvominen on maailman turhinta hommaa. Sitä harrastetaan, kun ei muuta pätemisen paikkaa ole.

Ihmisiä on erinäköisiä ja kokoisia. Jumala rakastaa jokaista ihmistä yhtä paljon. Jokainen on tärkeä ja jokainen ihminen on sinun ja minun lähimmäinen.



Kenenkään ihmisen ulkomuodosta, koosta, ihon tai hiusten väristä tai tavasta jolla ihminen liikkuu, ei saa huomautella eikä kiusata. Jos kuulet jonkun huomauttelevan tuollaisesta asiasta, puolusta sitä, kenestä puhutaan pahaa ja sano että noin ei saa sanoa. Kerro myös aikuiselle, jos esim kaveri ei lopeta ilkeitä puheita. Ei saa jäädä seuraamaan sivusta, jos jotakuta nimitellään ulkomuodon vuoksi, sillä silloin on itse myös kiusaaja. Ilkeisiin puheisiin pitää siis heti puuttua itse ja jos ne jatkuvat, pitää kertoa aikuiselle/aikuisille.



---



Näin olen siis lapselleni opettanut. Olennaisinta kuitenkin on, että en itse koskaan nimittele ketään enkä puhu pahaa muista. Jos puhuisin muista pahaa, antaisin samalla luvan lapselle tehdä samoin.



En tiedä lapseni koskaan nimitelleen tai kiusanneen ketään.

enemmän aikuisia kuin lapsia. Lapseni ryhmässä aasialaiset ulkonäköpiirteet omaava "Liisa" on alusta asti ollut aivan luonnollisen sulava osa joukkoa. Aikuiset itse ovat olleet enemmän huolissaan, miten Liisa sulautuu ja hyväksytään joukkoon.



Ei kannata siis siirtää omia asenteita lapseen, vaan kannattaa itse olla ennakkoluuloton ja suhtautua ihmisiin tasaveroisesti.

opettaa, koska lapsella ei ole syntyessään päässä sellaista skeemaa että "lihavat ovat rumia ja pahoja". Ihan luonnostaan lapsi kyllä pitää lihavistakin ihmisistä eikä katso kieroon millään tavalla. Lapsella on taito myös rakastaa lihavaa kaveria, äitiä, naapurintätiä ja isoisää, jollei ap:n kaltaiset paksupäät riistä lapseltaan tätä taitoa.



Kansantaloudelliset seikat eivät liity toisen yksilön kunnioittamiseen millään muotoa. Emme kai elä natsi-Saksan kaltaisessa yhteiskunnassa?



terv. hoikka nainen, jolla liuta muita "puutteita"

Ihan omassa navassa riittää tarpeeksi korjattavaa

eivät ole koskaan huomautelleet ihmisten ulkonäöstä, ainoastaan jollekin vanhukselle ovat saattaneet sanoa jotain ryppyisestä ihosta, mutta vanhukset ovat naurahtaneet ja selittäneet asian pilke silmäkulmassa että se kuuluu elämään.



Olen sanonut lapsilleni pienestä pitäen, että ketään ei saa arvostella mistään asiasta ja että ihmiset ovat aina erinnäköisiä. Kukaan ei ole toistaan sen parempi ihminen, se on vain kuori jota kannamme päällämme.

Meillä on opetettu, että kenenkään ihmisen ulkonäköä, liikkumista, puhetapaa, käyttäytymistä tai ostoksia ei kommentoida tämän ihmisen kuullen. Ylipäätään pidetään huoli omista asioista. Voidaan kyllä auttaa tarpeen mukaan, jos apua tarvitaan, mutta toisten kommentointi ei ole tarpeen.



Lasten kommentteihin vastattiin pienenä aina, että ihmisiä on monenlaisia. Kotona sitten muistutettiin, että ei ole sopivaa kommentoida.



Kun lapset ovat kasvaneet, he ovat ymmärtäneet, että on olemassa kommentteja, jotka ovat ok. Voi sanoa esim. että noilla on samanlainen auto kuin meillä, tuo mies näyttää X:n isältä, onpa tädillä kaunis mekko.

ainakin minun lapsuuskodissani ja omassanakin olen samaa toteuttanut ja se alkoi tosi varhain;



Siinä kolmen hujakoilla (kun pikkasen älliä päässä:)) aletaan puhua erilaisista ihmisistä. Meitä on pitkiä, lyhyitä, laihoja, lihavia, tummia, vaaleita, isonenäisiä, finninaamaisia jne.

Ja kaikki ovat yhtä ihania ja kivoja ihmisiä, jokainen on arvokas.

Ihmiset elää eri tavalla. Kyllä hän vanhemmiten oppii ymmärtämään mikä esim. terveellistä. Pidä huoli omasta kasvatusperiaatteesta.



Toki joskus on tullut jokin letkautus ihanan pikkuihmisen suusta, kuten, miksi tuo täti on niin punainen. Mutta en ole paheksuntaa kokenut.



Meillä tämä on toiminut ainakin parissa sukupolvessa.

eikä se kuulu toisille, siksi sitä ei tarvitse kommentoida ollenkaan.

lapsille on sanottu että meitä on eri kokoisia ja näköisiä eikä toisten ulkonäköön pidä puuttua tai sitä arvostella koska se on loukkaavaa.



Lihavuudesta ja sen syistä on sanottu että ei saa syödä liikaa karkkia/vaaleaa leipää tms koska muuten tulee lihavaksi ja se on epäterveellistä. Lapset itsekin toteavat joskus että nyt ei voi syödä enempää ettei tule pulska maha.

lihava on vain yksinkertaisesti lihava, ilman arvolatausta... vanhemmat ja muut ympärillä sitten pikkuhiljaa vaikuttavat siihen, miten lapsi alkaa lihavuutta tulkita.

Pienelle vaikka mummon lihava syli voi olla turvallinen ja hyvä paikka, eikä hän ajattele, että mummo aiheuttaa itselleen sairauksia tai tuhlaa luonnonvaroja, mummo on kaunis ja rakas...



Kaikki ihmisten "puutteet" pitäisi nähdä lapsen silmin. Jokaisella meistä on jotain "vammaa", ujoutta, ylivilkkautta, tupakointia, diabetesta, syöpää, alkoholismia, kesken jääneitä kouluja, shoppailuhimoa, ahneutta, itsekkyyttä jne. Yhteiskunnallisesti näitä voidaan tutkia ja miettiä miten haittoja voidaan ehkäistä, mutta yksilöinä meidän tulee nähdä toisemme näiden "puutteiden" läpi. Kun kohtaa ihmisen (vaikka vieraankin kadulla) ei häntä tarvitse nähdä minkään koneiston osana tai ongelmana, vaan ihan vain ihmisenä...

että ulkonäön ominaisuudet ovat sellaisia, joihin ihminen ei itse juurikaan voi vaikuttaa.

Ei ihme, jos lapset lihoo, jos ylipainosta tai sen syistä ei uskalleta puhua.

eikä se kuulu toisille, siksi sitä ei tarvitse kommentoida ollenkaan.

Aika iso osa ihmiselämän päätöksistä on yksityisasioita (asuinpaikka, koulutus jne jne). Niistäkään ei teillä saa puhua? Samoin vaatetus, hiusten pituus ja väri ym. ovat ihmisen ulkomuotoon liittyviä asioita. Niistäkin puhuminen on teidän perheessä kielletty? Aika erikoinen tapa kasvattaa lapsiaan.

Kuuluuko teidän lasten sanavarstoon lihava ihan yleisestikkin?



Meillä ei 5 vuotias edes tiedä mitä se tarkoittaa, me ei sitä käytetä. Mummo tosin puhuu lapsille lihavista ihmisistä mutta olen pyytänyt lopettamaan sen sanan käytön.



Musta on ollut hauska seurata miten lapset kuvailee ihmistä joka on ylipainoinen mutta he eivät osaa sitä sanoa. Voin kertoa että kaikista löytyy silti jotain muuta mistä tunnistaa, yleensä vielä hyvää :)

selitän ettei ihmisen ulkonäköä saa kommentoida ja lihavaksi nimittely on ikävää. Todellisuudessa olen sitä mieltä ettei ole kenenkään yksilön oikeus olla lihava. Ylipaino ja siitä johtuvat elintasosairaudet ovat kansanterveydellinen ja taloudellinen ongelma. Ylipainon vähentäminen ja liikunnan lisäämisen myötä terveyden edistäminen, kuuluu mm. Suomen kansanterveystyön laitoksen ohjelmaan.



Miksi sinä lihava ihminen kuvittelet, että on yksilön oikeus olla lihava ja lopulta yhteiskunnalle paljon maksava läski. Miksi meillä, jotka tulemme maksamaan ylipainosi kustakset tulisi ne iloisesti maksaa ja olla hiljaa ja kertomatta, että olet lihava, obeesi, läski? Ihan turha nyt huudella, että tupakointi ja alkoholi myös itsemaksettavaksi elitasosairauksiksi. Lihavuus ei ole yhtään parempi sairaus, vaan iso taloudellinen ja terveydellinen ongelma!

iTSEKIN KAMPPAILLUT PAINONI KANSSA JA JOS MUSTA TULEE LIHAVA ON SE IHAN OMAVIKA, ENKÄ MYÖSKÄÄN HALUA LAPSISTANI LIHAVIA. Tosiasia on että lihavilla on vaikeampaa kovin usein. Kiusaamista, sairauksia, liikunta vaikeaa eikä huvita / pysty. Työhaastattelussa hoikka vie paikan jne jne.

selitän ettei ihmisen ulkonäköä saa kommentoida ja lihavaksi nimittely on ikävää. Todellisuudessa olen sitä mieltä ettei ole kenenkään yksilön oikeus olla lihava. Ylipaino ja siitä johtuvat elintasosairaudet ovat kansanterveydellinen ja taloudellinen ongelma. Ylipainon vähentäminen ja liikunnan lisäämisen myötä terveyden edistäminen, kuuluu mm. Suomen kansanterveystyön laitoksen ohjelmaan. Miksi sinä lihava ihminen kuvittelet, että on yksilön oikeus olla lihava ja lopulta yhteiskunnalle paljon maksava läski. Miksi meillä, jotka tulemme maksamaan ylipainosi kustakset tulisi ne iloisesti maksaa ja olla hiljaa ja kertomatta, että olet lihava, obeesi, läski? Ihan turha nyt huudella, että tupakointi ja alkoholi myös itsemaksettavaksi elitasosairauksiksi. Lihavuus ei ole yhtään parempi sairaus, vaan iso taloudellinen ja terveydellinen ongelma!

Kuuluuko teidän lasten sanavarstoon lihava ihan yleisestikkin?

Meillä ei 5 vuotias edes tiedä mitä se tarkoittaa, me ei sitä käytetä. Mummo tosin puhuu lapsille lihavista ihmisistä mutta olen pyytänyt lopettamaan sen sanan käytön.

Musta on ollut hauska seurata miten lapset kuvailee ihmistä joka on ylipainoinen mutta he eivät osaa sitä sanoa. Voin kertoa että kaikista löytyy silti jotain muuta mistä tunnistaa, yleensä vielä hyvää :)

Miksi asioista ei saa puhua niin kuin ne ovat? Mitä hauskaa siinä on, että lapset opetetaan kiertelemään ja kaartelemaan tosiasioista? Ei tietysti pidä ketään päin naamaa sanoa lihavaksi, mutta totta kai lapset saavat tietää, mitä lihavuus tarkoittaa.

Joo, en ole itse läski (äitini on, jos helpottaa jotakuta).

Eikö ap:n pointti ollut kuuluuko lihava lastenne sanavarastoon? Tämä keskutelu on taaas kerran lähtenuyt poukkoilemaan.



En opeta kiertelemään tai kaartelemaan (ällöttää sanonta), vaan kerron jo pienestä lapsilleni pitäen tosiasioita.



Meitä on eri kokoisia, näköisiä, värisiä, rotuisia jne.

Siitä ne lapset oppivat, omalla esimerkillä, että ei tarvitse sen kummemmin kommentoida.

Vai onko tiettyjen av-mammojen lapset ja vaikka sukulaiset täydellisä. Ei löydy rimppakinttua, läskiä, rupinaamaa jne. Ja tämä sarkasmia, jota täällä ei yleensä ymmärretä..



T. Maratoonarimamma, joka pitää Puotiniemen Leenalle ihan hemmetisti peukkuja Lontoon olympialaisissa!

Me äidit olemme lapsillemme mallina. Jos kotona keskustellaan ikävään sävyyn kanssaihmisistä, lapsi oppii sen kommentoinnin sävyn herkästi ihan riippumatta siitä, miten NEUVOMME lasta.



Eli ei saa itse toimia toisin kuin lasta neuvoo.



Minä en lasten kuullen haukuskele naapureita tai tuttuja tai tv:n esiintyjiä. Ja lapset eivät ole myöskään oppineet sellaista!



Muistan eräänkin kerran, kun olin silloin nelivuotiaan tyttäreni kanssa uimahallissa. Vieressä oli arviolta 150-kiloinen nainen suihkussa. Vähän itsekseni ajattelin, että nyt saattaa tytär kohta sanoa jotain ihmettelevää naisen ulkonäöstä (koska hän todellakin oli aika.... sanoakseni uhkea). Tytär sanoi vain ihaillen, että "onpa tuolla tädillä paljon saippuavaahtoa ja se tuoksuu hyvältä!"



Nyt hän on 12-vuotias, ja entistäkin tärkeämpää on miettiä, millaisen mallin annan lapselleni. Vouhotanko itseni tai muiden naisten ulkonäöstä ja varsinkin painosta, vai olenko hyväksyvä ja kannustava. Varhaisteini on muutoinkin arka ulkonäöstä ja painosta (koska media ja muut lapset, pojat erityisesti, kommentoivat ja luovat ulkonäköpaineita). Siinä jos alkaisi vatvoa muiden elintapoja, olisikin äkkiä tullut kylväneeksi syömishäiriön siemenen.



Olen toki sanonut joskus, että ylipainosta on haittaa terveydelle ja kysyttäessä kertonut, millaista. Mutta oikeasti siitä esitelmöiminen on hemmetin turhaa hommaa, koska HYVÄT ELINTAVAT OPITAAN ESIMERKIN, EI PUHEEN VOIMALLA. Eli kotona syödään terveellistä, monipuolista ruokaa, ja satunnaiset herkut sallitaan ilman syyllistämistä tai numeron tekemistä.