"Avattu kassi - luottamuspassi" - esitteletkö käsilaukkusi sisällön myyjälle?
Vastaan itsekin: en ikinä! Ja olen kaupan henkilökuntaa itsekin ja tiedän että tuo on ihan puppua ja asiakkaan aliarvioimista. Jokainen on syytön kunnes toisin todistetaan, syyttömyyttään ei tarvitse todistaa.
Kommentit (21)
Tyhjää kauppakassia saatan vilauttaa, jos myyjä kattoo sinne päin. En jaksa kassi ojossa odottaa että nostaisi katseensa. Käsilaukkua en näytä.
kokevat tuollaiset laput epäsuoraksi syytökseksi siitä, että ovat varkaita jos eivät näytä sitä kassiaan. Itsellekin tulee siitä joskus epämukava olo, samoin kuin tulee syyllinen olo jos osuu vartijan kanssa katsekontaktiin. Hassua. :)
Kerran oli tosi paska päivä ja teki mili simputtaa, niin imuttelin röökiä pikkareiden lävitse ja eikun menoks.
Se jotenkin jähmetty muutamaksi sekunniksi kun ymmärsi mihin oli kätensä työntänyt.
Vain silloin, jos kassissa on jotain "epäilyttävää" eli esim. toisen kaupan ostoksia.
en todellakaan. Kaupan kassa olin itsekin muinoin.
Joskus nuorempana kävi kyllä mielessä, että olisi voinut kokeilla. Tuli oltua viikot töissä yhdellä paikkakunnalla väliaikaisessa asunnossa ja viikonloput poikaystävän luona. Viikkoasunnossa ei ollut pesukonetta, joten perjantaisin töistä junaan ja kaupan kautta poikaystävälle. Reppu tupaten täynnään likaista pyykkiä ja muuta sekalaista. Mitähän olisivat sanoneet, jos olisin sen leväyttänyt kassalle levälleen:D
Mua hävetti se aina todella paljon!
En tiedä harrastaako sitä vieläkin, toivottavasti ei. =D
mua suorastaan ärsytti jos joku leväytti kassinsa näytille ja pyysi tarkistamaan. Tätä tekivät lähinnä keski-ikäiset miehet ja naiset, sellaiset tietyntyyppiset, vaikea selittää... ;) Ihan kuin mua olis niitten kassien sisällöt kiinnostaneet.
minusta perusoletus on se, että mitään ei tietenkään varasteta. Kyykyttämistä koko sanonta.
Eläessäni en ole mitään varastanut. Riittäköön, että itse sen tiedän.
Alkuaikoina mieheni kanssa käytiin joskus yhdessä kaupassa, ja mies kerran kysyi myyjältä jotain "haluutko kattoa tän kassin sisällön", hänellä siis oli joku muovikassi matkassa... Mä katsoin hetken, että mitä ihmettä ja yhtä hämmentyneeltä näytti myyjäkin. :D
ei saa koskea kukaan muu kuin poliisi, ei edes vartija!
t.vartija
Katsokoon kuvanauhalta, jos jäi jotain selvitettävää. Jos olen syytön, avaan kassini vain poliisin pyynnöstä.
Ja syyllinen en siis ikinä ole ollut..
lisäksi olen tehnyt jopa niinkin, että käyn yhdestä supermarketista ostamassa (lähes) kaiken, monta kassillista ruokaa ja kuitenkin jotain ei tästä kaupasta löytynyt, niin marssin sen yksi tai kaksi tuotetta kärryineni ja kasseineni ostamaan viereisestä supermarketista. Jumbossa esim. olen joutunut tällä tavalla toimimaan. Välillä jopa ehtinyt nakata kuitin roskiin jo siinä välissä kun vaihdan kauppaa. Periaatteena se, että jos epäilyksiä tulee, katsokoot nauhalta. Kyllä ne sieltä näkee, minkä hyllyn luona kävin ja minkä en. Kun tosiaan marssin vain suoraan hakemaan sen, mitä toisessa kaupassa ei ollut. Koskaan ei ole tästä sanottu mitään, eikä kassa ole kummeksunut eikä vaatinut tilille avonaisista, tuotteita pursuilevista kasseista kärryssä.
koska kyllä ihmisen rehellisyyteen pitää luottaa. Itse olen myyjä myös, enkä ymmärrä, kun jotkut asiakkaat levauttavat laukkunsa tai toisen kaupan ostokset siihen kassalle näkösälle. Kyllä lähtöoletus on, että jos asiaks tulee kassalle jotain maksamaan, niin ei se silloin ainakaan mitään vohki. Jos jotain jää maksamatta, niin mun puolesta pitäköön hyvänään, onnistuneen ryöväämisen palkkiona vaikka.
ja olisin suht järkyttynyt jos minua pyydettäisiin kassalla avaamaan käsilaukkuni. Jotenkin absurdi ajatus että varastaisin jotain nakkeja kookaupasta.
Kerran oli tosi paska päivä ja teki mili simputtaa, niin imuttelin röökiä pikkareiden lävitse ja eikun menoks.
Se jotenkin jähmetty muutamaksi sekunniksi kun ymmärsi mihin oli kätensä työntänyt.
on aina reppu täynnä pornoa ja
käyttäydyn epäilyvästi kaupassa.
On hauskaa nähdä punastelevia kassaneitejä.
on aina reppu täynnä pornoa ja
käyttäydyn epäilyvästi kaupassa.
On hauskaa nähdä punastelevia kassaneitejä.
käyn usein eri kaupoissa samalla reissulla. Säilytän kuitit ostoksistani ja luotan, että vartijat tekevät työnsä ja katselevat kameroista varkaita. Ei ole koskaan ollut tarvetta näyttää.