Parisuhteessa elävien miesten käytös, kun puoliso ei ole matkassa mukana
Olimme isommalla porukalla kesäloman vietossa ja mukana oli jo pidemmän aikaa tuntemiani miehiä, joita olen aina arvostanut ja pitänyt ns. hyvinä miehinä. Reissussa oli mukana myös eräs naispuoleinen henkilö (juuri aloittanut seurustelun, mutta kumppani ei ollut mukana) johon nämä miehet liimautuivat kuin iilimadot pitkin iltaa. Koko illan tapahtui todella räikeää flirttiä ja koskettelua (halailua takaa ja syliin kaappamista flirttailevin ehdotuksin) näiden miesten taholta ja suoraan sanottuna tilanne oli lähinnä kuvottava. Kilttinä ja arkana ihmisenä, en uskaltanut sanoa asiaan mitään, mutta täytyy myöntää, että olin tosi pettynyt miesten toimintaan. Tämä nainen ei mitenkään provosoinut tilanteita, mutta ei myöskään käskenyt lopettamaan vaikka tiesi miesten puolisoista ja perheistä.
Asia jäi hieman vaivaamaan ja mietinkin, että olisiko vain pitänyt olla suorasanainen ja ottaa "skitson" maine sanomalla asiasta suoraan näille miehille?
Kommentit (8)
ja voin hyvin kuvitella miten pahalta heistä tuntuisi, jos saisivat tietää miestensä käyttäytymisestä. Se ehkä tässä tuntuukin pahimmalta, kun mietin tilannetta omalle kohdalleni. Eli itseäni loukkaisi todella paljon, jos mieheni käyttäytyisi noin minun poissa ollessani. Mutta ehkä olen itse liian tiukkapipoinen, koska en hyväksy tuollaista käytöstä puolisoltani, enkä itse koskaan toimisi noin loukkaavasti omaa puolisoani kohtaan, oli sitten paikalla tai ei. ap
ja tuo on vielä pientä. Viina, kesä, puolison poissaolo ja vapautunut tunnelma tuottaa pahempaakin jälkeä.
Kaikki meni koteihinsa, joten älä sie tyttö tuosta huoli!
kuvailemasi miehet ja flirttailun kohteena ollut nainen ovat täysi-ikäisiä ja siten vastuussa omasta käytöksestään. Eivät kaipaa holhoojaa.
Itse olen tehnyt päätöksen etten puutu tuollaisiin tilanteisiin, elleivät sitten ala seksiä harrastamaan suoraan silmieni alla (ja silloin pyydän vaihtamaan huonetta). Mutta olen myös päättänyt että mikäli minulta jonkun asianomaisen puoliso tulee kysymään, kerron niinkuin olen asian nähnyt. En ala valehtelemaan enkä peittelemään kenenkään jälkiä.
että et huomauttanut, olisit kuitenkin saanut vain hankalan ihmisen maineen, vaikket sinänsä mitään väärää olisi ehkä tuossa tehnytkään.
Omasta mielestä tuollainen käytös on myös hieman arveluttavaa, vaikka siinä toki ehkä haetaankin vain hieman pönkitystä mieskunnolle. Joskus ne seksuaaliset jännitteet tuppaavat purkautumaan kuitenkin hieman ikävämmällä tavalla. Entäpä jos nainen olisikin vastannut jonkun miehen lähentely-yrityksiin?
paljon vastaavia tilanteita. Se on se miehen luonto mikä vetää naisen puoleen. Viis vaikka kotona ihana vaimo ja lapset.
Ikävä totuus mutta suurin osa miehistä pettää kun tulee vähänkään mahdollisuus.
Olen +40 :-)
Ei naisista ole pula, miehistä sen sijaan tuntuu olevan.
Entäpä jos nainen olisikin vastannut jonkun miehen lähentely-yrityksiin?
Entäpä jos nainen olisikin vastannut jonkun miehen lähentely-yrityksiin?
Olisin siinä tapauksessa sanonut suoraan mielipiteeni ko. miehelle sekä tälle naiselle myös, vaikken häntä niin hyvin tunnekaan (ehkä 3 kertaa ollaan iltaa vietetty samassa porukassa). Jos mies olisi edelleen jatkanut touhujaan viis veisaamatta puolisosta niin olisin kertonut puolisolle. Raja oli minusta ylitetty jo nyt, mutta ehkä sen verran luuseri olen, etten uskalla mennä puolisoille asiasta sanomaan suoraan. Ehkäpä joskus toiste mainitsen miehille asiasta, jos sattuu sellainen tilanne, että puhutaan parisuhteista ja luottamuksesta (olen nimittäin puhunut aikoinaan luottamuksellisesti parin ko. miehen kanssa).
Suurin osa miehistä kuin naisistakin kaipaa flirttiä ja seksuaalista jännitettä elämäänsä. Ei se tarkoita, että ollaan puolisolle uskottomia.